torstai 21. elokuuta 2014

Vauvoille neulomisesta + neuletakki talveksi

"Meitsi on kohta jo kahdeksan kuukautta ja istun tässä ihan muina naisina."

Vauvoille on hauska neuloa siksi, että pienet tekeleet valmistuvat nopeasti. Mutta niinpä ne myös jäävät pieneksi nopeasti – haikeana pesin ja pakkasin pois viime kesänä neulomani harmaan puuvillatakin. Vaikka jossain vaiheessa epäilin sen käyttökelpoisuutta, se oli ahkerasti Elsan päällä koko kevään ja kesän.

Seuraava versio valmistui parahiksi eilen. Tässä oli lankana Kerä-lankakaupan Jonnalta lahjaksi saamani tummanvihreä Isager Alpaca 2, jota täydensin jämälankaraidoilla. Ja pikkuisen söpösteltiinkin sydämenmuotoisilla napeilla. Malli on ihan peruskauraa joustinneuleresoreineen, joten sen tarkempaa ohjetta en ala tähän kirjata.

Tosin heti tämän villatakin aloitettuani tajusin, että oikeastaan Elsa tarvisi eniten sellaista yksinkertaista luottovaatetta kuin musta tai harmaa neuletakki. Meidän vauvanvaatteemme ovat enimmäkseen kirkkaita ja kirjavia, joten niiden kaveriksi sopisi parhaiten yksivärinen neule. Seuraavaksi valmistumassa onkin sitten harmaa puuvillaneule, ja päässä muhii ajatus tehdä vauvaversio omasta luottoneuleestani, lähes päivittäin käytössä olevasta mustasta merinovillaisesta Filippa K:n neuletakista.


Vauvaneuleissa on myös se hyvä puoli, että pieni malli löytyy omasta takaa. Tosin kuvaushommissa saa olla aika nopea: edellisen otoksen jälkeen tilanne nimittäin oli aika pian tämä:


4 kommenttia:

  1. Ihana neule, mutta vielä ihanampi typy mallina! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän on kyllä kovin hassu ja suloinen! :)

      Poista
  2. Kiva neule pienelle! Vauvanvaatteet ovat täälläkin aika värikkäitä, ja usein meinaankin saada silmäsärkyä kun kuviolliset bodyt ei meinaa sopia pöksyihin. Eihän se tuota poikaa haittaa, mutta äitiänsä kylläkin. Joskus tuntuu, että kaikkien muiden lasten vaatteet mätsää aivan täydellisesti ja meillä just ne sopivat jutut on pyykkikorissa tai muuten vaan teillä tietämättömillä. Varmaankin näitä first world -äitien ongelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niin ymmärrän tuon vauvanvaatemätsäävyysongelman. Pahinta on se, että mun mies (joka itse on varsin tyylikäs tyyppi) ei omaa mitään silmää vauvanvaatteiden suhteen. ;) Pakko aina purra kieltä, että en kommentoisi niitä erikoisia väri- ja kuosiyhdistelmiä..

      Poista