keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Mitä ihmettä kurkistaakaan...

...Maijan lankalaatikosta, ellei keskeneräinen virkkaustyö!


Selitetäänpä vähän. Olen käsityöharrastajana aina kuulunut neulomiskoulukuntaan. Virkkaaminen jäi osaltani käsityötuntien pakollisiin pitseihin, kun päätin, että puikoilla on kivempaa. Mutta viime aikoina virkkaaminen on kummasti alkanut houkuttaa (kuten ehkä olette huomanneet), ja niinpä Herkun ja Koukun tyttöjen innoittamana päätin kokeilla, osaisinko virkata myös jotain mattoa pienempää ja monimutkaisempaa - esimerkiksi perinteisiä isoäidin neliöitä. Googlasin kuvaohjeet pylvässilmukoihin, ja siitä se lähti. Nyt olen ihan koukussa (haa, mitä käsityökielikikkailua).

Ajattelin tehdä mustia, harmaita ja jotain vielä-määrittelemättömiä (ehkä kirkkaanpunaisia?) neliöitä ja yhdistää ne toisiinsa valkoisella. Jonkinmoinen torkkupeitto tästä tulee, ehkä.

Laatikko on muuten parhaimpia kirppislöytöjäni. Ostin sen ammoin Tampereen Pelastusarmeijan kirppikseltä, ja ennen lankoja siinä on säilytetty muun muassa Hesareita (mihin nuo mystiset nimikirjaimetkin hyvin sopivat).

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Tuttu ja turvallinen, se on kivaa se

Tämä postaus ei vaadi kummempia selityksiä: voin vain todeta, että käsityörintamalla hiihdetään hyväksihavaittuja latuja. Nimittäin tuubihuivi- ja matonkudevirkkausbuumi jatkuu.
Pikkusisko sai itselleen tällaisen huivin...

...ja meidän vessanlattialle syntyi matto:

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Pientä ja kivaa



Tarvitseminen - mikä mukava asia. Olin juuri ehtinyt Tanskan-reissulla huomata, että rinkkani (rumassa ja häthätää askarrellussa) yhteystietolapussa lukee vanha osoite. Ja kas, piipahtaessani ohimennen Kyläsaaren kierrätyskeskuksen Uusix-verstaalle, silmiin sattui tällainen näpsä ja kiva osoitelappuhärpäke.

Suurin osa Uusix-kaupan tavaroista näyttää mun makuuni liian kotikutoisilta (sellaista osaa nääs tehdä itsekin), mutta pari muutakin kivaa bongausta tein: pieniä, kynnysmatoksi passeleita räsymattoja sekä Abloy-avaimesta taivutetun sormuksen. Harmi, ettei sattunut kameraa mukaan.

Ja kun nyt pienestä ja kivasta tuli puhe, niin esiteltäköön tässä samalla myös yksi unohtunut käsityöprojekti alkukesältä: kaverin vauvalle ommeltu trikoinen, pilkullinen heppa. Piirsin hepan (joka korviensa perusteella on tosin aasi) kaavan omasta päästäni ja virkkasin harjan ja hännän valkoisesta puuvillalangasta. Jostain syystä huomasin ommelleeni hepalle myös neljä korvaa, mutta lopulliseen versioon kelpuutin vain kaksi parasta.

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Teetä, hellettä ja hyllyhaaveita


Kolmenkymmenen asteen helle yhdistettynä kesälomaan ei ole otollisinta kotoiluaikaa. Neuloessa näpit hikoavat, ruuaksi tekee mieli korkeintaan salaattia ja auringonpaisteessa telkkarin katsominenkin tuntuu synniltä. Olenkin suosiolla hengannut ulkoilmassa: Roskildessa festaroimassa, Saimaalla mökkeilemässä sekä Mustikkamaalla, Pihlajasaaressa ja Lauttasaaressa hipiääni kärventämässä. Jotain pientä kotoisaa olen silti ehtinyt, nimittäin...

1. Pestä mattoja. Kaunein matto on räsymatto, ja minulla ne ovat vieläpä rakkaan mummuni tekemiä. Mattojen peseminen suoraan meressä ei ole kovin ympäristöystävällistä, mutta tunnelma Tervasaaren mattolaiturilla läträtessä on kerta kaikkiaan ihan muuta kuin kuivalla maalla tai pyykkituvassa. Lupaan Itämerelle olla lopun vuotta kiltisti.

2. Shoppailla teetä. Thehuone Eerikinkadulla on lempiliikkeitäni Helsingissä: tuoksu, tunnelma, hyllyt täynnä kutsuvia purkkeja. Ja asiakkaat jotenkin niin.... teenjuojannäköisiä. Nyt ostin ihanaa vihreää minttuluomuteetä ja turkkilaista omenateetä, joka kelpaa muillekin kuin teefaneille. Itsestäni tuli teenjuoja puolivahingossa - en koskaan oppinut juomaan kahvia, mutta jotain piti juhlissa ja kahviloissa lipittää, ja tee oli se vähemmän paha vaihtoehto. Myöhemmällä iällä olenkin sitten kehittynyt pienimuotoiseksi teehifistelijäksi. Nyrpistelen nenääni Lipton-pusseille ja unelmoin vedenkeittimestä, jolla voisi säädellä veden lämpötilaa asteen tarkkuudella. Näin sellaisen Thehuoneella ja olin otettu.

3. Haaveilla hyllystä. Haluaisin keittiöömme lisää avohyllyjä astioille. Tänään kävin Artekilla kyselemässä ruotsalaisen String-hyllykön hintoja ja luulen, että huomenna marssin tekemään kaupat pienestä musta-tammipuisesta kombosta: tuollaiset lyhyemmät kannattimet ja kolme hyllyä. Päätin hiljattain, että yritän rajata huonekaluhankinnat kahteen luokkaan: kirppislöytöihin ja aikaa sekä käyttöä kestävään designiin. Ei enää ikinä lastulevyä (sanoo hän nyt, mutta katsotaan...)

Kuva: String.se

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kevyesti vihreä peukalo


Olen aina ollut viherkasvien ystävä, vaikka niiden hoito onkin silmissäni aikamoista salatiedettä. Koti, jossa ei kasva jotain, ei tunnu kodilta vaan elottomalta tavaravarastolta. Kastelen kasvejani silloin kun muistan, en tiedä useimpien nimiä ja sijoitan ne minne sattuu. Joku kuolee, toinen kukoistaa, life goes on.

Tänä keväänä vaihdoin kukkiin multia ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Ei näköjään olisi pitänyt: pisimpään hengissä pysynyt viherkasvini (kultaköynnös tai mikä lienee roikkukukka) närkästyi isommasta ruukusta niin pahasti, että eilen hautasin nuupahtaneen raadon biojäteastiaan. Tilalle täytyi tietysti saada uusi, ja Stockan viherosastolta lähti mukaan pitkään haaveissa ollut iso kaktus, oikein sellainen mummotyylinen. Kuten muussakin sisustuksessa, kukissakin muhun vetoaa nostalgia: esimerkiksi perinteinen anopinkieli on mahdottoman tyylikäs.

Toivottavasti saan kaktuksen pysymään hengissä, kerta nimittäin olisi ensimmäinen: en kerta kaikkiaan suostu tajuamaan, että sitä EI SAA KASTELLA LIIKAA. Jos se nyt näin mustana valkoiselle naputeltuna menisi perille.

Leikkasin edesmenneestä köynnöskasvista pari vireämpää oksaa ja laitoin ne vesilasiin: muistelen hämärästi, että näin äitikin teki. Jos vaikka alkaisivat pukata juuria ja pääsisivät uudestaan multiin.