lauantai 16. syyskuuta 2017

Sukista nyysitty lapasidea


Aloitin nämä lapaset juhannuksen mökkireissulla, välityönä paremman neulomisen puutteessa. Idean niihin nappasin kaverin villasukkien varresta: neuloin kämmenselän puolella aina neljä kerrosta 2 o, 2 n -joustinta, sen jälkeen yhden kerroksen nurjaa. Kämmenpuolen neuloin kokonaan sileää. Ihan hauskat näistä tuli, ja tokihan mustille lapasille on aina käyttöä. Lankana 7 veljestä, kuinkas muutenkaan.

Tänään olisi tarkoitus suunnata Habitareen vähän sisustusinspistä imemään. Siellä käyneet ovat kehuneet, että messut ovat parhaat vuosikausiin. Ainakin ennakkokuvat Annon uudesta mallistosta ovat uponneet meikäläiseen, ja ylipäänsä syksyn sisustustrendit vihreän, puun ja kullan sävyineen tuntuvat virkistäviltä kaiken sen skandinaavisen vaaleuden ja mustavalkoisuuden jälkeen. Huomaan fiilisteleväni jopa kuvia Hakolan samettisohvista. Onneksi ei juuri nyt ole isoille hankinnoille tarvetta – luoja tietää, millaiseen buduaarityyliin tässä trendien huumassa päädyttäisiin...

maanantai 4. syyskuuta 2017

Montako marttapistettä tästä saa?


Mä olen niitä ihmisiä, joita aina vähän riivaa ajatus metsään mätänevistä marjoista. Ei sillä, että ihan kauheasti asian eteen tekisin – mutta se kyllä johtuu eniten siitä, etten tiedä pääkaupunkiseudulta hyviä marjapaikkoja tai miten niihin autottomana pääsisi.

Yhden ystäväni vanhemmilla on mökki, jossa me toisinaan syksyisin käydään. Siellä on piha täynnä valtavia viinimarjapensaita, jotka heiltä jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Aina siellä ollessani muhun iskee jokin alkukantainen suorittajavietti: pakko poimia marjoja, sillä eihän niitä tännekään voi jättää.

Vähän sama fiilis tuli viikonlopun Seinäjoen-visiitillä ja notkuvien karviaispuskien äärellä. Vanhempani eivät karviaisia juurikaan kerää, joten mä yritin keventää mieltäni ja pensaita edes muutaman pakasterasiallisen verran.

Kotona päätin repäistä ja keittää marjoista ihan muina marttoina hilloa, tällä karviais-porkkanahillon ohjeella. Mä en ole koskaan ennen tehnyt hilloa ja totta kai sössin homman jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että oikeaoppisesti purkit olisi pitänyt laittaa likoamaan jo edellisenä iltana. No, siinä vähän oikaistiin, mutta jos tuo nyt edes tovin jääkaapissa säilyisi.

Hillosta tuli aika löysää, mutta maku oli just ihanan kirpsakka. Ja porkkanoiden ansiosta sen yllä leijuu myös eräänlainen terveellisyyden illuusio, reilulla kädella annostellusta sokerista huolimatta.

Tiedän, mitä laitan aamulla jugurttini päälle.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Villasukat tuplavahvistuksella


En tiedä, onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa kuin mulla: että villasukat kuluu noin viikossa puhki päkiän alta. Olen kirjoittanut tästä joskus aiemminkin, ja silloin epäilin kulumisen syyksi meidän parkettilattiaa. Toinen mahdollinen selitys on se, että mun kävelytekniikkani vain on jotenkin erityisen päkiöistä laahaava (!?).

Joka tapauksessa päätin yrittää ehkäistä ongelmaa ennakolta ja neuloin näihin perussukkiin myös päkiän alle samaa vahvistettua neuletta, jota on kantapäässäkin. Jospa se hidastaisi reikiintymistä edes, noh, viikolla. Lankana on Seitsemän veljeksen uusi Polaris-sävy, jonka villiin värikomboon tykästyin heti, vaikka en monivärilankojen suuri fani yleensä olekaan.

Syksyä on selvästi ilmassa, kun alan kirjoittaa villasukista! Ja kyllä sen jo iltaisinkin tuntee, ihan erilaisessa, ytimiin menevässä kalseudessa ja tummemman sinisessä pimeydessä. Mutta en valita, syksy on just kiva. Meillä tosin syyskuusta tulee vähän tavallisuudesta poikkeava, kun siippa lähtee koko kuuksi työkomennukselle Köpikseen. Me lähdetään jossain vaiheessa Elsan kanssa perässä viikon reissulle – lapsiystävällisiä Kööpenhamina-vinkkejä otetaan siis vastaan!

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Kuinka onnellinen saa olla uudesta keittiöstä?

Keskelle huonetta – siihen, missä aiemmin oli seinä – tuli leveä niemeke tuomaan lisää lasku- ja säilytystilaa.

Lomat on lomailtu, arki alkoi jo viime viikolla – mutta pykälän parempi arki kyllä. Meillä nimittäin on uusi, ihana keittiö, jota jaksan yhä pari viikkoa rempan loppumisen jälkeen fiilistellä.

Lähtötilannehan oli se, että keittiössä oli Ikean alakaapit ja alkuperäiset yläkaapit, jotka ulottuivat kattoon asti. Kaapisto oli vain yhdellä seinällä, sillä keittiö yhdistettiin tänne muuttaessamme vanhasta pikkukeittiöstä ja viereisestä huoneesta. Laskutilaa oli niukasti, säilytystilaa samoin. Kaikki vanha sai mennä.

Toiveena oli vaalea, suht ajaton ja simppeli keittiö. Se löytyi kotimaisen Helnon valikoimista, ja mallisto on nimeltään Tapiola. Pidin näissä kaapistoissa siitä, että niissä on meidän talon rakennusaikaan sopivaa 1950-luvun henkeä, mutta silti kyseessä ei ole varsinainen retrokeittiö.


Koska kalusteet olivat aika simppelit, halusin välitilaan jotain pientä jujua. Olin ihaillut netissä ja sisustuslehdissä kuvia kalanruotolaatoituksesta, jollainen löytyi muun muassa Laura Loves -blogia aikanaan pitäneen Laura Frimanin keittiöstä. Tunnen Lauran työni kautta, ja lähetin hänelle viestiä kysyäkseni, millä laatoilla heidän välitilansa oli tehty. Lauralta löytyi sattumoisin rautakaupan kuitti, josta selvisi laatan nimi: OLO EB Blanco Brillo. Me kopioimme idean ja tilasimme tismalleen samat 7,5 x 15 cm:n laatat, ja hyvä tuli.

Saa nähdä, onko kalanruotokuvio niitä juttuja, jotka jossain vaiheessa näyttävät liikaa vuodelta 2017. Uskoisin kuitenkin, ettei klassiseen kuvioon heti kyllästy.

Rempasta selvittiin pienistä aikatauluviivästyksistä huolimatta aika hyvin, ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt ovat tavarat järkevillä paikoilla ja laskutilaa tuplasti entiseen. Ja ennen kaikkea: onhan se nätti! Ainut ongelma on, että tämän pränikän ihanuuden rinnalla vanhat tavarat näyttävät auttamatta nuhjuisilta...

Siirsin uhkarohkeasti taannoin ostamani kirppismaton ruokapöydän alle. Yhtä riskaabeli valinta saattoi olla tämä koivupuinen taso. Mutta estetiikka edellä, edes joskus!

Tilan tuntu onneksi säilyi keittössä, ja ruokapöytä sopii hyvin vanhalle paikalleen.

Aah, rakastan noita isoja vetolaatikoita!

Makkarin räsymatto siirtyi keittiöön, ainakin toistaiseksi.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Ties-kuinka-mones tyyny helmineuleella


Lankalaatikkooni oli sattumalta kertynyt monta kerää Dropsin paksua Eskimo-villalankaa (muun muassa Elsan sängynpeiton peruja), ja sille piti tietysti keksiä jotain käyttöä. Tyynyhulluus iski jälleen, ja tikkusin langasta helppona välityönä raitatyynyn 1 o, 1 n -helmineuleella. Koska meidän asuntoon ei tooodellakaan kaivata lisää tyynyjä, tämän yksilön lahjoitin pikkusiskon kotiin.

En tiedä, mikä noissa tyynyissä on – tuntuu, että viime vuosina noin 80 prosenttia mun käsityöideoistani on liittynyt tyynyihin. Ehkä tykkään siitä, että ne tulevat nopeasti valmiiksi mutta eivät silti ole mitään ihan pikkutöitä. Tyynyissä ei myöskään tarvitse laskea ja kytätä levennys- tai kavennuskerroksia vaan saa vain fiilistellä väriyhdistelmiä ja päästellä eteenpäin valitsemaansa kuviota. Mun käsitöiden pitäisi näet aina mahdollistaa myös telkkarin katselu, eli mieluiten teen töitä, joissa koko ajan ei tarvitse olla niin tarkkana.

Lähiviikkoina toivottavasti onkin taas enemmän aikaa sekä kässä- että kirppisprojekteille – huomenna näet alkaa LOMA! Meidän kesän talonvuokrausprojektit kaveriporukalla jatkuvat, tällä kertaa lähdetään Italiaan Como-järvelle. Sitä ennen vietetään Elsan kanssa viikko Seinäjoella keittiöremonttia paossa ja käydään myös vähän fiilistelemässä Ultra Brata Provinssissa. Ah!

torstai 18. toukokuuta 2017

Ei valittamista.

Kukat täytyy luonnollisesti myös aina asetella maljakkoon. 

Meillä rakastetaan kukkien keräämistä. Okei, myös kivien, käpyjen ja keppien, mutta kukat ovat silti ylitse muiden. Tällä hetkellä lähes joka ulkoilureissulta tullaan kotiin jonkin nahistuneen voikukan kanssa, ja ulkona pitää tehdä tarkkaa selkoa siitä, mitkä ovat istutettuja kukkia ja mitkä luonnonkukkia. Aika hyvin kolmevuotias onneksi jo hahmottaa, mitä maasta saa poimia.

Hartaasti ollaan odotettu myös kotipihan syreenien kukkimista, jonka Elsa jotenkin hämärästi tuntuu viime keväältä muistavan. Tänään napattiin lähipuistikon kirsikkapuusta pari kukkaa – ihme ja kumma, ne olivat jo auenneet!

Mä en ole kauheasti jaksanut murehtia kevään viivästymistä. Olen sillä tavalla sopeutuvainen tyyppi, että otan olosuhteet aika lailla sellaisina kuin ne ovat. Että tällainen kevät tällä kertaa. En oikeastaan edes hahmota, että tähän aikaan vuodesta voisi tosiaan olla jo vaikka sandaalikelit. Tämä sopeutuvainen luonteenpiirteeni helpottaa usein elämää, mutta joskus olen miettinyt, että ei minunkaltaisistani kyllä mitään dynaamisia maailman muuttajia kasva.

Vaan meneehän se tällä tavalla rauhassa odotellessakin. Huomenna pitäisi jo olla 21 astetta lämmintä.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Väärän vuodenajan kohta liian pieni pipo


Innostuin chunky beanie -pipo-ohjeesta kevättalvella sen verran, että päätin neuloa lapselle samanlaisen edustusmyssyksi kaupunkikäyttöön (arjessa meillä luotetaan Kivatin ei-niin-esteettisiin mutta ah-niin-lämpimiin kypärämyssyihin). Mulla oli jäänyt omasta pipoprojektistani joskus mustaa ja valkoista, mukavan pehmoista merinolankaa, ja niitä riitti just sopivasti kolmivuotiaan pipoksi.

Mutta sitten tuli jotain mutkia matkaan, jouduin välillä purkamaan työtä ja tympäännyin koko hommaan. Kevään korvilla otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja neuloin pipon loppuun. Päälle tein koristeeksi korallinpunaisen tupsun joulukuisen tyynyprojektin ylijäämästä.

Harmi vain, että talvi meni jo, ja pipokin tuntuu Elsan päässä just sen verran sopivalta, että ensi talvena se on luultavasti jo liian pieni. Että ei mennyt nyt ihan kuin Strömsössä tällä kertaa, vaikka itse pipoon olenkin tyytyväinen.

(Enkä sinänsä toki valita tästä keväästä. Olo on kuin Viikin koetilan lehmillä, joiden laitumellelaskua pyöräiltiin eilen katsomaan. Kauhean usein en muista nähneeni lehmien pomppivan.)