maanantai 5. joulukuuta 2016

Joulufiilistelyä ja -koristelua


Marraskuu hujahti ohi hämmentävän nopeasti – se jossain välissä koettu minitalvi varmasti auttoi asiaa. Pulkkamäkienergialla selvittiin joulukuulle, ja nyt sitten joulufiilistelläänkin jo täysillä. Valoja on viritelty, piparkakkutalkoot hoidettiin viikonloppuna ja Elsa täpinöi joka aamu siitä, mitä tonttu on tuonut keittiön kankaiseen kalenteriin (lähdin yhtään asiaa tiedostamatta tälle "varo ettei tonttu näe" -pelottelulinjalle. Mistähän selkäytimestä sekin tulee...?). Parhaillaan stereoista soi oma Spotify-listani Maijan joululaulukombo, jota pyrin kuuntelemaan lähinnä yksin ollessani, koska kaikki muut taloudessa eivät rakasta joululauluja yhtä varauksetta.

Koristelustakin olen innostunut. Liinavaatekaapin päälle, viimevuotisiin oksiin ripustettiin taas tutut Granitin lasipallot ja Taikin myyjäisistä ostetut lintukoristeet. Tykkään niistä edelleen ihan sikana.

Ulko-oveen askartelin kranssin tällä ohjeella (jos kuulen sanan "jämälangat", olen saman tien kiinnostunut). Rautalanka olisi saanut olla vähän paksumpaa, kranssi ei tahdo ihan pysyä muodossaan, mutta mitäpä pienistä.


Makkarin seinälle ompelin palloketjun vanhoista kirjan sivuista. Hyvin yksinkertainen idea: aina neljä samankokoista pyörylää päällekkäin, ja niitä hurautellaan pitkäksi riviksi ompelukoneella.


Lähimarketissa oli myynnissä edullisia joulukaktuksia, ja yllätin itseni ostamalla hyasintin sijaan sellaisen. Aluksi tarrasin valkokukkaiseen yksilöön, mutta sitten hellyin ja päätin ilahduttaa yhtä pientä vaaleanpunaisen ystävää.


Hyvää joulunodotusta! Melkein sanoisin, että tämä on paras aika vuodesta, ellen olisi aamulla roskapussia viedessäni liukastunut kotipihassa, koska maassa oli SEKÄ jäätä ETTÄ vettä. Saakeli.

tiistai 25. lokakuuta 2016

Cosy kotiutui olkkariin



Tämän postauksen olisi melkein voinut järjestää kuva-arvoituksen muodossa: bongaa kuvasta jotain uutta! Ihan jokainen ei meinaan huomaa, että meillä on uusi sohva – siro ja simppeli harmaa sohva kun vain vaihtui toiseen siroon ja simppeliin.

Ikean vanha, päällisillä ja jaloilla tuunattu Klippan oli palvellut kunnialla monta vuotta, mutta auttamatta se alkoi käydä vähän pieneksi ja nuhjuiseksi. Uusi sohvakin oli heti mielessä. Hakolan Cosya olen ihaillut pitkään niin messuilla kuin blogeissakin, ja lämmittäähän se pohojalaassydäntäni voida kannattaa jurvalaista käsityötä. Erityisplussa kokonaan irrotettavista päällisistä, tälle ominaisuudelle todennäköisesti tulee vielä käyttöä.

Oikeastaan olohuoneen sisustuksen kanssa taisi käydä klassinen dominoilmiö: uutta peiliä seurasi kello, kelloa taulu, taulua matto, mattoa liinavaatekaappi, liinavaatekaappia sohva... Muutoslistalla seuraavana on möhkälemäinen tv-taso, jolle sievän seuraajan löytäminen onkin sitten vähän kinkkisempi juttu.

Uuden sohvan myötä menetin myös yhden valttikorttini "en ole koskaan" -pelissä, nimittäin "en ole koskaan ostanut sohvaa". Klippan oli siipalla jo ennen minun aikaani, ja sinkkuvuosieni sohva taas oli tädiltä peritty ruskea 1970-luvun samettisohva, joka blogin alkuaikoina taisi kuvissa joskus vilahtaakin. Rest in peace, missä ikinä matkaatkin!

Cosy on pysynyt siistinä ja kuosissaan ainakin ensimmäisen kuukauden käytössä. Ja onpahan taas itselläkin suurempi motivaatio patistaa yhtä pientä tahmatassua käsipesulle ruokailun jälkeen...

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Taiteilua kaksivuotiaan kanssa

Mikä upea värien käyttö! Mikä jäntevä sommittelu!

Tiedättekö, mikä on musta yksi liikuttavimmista asioista joulussa? Se, kuinka meidän äiti yhä joka vuosi kaivaa kaappien kätköistä pussillisen mun ja sisarusten lapsuuden jouluaskarteluja. Ja sitten vessan oveen ripustetaan se sama, mun ala-asteella tekemä sysiruma oranssinaamainen tonttu. Tuntuu jotenkin tosi hyvältä ajatella, että tärkeintä joulussa ei ole esteettinen elämys vaan tunnearvo ja yhteiset muistot (ja ehkä vähän se yhteinen vitsikin siitä karmeasta tontusta.)

Mä olin lapsena kova piirtämään, ja muistan, miten tärkeältä ja hyvältä se tuntui, kun aikuiset kehui mun tuherruksia. Osittain sen rohkaisemana piirsinkin paljon ja kehityin siinä aika hyväksi, varmasti yhtä paljon ahkeran harjoittelun kuin minkään synnynnäisen lahjakkuuden takia. Toivon, että osaan olla myös omalle lapselleni sellainen äiti, joka nielaisee niuhot esteettiset standardinsa ja asettelee ylpeänä esille kreiseimmätkin vessapaperirulla-askartelut.

Tänään aamulla me harrastettiin Elsan kanssa taiteilua yhteisvoimin. Havahduin taannoin kavereilla kyläillessä siihen, että kas, lapsihan osaa maalata vesiväreillä (kiitos, päiväkoti!). Tänään otin esiin vanhat peitevärini, joilla eräs ikiliikkuja jaksoi läträtä keskittyneesti yli tunnin. Lopputuloksesta leikkasin syksyn kunniaksi pisaranmuotoisia paloja, joilla koristeltiin ulko-ovi.

Ehkä hänestä isona tulee taiteilija, kuten äidistään piti.

Sisustusmyyjäisistä ostetussa naulakossa roikkuvat Elsan ulkovaatteet. Pupu on Titimadamin tuotantoa ja ostettu taannoin Itiksestä lastenvaatteiden pop up -kaupasta.

P.S. Eteiskuvien myötä pitää välittää kiitokset Pohjanmaalle kaverini äidille, joka oli täältä blogista lukenut mun rakkaudestani mustia Majuri-henkareita kohtaan. Heillä niitä oli ylimääräisinä, ja taannoin sain muutaman mukaani – iso kiitos vielä, nyt on meidän takkisäilytys hyvällä tolalla!

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liinavaatekaappi olkkarin nurkkaan

Kaapin päälle on rakenneltu jos jonkinmoisia asetelmia, ja projekti elää edelleen.

Kesällä tuli piiitkästä aikaa tehtyä suuremman kokoluokan kirppislöytö. Kun siippa ja Elsa olivat kaksistaan mökillä, mulla oli aikaa tehdä pari täsmäiskua Itä-Helsingin kirppiksille. Puotinharjun Fidassa odotti nätti ja hyväkuntoinen liinavaatekaappi, ei ihan ilmainen muttei törkyisen kalliskaan, ja se oli siinä.

Kaappi pääsi olohuoneen nurkkaan, tumman BoConceptin senkin tilalle. Senkki oli meillä jo Kallion kodissa, jonka mittasuhteisiin se sopikin hyvin, mutta tänne se oli aina tuntunut turhan massiiviselta. Kaipasin jotain vähän sirompaa ja viiskytlukulaisempaa, ja kiitos Tori.fi:n, vanhastakin päästiin eroon.

Uusi kaappi palvelee juuri siinä tarkoituksessa, johon se on suunniteltukin, eli liinavaatekaappina. Tosin luulen, että 1950-luvulla sen sisus on näyttänyt aika erilaiselta: nyt ei ole siistejä mankeloituja  (tai vähintään silitettyjä) liinavaaterivejä vaan epämääräisille rullille suoraan pyykkitelineeltä käärittyjä lakanoita. Tämä on niitä huushollausjuttuja, joihin mulla ei vain riitä paukkuja. Ryttyyn ne menee sängyssä kuitenkin, joten miksi nähdä vaivaa? (Okei, se siistinnäköinen kaappi. MUTTA JOHONKIN ON RAJA VEDETTÄVÄ.)

Silitetäänkö teillä lakanoita?

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Paras tomaattikastike blenderissä

Sur sur sur, ja valmista tulee! Vielä kun saisi vähän tehokkaamman blenderin.

Yhden kaverin kanssa ollaan mietitty, että pitäisi joskus panna jakoon kaikki arjen luottoreseptit. Siis ne ruuat, joihin palaa kerta toisensa jälkeen, ja jotka suhteellisen kivuttomasti jaksaa pyöräyttää vielä työpäivän jälkeen (ja jotka mielellään maistuvat myös päiväkoti-ikäisille). Viime viikolla pitsantekohommissa tuli mieleen, että tämä tomaattikastike on ehdottomasti yksi niistä.

Se on nimittäin hirmu hyvää, helppo tehdä ja kaiken lisäksi sillä saa lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vaikka kastike on tarkoitettu pitsoihin, sopii se yhtä hyvin pastalle. Kun yhden satsin tekee, siitä riittää juuri sopivasti sekä pariin pitsaan että neljän hengen pasta-annokseen. Yleensä kastiketta tehtyäni laitankin siitä puolet pakkaseen odottamaan seuraavaa käyttökertaa.Pastan joukkoon saatan heittää kastikkeen kaveriksi vielä vaikka mozzarellaa tai fetaa.

Ohje on alun perin Hesarin sivuilta, mutta mä olen oikaissut vähän ja vaihtanut tuoreet tomaatit tölkkiversioiksi. Suomessa aika harvoin on tarjolla kovin maukkaita tomaatteja, joten uskoisin että tämä ei soosia juurikaan huononna. Ollos siis hyvä, yksi arjen pelastajaresepteistäni!


Tomaattikastike blenderissä

1 prk tölkkitomaatteja
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloiteltuna
1 rkl tomaattipyreetä
1–2 valkosipulinkynttä puristettuna 
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl tummaa balsamietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
yrttejä maun mukaan, mä olen yleensä käyttänyt basilikaa ja oreganoa (kouralliset tuoretta tai noin 1 tl kumpaakin kuivattuina)

Pane kaikki ainekset blenderiin ja jauha tasaiseksi. Käytä pitsapohjalla tai sekoita kuuman pastan joukkoon.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Loma kännykkäräpsyinä

Elämäni ensimmäinen virallinen kesäloma äitinä vetelee viimeisiään. Mietin etukäteen, tuntuuko loma lapsen kanssa kuluvan aiempaa hitaammin vai nopeammin. Vastaus: se hujahti käsistä, vaikka paljon ehdittiinkin. Arki kaksivuotiaan kanssa on sellaista säpinää, että raukean vellovaan lomamoodiin en varsinaisesti päässyt. Mutta ei sellaiselle juuri nyt ollut tarvettakaan.

Kaivelin kännykkää ja etsin sieltä muutaman kuvan, jotka aika hyvin summasivat, mitä meidän lomalla tehtiin. No ainakin...


Reissattiin. Hyväksi havaittu "vuokratalo kaveriporukalla" -konsepti osoitti jälleen nerokkuutensa. Tällä kertaa Airbnb-kohteena oli Espanjan Costa Brava: aurinkoa, cavaa, jäätelöä ja ysärihittejä auringon laskiessa. Ja uima-altaassa eräs metrinmittainen, joka oli vähän turhankin vakuuttunut omista sukellustaidoistaan.

Espanjasta jatkettiin mökille Saimaalle ja sieltä täyshoitoon isun ja papan luo Seinäjoelle. Asuntomessuillakin kävin, sieltä en näköjään ottanut ainuttakaan kuvaa, mutta yllätyin aidosti, miten paljon omaan tyyliin sopivia ideoita messuilta löytyi (kohteista Kotola ja Markki olivat mun ykköset). Ja vanhojen koulukavereiden huusholleja oli hauska stalkata, tietty!



Poimittiin marjoja. Mökkireissuilta pakastin monta rasiaa mustikoita ja mustaherukoita. Herttoniemen hyviin puoliin taas kuuluvat mahtavat vadelma-apajat, joita varten ei tarvitse lähteä omaa pihaa kauemmas.

Kuvassa esiintyvää marjaa en poiminut, älkää pelätkö: siitä otin kuvan, koska yritin selvittää, mahtaako laji olla myrkyllinen. Pensas kun kasvaa aivan meidän pihan vattupuskien vieressä, ja olin huolissani, että kaksivuotiaan marjastajan poimimismania ulottuu siihenkin. Selvitys jäi kesken – tunnistaako joku?




Kokattiin helppoa lomaruokaa. Pastaa, perunaa, grillisapuskaa – kesä ei suoranaisesti ollut kulinarististen kokeilujen kulta-aikaa. Yksi uusista suosikkiresepteistä oli tämä Safkaa-kirjan tuoretomaattipasta. Lihaa tuli syötyä liikaa, kuten lomalla usein, ja sen suhteen aionkin nyt palata ruotuun. Jos vaikka joskus sattuisin osumaan lähimarkettiin nyhtökaura-aikaan...



Sisustettiin ja kirppisteltiin. Olkkarin mattohankinnan lisäksi harkitsin esimerkiksi, pitäisikö ostaa kirppikseltä värikäs vanha ryijy ja tehdä siitä matto makkariin. Lopulta päätin armahtaa siippaa, joka ei näitä kansallisromanttisia retrokokeiluja aina niin kauheasti arvosta.



Lomailtiin vähän Helsingissäkin. Tämä viimeinen lomaviikko me vietettiin Elsan kanssa kotona. Käytiin Haltian luontokeskuksessa Nuuksiossa (hyvä ravintola ja kaunis näyttely, joka tosin toimisi vähän paremmin isomman lapsen kanssa) ja Korkeasaaressa (kohokohtina kilpikonna, trampoliini ja päärynäjätski), ja loppuaika treenailtiin vaipattomuutta kotikulmilla.




Vähän hummailtiinkin. Enää ei festaroida koko kesää, kuten PMMP joskus lauloi, mutta vähän silti. Flow veti pinnat kotiin, jotenkin tänä vuonna vielä enemmän kuin aikoihin, vaikka mitään ylimaallista keikkakokemusta ei tullutkaan (Paperi T ja Chvrches toimivat parhaiten). Mutta fiilis oli leppoisa ja seura parasta, skumppa nousi päähän juuri sopivasti, lämmintä vaatetta oli tarpeeksi ja järjestelyt toimivat. Kun yöllä pyöräilin kotiin (lastenistuin helpottaa muuten huomattavasti oman fillarin löytymistä pyöräparkista), oli tunnelma kepeän onnellinen.

Nyt tämä äiti onkin sitten vähän väsynyt. Napero aloittaa huomenna päiväkodissa uudessa isompien lasten ryhmässä, ja se taitaa jännittää meitä kaikkia. Olen aika helpottunut, kun ensi viikko on ohi.

Onneksi arjen ystävä mussa saa myös kummallisia kiksejä tuttuihin rutiineihin palaamisesta. Ai mikä loma, oliko sellainenkin?

maanantai 8. elokuuta 2016

Vihreitä sävyjä ja riittävän iso matto

Olkkarin sisustus alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, miltä kuuluukin. Viimeinen murheenkryyni on liian massiivinen tv-taso: sen tilalle kaipaisin jotain sirompaa.

Kun kolme vuotta sitten muutimme tähän asuntoon, tavarat kannettiin luontevimmilta tuntuneille paikoille, ja aika lailla niille sijoilleen ne ovat jääneetkin. Pikku hiljaa kotia on kuitenkin alkanut katsella uusin silmin ja miettiä, mitä kukin huone ihan oikeasti kaipaa.

Olkkarin kohdalla toive on ollut selvä: lisää väriä ja lämpöä. Telkkariseinän sisustus oli ensimmäinen askel, ja seurava oli pari viikkoa sitten kotiin saapunut uusi matto. Se ostettiin nettikauppa Carpet Vistan alesta ja kuuluu niin sanottuun Colored Vintage -mallistoon, jonka vanhat, käsinkudotut turkkilaismatot on värjätty uudelleen modernimman ilmeen aikaansaamiseksi.

Matto on reilusti entistä isompi, mikä oli hyvä ratkaisu – iso matto tavallaan kokoaa sisustuksen yhteen. Muistan jonkun sisustusammattilaisen joskus sanoneen, että suomalaisilla on tapana ostaa liian pieniä mattoja. Tunnistan tämän vian itsessänikin.

Kierrätyskeskuksesta löytynyt rahi ja uusi matto sopivat tyyliltään kivasti yhteen.

Vihertävänkellertävä väri näytti nettikuvissa aika hurjalta, mutta onneksi uskalsimme ottaa riskin: matto oli juuri sitä, mitä olohuone kaipasi. Vanha mustavalkoinen matto puolestaan pääsi lastenhuoneeseen, jossa se neutraloi kirjavaa lelukaaosta.

Kuvassa myös siipan vinyylikokoelma, joka on esillä lähinnä nostalgiasyistä – Spotifyta meillä kuunnellaan.

Toinen uusi hankinta olkkarissa on Ferm Livingin Hexagon-kukkaruukku ja -teline. Niihin ostin pienilehtisen roikkuvan viherkasvin, jonka nimen unohdin jo matkalla kukkakaupasta kotiin. (Mun viherkasvirakkauteni vain kasvaa vuosi vuodelta – olen joskus miettinyt, tuleeko meidän kodista pikku hiljaa samanlainen viidakko kuin tällä Hesarin jutun naisella).

Ruukussa on kaunis savunvihreä sävy, joka harmi kyllä jää vähän piiloon lehtien taakse.