No ne peruslapaset

Viime postauksessa mainitsin, että aivokapasiteettini ei näin vauvanhoidon ohessa riitä mihinkään peruslapasia haastavampaan käsityöprojektiin. Ja sellaisiahan tässä on nyt sitten tikuttu, eikä niissä sinänsä olisi mitään postaamisen arvoista (harmaata Nalle-lankaa, karvalakkimalli ja meikäläisen suosikkipintaneule) – mutta kuvasinpa ne nyt kumminkin ihan siitä ilosta, että vaipanvaihdon ja imetyksen lomassa sain jotain muutakin aikaiseksi.

Sitä paitsi siinä on kyllä jotain spesiaalia, kenelle lapaset tulevat ja miksi. Tapasin joulun alla ystävääni Annaa, joka kainosti toivoi itselleen uusia lapasia: hänellä kun oli edelleen käytössä sama pari, jonka olin neulonut hänelle, kun aikanamme olimme yhdessä opiskelijavaihdossa Hollannissa vuonna 2003. Liikuttavaa, ja ihailtavan huolellista lapastenkäyttöä (itseltäni taitaa hukkua pari vuodessa).

Muistan muuten edelleen elävästi, miten hämmästyneitä samassa opiskelija-asuntolassa asuvat hollantilaispojat olivat neulomisestani. Usein olen muutenkin saanut ulkomailla osakseni pitkiä katseita, kun olen kertonut käsityöharrastuksestani. Kaiketi Suomessa tämä on keskivertoa yleisempää myös meidän alle eläkeikäisten keskuudessa.

Ja mitä muuta tänne vauva-arkeen sitten kuuluu? Olen muun muassa syönyt paljon pullaa, koska vieraita on käynyt harva se päivä ja kaikki vauvankatsojat tuovat herkkuja mukanaan (en valita). Olen käynyt pitkillä kärrylenkeillä lumisessa ja aurinkoisessa Herttoniemessä. Olen pessyt pyykkiä, täyttänyt tiskikonetta ja yrittänyt sulkea aktiivisesti silmäni pölypalleroilta nurkissa. Olen syönyt ihania lounaita hyvissä ravintoloissa Elsan nukkuessa vaunuissa – ja haarukoinut kauhealla kiireellä pakastimesta lämmitettyä pitsaa hänen kiljuessaan sitterissä.

Mietin juuri eilen, että tavallaan elämä vauvan kanssa on yhtä aikaa tosi pientä ja tosi suurta. Arki on aika kodin piiriin kääntynyttä ja omalla tavallaan yksitoikkoista. Mutta toisaalta sitä on tekemisissä maailman isoimman vastuun ja maailman isoimpien tunteiden kanssa. Se on yhtä aikaa hienoa ja hämmentävää.

Elsa sanoo hei!

Hän on Elsa, vähän päälle kolme viikkoa ja kiloa. Hänellä on isänsä nenä ja äitinsä leuka. Hän nukkuu yönsä aika hyvin ja sammuu vaunulenkillä sekunnissa. Hän on matkustanut elämässään jo Ateneumiin ja Itikseen. Hänellä on epäluuloinen katse ja paljon tukkaa. Hän on kovin hurmaava.

Tästä päivästä eteenpäin totuttelemme arkeen kaksin, kun siippa palasi töihin isyyslomalta. Vauvalogistiikka ja perusrutiinit alkavat pikku hiljaa olla hallussa, mutta kovin jännää tämä on silti vielä.

Yritän löytää jatkossa aikaa myös bloggaamiseen, vaikka käsityörintamalla aivot eivät vielä taivu mihinkään peruslapasia monimutkaisempaan ja kodin laittaminen... No, sanotaanko, että joka puolella lojuvat puklurätit eivät suoranaisesti ole mitään sisustuselementtejä.

Mutta tiedän, että kyllähän te ymmärrätte. Ja tähän kohtaan tämän blogin ensimmäinen ja viimeinen hymiö. :) Tänään siihen on lupa.

Linen stitch ja aika mones patalappupari uunista ulos

Se kuulostaa amerikkalaiselta rivitanssilta ja oli mulle ihan uusi tuttavuus: nimittäin neulomistekniikka nimeltä linen stitch. Bongasin näiden patalappujen ohjeen Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta, ja neuloin sellaiset joululahjaksi äidille ja tädille. Lankana käytin 7 veljestä -jämäeriä, ja silmukoita oli muistaakseni 52. Kahdella värillä raidoittaessa linen stitchillä syntyy nätti ja jotenkin moderni graafinen kuvio. Patalappuihin paksu ja napakka neulos on just omiaan – toinen tälle keksimäni sovellus olisi nukkekodin matto.

Olen tainnut elämäni aikana neuloa joululahjaksi kohtuullisen monet patalaput, mutta annan tämän mielikuvituksen puutteen itselleni anteeksi. Minusta patalaput nimittäin ovat vähän samanlaisia kuin villasukat: kuluvat arjessa sen verran nopeasti, että uusille, siisteille pareille on yleensä aina tarvetta.

Erilainen joulu

Kynttilöitä, jouluvalot ja hyasintti ikkunalla, siivottu koti ja vuoden isoin ruokakauppalasku = joulu hyvässä vauhdissa. 

Tämä joulu tulee taatusti jäämään mieleen yhtenä kummallisimmista ja erityisimmistä. Tähän asti olen viettänyt elämäni jokaisen joulun Seinäjoella lapsuudenkodissani vanhempien, sisarusten ja muun lähisuvun kanssa. Moni perinne äidin jouluruuista ala-asteella askarreltuihin susirumiin joulukoristeisiin ja hautausmaavisiitteihin on pysynyt samanlaisena niin kauan kuin voin muistaa. Siksi en voi olla olematta pikkuisen haikea, enkä tiedä, kumpaa siskoani kadehdin enemmän: sitä, joka istuu äidin lihapatojen ääressä Pohjanmaalla, vai sitä, joka päätti tehdä ex tempore -joulureissun New Yorkiin.

Me siis ihmettelemme tänä vuonna joulua kaksin Helsingissä, josta lähes kaikki ystävätkin ovat karanneet muualle. Laskettu aika on sen verran lähellä, että emme uskalla ottaa riskiä, että lapsi päättäisi alkaa syntyä joulun ruuhkajunassa.

Toisaalta jotain mukavaa on siinäkin, että kiireestä ja tungoksesta ei näinä pyhinä ole tietoakaan. Ja onneksi joulun tekee myös moni sellainen asia, joihin itse pystyy vaikuttamaan. Esimerkiksi se, että kämppä on siivottu (ei-stressiä-aiheuttavasti mutta riittävästi, check), paljon kynttilöitä sytytetty (check), konvehtirasia korkattu (check) ja hyasintintuoksua nuuskittu (check). Huomisen jouluruuiksi on varattu hirvipaistia ja maa-artisokkalaatikkoa Herkun ja koukun ohjeella, kinkkuvoileipiä, juustoja, kalaa, riisipuuroa, torttuja – ja tietysti lisää suklaata. Joulupäivänä ulkoistamme ruuanlaiton ravintola Sunnin väelle.

Pöytäkuusen kannoin kotiin Hakaniemen torilta, lasiset koristepallot löytyivät Granitista.

Pari pakettiakin on pienen joulukuusen alle kertynyt, mutta parhaan joululahjan saamme vähän jälkikäteen perjantaina. Meidän minityyppi hengaa vatsassa sitkeästi perätilassa: siksi jos ihmeitä ei tapahdu, hän tulee maailmaan keisarileikkauksella 27.12. Pitäkää peukkuja, että kaikki menee hyvin.

Ihanaa, rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille! Kiitos, kun luette ja kommentoitte – se tekee mut joka kerta yhtä iloiseksi!

Junasukkien sovellus: junalapaset

Ah tuota taustalla näkyvää vihreää joulua...

Vauvojen junasukat ovat monille neulojille tuttuja, ja onpa niitä tässäkin blogissa tikuttu. Kuulemma sukkien vahvuus on siinä, että ne pysyvät hyvin pienissä, viuhtovissa jaloissa. Olen jo pidempään miettinyt, että sukkien ryppyvartta voisi soveltaa myös lapasiin, ja kun meidän tulevalta pikkutyypiltä sellaiset vielä puuttuivat, päätin vihdoin kokeilla.

Hyvin helppoa: rannekkeen tein siis samalla idealla kuin junasukkien varren, ainoastaan hieman lyhyempänä, ja kämmenosan ihan tavallisella lapasmeiningillä ilman peukkua. Lankana käytin äskettäisestä huiviprojektista jäänyttä vaaleanroosaa Isager Alpaca 1:tä kaksinkertaisena, silmukoita oli 40.

Mun suurin vauvanhoidollinen huoleni liittyy muuten juuri vaatteisiin: Mistä ihmeestä voin tietää, paljonko sillä pitää olla päällä?

Seija toi havuja

Taisi olla Seija-myrskyn tekosia, että kotimatkani varrella lojui houkuttelevasti katkelleita männynoksia. Nappasin niitä muutaman mukaani ja panin Aalto-vaasiin eräänlaiseksi ennakkojoulukuuseksi, tuomaan havuntuoksua kotiin. Oksille asettelin Taikin myyjäisistä ostetut lintukoristeet.

Joulutunnelmointi on muutenkin päässyt vihdoin kunnolla käyntiin: "Maijan joululaulukombo" -niminen soittolista on ahkeralla kulutuksella Spotifyssa, ja puikoilla tekeytyy jotain pientä pakettiin. Huomenna voisin etsiä lahjaa myös itselleni Kuvataideakatemian myyjäisistä.

Itis-retken tuliainen

Eräs äitiysloman projekteistani on nimeltään "Ota Itis haltuun". Koko syksy on jo täällä idässä asuttu, mutta kertaakaan en ole tullut käyneeksi Itäkeskuksessa – jotenkin keskusta on vanhalle kalliolaiselle tuntunut tutummalta vaihtoehdolta ostosten hoitamiseen.

Eilen sitten otin metrolla suunnan itään, tarkoituksena käydä tsekkaamassa itse kauppakeskuksen lisäksi Tikata-käsityökauppa, Puotinharjun ostarin Fida ja Itäkeskukseen hiljattain avattu uusi kierrätyskeskus. Reissu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun tein heti ensimmäisestä kohteestani eli kierrätyskeskuksesta mainion löydön, jota piti lähteä roudaamaan kotiin. Olen jo pitkään ihaillut blogeissa ja sisustuslehdissä marokkolaishenkisiä (?) nahkaraheja, ja nyt löytyi juuri sellainen, hyvässä kunnossa ja ihan kohtuuhintaan (15 e). Lisäsin rahiin vähän täytettä, ja kivasti toimii olkkarin mustavalkoisella matolla.

Muutenkin uusi kierrätyskeskus oli positiivinen kokemus: rahin lisäksi ostin kaksi paitaa ja kaksi mekkoa, vaikka en tehnyt vaateosastolla kuin pikaisen haarukoinnin. Pitäkää peukkuja, että ne koon puolesta silmämääräisesti arvioidut mekot mahtuvat päälle, jahka tästä vatsasta päästään eroon...