tiistai 16. heinäkuuta 2013

Rottinkirakkautta ja (hyvää) muuttoangstia


Kärsin koko ajan pahenevasta "joko pääsee muuttamaan" -angstista. Nykyisessä kämpässä ei huvita tehdä oikein mitään (esimerkiksi siivota), kun päässään järjestää ja sisustaa jo tulevaa kotia. Mihin huoneeseen valkoinen pikkupöytä sopii? Pannaanko lipasto kierrätykseen vai otetaanko mukaan? Tarvitaanko olohuoneeseen verhotankoa?

Ja ennen kaikkea: minne sijoitetaan uusi rottinkituoli?! 

Perinteiset rottinkikalusteet ovat syystä tai toisesta aina miellyttäneet silmääni, ja viime vuosina ne ovat tehneet uutta tulemista myös sisustuslehdissä (varma merkki tuotteen trendikkyydestä lienee se, että Ikeallakin on siitä oma versionsa). Tämän tuolin löysin tänään Mäkelänkadun Emmauksesta hintaan 20 e.  Seuraavaksi askartelen siihen istuintyynyn: ehkä jostain graafisen mustavalkoisesta kankaasta, jotta kotoisasti kulunut tuoli saa vähän modernimpaa sävyä.

Siinä mielessä tiedän olevani onnekas, että muuttoangstini on lähinnä malttamattomuutta: musta itse muuttaminen on mukavaa puuhaa (kyllä, luit oikein). Kamojen karsiminen ja pakkaaminen on puhdistava kokemus, ja tavaroita paikoilleen laittaessa taas kodin logistiikan ja sisustukseen saa rakentaa uudelleen A:sta alkaen. Insinöörinaivoni tykkäävät.

Sitä paitsi pienikokoisena naisihmisenä olemisen etuja on se, että pesukoneen kantaa yleensä yläkertaan joku muu kuin minä.

2 kommenttia:

  1. Ihana löytö tuo tuoli! Musta muuttaminen on kanssa suorastaa puhdistavaa, kun tulee kunnolla arvioitua mitä kaikkea tarvii ja mitkä joutaa pois! Mut on hyvä et joku muu kantaa sen pesukoneen! Stemppiä muutto suunnitelmiin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Iikku! Ja ihanaa, että löytyy muitakin muuttofaneja. Vaarallisinta on se, jos ei joudu muuttamaan vuosikausiin (tai vaikka kymmeniin), ja koskaan ei tule sitä pakollista karsintavaihetta. Kummasti niistä "jos tätä kuitenkin vielä käyttäisi" -vaatteista ja astioista pääsee eroon, kun tajuaa, että ne joutuu itse kantamaan. :)

    VastaaPoista