torstai 1. huhtikuuta 2010

Päivää, päivää!













Uuden bloggaajan ensimmäinen tehtävä lienee esittäytyä. Hei, olen Maija, parantumaton puuhastelija ja kaiken kauniin ystävä. Aiheet, joista tunnen tarvetta avautua blogin verran ovat:

Sisustaminen. Olen ihminen, joka saattaa käyttää tunnin siihen, että siirtelee esineitä asunnossaan paikasta toiseen ja miettii, missä ja millä kombinaatiolla ne näyttäisivät parhaimmalta. Rakastan suomalaista designia ja 50-60-lukujen tyyliä.

Käsillä tekeminen. Neulon, ompelen, tuunaan. Bravuurejani ovat lapaset ja kirppismekkojen muokkaaminen uuteen kuosiin. Telkkaria on mahdoton katsoa ilman kutimia. Kuvassa näkyy yksi viime aikojen projekteista: tuubihuivi syntyi yhdistämällä kolme kirppikseltä haalittua trikoopaitaa.

Ekoilu. Yritän parhaani mukaan elää mahdollisimman ympäristöystävällisesti, vaikka kauniiden tavaroiden himo välillä sotiikin sitä vastaan. Tykkään kiertää kirppiksiä ja kokata vegeä.

Ja pikkuisen täytyy varmasti puhua myös muodista, musiikista, kirjoista ja leffoista.

2 kommenttia:

  1. Maija-rakas, tuo tuubihuivi on kerrassaan nerokas konsepti. Meillä kaikillahan on kulahtaneita trikoopaitoja nurkissa vaikka muille jakaa. Ohjetta kehiin!

    VastaaPoista
  2. Sen kummempaa ohjetta mulla ei ole antaa, aika lailla soveltamalla mentiin... Mutta leikkasin siis sen "vartalo-osan" kolmesta suurinpiirtein samankokoisesta t-paidasta ja ompelin niitä päällekkäin yhteen. Kannattaa tehdä myös samanlainen vuori, koska muuten ne sisäosan saumat näkyy rumasti, kun huivi on kaulassa.

    Muuten homman hienous on se, ettei kaikki ole niin justiinsa: koska huivi kuitenkin menee ruttuun, ei haittaa, jos joku sauma vähän kiertää tai on kupruilla.

    VastaaPoista