Noin 25-vuotiaaksi asti en juuri
harrastanut liikuntaa satunnaisia kävelylenkkejä lukuunottamatta.
Olin koululiikunnan traumatisoima, inhosin sanaa jumppa ja pidin
hieman vajaana ihmisiä, jotka sitä käyttivät. Nykyään olen
kuntokeskuksen kuukausijäsen ja jumppaan vähintään neljästi
viikossa. Miten se tapahtui?
Ensinnäkin pitää löytää lajit,
jotka sopivat itselle. Jokaiselle on sellaisia. Sitten pitää tehdä
kuntoilu itselleen mahdollisimman helpoksi (kulman takana sijaitseva
kuntokeskus ja sopivat, ei-nolot varusteet auttavat huomattavasti.) Sen jälkeen pitää jaksaa vähän
aikaa vain sinnitellä. Ennen pitkää huomaa hengästyvänsä vähän
vähemmän ja jaksavansa vähän enemmän. Sitten tajuaa, että on
kasvattanut itselleen hauislihaksen, ja ymmärtää, mitä hittoa se keskivartalon tuki oikein tarkoittaa.
Ja lopulta on siinä pisteessä,
että alkaa kaivata spinningiin, joogaan tai kahvakuulaan. Sairasta,
mutta niin se menee.
Olet niin oikeassa. Sinnittely vaan on vaikeaa - ja sen myöntäminen, että *ensimmäisellä* kerralla pystyy ja saa ja tarvitsee juosta vain 30 sekuntia. Kun tarpeeksi kauan sinnittelee, niin menee kevyesti 30 minuuttia! (Tai ainakin menee.)
VastaaPoistaJa toi valitettavasti toimii helposti myös toisin päin: kun on hetken liikkumatta, tuntuu pahalta, mutta vähän pidemmän hetken päästä siihenkin taas tottuu. Et kipitä vaan sinne kulman taakse, se kannattaa!
VastaaPoistaItselläni tämä https://www.heiaheia.com/account motivoi kovasti.
VastaaPoistaKiitos kivasta kalenterista. Terv. Pirjo
Heta, mutta sä onneksi tiedät, että liikuntavaihde on kuitenkin mahdollista saada päälle - kyllä sekin aika taas tulee! Ja Pirjo, mä itse asiassa liityin Heiaheiaan just kesällä, ja se on tsempannut kovasti!
VastaaPoista