Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 24: Kuuntele Baz Luhrmannia

Tässä biisissä ei ole mitään jouluista – itse asiassa sitä kuuluisi kuunnella keväällä ylioppilasjuhlien aikaan – mutta oivalluskalenterin henkeen se istuu täydellisesti. Siispä kalenterin viimeisestä luukusta paljastuu Baz Luhrmannin klassikkohitti Everybody's Free (To Wear Sunscreen), joka ilmestyi omana ylioppilaskeväänäni, vuonna 1999. Kuunnelkaa videon elämänohjeet tarkasti: minä voin allekirjoittaa niistä lähes jokaisen.

Oivalluskalenteri kiittää ja kuittaa.

Hyvää joulua teille kaikille loistotyypeille!

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 23: Kesytä talvi oikeilla vaatteilla

Olen vakuuttunut siitä, että monet ihmiset, jotka sanovat inhoavansa talvea, eivät vain ole oppineet pukeutumaan oikein. Talvivaatetuksessa olennaista on nimittäin löytää tasapaino mukavuuden, lämpimyyden ja tyylikkyyden välillä.

Itse en ole enää pariin talveen käyttänyt kammottavaa "pitkät kalsarit ja farkut" -yhdistelmää. Kunnon pakkasella suosin mekkoja ja hameita ja kerrostan alle paksuja sukkiksia ja leggingsejä. Kenkiin pitää mahtua villasukka ja jäädä vielä vähän ilmaakin. Takeissa laatuun ja klassikoihin sijoittaminen kannattaa: tämä kirppikseltä ostettu vanha kotimainen villakangastakkini on tiivistä, paksua ja tuulta pitävää villaa (ja aivan eri maailmasta kuin vaikkapa edellinen, Zarasta ostettu villakangastakki). Päälle kaksi kerrosta lapasia, muhkea huivi ja pipo, joka peittää korvat.

Jos nyt olisin ostamassa talvitakkia, kokeilisin esimerkiksi St. Jamesin duffelitakkia tai Canada Goosen parkaa.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 22: Villasukkia tarvitaan aina

Jos et ihan tiedä, mitä neuloisit ja kenelle, neuvo on yksinkertainen: tee villasukat. Tässä muutama syy:

1. Se ei koskaan ole turhaa. Suomessa kaikki käyttävät joskus villasukkia – nekin, joita kotikutoisuuden estetiikka ei muuten viehätä. Siksi villasukat löytävät aina kodin.
2. Se on hauskaa. Koska villasukkia käytetään lähinnä kotioloissa, niissä saa vapaasti kreiseillä värien ja kuosien suhteen. Samasta syystä villasukkiin on myös helppo käyttää jämälangat.
3. Sillä saa irtopisteitä. Ennen lähes jokaisella oli mummo, joka neuloi sukkia. Kun tuttavapiirini mummoista on aika jättänyt, yhä useampi on menettänyt luottosukantekijänsä. Villasukat ovatkin hupeneva luonnonvara, jota arvostetaan koko ajan enemmän.

Teoriani todisti oikeaksi myös kuvassa näkyvä, työnimellä maailman rumimmat villasukat kulkenut sukkapari. Aloin neuloa niitä kesällä Italian-matkalla. Toscanalaistalon olohuoneessa huikkasin: "Haluaako joku maailman rumimmat villasukat?" Ja halusihan joku.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 21: Vaihda krääsä illalliseen

Paras ja ainoa joululahjavinkkini on tämä: luopukaa lahjoista ja menkää sen sijaan yhdessä syömään. Me aloitimme tämän harrastuksen sisarusten kanssa viime vuonna ja jatkoimme sitä menestyksekkäästi eilisiltana Kuurnassa. Vähemmän joululahjastressiä, enemmän yhdessäoloa. Vähemmän turhaa krääsää maailmaan, enemmän ihania ruokaelämyksiä.

Ylipäänsä ravintolassa syöminen on minusta maailman rentouttavin, sosiaalisin ja elämänlaatua parantavin harrastus. Tärkeintä on, että sen riisuu kaikista jäykistä ja kahlitsevista säännöistä: sen kun juot valkkaria lihan kanssa ja tilaat jälkiruuaksi sen saman crème bruléen, jonka joka kerta tilaat. Pääasia, että nautit.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 20: Joskus universumi järjestää

Eräällä työkaverillani oli hurmaava sanontatapa: kun hänen elämästään puuttui jotain, hän sanoi tilaavansa sen universumin postimyynnistä. Taustalla piili ajatus siitä, että kun johonkin asiaan kohdistaa myönteisen ajattelunsa ja energiansa, ennen pitkää se toteutuu. Vaikka itse olen tällainen tylsä skeptikko enkä moiseen teoriaan suoranaisesti usko, täytyy sanoa, että joskus universumin postimyynti kyllä järjestää.

Esimerkiksi silloin, kun viime viikonloppuna lankalaatikkoa siivotessani löysin pienenpienen kerän sinistä Nalle-lankaa, joka minulta loppui kesken juuri ennen viimeisen peukalonpään valmistumista kesällä tekemiini lapasiin. Kannatti haudata se puolivalmis projekti turhautuneena laatikon pohjalle.

Seuraavaksi voisin panna universumin postimyynnille menemään tilauksen esimerkiksi kylppärin siivouksesta ja täydellisesti istuvista farkuista.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 19: Kehitä ystävyysrutiineja

Tuntuu maailman latteimmalta sanoa, että ”ystäväni ovat minulle tärkeitä”, mutta kun ne ovat. Mielestäni ystävyyksiä pitää myös hoitaa ja niihin pitää satsata siinä missä parisuhteeseenkin. Ystävä ei voi olla se ihminen, jonka puoleen käännyt vain silloin, kun haluat tukea vaikeuksissa tai ilmaista terapiaa: ystävän kanssa pitää jakaa myös ne elämän kivat asiat.

Siksi kannattaakin kehittää mukavia ystävyysrutiineja. Esimerkiksi kesäisiä mökkireissuja, syksyisiä Tallinnan-matkoja, viikottaisia tosi-tv-katsomoita tai vesijuoksutreffejä Yrjönkadun uimahallissa (kuva täältä) ennen töihinmenoa.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 18: Silittäminen on eleganssin avain

Edustan sellaista pikkuisen homssuista ihmistyyppiä, jonka tukka tapaa hapsottaa ja paitaan kertyä epämääräisiä tahroja. Siksi olen aina vähän salaa kadehtinut niitä naisia, jotka näyttävät luonnostaan hallituilta ja huolitelluilta. Miten ne sen tekevät? Pikku hiljaa olen tullut siihen tulokseen, että yksi heidän salaisuuksistaan on hyvin yksinkertainen: silitetyt vaatteet.

Itselleni silittäminen on yksi inhokkikotitöistä. Minulle oli suuri oivallus tajuta pari vuotta sitten, että t-paitojakin voi silittää. Hyvä aikeeni ensi vuodelle tuleekin tässä: järjestän muutaman viikon välein silitysurakan, jossa käyn läpi vaatekaappini kriittisimmät vaatekappaleet.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 17: Perinteitä voi rakastaa olematta perinteinen

Arvomaailmani on kaukana perinteisestä. En kuulu kirkkoon, kannatan sukupuolineutraalia avioliittolakia, suhtaudun kuluttamiseen kriittisesti – tällainen tyypillinen punavihreä kaupunkilaisfeministi siis. Samaan aikaan olen krooninen nostalgikko, joka rakastaa monia perinteitä: esimerkiksi jokavuotisia Kauneimpia joululauluja Kallion kirkossa.

Tajuan kyllä, että siinä on tiettyä ristiriitaa, kun ateisti käy kerran vuodessa kirkossa veisaamassa kyynel silmässä En etsi valtaa loistoa. Minulle perinteet ovat kuitenkin rituaaleja, jotka rytmittävät vuotta ja tuovat rauhoittavan jatkuvuuden tunteen. Taas meni vuosi, taas me samat ihmiset lauloimme samoja lauluja. Taas oli ulkona kirpeä pakkanen, pimeää ja kaunista.

Niin ensi vuonnakin, toivottavasti. (Olin vähällä kirjoittaa tähän ”jos luoja suo”, mutta se olisi ehkä mennyt jo komiikan puolelle.)

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 16: Herkkuja ei tarvitse ansaita

Tiedättehän ne tilanteet, kun joku (valitettavasti yleensä nainen ja valitettavasti joskus myös minä) valittaa oluttuopin tai kakkupalan ääressä, kuinka ei ole ansainnut sitä? Jotenkin kummallisesti meidän päihimme on iskostettu ajatus, että kaikki hyvä pitää ennakkoon ansaita, mikä syömisen kohdalla yleensä tarkoittaa kevyttä keittolounasta tai hikijumppaa.

Niissä tilanteissa voisin sanoa, että shut the fuck up ja syö se joulutorttusi. Silloin, kun herkuttelee, herkuista pitää nauttia marisematta. Kalorilaskennat voi halutessaan suorittaa omassa päässään eikä pilata niillä muiden iloa. Parhaiten tämän summasi eräs ystäväni, jonka elämänviisaus kuului näin: ”Kalja on niin kuin rakkaus – sitä ei tarvitse ansaita.”

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 15: Hyvää kannattaa varioida

En ole mikään maailman innovatiivisin käsityöihminen. Minulle ei ole ongelma neuloa kymmenettä samanlaista lapasparia, kunhan tiedän, että konsepti on toimiva. Siksi myös varioin hyväksi havaitsemiani tekniikoita ja väriyhdistelmiä uudelleen ja uudelleen. Meistä kaikista ei ole keksimään pyörää joka kerta, ja se on ihan ok niin.

Tätä samaa pintaneuletta olen soveltanut jo neuletakkiin ja lapasiin. Nyt siitä syntyy tyyny joululahjaksi – uskallan paljastaa tekeleen jo nyt, sillä mummu ei surffaa netissä.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 14: Kierrätä kaikki paitsi klassikot

Tältä ne suurin piirtein näyttivät – ja sittemmin kirppissäkkiin katosivat.

Olen Siivouspäivän, vaatevaihtobileiden ja Uffin laatikoiden vankka kannattaja. Teen vaatekaapissani säännöllistä karsintaa, jossa yritän tunteilematta heittää kierrätykseen kaiken sellaisen, jota en ole parin vuoden sisään käyttänyt.

Tähän on kuitenkin yksi poikkeus: mikäli vaatekappale on luokiteltavissa klassikoksi, se kannattaa säästää. Kaipailen edelleen niitä vuonna 1995 ostettuja Dr. Martensin maihareita ja Hollannin vaihtovuonna löytynyttä täydellistä farkkutakkia, joista luovuin muuttaessani Tampereelta Helsinkiin. Kummallekin olisi sittemmin löytynyt käyttöä – tietyt vaatteet nimittäin tulevat aina takaisin. Tämän pidän mielessäni sitten, kun beige trenssi, musta pooloneule tai ryhdikäs harmaa villakangastakki joskus alkaa kyllästyttää.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 13: Liikuntaa voi oppia rakastamaan

Noin 25-vuotiaaksi asti en juuri harrastanut liikuntaa satunnaisia kävelylenkkejä lukuunottamatta. Olin koululiikunnan traumatisoima, inhosin sanaa jumppa ja pidin hieman vajaana ihmisiä, jotka sitä käyttivät. Nykyään olen kuntokeskuksen kuukausijäsen ja jumppaan vähintään neljästi viikossa. Miten se tapahtui?

Ensinnäkin pitää löytää lajit, jotka sopivat itselle. Jokaiselle on sellaisia. Sitten pitää tehdä kuntoilu itselleen mahdollisimman helpoksi (kulman takana sijaitseva kuntokeskus ja sopivat, ei-nolot varusteet auttavat huomattavasti.) Sen jälkeen pitää jaksaa vähän aikaa vain sinnitellä. Ennen pitkää huomaa hengästyvänsä vähän vähemmän ja jaksavansa vähän enemmän. Sitten tajuaa, että on kasvattanut itselleen hauislihaksen, ja ymmärtää, mitä hittoa se keskivartalon tuki oikein tarkoittaa. 

Ja lopulta on siinä pisteessä, että alkaa kaivata spinningiin, joogaan tai kahvakuulaan. Sairasta, mutta niin se menee.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 12: Jokainen tarvitsee voimabiisejä

Jokainen ihminen tarvitsee kappaleita, joita kuunnella silloin, kun kaipaa nostatusta, voimaa, iloa, energiaa ja hauskuutta. Sellaisia, joita voi kuunnella sataan kertaan ilman, että ne kuluvat, ja jotka aina saavat sydämen pakahtumaan ja mielen kuplimaan ilosta.

Tässä muutama omani:

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 11: Yritä edes

Podin vuosikausia syyllisyyttä lihansyönnistäni ja kokeilin kasvissyöjäksi ryhtymistä heikoin tuloksin – minä yksinkertaisesti rakastan lihaa liikaa. Sitten päätin, että yritän syödä niin paljon kasvis- ja kalaruokaa kuin mahdollista.

Nykyään syön lihaa noin kerran viikossa ja olen kohtullisessa sovussa itseni kanssa. Kotiin ostan korkeintaan riistaa tai luomulihaa ja sitäkin harvoin. Ravintolassa annan itselleni luvan herkutella pihvillä. Se on kaikkea muuta kuin täydellinen suoritus, mutta se on huomattavan paljon paremmin kuin ennen. 

Cold turkey -lähestymistavalla olisin todennäköisesti taas epäonnistunut ja turhautunut. Perfektionille opetus oli siis tässä: se, että jotain asiaa ei pysty tekemään täydellisesti, ei tarkoita, että kannattaisi lakata yrittämästä.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 10: Hanki pyöräkori

Pyöräkori on niitä pieniä asioita, jotka parantavat elämänlaatua huomattavasti enemmän kuin mitä ensi alkuun tulisi ajatelleeksi. Kori tekee pyöräilystä kätevämpää, mikä lisää pyöräilyä, mikä parantaa terveyttä ja on hyväksi ympäristölle. Kaikki voittavat. Hyvästi sarvessa roikkuvat kauppakassit ja olkapäältä valuvat käsilaukut!

Koska oma pyöräni koreineen odottaa jo varastossa kevättä, kuvassa haaveideni versio (kuva täältä). Tällaisen Design House Stockholmin Carrie-korin ostaisin, jos en jo omistaisi aivan käytännöllistä pyöräkoria mallia Tampereen Vapaa Valinta.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 9: Hyödynnä hevi-osasto

Kauppojen hedelmä- ja vihannesosastot ovat surkean alihyödynnetty resurssi. Itsekin huomaan hiihteleväni aivan liian usein tuttuja salaatti-kurkku-tomaatti-banaani-omena -latuja. Siksi yritän välillä tietoisesti laajentaa kasvistajuntaani: lusikoin passionhedelmää jälkkäriksi, lisään salaattiin papaijaa, korianteria tai granaattomenen siemeniä, syön välipalaksi persimoneja ja paahdan uunissa bataattia ja palsternakkaa. 

Seuraavaksi voisin kokeilla tämän hetken trendiruokaa, lehtikaalisipsejä, ja laajentaa eksoottisten hedelmien tuntemustani näillä Hesarin ohjeilla. Mitkä ovat teidän salaiset kasvisaseenne?

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 8: Älä kursaile

Jos jotain piirrettä suomalaisuudessa on kestä, se on kursailu. Siis se, kun juhlissa vieraita pyydetään pöytään ja kaikki teeskentelevät, etteivät kuulleet (koska olisihan se ihan kamalaa vaikuttaa esimerkiksi innostuneelta tai ilahtuneelta). Ja aikaisintaan kolmannella kehotuksella siirrytään pöytään.

Ehkä tämä liittyy luontaiseen tehokkuuteeni, mutta yleensä olen ensimmäisten joukossa niin kakkujonossa kuin tanssilattiallakin. Niin luultavasti tänäänkin, kun juhlitaan ystävän kolmekymppisiä. (Mihin viittaa päivän kuvakin: se on omilta parin vuoden takaisilta synttäreiltäni, jolloin meidän olohuoneessa tanssittiin aamuneljään kera discovalojen ja savukoneen).

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 7: Valitse arkena parasta

Niihin asioihin, joita käyttää päivittäin, kannattaa aina panostaa. Ei ole mitään järkeä hillota kauniita perintöastioita tai kalliita vaatteita kaappiin: parhaiten ne nimittäin todistavat arvonsa, kun niistä iloitsee päivittäin. Juo siis iltapäivätee kauneimmasta kupistasi, kaada vissy viinilasiin ja valitse töihin se ihanin silkkipaita.

Ja jos arvokas astia meneekin rikki tai vaatteeseen tulee tahra, se vituttaa huomattavasti vähemmän, kun kyseinen esine on jo ehtinyt palvella pitkään ja kunniakkaasti.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 6: Löydä oma tapasi meditoida

Olen aina ollut huono rauhoittumaan. Olen sellainen vähän rasittava ”vie mennessäs, tuo tullessas” -tyyppinen häärääjä, joka näkee ympäristönsä jatkuvana tehtäväkenttänä. Joogan loppurentoutuksessa jaksan keskittyä ehkä viisi sekuntia ennen kuin alan miettiä töitä ja iltaruokaa. Meditoinnin idea tuntuu minusta käsittämättömältä.

Sitten ymmärsin erään olennaisen asian: minulla on jo tapani meditoida. Sen nimi on neulominen. Se on rauhoittavaa, rentouttavaa, yksitoikkoistakin tekemistä, jonka parissa ajatukseni virtaa vapaasti.

(Nämä sukat tein muuten syksymmällä ihastelemastani Novita Tweed -langasta. Ne pääsevät lämmittämään Brysselissä asuvan ystävän varpaita.)

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 5: Ruoki sisäistä teiniäsi

Viime vuosien aikana olen lukenut onnellisena läpi Twilight- ja Nälkäpeli-kirjasarjat. Pari vuotta sitten katsoin uudelleen nuoruuteni suosikkisarjan My So-Called Life. Olen sitä mieltä, että aikuiselle ihmiselle tekee välillä hyvää velloa teiniviihteen suurissa tunteissa, ihanassa viattomuudessa ja kaikkivoipuudessa. Muistaa, millainen itse oli joskus (ja olla yhtä aikaa surullinen ja iloinen siitä, ettei enää ole).

En usko, että minkään tv-sarjan kohtaus tulee koskaan liikuttamaan minua yhtä paljon kuin tämä videoklippi, jossa Buffalo Tom laulaa taustalla ja  Jordan ottaa Angelaa kädestä. Niin se vain on.