lauantai 29. elokuuta 2015

Kulmasta kulmaan -neuletyynyt


Vieraiden majoittaminen on meillä ollut vähän retuperällä, eli suomeksi sanottuna parin kämäisen vaahtomuovipatjan varassa. Kesällä saimme vihdoin aikaiseksi sijoittaa vuodesohvaan, johon lapsenvahdeiksi värvätyt isovanhemmat ja muut yökyläilijät kehtaa majoittaa. Unfurl-vuodesohva oli Vepsäläisellä tarjoituksessa ja mahtui meidän ylimääräisen makkarin ikkunaseinälle just eikä melkein.

Sohvasta sain myös hyvän syyn neuloa pari sohvatyynyä. Ostin joskus keväällä Menitan alesta muutaman kerän Novitan Hanko-lankaa harmaana ja keltaisena. Neuloin tyynyt kulmasta kulmaan -taktiikalla, eli lisäsin ensin joka kerroksen alussa yhden silmukan ja puolivälissä puolestaan aloin vastaavasti vähentää. Samalla vaihtui väri.

Vähän jännäksi tosin meni, koska tajusin jossain vaiheessa, että sileällä neuleella tämä kulmasta kulmaan neulominen ei toimi samoin kuin ainaoikealla: kappaleesta ei tullutkaan napakka neliö vaan enemmänkin salmiakkikuvion mallinen. Kesken en silti voinut jättää, kun kerran olin aloittanut, ja neuloin kaksi tyynynpäällistä sisulla loppuun, vaikka koko ajan pikkuisen vitutti ja epäilytti, että tuleeko tästä mitään. No, onneksi paksua ja löysähköä neulosta sai hyvin venytettyä ja silitettyä muotoonsa, eli lopputulos on aivan ok. Kumpaankin tyynyyn (50x50 cm) meni yksi kerä kumpaakin väriä, taustakappaleeksi ompelin harmaata sisustuskangasta.


Mulla on muuten mielikuva, että Hanko-lanka on poistunut Novitan valikoimista – pitääköhän paikkansa, vai tietääkö joku, vieläkö sitä saa? Olen tykännyt Hangon värisävyistä, ja se onkin ollut mun luottotyynylanka: Hangosta on syntynyt muun muassa tällaisia ja tällaisia tyynyjä.

Ihanaa (viimeistä) kesäviikonloppua ihmiset! Mulla on tänään sopivasti synttärit, joita juhlistamme ystävien kanssa illallisella Tocassa.

perjantai 7. elokuuta 2015

Monenlaisia virstanpylväitä


Lapsen huone on pikku hiljaa alkanut muuttua vauvanhoitohuoneesta pienen tyypin hengailuhuoneeksi. Kesällä luovuttiin hoitopöydän virkaa toimittaneesta lipastosta, ja tilalle tuli Tori.fi:stä löytämäni puolipyöreä lasten pöytä tuoleineen. Täyspuinen pöytä ja tuolit olivat kuulemma puusepän joskus 1980-luvulla tekemät, ja ne ovat riittävän tukevat aikuisenkin istua. Elsa käyttää niitä tällä hetkellä lähinnä väylänä ikkunalaudalle kiipeämiseen, mutta ei siihen taida kauaa mennä, että pöydän ääressä myös askarrellaan ja piirrellään.

Ei ollut muuten ihan helppoa löytää kivoja lastenhuoneen kalusteita. Artekiin ei budjetti taipunut, ja Ikean versiot taas tuntuivat turhan köykäisiltä ja vempuloilta. Yhden kivan ja vieläpä kotimaisen vaihtoehdon löysin valikoimaa haarukoidessani: Aarnon puu -niminen padasjokelainen yritys valmistaa huonekaluja päiväkoteihin mutta toimittaa niitä rahdilla yksityisillekin. Heillä oli kaunis ja simppeli Maria-niminen kalustesarja, josta tällä hetkellä löytyy nettisivuilta surkean vähän kuvia (saitti oli näköjään uudistunut sitten viime näkemäni). Sarjaan kuului kuitenkin muun muassa puolipyöreä pöytä (noin 230 e) ja siihen tuolit (noin 89 e/kpl). Ellei budjetti olisi jälleen tullut vastaan, olisin varmaan päätynyt tukemaan kotimaista puusepäntyötä, mutta tosi tyytyväinen olen Tori-löytöönikin.

Meillä on tällä viikolla ollut jännät paikat, kun Elsa aloitti harjoittelun päiväkodissa. Maanantaina puolestaan alkavat mun työt. Olo on ollut haikea, ja tähän mennessä on jo koettu ne klassiset "sekä äiti että lapsi itkevät" -hetket, kun olen jättänyt hysteerisen pikkulikan päiväkodille. Mutta eiköhän se tästä, ajan kanssa. Ainakin syksyn ajan teen lyhennettyä työpäivää, eli kumpikin meistä saa pehmeän laskun uuteen elämänvaiheeseen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Loma Normandiassa, anteeksi hotellit


Aina joskus sitä tuntee pikkuisen piston omassatunnossan, kun tajuaa itse olevansa mukana yhden elinkeinon ahdingossa. Nimittäin en yhtään ihmettele, jos hotellinomistajat tänä päivänä pyyhkivät kylmää hikeä otsaltaan: meillä oli taas niin mainio Airbnb-loma Ranskan maaseudulla, että hetkeäkään en kaivannut respan tätiä tai päivittäin vaihtuvia pyyhkeitä.

Sen sijaan meidän kymmenen aikuisen ja viiden lapsen porukkamme pystyi tekemään sellaisia asioita, jotka hotellimajoituksessa eivät olisi olleet mahdollisia. Esimerkiksi maistelemaan paikallisia siidereitä ja calvadosta kauniin vanhan normandialaistalon pihamaalla puolilleöin, kun lapset oli pantu nukkumaan. Päivystämään puutarhatuoleilla, että edes nimeltä mainitsematon puolitoistavuotias ei juo kaikkea polskualtaan vettä. Pelaamaan pingistä, grillaamaan ja ihmettelemään takapihan kanoja ja hevosia. Pesemään pyykkiä ja lämmittämään mikrossa vauvanruokaa (jota luojan kiitos ranskalaisissa marketeissakin oli tarjolla, toisin kuin pelkäsimme.)

Ja vaikka olen suuri hotellien aamiaisbuffettien fani, isolla porukalla sellaisenkin saa tekaistua aika pienellä vaivalla. Yksi suhaa autolla paikalliseen boulangerieen hakemaan tuoreet croissantit, toinen pilkkoo kasvikset, kolmas kattaa pöydän ja neljäs siivuttaa juustot (pakkausvinkki nro 1: JUUSTOHÖYLÄ).

Ja mainitsinko vielä, että lämpötila keskimäärin +30? Ja että paikalliset siiderit?

Hyvä loma.

torstai 18. kesäkuuta 2015

Niin että mikä kesä?

Yksi kesähuoli muiden päälle: milloin me käytetään kaikkia niitä mekkoja, sortseja ja t-paitoja, joita olen kirppikseltä Elsalle haalinut? Tämän kevyemmäksi ei vaatetus toistaiseksi ole mennyt.

Hups. Yli puolet kesäkuusta on vilahtanut ohi, ja blogissa on ollut hiljaista.

Onhan siihen tietysti syykin: tämä kurja kesän irvikuva. Päivät menevät siihen, että odotan, että koska se oikein alkaa. Koska pääsee pyöräilemään Ihana-kahvilaan tai Kivinokkaan munkkikahveille, koska voi mennä päiväretkelle Suomenlinnaan, lounaalle Siltasen terassille, Skifferiin pitsalle tai kirjan kanssa ottamaan aurinkoa Mustikkamaan kallioille.

Onhan tässä toki kesäisiäkin asioita tehty. Oltu festareilla (Sideways suoritettu, jäljellä Provinssi ja Flow.) Pyöräilty Elsan kanssa Viikkiin katsomaan lehmiä (tyyppi sanoo "muu" joka kerta, kun näkee mun polkupyörän). Vuoroin paleltu ja hankittu pisamia hiekkalaatikon reunalla. Syöty mansikoita ja uusia perunoita. Käyty Falkullan kotieläintilalla silittelemässä pupuja.

Mutta silti, come on! Tämän piti olla The Kesä, jolloin nautin vapaudesta ja lämmöstä jo vähän isomman ja iisimmän nappulan kanssa. (Vaikka viime kesäkin oli ihan jees, on se silti ikuisesti mun muistoissa hikinen imetyskesä, jolloin mitään sopivaa päällepantavaa ei ollut ja hyttysen ininän sijaan kesän uuvuttavin ääni oli kärttyisen puolivuotiaan kitinä.)

Koko ajan takaraivossa vaanii karmiva tunne ajan loppumisesta: herranjumala, äitiyslomaahan on enää reilu kuukausi jäljellä! Vaikka töihinpaluukin tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, tämä on silti ollut tosi ainutlaatuinen vaihe elämässä.

Onneksi on sentään juhannus. Uunissa on raparperikakku ja huomenna aamulla starttaa vuokra-auton keula kohti Saimaata. Hyvää juhannusta kaikille!

torstai 28. toukokuuta 2015

Pikkuaikuisen huivi


Meinasin kirjoittaa tähän siitä, kuinka isolta tuo pikkutyyppi vaikuttaa, kun sillä on yllään ns. aikuisten vaatteita. Mutta sitten se ei suostunut luopumaan tutistaan kuvaa varten (tämä t-sana on meillä pienimuotoinen issue nykyään), ja ihan vauvaiseltahan se näyttää, vaikka kaulassa komeileekin äidin neuloma mini-baktus. Huivi oli pikainen välityö, johon käytin sohvatyynyistä ylijäänyttä oranssia lankaa.

Pikkutyyppi sai muuten viime viikolla päiväkotipaikan. Elokuussa alkaa sitten se vaihe elämässä – luojan kiitos pääsimme, vaikkemme ykkösvaihtoehtoomme niin toiseksi parhaaseen kuitenkin ja ihan kohtuullisen kävelymatkan päähän kotoa. Se kun ei Helsingissä suinkaan ole itsestäänselvyys.

Tosin aika synkeältä näyttää päivähoidon tulevaisuus uuden hallituksen linjauksilla. Että kiitos vaan niistä mahdollisista veronkevennyksistä, mutta sata kertaa mieluummin maksaisin enemmän veroja siitä hyvästä, että päiväkotien ryhmäkoot saataisiin pysymään kohtuullisina. Passittaisin mielelläni herrat Sipilä, Stubb ja Soini kahdeksi viikoksi harjoitteluun päiväkotiin ja miettimään sitten uusiksi leikkauskohteitaan. Vaikka mitä muutakaan sitä voi odottaa, kun porukka on varustettu lestadiolais-katolilaisella arvomaailmalla – hoitakaa naiset ne mukelonne kotona vaan.

(Nämä ovat muuten eurovaaleja lukuun ottamatta ensimmäiset vaalit, joissa mä olen äiti – ja hassua, miten hallitusohjelmaakin lukee eri tavalla. Vaikka siellä oli kaikenlaisia muitakin paskamaisia linjauksia, tämä päiväkotiasia oli silti se, johon mä takerruin. Että näin sitä vaan yhtäkkiä huomaa olevansa lapsiperheiden asialla. Ou nou.)

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kesäverhot lapsuudesta

Järjestelin verhojen lisäksi ikkunalaudan asetelman uusiksi ja pelastin nurkassa ryytyneen traakkipuun paraatipaikalle – toivottavasti se piristyy auringossa.

Jostain syystä tuli sellainen fiilis, että kesäverhot, sehän voisi olla hyvä ajatus. Tämä pitsikappa on jomman kumman mummoni virkkaama, ja se oli lapsuudessa mun huoneessani alkukodissa Seinäjoella. En ole tainnut käyttää sitä aikuisena kertaakaan, mutta silti se on kulkenut mukana muutosta toiseen.

Ja kun moinen mummolasöpöstely meni vielä läpi miehenkin seulasta (kommentti oli muistaakseni alistuneen oloinen "kai se on ihan hyvä"), niin siinä se pitsiverho nyt on, ainakin seuraavien kolmen kuukauden ajan.

Kevät on tullut yhtäkkiä Herttoniemeenkin. Elsa on päässyt polkupyörän kyytiin (upeeta), ihmettelemään saippuakuplia (upeeta) ja takapihalle tutkimaan muurahaisia (myös upeeta). Itseäni on ilahduttanut esimerkiksi lähikulmille Roihuvuoreen avattu kiva Rio-kahvila (niitä ei täällä ole liiemmälti) ja se, että yhtäkkiä olohuoneen ikkunasta näkyy pelkkää vihreää. Natiainenkin oppi hiljattain nukkumaan päiväunensa omassa sängyssään, joten parvekevaunuista päästään eroon ja kesähuonetta sisustamaan.

perjantai 8. toukokuuta 2015

"Ja sit tää söis tän porkkanan"


Elsa sai yhdistetyksi synttäri- ja joululahjaksi (voi näitä loppuvuoden lapsiraasuja, joiden äidit rajoittavat lahjojen määrän heti alkuunsa) Brion punaisen leikkihellan. Vielä hän ei ole ihan hiffannut leikkikokkaamisen iloja, mutta inspiraatioksi virkkasin vähän leikkiruokaa.

Netistä löytyy vaikka mitä upeita ohjeita leikkiruuan tekoon, mutta koska virkkaaminen ei edelleenkään ole mun vahvimpia kässätaitoja, tein improvisoimalla tällaisia ihan simppeleitä versioita. Onneksi yleisökään ei ole kovin vaativainen, eli ei niin väliä, ovatko perunat vähän muhkuraisia. (Kyllä, nuo keltaiset pallukat ovat siis perunoita. Niin ja itse asiassa tuon hienoimman eli porkkanan virkkasi siskoni Amigurumi-kirjan ohjeella, kiitos vaan!)

Ylipäätään pitäisi panostaa virkkaushommiin enemmän, sillä tätä puuhaa pystyy jossain määrin harrastamaan myös superuteliaan yksivuotiaan seurassa – sukkapuikot esimerkiksi ovat aivan liian hasardit.

Mulla on muuten vähän kahtiajakoinen suhtautuminen lapsen kanssa leikkimiseen. Missä määrin vanhempien työnkuvaan ylipäänsä kuuluvat mielikuvitusleikit? Mä olen jostain syystä aika hyvä sellaisessa "tää olis äiti ja se olis spiderman ja nyt nää menee nukkumaan ja sit se spiderman karkaa ikkunasta" -tyyppisessä tajunnanvirtaleikissä (kysykää vaikka sisarusten lapsilta). Ja hetken aikaa – eli noin viiden minuutin ajan – se on itsellekin ihan viihdyttävää.

Ongelma vain on se, että noi alle kouluikäiset on aika monotonisia tyyppejä, eli ne oikeasti haluaa leikkiä niitä samoja leikkejä jatkuvasti. Että jos siihen suohon oman tenavan kanssa lähtee, pääseekö siitä koskaan irti? Elsa seuraa jo nykyään täysin lumotuneena, kun sen edessä kävelyttää jotain legoeläimiä metsäretkelle. Pitäisikö alusta asti yrittää rajata puuhat niihin, joista itsekin nauttii, eli esimerkiksi piirtelyyn, lukemiseen ja ulkoiluun, ja antaa naperon kehittää mielikuvitusmaailmansa itse?