tiistai 17. heinäkuuta 2012

Papan peruja


Edesmennyt pappani oli ammatiltaan puuseppä, ja olen aina ajatellut, että osa käsillä tekemisen innostani on peräisin häneltä. Lapsuuteni rakkaimpia leikkipaikkoja oli papan verstas, jossa rakensimme puupalikoista kaupunkeja. Maailman paras leikkiruoka puolestaan syntyi sahajauhoista ja vedestä. Edelleen käyn unissani joskus verstaalla, vaikka mummola on jo myyty pois.

Siksi olin ikionnellinen, kun mummuni lupasi minulle siron, 50-lukulaisen ompelulaatikon, jonka pappa on aikanaan hänelle tehnyt. Se tuntui tärkeältä etenkin siksi, että kodissani ei tähän asti ole ollut mitään papan tekemää.


Ideaaleinta olisi tietysti säilyttää ompelulaatikossa omia käsityöprojektejani, mutta niille ei laatikon tila valitettavasti riittänyt. Niinpä se päätyi säilyttimeksi eteisen peilin eteen.

8 kommenttia:

  1. Kiitos, niin minustakin! Nyt voi vapaasti kehua, kun ei ole oma tuotos kyseessä. :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis! Onpa ihanaa kun saa palan mummulaa kotiin. Meillekin muutti juuri mummulan penkki, ja silloin vasta tajusin että se oli ensimmäinen huonekalu sieltä, olin jotenkin ajatellut että onhan meillä muutakin, ehkä kodin henki antaa ymmärtää toisin.

    VastaaPoista
  3. Vau, tosi nätti! Huolisin kyllä itsellenikin! (:
    Ja voih, vielä tuo lautalattiakin!

    VastaaPoista
  4. Taas löysin aivan uuden blogin kun kiertelin, kylläpä hyvään paikkaan löysinkin. Moi vaan!

    VastaaPoista
  5. Kiitos, kiltit! Pappa olisi ilonen, kun kuulisi. :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun kaunis ompelulaatikko! Minullakin on samantapainen, jonka perin rakkaalta mummoltani. Ompelulaatikko on minulle todella tärkeä esine. Ihanaa kun maailmasta löytyy vielä ihmisiä, jotka arvostavat menneiden sukupolvien kädenjälkeä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Katri, oikeassa olet! Vaikka se kuulostaakin kamalalta sisustuslehtikliseeltä, ne tosiaan ovat parhaita esineitä, joihin liittyy tarina ja historia.

    VastaaPoista