Jos jotain piirrettä suomalaisuudessa on
kestä, se on kursailu. Siis se, kun juhlissa vieraita pyydetään
pöytään ja kaikki teeskentelevät, etteivät kuulleet (koska
olisihan se ihan kamalaa vaikuttaa esimerkiksi innostuneelta tai ilahtuneelta).
Ja aikaisintaan kolmannella kehotuksella siirrytään pöytään.
Ehkä tämä liittyy luontaiseen
tehokkuuteeni, mutta yleensä olen ensimmäisten joukossa niin kakkujonossa kuin tanssilattiallakin. Niin luultavasti tänäänkin, kun juhlitaan ystävän kolmekymppisiä. (Mihin viittaa päivän kuvakin: se on omilta parin vuoden takaisilta synttäreiltäni, jolloin meidän olohuoneessa tanssittiin aamuneljään kera discovalojen ja savukoneen).
kuva: Peter Niemi
VastaaPoistaPeter, nimenomaan! Kunnia hälle kelle se kuuluu. :)
VastaaPoistaTämä on kyllä niin totta ja siis ärsyttävä tapa tuo kursailu. Mä olen jo joitain vuosia pyrkinyt esimerkillisesti meneen ekana boolikulholle, kakkujonoon ja tanssilattialle. Jonkun on uskallettava olla se ensimmäinen!
VastaaPoistaKyllä! Eräs pitkään ulkomailla asunut tuttu ihmetteli, miten suomalaisessa yleisötapahtumassa ihmisiä kehotettiin "tulemaan rohkeasti eteenpäin". Tätä olisi mahdotonta kuvitella millekään muulle kielelle: "just step bravely forward".
VastaaPoistaMe ollaan OUTOJA.
Toi on NIIN totta. Oon asunu ulkomailla nyt melkein puolet elämästäni ja tuo tapa ihmetyttää aina Suomessa. Samoin kuin se, että ei osata ottaa kohteliaisuuksia vastaan. Itse olen tietoisesti pyrkinyt eroon molemmista tavoista. MUt juu, Kyl me ollaan outoja. ;)
VastaaPoistaJoo, tää on varmaan niitä suomalaisuuden piirteitä, jotka tajuaa selkeimmin vähän etäältä. Ja parasta on, että sama tapa tuntuu periytyneen omien vanhempien sunnuntaikahvipöydistä oman ikäpolven bileisiin. Kai se on geeneissä.
VastaaPoista