Muutama kässäprojekti Unelmien käsitöihin

Helppo unikaveri tehtiin Novitan uudesta Wool cotton -langasta, jossa on tosi kauniit pastelliset sävyt.

Tällä viikolla ilmestyi toinen numero Unelmien käsityöt -lehdestä, jossa häärin toimituspäällikkönä. Osittain tämän vuoden blogihiljaisuutta onkin selittänyt se, että olen kanavoinut kässäideoitani lehden puolelle. Uudessa numerossa nimittäin on muutama meikäläisenkin suunnittelema työ, jotka sittemmin ovat päätyneet meidän kotiin.

Nappasin niistä nyt kuvat, ohjeet löytyvät luonnollisesti lehdestä. Pieni innokas assistentti (jonka oikeastaan olisi kuulunut olla kuvaushetkellä päikkäreillä, mutta niitähän ei koskaan haluta nukkua silloin, kun niille olisi tarvetta) vaati ehdottomasti päästä kuviin mukaan.

Mustavalkoisessa tyynyssä vuorottelevat oikeat ja nurjat osiot, ja kuviot on tehty silmukoita jäljittelemällä.

Lattiatyyny päällystettiin vanhalla raanulla – kiitos vaan, Seinäjoen Fida!

Tänään tuntui jo ihan kunnolla syksyltä. Me kuitenkin Elsan kanssa leikittiin vielä kesää ja aloitettiin aamu riisipuurolla Hakaniemen torilla. Sieltä napattiin mukaan myös suppilovahveroita, joita testattiin tähän piirakkaan – toimi mainiosti vegeversiona, kun jätin pekonin pois ja laitoin tilalle aurinkokuivattuja tomaatteja.

Ja huomennahan onkin sitten jo lokakuu.

Montako marttapistettä tästä saa?

Mä olen niitä ihmisiä, joita aina vähän riivaa ajatus metsään mätänevistä marjoista. Ei sillä, että ihan kauheasti asian eteen tekisin – mutta se kyllä johtuu eniten siitä, etten tiedä pääkaupunkiseudulta hyviä marjapaikkoja tai miten niihin autottomana pääsisi.

Yhden ystäväni vanhemmilla on mökki, jossa me toisinaan syksyisin käydään. Siellä on piha täynnä valtavia viinimarjapensaita, jotka heiltä jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Aina siellä ollessani muhun iskee jokin alkukantainen suorittajavietti: pakko poimia marjoja, sillä eihän niitä tännekään voi jättää.

Vähän sama fiilis tuli viikonlopun Seinäjoen-visiitillä ja notkuvien karviaispuskien äärellä. Vanhempani eivät karviaisia juurikaan kerää, joten mä yritin keventää mieltäni ja pensaita edes muutaman pakasterasiallisen verran.

Kotona päätin repäistä ja keittää marjoista ihan muina marttoina hilloa, tällä karviais-porkkanahillon ohjeella. Mä en ole koskaan ennen tehnyt hilloa ja totta kai sössin homman jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että oikeaoppisesti purkit olisi pitänyt laittaa likoamaan jo edellisenä iltana. No, siinä vähän oikaistiin, mutta jos tuo nyt edes tovin jääkaapissa säilyisi.

Hillosta tuli aika löysää, mutta maku oli just ihanan kirpsakka. Ja porkkanoiden ansiosta sen yllä leijuu myös eräänlainen terveellisyyden illuusio, reilulla kädella annostellusta sokerista huolimatta.

Tiedän, mitä laitan aamulla jugurttini päälle.

Paras tomaattikastike blenderissä

Sur sur sur, ja valmista tulee! Vielä kun saisi vähän tehokkaamman blenderin.

Yhden kaverin kanssa ollaan mietitty, että pitäisi joskus panna jakoon kaikki arjen luottoreseptit. Siis ne ruuat, joihin palaa kerta toisensa jälkeen, ja jotka suhteellisen kivuttomasti jaksaa pyöräyttää vielä työpäivän jälkeen (ja jotka mielellään maistuvat myös päiväkoti-ikäisille). Viime viikolla pitsantekohommissa tuli mieleen, että tämä tomaattikastike on ehdottomasti yksi niistä.

Se on nimittäin hirmu hyvää, helppo tehdä ja kaiken lisäksi sillä saa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vaikka kastike on tarkoitettu pitsoihin, sopii se yhtä hyvin pastalle. Kun yhden satsin tekee, siitä riittää juuri sopivasti sekä pariin pitsaan että neljän hengen pasta-annokseen. Yleensä kastiketta tehtyäni laitankin siitä puolet pakkaseen odottamaan seuraavaa käyttökertaa.Pastan joukkoon saatan heittää kastikkeen kaveriksi vielä vaikka mozzarellaa tai fetaa.

Ohje on alun perin Hesarin sivuilta, mutta mä olen oikaissut vähän ja vaihtanut tuoreet tomaatit tölkkiversioiksi. Suomessa aika harvoin on tarjolla kovin maukkaita tomaatteja, joten uskoisin että tämä ei soosia juurikaan huononna. Ollos siis hyvä, yksi arjen pelastajaresepteistäni!


Tomaattikastike blenderissä

1 prk tölkkitomaatteja

1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna

1 rkl tomaattipyreetä

1–2 valkosipulinkynttä puristettuna 

1 rkl oliiviöljyä

1 rkl tummaa balsamietikkaa

1 tl suolaa

mustapippuria myllystä

yrttejä maun mukaan, mä olen yleensä käyttänyt basilikaa ja oreganoa (kouralliset tuoretta tai noin 1 tl kumpaakin kuivattuina)

Pane kaikki ainekset blenderiin ja jauha tasaiseksi. Käytä pitsapohjalla tai sekoita kuuman pastan joukkoon.

Loma kännykkäräpsyinä

Elämäni ensimmäinen virallinen kesäloma äitinä vetelee viimeisiään. Mietin etukäteen, tuntuuko loma lapsen kanssa kuluvan aiempaa hitaammin vai nopeammin. Vastaus: se hujahti käsistä, vaikka paljon ehdittiinkin. Arki kaksivuotiaan kanssa on sellaista säpinää, että raukean vellovaan lomamoodiin en varsinaisesti päässyt. Mutta ei sellaiselle juuri nyt ollut tarvettakaan.

Kaivelin kännykkää ja etsin sieltä muutaman kuvan, jotka aika hyvin summasivat, mitä meidän lomalla tehtiin. No ainakin...

Reissattiin. Hyväksi havaittu "vuokratalo kaveriporukalla" -konsepti osoitti jälleen nerokkuutensa. Tällä kertaa Airbnb-kohteena oli Espanjan Costa Brava: aurinkoa, cavaa, jäätelöä ja ysärihittejä auringon laskiessa. Ja uima-altaassa eräs metrinmittainen, joka oli vähän turhankin vakuuttunut omista sukellustaidoistaan.

Espanjasta jatkettiin mökille Saimaalle ja sieltä täyshoitoon isun ja papan luo Seinäjoelle. Asuntomessuillakin kävin, sieltä en näköjään ottanut ainuttakaan kuvaa, mutta yllätyin aidosti, miten paljon omaan tyyliin sopivia ideoita messuilta löytyi (kohteista Kotola ja Markki olivat mun ykköset). Ja vanhojen koulukavereiden huusholleja oli hauska stalkata, tietty!

Poimittiin marjoja. Mökkireissuilta pakastin monta rasiaa mustikoita ja mustaherukoita. Herttoniemen hyviin puoliin taas kuuluvat mahtavat vadelma-apajat, joita varten ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas.

Kuvassa esiintyvää marjaa en poiminut, älkää pelätkö: siitä otin kuvan, koska yritin selvittää, mahtaako laji olla myrkyllinen. Pensas kun kasvaa aivan meidän pihan vattupuskien vieressä, ja olin huolissani, että kaksivuotiaan marjastajan poimimismania ulottuu siihenkin. Selvitys jäi kesken – tunnistaako joku?

Kokattiin helppoa lomaruokaa. Pastaa, perunaa, grillisapuskaa – kesä ei suoranaisesti ollut kulinarististen kokeilujen kulta-aikaa. Yksi uusista suosikkiresepteistä oli tämä Safkaa-kirjan tuoretomaattipasta. Lihaa tuli syötyä liikaa, kuten lomalla usein, ja sen suhteen aionkin nyt palata ruotuun. Jos vaikka joskus sattuisin osumaan lähimarkettiin nyhtökaura-aikaan...

Sisustettiin ja kirppisteltiin. Olkkarin mattohankinnan lisäksi harkitsin esimerkiksi, pitäisikö ostaa kirppikseltä värikäs vanha ryijy ja tehdä siitä matto makkariin. Lopulta päätin armahtaa siippaa, joka ei näitä kansallisromanttisia retrokokeiluja aina niin kauheasti arvosta.

Lomailtiin vähän Helsingissäkin. Tämä viimeinen lomaviikko me vietettiin Elsan kanssa kotona. Käytiin Haltian luontokeskuksessa Nuuksiossa (hyvä ravintola ja kaunis näyttely, joka tosin toimisi vähän paremmin isomman lapsen kanssa) ja Korkeasaaressa (kohokohtina kilpikonna, trampoliini ja päärynäjätski), ja loppuaika treenailtiin vaipattomuutta kotikulmilla.

Vähän hummailtiinkin. Enää ei festaroida koko kesää, kuten PMMP joskus lauloi, mutta vähän silti. Flow veti pinnat kotiin, jotenkin tänä vuonna vielä enemmän kuin aikoihin, vaikka mitään ylimaallista keikkakokemusta ei tullutkaan (Paperi T ja Chvrches toimivat parhaiten). Mutta fiilis oli leppoisa ja seura parasta, skumppa nousi päähän juuri sopivasti, lämmintä vaatetta oli tarpeeksi ja järjestelyt toimivat. Kun yöllä pyöräilin kotiin (lastenistuin helpottaa muuten huomattavasti oman fillarin löytymistä pyöräparkista), oli tunnelma kepeän onnellinen.

Nyt tämä äiti onkin sitten vähän väsynyt. Napero aloittaa huomenna päiväkodissa uudessa isompien lasten ryhmässä, ja se taitaa jännittää meitä kaikkia. Olen aika helpottunut, kun ensi viikko on ohi.

Onneksi arjen ystävä mussa saa myös kummallisia kiksejä tuttuihin rutiineihin palaamisesta. Ai mikä loma, oliko sellainenkin?

Makaronilaatikko härkäpapurouheesta

Tänään tuli tehtyä varsin onnistunut arki- ja kasvisruokakokeilu. En ole koskaan aiemmin testannut härkäpapurouhetta mutta nyt (kiitos Kaisa-sisko inspiraatiosta!) päätin kokeilla rouhetta makaronilaatikkoon jauhelihan sijaan. Soijarouhetta meillä käytetään säännöllisesti esimerkiksi lasagnessa, mutta on kiva löytää sillekin kotimaisia vaihtoehtoja. Mainiosti toimi makaroniloota, sekä kaksivuotias että aikuiset popsivat annoksensa hyvällä halulla.

Resepti on sovellettu Marianne Kiskolan kirjasta Koti – ruokaa koko perheelle, ja sen juju on currylla maustaminen. Vaihdoin jauhelihan härkäpapuhin ja lisäsin joukkoon parmesaania, jota sattui olemaan kaapissa.

Makaronilaatikko härkäpapurouheesta

• 2 dl härkäpapurouhetta
• 4 dl kasvislientä
• 2 sipulia
• 3 valkosipulinkynttä
• öljyä
• 5 dl (täysjyvä)makaronia
• suolaa
• 2 dl parmesaania raastettuna
• voita vuoan voiteluun

Munamaito:

• 2 munaa
• 7 dl maitoa
• 2 tl currya
• 1,5 tl yrttisuolaa
• 1 tl paprikajauhetta

Valmista kasvisliemi fondista tai liemikuutiosta. Pane härkäpapurouhe likoamaan kasvisliemeen noin 15 minuutiksi. Silppua sipulit ja valkosipulit ja kuullota öljyssä. Keitä makaronit runsaasti suolatussa vedessä (vesi saa maistua merivedeltä) pakkauksen ohjeen mukaan.

Voitele uunivuoka. Tee munamaito: sekoita munat, maito ja mausteet kulhossa. Valuta härkäpavuista ylimääräinen neste pois.

Kaada uunivuokaan makaronit, sipulisilppu, parmesaaniraaste ja härkäpapurouhe. Sekoita tasaiseksi ja kaada päälle munamaito. Paista 200 asteessa tunnin verran.

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?

Osta pala peltoa!

Esimerkki erään viikon sadosta. Kuva: Herttoniemen ruokaosuuskunta.

Viime kesänä ja syksynä joka toinen tiistai kärryttelimme Elsan kanssa Herttoniemen kirjastolle. Keräsimme kassimme täyteen biodynaamisesti viljeltyjä perunoita, porkkanoita, maa-artisokkia, lehtikaaleja, sipuleita, palsternakkoja, salaatteja – you name it. Homman nimi oli Herttoniemen ruokaosuuskunnan peltohanke, josta omistamme osuuden puoliksi siskoni perheen kanssa.

(Pähkinänkuoressa: Herttoniemen ruokaosuuskunnan perustama Kaupunkilaisten oma pelto -projekti on pyörinyt jo muutaman vuoden ajan. Osuuskunta on vuokrannut Korsosta pellon ja palkannut sille ammattipuutarhurin viljelemään luomukasviksia. Liittymällä ruokaosuuskuntaan pääsee satokaudella lähes viikoittain osalliseksi pellon antimista.)

Siskon perhe on ollut peltopuuhissa mukana jo pitkään, mutta meille kesä oli ensimmäinen. Pelkäsin etukäteen, että eksoottisimmat kasvikset unohtuisivat kaappiin homehtumaan. Pelko oli kuitenkin paria yksittäistä yrttinippua lukuun ottamatta turha. Pikemminkin kunkin viikon sato toimi kokkailun inspiraationa: tuskin olisin muuten tullut tehneeksi esimerkiksi kyssäkaali-coleslaw'ta, maa-artisokkakeittoa tai spagettikurpitsapastaa. Satokausi osui sopivasti yhteen myös Elsan kiinteiden ruokien aloittamisen kanssa, eli monet neidin ensimmäisistä makukokeiluista tulivat oman pellon kasviksista.

Satomaksu osuuskunnan jäsenille on 450 e, ja viime vuonna satoa jaettiin lähes jouluun asti. Pikaisella laskutoimituksella yhden viikon ruokakassin hinnaksi tuli reilut parikymmentä euroa, mikä kaupan luomuhyllyn vakioasiakkaalle tuntuu varsin kilpailukykyiseltä hinnalta. Jäsenyyteen kuuluu myös talkoovelvoite, joka voi tarkoittaa ihan konkrettisia peltohommia tai esimerkiksi jäsenhankintaa, kuljettamista tai suunnittelua. Viime kesänä siskon mies hoiti meidän osuutemme talkootöistä, mutta ensi kesänä voisin mielelläni lähteä pellolle iskemään sormeni multaan: miten terapeuttinen ajatus!

Ja onhan tässä sekin hieno puoli, että peltolaisena saa olla mukana kokeilemassa ihan uudenlaista tapaa tuottaa ekologista lähiruokaa.

Entäpä miksi kirjoitan tästä nyt? Koska ruokaosuuskuntaan otetaan tänä vuonna 35 uutta jäsentä. Kiinnostuneiden kannattaa mennä 18.3. järjestettävään esittelytilaisuuteen, jonka tiedot löydät täältä. Ja tosiaan tämä meidänkin systeemi eli osuuden puolittaminen kahden perheen kesken toimi oikein hyvin: me saimme sadon joka toinen kerta, siskon perhe joka toinen.

Äitien ja naperoiden aamupalaklubi

(Kuten kuvasta näkyy, kasvatan lapsestani pokeriammattilaista.)

Mun piti ottaa tätä postausta varten joku ihana ennen-kuva korkkaamattomasta aamiaispöydästä, mutta – kuten yleensä – se unohtui. Saatte siis jälkeen-kuvan siitä, millainen on näky kolmen äidin ja 7–14 kk:n ikäisten naperoiden aamupalatreffien jälkeen.

Kun Elsa jokin aika sitten siirtyi nukkumaan vain yhdet päiväunet, päivien aikataulutus helpottui huomattavasti, kun hengailuaikaa unien molemmin puolin jäi enemmän. Mutta nyt ne päikkärit osuvat tietysti juuri lounasaikaan, joka aikaisemmin oli sosiaalisen elämäni kohokohta (tuolloin listasin suosikkiravintoloitani täällä). Nykyään lounasaikaan on kuitenkin joko oltava kotona nukkumassa tai sellaisessa paikassa, jossa vauvan viitsii jättää ikkunan taakse itkuhälyttimen päähän.

Olemmekin äitiyslomaporukalla lanseeranneet uuden hengailumuodon eli aamupalatreffit. Tänään testasimme konseptia toiseen kertaan meillä, ja hyvin toimi. Tarjolla oli Sikke-sämpylöitä, turkkilaista jugurttia anopin omenahillolla, keitettyjä munia ja appelsiinia. Aamupalaa on sitä paitsi lounasta helpompi syödä vauvahääräilyn lomassa: haukkaus sämpylästä, vauvan sormet pois kaverin silmistä, siemaus teemukista, napero pois mikron kimpusta, viipale hedelmää, tutti suuhun yhdelle draamakuningattarelle.

On myös maailman liikuttavinta seurata, miten nämä syntymästään asti toisensa tunteneet minityypit ovat pikku hiljaa alkaneet ottaa muutakin kontaktia kuin vain lelujen varastamista ja tukasta nyhtämistä. Ai että mä odotan sitä aikaa, kun niillä on ihat omat juttunsa, joiden edestä lyödään äideiltä lastenhuoneen ovi kiinni.

Lounasta vauvan kanssa – lempipaikkani Helsingissä

Tämännäköinen tyyppi mulla on lounasseurana. Tällä kertaa Maritorin molemmat syöttötuolit oli varattu, mutta onnistuu se lounashengailu näinkin.

Yksi äitiyslomani olennaisimpia henkireikiä ovat olleet ravintolalounaat. Seuraa saa toisista äitiyslomalaisista, ja lounastreffit ovat myös kätevä tapa tavata keskustan kulmilla työskenteleviä kavereita.

Äitiysloman aikana hyvän lounaspaikan kriteerit ovat hieman muuttuneet: alkuun haussa oli paikka, jossa oli tilaa vauvan nukkua vaunuissaan ja mielellään suht rauhallinen äänimaisema. Nykyään ykköskriteerinä on riittävä määrä syöttötuoleja. Helppo sisäänpääsy vaunuilla on ehdoton ja vaipanvaihtotila plussaa. Ja mukaan riittävä määrä maissinaksuja, joilla vauvan voi lahjoa tyytyväiseksi lounaan ajaksi.

Tässä (satunnaisessa järjestyksessä) meikäläisen suosikit vauvavieraanvaraisista ja hyvää sapuskaa tarjoavista lounaspaikoista. Lista painottuu logistisista syistä tänne kaupungin itäpuolelle.

Kellohalli, Työpajankatu 2. Iso paikka, joten tilaa on aina, ja lounas on erinomainen. Vanhan teurastamoalueen sisäpihalla on sen verran rauhallista, että vauvan uskaltaisi helposti jättää nukkumaan myös terassille ikkunan taakse itkuhälyttimen kera. Kesällä voi jatkaa viereiseen Jädelinon jätskibaariin.

Sörnäisten Moko, Vilhonvuorenkatu 11. Niin muhkeat ja maukkaat salaatit, että muuta ei juuri ole tullut syötyäkään. Täällä on myös mikro purkkiruuan lämmittämistä varten ja leikkipaikka – iso plussa kohta, kun Elsa pääsee leikkipaikkavaiheeseen.

Maritori, Puusepänkatu 4. Meidän kotinurkilla Herttoniemessä, Marimekon tehtaanmyymälän yhteydessä oleva Marimekon henkilökuntaruokala on Juuri-ravintolan porukan pyörittämä ja auki myös vierailijoille. Keskivertoa parempaa linjastoruokaa keskivertoa tyylikkäämmässä miljöössä Marimekon astioista. Ja kannattaahan ne tehtaanmyymälän tarjouksetkin tsekata.

Armas, Kluuvin kauppakeskus, Aleksanterinkatu 9. Pikkuisen piilossa Kluuvi-kauppakeskuksen kellarissa oleva Armas on riittävän tilava vaunuille, mikä keskustassa ei aina ole itsestäänselvyys. Kalat savustetaan itse, tarjolla on lähikebabia ja leipä on i-ha-naa. Täällä on joskus tullut otettua myös lasillinen kuohuvaa lounaan kanssa.

(Kallion Sandro, Kolmas linja 17. Ehkä suosikkiruokapaikkani Helsingissä, mutta tätä en oikein rohkene suositella, koska tungos on yleensä aikamoinen. Toisaalta henkilökunta kyllä yrittää aina järjestää pöydän ja vauvankin kanssa tuntee itsensä hyvin tervetulleeksi. Erityisesti perjantain Marrakech Madness -buffa on huikea.)

+ Kunniamaininta kaikille etnisille ruokapaikoille – niissä palvelu on ollut järjestään ystävällistä ja vauvavieraat otettu hyvin vastaan. Esimerkiksi nepalilaisissa on tullut käytyä päivänä monena, ja missään ei Elsalle ole lirkuteltu yhtä paljon. Äidin sydäntä lämmittää!

Löytyykö muita pääkaupunkiseutulaisia vauvalounastelijoita? Mitkä ovat teidän suosikkinne?

Kiitos Sikke sämpylöistä

Kuvassa menossa päivän toinen aamiainen. Kun vauva herää kuuden ja seiskan välillä, niitä ehtii ennen lounasta helposti vetää kaksi.

Pakko hehkuttaa parasta reseptibongaustani aikoihin: Sikke Sumarin aamiaissämpylät, joiden ohjeen löydät täältä. Parasta reseptissä on se, että siitä jää pois mun inhokkiosa leipomisesta eli veden lämmittäminen kädenlämpöiseksi (MITEN SEN VOI TIETÄÄ?? Lisäksi mulla on huono ääreisverenkierto, ja jos tottelen omaa kylmää näppituntumaani, pieleen menee varmasti.)

Mä tein taikinan vauvan aamupäikkäreiden aikaan ja paistoin iltapäikkäreillä. Lopputuloksena ihanan rapsakkakuorisia mutta sisältä pehmoisia leipäsiä. Mums.

Päikkäreiden mittainen kookos-puolukkapiirakka

Äitiysvapaalla luksusta on esimerkiksi se, että voi käyttää lapsen aamupäikkäriajan kookos-puolukkapiirakan leipomiseen, pakata sitten lapsen ja piirakan vaunuihin ja lähteä lounaalle toisten lomalaisten kanssa (käytän meissä tästä termiä lomalainen, vaikka moni on sitä mieltä, että ei tämä vauvanhoito mitään lomaa ole. Minusta joskus on, mutta aika usein toki ei.)

Ohje on Kotivinkistä ja löytyy täältä. Testipalan perusteella maku on kohdallaan, mutta kannattaa leipoa piirakka mieluummin pellille kuin ohjeessa vaihtoehdoksi annettuun vuokaan: hieman raa'aksi nimittäin jäi vuoassa, vaikka pidin uunissa vartin ohjetta pidempään.

Onneksi mä rakastan myös taikinaa.

Arkiruokaa vauvalle ja vanhemmille?

Makaronilaatikko, tuo ruokaelämyksistä esteettisin! Mutta ysikuinen tykkää kovasti.

Oletan, että monet vanhemmat odottavat innolla sitä aikaa, kun vauva alkaa syödä samaa ruokaa kuin muukin perhe. Minä odotan sitä pikkuisen kauhuissani: se nimittäin tarkoittaa sitä, että pitää alkaa laittaa ruokaa.

Don't get me wrong, tykkään kyllä kokkailusta (löytyyhän tästäkin blogista tunniste "ruoka ja juoma"), mutta ruuanlaitto on mulle enemmänkin sellainen silloin tällöin harrasteltava kiva juttu kuin jokapäiväinen arkirutiini. Iltaisin meillä on useimmiten syöty salaatti/leipä/kananmuna -tyyppistä iltapalaa eikä varsinaista lämmintä ruokaa, jota kehtaisi lapsellekin tarjota.

Kaiken lisäksi Elsa päätti jokin aika sitten totaalikieltäytyä lusikalla syömisestä, ja viime aikoina meillä on enimmäkseen sormiruokailtu. Eli tässä on nyt sitten keitelty perunaa ja tehty maidotonta ja suolatonta makaronilaatikkoa, jota pikkutyyppi on muussannut suunsa lisäksi paidalleen, naamalleen, lattialle ja syöttötuoliin. Ihan liikuttavaa puuhaa, mutta tämä äiti kaipaisi kipeästi uusia ideoita siitä, millaista ruokaa voisi kokata samalla vaivalla sekä vauvalle että aikuisille (ja tällä hetkellä etenkin sellaista ruokaa, jonka Elsa voi lapioida suuhunsa sormin – sosekeitto ei ole vaihtoehto).

Mitkä ovat teidän lapsellisten suosikkiruokia, jotka maistuvat koko perheelle?

Vapun munkkitalkoot ja paras perunasalaatti

Munkkitalkoissa vuosimallia 2011.

Helsinkiläiset vappuperinteet ovat aina menneet multa vähän ohi. Ullanlinnassa olen ollut tasan yhtenä vappuna, vappulounas jää joka vuosi varaamatta, vappupuheet kuulematta ja Vallilan vapputanssien tenhokin on alkanut hiipua. Ylioppilaslakkiani en ole käyttänyt sitten lakkiaiskevään 1999.

Yksi perinne on kuitenkin pysynyt: kavereiden kanssa olemme jo opiskeluajoista eli about kymmenen vuoden ajan aloittaneet vappuaattomme munkinleipomistalkoilla. Konseptiin kuuluuvat myös syöminen, skumpan juominen ja työväenlaulujen kuuntelu. Huomenna perinne jatkuu täällä meillä – vauvallisille helpoin tapa juhlia, kun jossain vaiheessa iltaa natiainen (toivottavasti) saadaan unille omaan sänkyynsä ja iltaa voidaan jatkaa aikuisvoimin.

Vapun kunniaksi panen jakoon myös suosikki-perunasalaattini ohjeen, jota huomiseksi aion kokkailla. Resepti on peräisin Tampereen-ajoilta eräältä Anulta – kiitos vielä!

Perunasalaaatti

1 kg pieniä perunoita

1 punasipuli

1 omena

1 purkki vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja TAI kapriksia (maun mukaan – itse inhoan oliiveja ja siksi tein ohjeesta oman kaprissovellukseni)

Kastike:

2 prk kermaviiliä

1 pussi Aurajuusto-murua

2 rkl sinappia

2 rkl lime-mehua

sokeria

mustapippuria

paljon ruohosipulia

Keitä ja pilko perunat. Pilko omena ja punasipuli. Sekoita kastikeainekset ja sitten vaan kaikki sörsseliksi isoon kulhoon.

Iloista vappua ihmiset!

Kolm Sibulat eli ravintolavinkki Tallinnaan

Hauskat kuparilamput ilmeisesti symboloivat niitä kolmea sipulia. Tykkäsin myös noista Wishbone Chair -henkisistä värikkäistä metallituoleista.

Nopsat viikonlopputerveiset Tallinnasta. Settiin kuului seitsemän tyttöä, hemmotteluhoitoja, vähän ostoksia, kävelyä syksyn kauniisti värittämässä kaupungissa ja ennen kaikkea PALJON HYVÄÄ RUOKAA.

Parin vanhan tutun (Kohvik Moon ja Von Krahl) lisäksi testasimme uudehkon ravintolan nimeltä Kolm Sibulat, joka sijaitsee osoitteessa Telliskivi 2, pienen kävelymatkan päässä vanhasta kaupungista. Suosittelen lämpimästi – hyvää ruokaa, kaunis sisustus ja ystävällinen henkilökunta.

Muistin kerrankin jopa ottaa pari annoskuvaa.

Alkuruuista Vegetarian's Favourite Vol 2. oli myös lihansyöjien lemppari.

Nuudelit erilaisilla lisukkeilla olivat ilmeisesti paikan erikoisuus – minä nautin omani katkaravuilla.

Mielikuvituskasvikseni kurpitsa

Esittelyssä syksyn uusi ruokatuttavuus: kurpitsa!

Jostain syystä kurpitsa on aina ollut mulle sellainen amerikkalaisten tv-sarjojen Halloween-jaksoissa vilahtava mielikuvituskasvis, mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että sitähän oikeasti myydään kaupoissa ja siitä voisi kokatakin jotain. 

Siksi olin myös ihan kujalla hevi-osastolla, jossa kurpitsojen kohdalla oli kyltti "säilöntäkurpitsa". Myyjän kanssa uusavuttomina pähkäiltiin, että onko se säilöntäkurpitsa nyt sitten käypää myös ruuanlaittoon.

Oli se. Tein kurpitsasta sosekeittoa Sandra Juton blogista poimitulla ohjeella, ja oikein herkkua tuli. Vähensin nestettä hieman alkuperäisestä ohjeesta, sillä mun makuuni keitosta tuli vähän turhan ohutta. Tässä, olkaa hyvät!

Kurpitsakeitto

noin 1,3 kiloa kurpitsaa
noin 8 dl vettä
kasvisfondia
2 sipulia
3–4 valkosipulinkynttä
öljyä
tuoretta chiliä maun mukaan (mulla meni vajaa yksi palko)
400 ml kookosmaitoa
1 lime
tuoretta korianteria
suolaa ja pippuria

Halkaise kurpitsa, poista siitä siemenet ja pehmeä keskusta. Pilko kurpitsa noin parin sentin kokoisiksi paloiksi. Pilko chili. Pilko sipulit sekä valkosipuli ja kuullota ne öljyssä isossa kattilassa. Kaada päälle vesi ja pari ruokalusikallista kasvisfondia. Anna kiehua.

Lisää kurpitsa ja chili anna kiehua noin 10 minuuttia tai kunnes kurpitsa on pehmennyt. Lisää korianteri ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito (ja hieman vettä tarvittaessa), suola sekä pippuri ja kiehauta keitto liedellä.

Tuoretta syötävää ja vähemmän tuoretta kuultavaa

Onni on ämpärillinen Saimaalta poimittuja mustikoita. Ja anoppi, joka poimi noin kaksi kolmannesta sen ämpärin sisällöstä. Tulevien kuukausien aamupalajugurttilisukkeet – check.

Kesällä syön järkyttävät määrät tuoreita marjoja ja hedelmiä. Torilta hamstraan lähes päivittäin kirsikoita, pensasmustikoita tai mansikoita ja kaupasta nektariineja, joita kuluu helposti neljäkin päivässä. Pikkuisen joskus huolettaa, miten paljon ulkomaisissa marjoissa ja hedelmissä mahtaa olla torjunta-aineita ja muita myrkkyjä (luomun metsästämiseen olen liian laiska). Veikkaan kuitenkin, että tämä on huolenaiheista typerimmästä päästä ja niitä asioita, joissa hyödyt eli hyvät terveysvaikutukset kumoavat mahdolliset haitat.

Marjojen popsimisen lisäksi kesän ilahduttavia asioita on ollut tämä Spotify-soittolista, josta olen löytänyt monia teinivuosien unohdettuja lempibiisejäni. 1990-luvun indienörtit, olkaa hyvät:

https://play.spotify.com/user/dicanius/playlist/0XdhKaK0qx7wQPX4YtHuMf

Piirakkamakunsa kullakin

No nythän on näitä mustikkapiirakkakoulukuntia. On pullataikinapohjaa ja murotaikinapohjaa, on marjoja kermaviiliseoksella, muruseoksella tai perunajauhoilla.

Itse kuulun niihin, joiden mielestä ainut oikea mustikkapiirakka kuorrutetaan kermaviili-munaseoksella. Tällä kertaa luottopiirakkani joukkoon pääsi tosin myös vähän vadelmanjämiä kaapista, ja joskus teen samalla ohjeella myös raparperipiirakkaa (sellaisen ohjeesta taisin tämän alun perin soveltaakin). Tykkään siitä, että pohja ei ole liian ätläkkä vaan jopa pikkuisen terveellinen kaurahiutaleineen.

Tässä, ollos hyvä:

Mustikkapiirakka

1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
50 g voita sulatettuna
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa tai maustamatonta jogurttia

3 dl mustikoita (tai muita marjoja tai raparperinpaloja)
2 dl kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 muna
2 tl vaniljasokeria

Vispaa kananmuna ja sokeri kevyesti. Sekoita kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja kardemumma keskenään ja lisää taikinaan yhdessä maidon/jogurtin kera. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Kaada taikina öljyttyyn piirakkavuokaan. Ripottele pinnalle hieman vehnäjauhoja ja taputtele kevyesti vuoan reunoille asti (taikina on aika löysää, joten se tarttuu helposti sormiin). 

Levitä marjat piirakkapohjalle. Sekoita kermaviili, sokerit ja kananmuna keskenään ja kaada vuokaan raparperien päälle. Paista piirakkaa 175-asteisen uunin alatasolla noin 35–40 minuuttia, kunnes piirakka on kullanruskea ja kypsä myös pohjasta. Jäähdytä hyvin ennen tarjoilua.

(Kuvan piirakka leivottiin itse asiassa jo yli viikko sitten, mutta olen ollut sellaisessa saamattomuuden tilassa, että kuvat ovat jääneet hautumaan kameraan. Asuntoprojekti vie kaiken energian, ja tämän nykyisen kämpän sisustamista taas ei jaksa oikein enää ajatellakaan. Käsityörintamalla olen saanut valmiiksi YHDET MUSTAT LAPASET, mutta päättelin, että niiden kuva ei kiinnosta kiviäkään. Kestäkää siis verkkaista bloggaustahtia vielä tovi – tällä hetkellä on taas tarjous asunnosta vetämässä, ja ehkä kohta pääsen aloittamaan postaussarjan tunnisteilla remontti ja uusi koti.)

Disney-lauantai

Jos jokin asia menee oikein idyllisesti, kivasti ja kaikkien kannalta onnellisesti, se saa kaveripiirissäni etuliitteen Disney. (Ensimmäisen kerran kuulin termiä käytettävän eräänä juhannuksena tasapeliin päättyneen mölkkypelin jälkeen. Disney-peli on siis sellainen, jossa kaikki voittavat eikä kenellekään tule paha mieli.).

Eilinen oli ehkä vähän sellainen iloisten sattumusten Disney-päivä.

Kävelläänkö jäätä pitkin Tervasaareen? 
Kävellään vaan!  
Ihana auringonpaiste. Mennäänkö vielä Katajanokallekin? 
Joo! Siellähän on se kiva kahvila, josta Cosy Home -blogissa kirjoitettiin.
Ai Johan & Nyström? Tuossahan se onkin. 
Ostetaanko voisilmäpullaa? 
Ostetaan vaan!
(jne.)

Tuota Johan & Nyströmiä pitää kyllä vielä kehua erikseen. Meidän taloudessa asuu sekä papuja jauhava kahvihifistelijä että irtoteellä läträävä teenörtti, mutta harvoin löytyy sellaista kahvilaa, jossa molemmat olisi otettu huomioon. (Ja valitettavan usein asia menee niin päin, että upeiden erikoiskahvien rinnalla tarjotaan Liptonin pussiteetä).

Johan & Nyströmillä kuitenkin sai keskustella sekä robustan ja arabican suhteesta että vihreän teen ihanteellisesta haudutteluasteesta. Ostin pussillisen omena-selja-teetä mukaankin. Sisustus oli viihtyisä, aikakauslehtiä paljon, palvelu ystävällistä ja voisilmäpulla hyvää. Kannattaa piipahtaa!

P.S. Kiitos myös Kerän naisille blogihaasteesta! Pannaan kahdeksan satunnaista asiaa hautumaan.

Hedelmätiskin kestosuosikki

Jos tekisin itselleni jonkinlaisen epäolennaisten taitojen CV:n, siinä lukisi ainakin Hyvä valitsemaan hedelmiä. Olen juuri se tyyppi, joka hedelmätiskillä puristelee ja punnitsee kypsyyttä ja mehukkuutta rasittavuuteen asti.

Syön päivittäin hedelmiä ja minun olisi hyvin vaikea valita niistä yhtä suosikkia, mutta aika korkealle listalla yltäisi varmasti appelsiini. Olin pöyristynyt taannoin lukemastani uutisesta, jonka mukaan appelsiinien kulutus on laskenut, koska ne koetaan hankaliksi kuoria. Ihmiset, mikä teitä vaivaa? Hyvä appelsiini on mehukas, muhkea, makea ja kirpsakka yhtä aikaa – ja todellakin kaiken vaivan väärtti. Ja mistä sellaisen tunnistaa? Hyvä appelsiini on painava (kevyt on yleensä kuiva) ja kuorestaan sopivasti pehmeä ja sellainen... no, hyväntuntuinen. Ostakaa, ne ovat nyt sesongissakin!

Appelsiineja syödessä minusta tuntuu vähän siltä kuin nauttisin aurinkoa sisäisesti. Tänä viikonloppuna sitä on pitkästä aikaa saanut nauttia myös ulkoisesti, ja minä hyödynsin tilanteen käymällä kävelyllä meren jäällä. Se on lempiasioitani talvessa. Töölönlahden poikki tarpoessa saa tarkastella Helsinkiä vähän uudesta kulmasta ja tuntea ympärillään harvinaisen määrän tilaa ja ilmaa.

Leivottu lahja

Eilen vietettiin ystäväni synttäreitä, jonne leivoin viemisiksi omena-taatelipiirakan. Leipominen on takuuvarma lahjavinkki: jos päivänsankari ei toivo tavaraa mutta haluaisit kuitenkin muistaa häntä jotenkin, kysy, millaista täydennystä juhlapöytä kaipaisi. Harva kieltäytyy, jos saa helpotusta kokkailu-urakkaansa.

Tämä ohje on bongattu joskus viime syksynä Herkusta ja koukusta, ja se on niin hyvää ja hauska tehdä (ei vaadi edes minkään sortin vaahdotusta!), että siitä on tulossa luottoleivonnaiseni. Kas näin se menee:

Mausteinen omena-taatelipiirakka

200 g kuivattuja taateleita

2 dl maitoa

250 g voita

4,4 dl vehnäjauhoja

2 dl ruokosokeria

1,5 tl leivinjauhetta

4 isoa munaa

2 tl kanelia

2 tl vaniljajauhetta

3 pientä punaista omenaa

sitruunamehua

tomusokeria

Kaada maito ja pilkotut taatelit kattilaan. Kuumenna kiehuvaksi, keittele hetki ja soseuta seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Lisää kattilaan voi ja sekoittele niin, että voi sulaa joukkoon. Sekoita kuivat aineet ja munat keskenään. Kaada maito-taateli-voiseos joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja kaada voideltuun/leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan. 

Pilko omenat ohuiksi lohkoiksi ja purista hieman sitruunamehua lohkojen päälle. Asettele lohkot piirakan päälle kolmeen riviin. Paista 180-asteisessa uunissa 45–55 min. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla.