sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Mittatilausmatto


Tämä matto menee ystävälleni Pohjanmaalle, joka toivoi vessanmattoa puna-pinkki-musta-harmaista sävyistä. Vanhaa t-paitaa, lakanaa ja joulupöytäliinaa kului, ja tällainen tuli.

Maton virkkaus oli oivaa hermolepoa samalla kun seurasin naisten taitoluistelun vapaaohjelmaa ja Kiira Korven kompurointia. (Taitoluistelu oli melkein mukavampi laji silloin, kun suomalaiset eivät menestyneet. On inhottava toivoa muiden epäonnistuvan vain siksi, että meille varmistuisi mitali.)


Lauantaihin kuului myös katutaiteilija Banksyn ohjaama Exit Through the Gift Shop -dokkari Docpointissa (ihan ässä!), Soppakeittiön bouillabaissea, vuoden ensimmäinen laskiaispulla, sauna (siskon) saunavuorolla, kotitekoista pizzaa ja muutama lasillinen kuohuviiniä. Vielä vähän The Wiren vitoskautta ja avot.

perjantai 28. tammikuuta 2011

Värisuora


Sain työkaveriltani kassillisen lankoja, jotka hänellä olivat jääneet käyttämättä. Mukana oli muun muassa näin herkullisia väriyhdistelmiä - heti alkoivat sormet syyhytä.

Ennen sitä täytyy kuitenkin saattaa päätökseen pari muuta projektia. Eilen illalla virkkasin mattoa iltayhteentoista ja totesin kärsiväni käsityöharrastajien ammattitaudista nimeltä "vielä yksi kerros". Katsotaan, moneenko menee näin villinä perjantai-iltana.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Taalarin uusi tarkoitus

Pelastusarmeijan kirppiksellä Taalari maksoi 10 euroa, viereisellä Fidalla samanlainen kustansi 25.  Kumpi mahtoi olla lähempänä todellista arvoa?
Me Naisissa oli hiljattain kiinnostava pikku juttu siitä, mitkä nykyään ovat kierrätyskeskuksiin ja kirppiksille kertyviä hylkiöhuonekaluja. Kun lankapuhelimista luovuttiin, kirpputorit täyttyivät puhelinpöydistä. Nykyään taas cd-torneista ja tietokonepöydistä on ylitarjontaa, kun ihmiset vaihtavat pöytäkoneet läppäreihin ja siirtävät musiikkinsa sähköiseen muotoon.

Hieman samanlainen esine on viime viikonlopun kirppislöytönikin: Tamara Aladinin Taalari-tuhkakuppi, jonka ostin Pelastusarmeijalta kymmenellä eurolla. Koska harvassa kodissa (onneksi) enää röökaillaan sisätiloissa ja ulkona yleensä harrastetaan vanhoja kurkkupurkkeja tai muuta esteettistä, ovat kauniit tuhkakupit katoava luonnonvara. Minäkään en omaani käytä tumppailuun - sen sijaan siitä voisi tulla vaikka korurasia.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Väriä, väriä, väriä! Ja heppa.


Vaatekaappini sisällöstä huolestuttavan suuri osa koostuu mustan, harmaan ja hailean erilaisista sävyistä. Ne ovat helppoja ja vaarattomia, eikä niissä tarvitse pelätä erottuvansa suomalaisesta katukuvasta.

Tänä keväänä värit ovat Se Juttu, ja minäkin aion yrittää päästä trendiin mukaan. Viikonloppuna vietimme kaveriporukalla nostalgialomaa opiskelukaupungissamme Tampereella, ja löysin Bonuskirppikseltä kasarityylisen fuksianpunaisen mekon. Paitsi että fuksia on aika päräyttävä tuttavuus, se on myös niitä värejä, joita olen aina tietoisesti kartellut rationaalisella perusteella "ei ole mun väri". No, nyt saa luvan olla.

Tykästyin erityisesti mekon hihoihin.
Tampereen-viikonloppuun kuului myös illallinen Vinoteca del Piemontessa, lounas Gopalissa, pullakaffet Runokahvilassa ja kosteahko baari-ilta Doriksessa (jonka asiakaskunta näytti jostain kumman syystä kovasti nuortuneen).

Piemontessa maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni hevosenlihaa. Olen "arkikasvissyöjä" ja syön lihaa harvoin - lähinnä sukulaisten ruokapöydissä ja joskus hienoissa ravintoloissa - ja yritän valita mahdollisimman eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja eli luomua tai riistaa. Kun kuulin, että Piemonten tarjoama polle oli kotimaista, uskalsin sitä tilata. Jokin aika sitten Hesarissa kirjoitettiin, kuinka suuri osa Suomessa teurastetuista hevosista ei päädy elintarvikekäyttöön, koska hevosenlihan kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa (samasta aiheesta voi lukea täältä).

Tuntuu aikamoiselta haaskaukselta, kun hevosia joka tapauksessa kasvatetaan ratsastus- ja ravikäyttöön. Ja toisin kuin tuotantoeläimet, heppa on todennäköisesti elänyt pitkän ja kohtuullisen hyvän elämän, jossa siitä on huolehdittu ja sitä on rakastettu. Vaikka entinen heppatyttö olenkin, mulle ei ole ongelma syödä hevosta - pahinta hurskastelua mielestäni on se, jossa ollaan huolissaan vain söpöistä ja itselle tutuista eläimistä. Itse syön sata kertaa mieluummin onnellista pollea kuin tehotuotettua nautaa, sikaa ja broileria.

Ja kyllä, se oli myös hyvää.

torstai 20. tammikuuta 2011

Hitaasti mutta varmasti


Kalaruokaprojektini on edistynyt pikku hiljaa. Viimeksi kokkasimme kalamurekepihvejä, jotka olivat ihan jees mutta tuppasivat paistettaessa hajoilla murusiksi. Sen sijaan tämäniltainen kalaresepti oli jo onnistuneempi. Tosin siinäkin raaka-aineena oli tuttu ja turvallinen kirjolohi, eli varovaisin askelin edetään. Mutta edetään silti.

Ohje on peräisin vuosien takaa jostain aikakauslehdestä, ja se oli nimetty alun perin typerästi Kippari-Kallen Kalavuoaksi (koska kaikkea, missä on pinaattia, voi aina markkinoida Kippari-Kallella. Hah hah.) Tässä siis uudelleen nimetty ja pikkuisen tuunattu ohje:

Pinaattinen lohivuoka

4 dl vettä
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippurirouhetta
1 iso sipuli
1 1/2 dl täysjyväriisiä
1 pussi (150 g) pakastepinaattia
150 g kylmäsavukirjolohifileesiivuja
2 dl luomumaitoa
2 luomukananmunaa
tilkka sitruunamehua
75 g luomuebriejuustoa

Kuumenna vesi, suola ja pippuri kiehuvaksi. Kuori ja silppua sipuli. Lisää sipulisilppu ja riisi kiehuvaan veteen ja keitä 15 minuuttia. Lisää jäiset pinaattipalat kattilaan keittämisen loppuvaiheessa. Sekoita hyvin ja kaada öljyttyyn uunivuokaan.
Kieputtele kirjolohifileeesiivut riisin päälle. Sekoita maito, munat ja sitruunamehu ja kaada seos vuokaan. Kuutio jääkaappikylmä brie ja ripottele palat päälle. Kypsennä 175 asteessa noin 40 minuuttia. Peitä vuoka alumiinifoliolla ja anna jäähtyä noin 15 minuuttia ennen syömistä.

Kirjolohi on hiljattain ilmestyneessä WWF:n kalaoppaassa merkitty keltaisella - eli sitä pitäisi käyttää vain harkiten. Seuraavaksi lupaan testata jotain vihreällä merkittyä kalaa. Pitäisi myös hankkia päivitetty taskuversio kalaoppaasta. Edellistä kuljetin mukanani kukkarossa, ja etenkin sushiravintoloissa sitä tuli syynättyä.

Riisikään ei tietysti ole kovin ekologinen raaka-aine, mutta luulen, että tätä ruokaa voisi hyvin kokata myös kotimaisesta ohrasta. Meillä riisiä on kertynyt kaappiin, mutta kunhan varastot on käytetty loppuun, lupaan itsekin testata ohraa. (Paljon lupauksia tänään! Mutta hyvä niin. Kun ne kirjoittaa ylös, ne toteutuvat todennäköisemmin.)

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Syy odottaa kevättä?

Hyvällä tahdolla maton voi kuvitella nurmikoksi ja loisteputkivalon auringoksi.
Tämä postaus ei varsinaisesti edusta valokuvataiteen terävintä kärkeä (ja muotibloggaajaposeerauksessakin olisi toivomisen varaa), mutta koska itse tuunausprojekti oli onnistunut, kirjoitan siitä kuitenkin.

Löysin jokin aika sitten Lönnrotinkadun kierrätyskeskuksen ilmaislaarista vaaleanharmaat Voglia-merkkiset kangashousut mallia "Maire 50 vee", joista pienellä tuunauksella syntyi oikein käyttökelpoiset porkkanamalliset housut. Jätin siis reidet aika lailla alkuperäiseen leveyteensä ja kavensin lahkeita reilusti alaspäin.

Tähän säähän housut ovat vielä liian ohuet - ne oikein huutavat parikseen kevyitä kangastossuja tai ballerinoja - mutta onpahan sitten jotain kivaa tiedossa keväälläkin (koska muutenhan se on niin perin juurin kurja vuodenaika.)

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Sweet like chocolate


Eilen meillä kävi illallisvieraita. Söimme hirvilihapullia, lohkoperunoita, aiolia ja pecorino-parsakaalia. Ja tuhosimme vähän liikaa viiniä ja fiilistelimme 90-luvun brittipoppia.

Jälkiruuaksi tein vegaanisen suklaakakun, joka on viime aikoina ollut suosikkileivonnaiseni. Ohjeen löysin Trendistä joskus vuosi sitten. Kas tässä:

Vegaaninen suklaakakku
Pohja:
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
350 kiinteää tofua
2/3 dl rypsiöljyä
2 dl omenasosetta
2 1/2 dl vaahtera- tai agavesiirappia
2 tl vaniljasokeria
100 g maidotonta tummaa suklaata
Täyte:
Soija- tai riisimaitoa kostutukseen
vadelmahilloa
Kuorrutus:
1 dl pehmeää margariinia
1/2 dl soija- tai riisimaitoa
4-6 dl tomusokeria 
1 1/2 dl kaakaojauhetta
1 1/2 tl vaniljasokeria
Koristeluun:
Kookoslastuja

Voitele irtopohjavuoka kevyesti öljyllä ja jauhota pienellä määrällä vehnäjauhoja. Sekoita kuivat aineet. Laita tofu, öljy, omenasose ja siirappi tehosekoittimeen ja anna sekoittua tasaiseksi ja kuohkeaksi. Voit käyttää myös sauvasekoitinta. Kaada nestemäinen seos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita. Paloittele suklaa pieniksi hipuiksi ja kääntele taikinan joukkoon. Varo sekoittamasta liikaa. Kaada vuokaan, tasoita pinta ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Irrota jäähtynyt kakki vuoasta. Leikkaa siihen poikittainen viilto ja irrota pohja ja päällyslevy toisistaan (tässä kannattaa olla tarkkana, sillä kakku hajoaa helposti. Toisaalta mun päällyslevy on välillä hajonnut palasiksi, mutta ihan hyvän kakun niistäkin on saanut koottua...) Kostuta pohja kevyesti soija- tai riisimaidolla. Levitä pohjalevylle hillo. Aseta päällyslevy hillon päälle ja kostuta myös se.

Kaada kuorrutusta varten pehmennetyn margariinin joukkoon soija- tai riisimaito. Lisää kaakaojauhe, vaniljasokeri ja tomusokeria sen mukaan, minkälaisen koostumuksen haluat kuorrutteelle. Sekoita tasaiseksi ja levitä kuorrutus kakun päälle ja reunoille. Ripottele pinnalle lopuksi kaakaolastuja. Kakku on parasta seuraavana päivänä, kun se on vetäytynyt yön yli jääkaapissa.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Väkertäjän tunnustukset

Tässä matossa uuden elämän saivat muun muassa rikkinäiset pyjamahousut ja kaverin hylkäämä joulupöytäliina.
"Siellä se taas väkertää jotain", totesi eräs asuinkumppani hiljattain, kun nykersin lattialla matonkudekerieni kanssa. Kieltämättä viime aikoina ilmassa on ollut jonkinasteisen käsityömanian piirteitä. Tekeillä on monta projektia yhtä aikaa: on peittoa, on mattoa, on huivia, on monenmoista korjausompelua. Lattialta löytyy kangassilppua, koko ajan meinaa kompastua lankakeriin ja tuolinkarmeille kasaantuu tuunaamistaan odottavia kirppisvaatteita.

Jotain sentään tulee valmiiksikin. Koska edellinen kakkosmatto vessaan -projektini oli epäonninen, piti yrittää uudestaan. Tällä kertaa värikombosta tuli hyvä, ja matto syntyi jälleen kokonaan kierrätysmateriaalista. Niin, ja se edellinen mattokin onneksi löysi uuden kodin - vuoden vanhalle siskontytölle väri ei ollut liian pastellinen.

Jotain muutakin olen sentään ehtinyt kuin väkertää: eilen kävimme Lasipalatsin bliniviikoilla herkuttelemassa. Suosittelen! Mehevät blinit ja tunnelmallinen miljöö. Uudenvuoden kuohuviinilupaustakin toteutin kunnialla.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Timangia tavaraa


Koruprojektini sai jatkoa, kun tänään kävin ostamassa itselleni hyvin myöhäisen joululahjan Design Forumista (äiti, tämä on nyt sulta mulle). Olen ihaillut Pioni Designin hopeista Timantti-kaulakorua jo jonkin aikaa, ja vihdoin raaskin sellaisen ostaa. Ketju on makuuni sopivan pitkä ja riipus kaunis mutta yksinkertainen.

Niistä oikeista en niin tiedä, mutta uskon, että tästä timantista tulee tytön paras ystävä.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Ruutu on (yhä) valttia

Olen aiemminkin kirjoittanut fiksaatiostani ruutuvihkoruutuihin. Siksi ymmärtänette, miksi en voinut vastustaa kiusausta, kun näin Lönnrotinkadun kierrätyskeskuksessa tällaista valkokeltaruudullista kangasta. Kangas oli aikaisemmin palvellut rimssureunaisena (keittiön?)verhona. Minä päällystin sillä alkuhätään yhden vanhan tyynyn. Vielä olisi matskua jäljellä vaikkapa patalappuihin tai kauppakassiin.
Sunnuntailounaaksi kokkasimme uunipuuroa - uusi tuttavuus mulle. Miksi kukaan ei ole kertonut, että se on noin a) hyvää ja b) helppoa? Ideasta on kiittäminen isosiskoa, jolle valittelin joulupuuron keittämisestä ylijäänyttä riisiryynipussia. Tässä ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan (kuvaa en ehtinyt ottaa, kun oli niin nälkä).

Uuniriisipuuro 
1,5-2 dl puuroriisiä 
1 l maitoa
1/2 tl suolaa.
Laita kaikki ainekset voideltuun uunivuokaan. Paista 175 asteessa puolitoista tuntia. (En tiedä, monelleko hengelle ohje oli tarkoitettu, mutta me tuhottiin puuro kaksin melkein kokonaan...)

torstai 6. tammikuuta 2011

Hyvän elämän aikeita


Joinain päivinä sitä vain tuntee olevansa moraalinen voittaja. Kenet sitten olen voittanut, mene ja tiedä (Ehkä itseni? Maailman?). Tarkoitan nyt niitä päiviä, kun tekee pelkästään fiksuja, hyödyllisiä ja hyviä asioita.

Esimerkiksi siivoaa koko kämpän, käy ystävän kanssa mukavalla lounaalla, pesee pyykkiä, lähtee lenkille, katsoo Yle Teemalta dokumentin ja lukee hyvää kirjaa. Ja vielä kaiken päälle pyöräyttää soijamakaronilaatikon (täysjyvämakaronilla, luonnollisesti).

Ei liene sattumaa, että tällaiset päivät ajoittuvat usein vuoden alkuun. En ole tehnyt sen kummempia uudenvuodenlupauksia, mutta epämääräisiä hyvän elämän aikeita on kyllä ilmassa. Ja koska ne ovat niin epämääräisiä, niistä ei tule edes suorituspaineita.

Ai niin, yhden konkreettisen lupauksen tein: aion juoda tänä vuonna paljon kuohuviiniä. Luulen, että sen toteuttamisessa ei tule ongelmia.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Täten julistan käsityövuoden 2011 alkaneeksi

Kauluri, tuo laiskan pukeutujan lempivaate. Ei vaadi kietomista eikä solmimista.
Vuoden ensimmäinen käsityöaikaansaannokseni, hurraa! Kuten joulukuun alussa lupailin, neuloin beigestä Novita Wind Luxus -langasta säärystinten lisäksi vielä kaulurin. Lanka tosin osoittautui pettymykseksi: ainakin säärystymissä se nukkaantui ja alkoi katkeilla heti alkuunsa. Ehkä olisi pitänyt tajuta, että silkkivillasekoitetta ei ole tarkoitettu noin ruffiin käyttöön - mutta kun visio ja into ovat vahvat, ei neuloja kuuntele järkeä...

Toivotaan, että kauluri kestää paremmin. Tämäkin neule on puolipatenttia, ja ainakin langan väri ja tuntu miellyttävät yhä. Myös omasta päästä kehitelty malli onnistui hyvin. Neuloin kaulurin tasona (koska jostain syystä karsastan pyöröpuikkoja) ja kavensin sitä hieman yläreunaa kohti. Yläreunan ympärys on noin 54 cm, alareunan 60 cm ja korkeus 30 cm.