lauantai 27. syyskuuta 2014

Täydellisen vauvalelun anatomia



Vuoden viimeinen ystävävauva tupsahti maailmaan tällä viikolla, tervetuloa! Tiedän olevani superonnekas siitä, että saan jakaa tämän elämänvaiheen (ja äitiysloman pitkät lounaat/väsyneet valitusvirret) niin monen läheisen kanssa.

Pikkuiselle tytölle päätin Elsalta oppimani perusteella yrittää tehdä Täydellisen Vauvalelun, ja tällainen helistin syntyi. Olen oppinut, että vauvalelun on ...
a) hyvä olla pehmoinen, koska ensin ne holtittomat tyypit paukuttavat sitä päähänsä
b) päästettävä ääntä, minkä takia helistimen sisään tuli riisinjyvillä täytetty Kinder-munan muovikotelo
c) oltava värikäs, mikä hoitui jälleen lankakorin jämäkerillä
d) siinä on ehdottomasti oltava PESULAPPU, sillä oli lelu kuin lelu, pesulappu on vauvan mielestä sen kiehtovin osuus. Siispä irrotin muutamasta vanhasta vaatteestani pesulapun, joita hän saa näprätä.


Sen kummempaa ohjetta en osaa antaa, virkkasin vain kiinteillä silmukoilla tuosta isosta päästä alkaen ja leventelin ja kaventelin fiilispohjalta. Lopuksi vanua täytteeksi ja pesulaput suuaukkoon kiinni ompelulangalla tiukoilla pikku pistoilla moneen kertaan, jotta lelua ei saa pikkusormin ja -hampain rikki.

Koekäyttäjä vaikutti ainakin antavan hyväksyntänsä.






tiistai 23. syyskuuta 2014

Harmaa huppusankari


Kirjavan raitavillatakin vastapainoksi Elsalle valmistui nyt simppeli harmaa versio. Malli on kevään Novita-lehdestä (jossa oli muuten tosi paljon muitakin kivoja ohjeita!), langaksi vain vaihdoin omasta harmaasta puuvillaneuleestani yli jääneen Schachenmayr Cotton Timen ja fiksasin silmukkamäärät uusiksi.

(Vaikka tietysti tässä kävi niin, että arvioin lankojen riittävyyden väärin, ja jouduin kuitenkin ostamaan pari kerää lisää. Samaa värjäyserää ei lankakaupasta enää löytynyt, ja nyt hupun ja paitaosan vaihtumiskohdassa on pieni sävyero, jota kukaan muu tuskin huomaa mutta joka mua riivaa.)

Mallista tykkäsin kovasti, oli hauskaa vaihteeksi neuloa ihan vain ainaoikeaa. Ja huput näyttää noilla pikkuisilla söpöiltä.


Meidän pikkuinen on viime aikoina oppinut konttaamaan ja nousemaan istumaan, ja niitä taitoja harjoiteltiin myös viime yönä pinnasängyssä parin tunnin verran. Huokaus. Äiti on tainnut tänään ansaita pullon cokis zeroa.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Peukkulapaset en gång till


Vielä ei olla ehditty siihen vaiheeseen, kun lapsi alkaa hukata lapasiaan – äiti hukkaa ne ihan itse. Uusien vaaleankeltaisten lapasten toinen pari lähti omille teilleen saman tien, ja edessä oli yksinäisen lapasen dilemma: odottaako, että toinen vielä jostain mystisesti ilmaantuu, vai neuloako saman tien kadonneen tilalle uusi.


Päätin vielä odottaa ja neuloin sen sijaan kokonaan uuden parin. Lankana oli Novitan Nalle, josta oli ilmestynyt kiva okrankeltainen väri, ja pintaneuleena vanha lapassuosikkini, jossa neulotaan joka toinen kerros oikein, joka toinen kerros 1 o 1 n. Silmukoita mulla oli 32.


Kuten kuvista näkyy, a) keinuminen on meillä lempipuuhaa ja b) Elsa on varsin ennakkoluuloton kuosien ja värien yhdistelijä.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Polaroid-alttari ja kurkistus eteiseen

Kuvassa näkyy myös siipalta synttärilahjaksi saamani Rains-merkkinen sadetakki, lähiöäidin syksyisiä vaunulenkkejä piristämään. (Väri ei ole tosielämässä ihan noin silmiä särkevä.)

Aniharvoin enää tulee teetettyä paperisia valokuvia. Taannoin mua alkoi harmittaa, että meillä ei ole Elsasta käytännössä lainkaan kuvia esillä. Valikoin siis ikimuistoisimpia otoksia tältä kahdeksan kuukauden ajalta, käsittelin ne Rollipissa polaroidien näköisiksi, tilasin kuvat netissä Ifolorilta (oi miten helppoa!) ja tein niistä asetelman eteiseen vessan oveen. Siippa nimesi sen saman tien Elsan alttariksi. Olkoon sitten niin.

Eteisestä en ole tainnut täällä blogissa aiemmin kuvia esitelläkään. Se on tuollainen vähän hämärä ja epäkäytännöllinen käytävä, mutta on sitä toki silti yritetty sisustaa. Naulakko on edellisten asukkaiden jäljiltä ja varmaan aika lailla alkuperäiskalustoa: pyysimme jättämään sen paikalleen, koska se on kaunis ja just oikean kokoinen tilaan.

Naulakkoseinällä on lattianrajassa tuollainen ärsyttävä laatikko, jonka sisällä ilmeisesti menee putkia. Sen yläpuolelle teimme kenkähyllyn sahaamalla mittaan (tai siis en minä mitään sahannut) kaksi Ikean hyllyä. Matto on Formen, viime syksyn Design Marketista ostettu, ja One Nordicin Levels S -lamppu on tilattu Finnish Design Shopista.

Sitä en tiedä, miten tähän yhtälöön saadaan mahdutettua vielä lapsen kengät sitten kun hän alkaa sellaisia käyttää...

lauantai 6. syyskuuta 2014

Nyt voi peukuttaa

Elsan lempiasento vaunuissa on pitää maailmanomistajan elkein aisoista kiinni. Äitiyspakkauksen makuupussin käyttöikä piteni, kun tein siihen ompelukoneen napinläpitoiminnolla aukot valjaille.

Neulojan lapsen elämässä on kaikenlaisia etappeja. Esimerkiksi se, kun äiti eräänä alkusyksyn päivänä havahtuu siihen, että lapsi on oppinut pinsettiotteen ja tarvitsee peukalolliset lapaset. Tikkusin lapaset omalla luottolapaskaavallani mutta minikoossa, ja näissä ei onneksi montaa päivää mennyt. Pikkuvauvan peukalottomat tumput lähtevät kiertoon serkkupojalle.

Lankakaupassa muhun iski jokin omituinen hulluus ja päädyin ostamaan vaaleankeltaista lankaa, vaikka yleensä vauvavärejä vierastankin. Neuloin keltaisesta Elsalle ensin kypärämyssynkin, mutta siitä tuli aivan liian iso. Saa jäädä odottamaan talvea, tätä tai jotain tulevaa. Lapasten lankana oli Dalegarn Baby Ull, ja silmukoita kahdeksankuisen vauvan lapasiin tuli yhteensä 44 2½:n puikoilla.

Eivätkä äidiltä työt tähän lopu: tyyppi oli ehtinyt kasvaa ulos myös viime talven junasukistaan.

(Kuvat ovat tällä kertaa kännykkäräpsyjä, terkkuja vaan lepolomalta Seinäjoelta!)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Räpsyjä arjesta

Tänään alkoi Arki isolla A:lla. Miehen kymmenen viikon loma päättyi, ja Elsa ja minä palasimme takaisin normi-äitiysloman rytmiin. Vaikka oikeastaan mulla ei ole mitään näitä tuttuja rutiineja vastaan, päinvastoin: tykkään siitä, kun päivissä on jokin toistuva kaava – jo ihan vain siksikin, että siitä on taas sitten hauska poiketa.

Tässä pari räpsyä, jotka summaa meidän arjen. Nimittäin...


Ruoka. Tämän hankkimiseen sekä itselle että vauvalle menee eniten aikaa, ja syöminen myös rytmittää päiviä nyt, kun pikkutyyppikin vetelee viisi ateriaa päivässä. Eniten Elsa rakastaa sormiruualla sotkemista, ja tänään hänelle tarjoiltiin alkupalaksi parsakaalia. Äiti taas yhdistää mieluiten ruuan ja sosiaalisuuden. Tänään kokkailin salaattia lounasvieraille – olen siitä onnellisessa asemassa, että myös siskoni ja kaksi läheistä ystävääni ovat parhaillaan äitiyslomalla, eli seurasta ei tule pulaa.


Pyykinpesu ja muu kodinhoito. Vauvan viisi ateriaa päivässä tietävät myös hi-tos-ti pyykkiä ja lattian/pöydän/syöttötuolin/pienten tahmatassujen putsaamista. Onneksi meillä on tuo yksi ylimääräinen huone, josta joskus kuvittelin sisustavani työ- ja vierashuoneen. Sen sijaan siitä tuli pyykkitelineiden koti.


Ulkoilu. Elsa on luonteeltaan aika kärsimätön menijä. Liikaa ei parane kotona nyhjätä, tai tyyppi muuttuu kärttyisäksi – kyläluutana hän yleensä viihtyy hyvin, ja uusinta lempipuuhaa on keinuminen. Vaunulenkkejä ja kaupassa tai puistossa piipahduksia tulee siis tehtyä monta päivittäin. Syksyn ohjelmassa on myös muskaria ja vauvajumppaa, äksöniä päiviin nekin.


Lepo. Tuo kärsimätön menijä onneksi myös nukkuu kolmet tunnin-parin päikkärit päivässä. Silloin allekirjoittanut vetäytyy sohvalle, ottaa kutimet, avaa Facebookin ja viettää sitä kuuluisaa Äidin Omaa Aikaa.

Hei vaan arki, tervetuloa takaisin! Lupaan yrittää petrata vähän postaustahdinkin kanssa.