maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 17: Perinteitä voi rakastaa olematta perinteinen



Arvomaailmani on kaukana perinteisestä. En kuulu kirkkoon, kannatan sukupuolineutraalia avioliittolakia, suhtaudun kuluttamiseen kriittisesti – tällainen tyypillinen punavihreä kaupunkilaisfeministi siis. Samaan aikaan olen krooninen nostalgikko, joka rakastaa monia perinteitä: esimerkiksi jokavuotisia Kauneimpia joululauluja Kallion kirkossa.

Tajuan kyllä, että siinä on tiettyä ristiriitaa, kun ateisti käy kerran vuodessa kirkossa veisaamassa kyynel silmässä En etsi valtaa loistoa. Minulle perinteet ovat kuitenkin rituaaleja, jotka rytmittävät vuotta ja tuovat rauhoittavan jatkuvuuden tunteen. Taas meni vuosi, taas me samat ihmiset lauloimme samoja lauluja. Taas oli ulkona kirpeä pakkanen, pimeää ja kaunista.

Niin ensi vuonnakin, toivottavasti. (Olin vähällä kirjoittaa tähän ”jos luoja suo”, mutta se olisi ehkä mennyt jo komiikan puolelle.)

2 kommenttia:

  1. Ite kans fiilistelen joululauluja vaikka en kirkkoon kuulu enkä ole uskovainen. Joskus kuitenkin olen ollut joten sallin sen nostalgiamielessä varsinkin jos annan sit hyvät kolehdit ikään kuin pääsymaksuna jos käyn kauneimmissa joululauluissa ilman että olen kirkollisveroa maksanut. Mua huvitti tässä syksyllä appiukkoni hautajaisissa kun minä kirkosta eronnut ateisti en ottanut virsikirjaa penkkiini mutta kappas, osasinkin ulkoa ne kaikki! xD

    VastaaPoista
  2. Hahaa, mahtava ajatus tuo pääsymaksukolehti! Mulle tulee aina paniikki siinä kolehtivaiheessa, että mitä jos kukkarossa ei olekaan kolikkoja... Mutta joo, kyllä ne joululaulut on meidän yhteistä kulttuuriperintöä ja se sanoma on yleensä kaunis ihan symbolisenakin (hyvää tahtoa ja rauhaa päälle maan ja niin edespäin). Tuskinpa niitä kirkonmiehiäkään haittaa, jos siellä pari pakanaa on veisaamassa. :)

    VastaaPoista