tiistai 24. maaliskuuta 2015

Kaiken säätämisen arvoista

Pieni lomalainen oli onnesta soikeana lämmöstä, valosta ja siitä, että sai pitää molemmat vanhemmat koko ajan lähellään.

Yhden asian olen äidiksi tulemisen jälkeen ymmärtänyt: olen valmis säätämään aika paljon, että voin tehdä niitä asioita, joita ennen lastakin tykkäsin tehdä. Se tarkoittaa sitä, että ravintolaan mennään, vaikka iso osa ateriasta menisi Talk-murujen tarjoilemiseen pöytäseurueen kärsimättömimmälle. Että ystävät kutsutaan illanviettoon, vaikka onkin olemassa se riski, että joku käyttää koko illan kitisevän vauvan kanniskeluun. Että taidenäyttelyyn mennään sekä vaunuilla että kantorepulla varustettuna siltä varalta, että hänen kuninkaallinen korkeutensa ei viihdykään edellämainituissa.

Ja että matkalle lähdetään, vaikka mukaan pakattu tavaramäärä on kasvanut eksponentiaalisesti ja perillä todennäköisesti huomaat, että olet unohtanut pakata itsellesi hiusharjan, koska olet keskittynyt miettimään lapsen bodyjen ja leggingsien komboja.

Niin ja toki niiden reissujen konsepti on pikkuisen muuttunut.

Aikaisemmin esimerkiksi matkaunelmieni kärkeen ei olisi kiilannut viikon pakettimatka Teneriffalla hiljaisessa kalastajakylässä, jossa ei ole mitään muuta kuin yksi ökyresortti, jossa voi elellä täysihoidolla, lojua altaalla ja käydä spinningissä. Nyt se oli justiinsa sitä, mitä kaipasin.

Ja heti seuraavana viikonloppuna lähdimme vielä ystäväpariskunnan kanssa urheilulomalle Vierumäelle, jossa meidän ammattiliitolla on mökki. Tämä voi kuulostaa maailman tylsimmältä konseptilta mutta on oikeasti tosi kivaa, jos yhtään tykkää liikkua. Siipat pelasivat tennistä, me tytöt kävimme jumpassa ja illalla kokkailimme mökissä tai kävimme aivan kelvossa hotelliravintolassa syömässä.

Hassuinta oli tajuta, että kun viimeksi olimme vastaavalla reissulla pari vuotta sitten, kävimme niitä iänikuisia "lapsia vai ei" -keskusteluja. Nyt mukana oli yksi puolivuotias ja yksi reilun vuoden ikäinen neiti. Ja kivaa oli näinkin, vaikka Teneriffan-tuliaisina tullut vatsapöpö = lapsen selkäkakka kesken ravintolaillallisen.

Mutta hei, siitäkin selvittiin pienellä säätämisellä. Eikä ollut edes mun vuoro vaihtaa vaippaa.

2 kommenttia:

  1. Vähän mattimyöhäisenä kommentoimassa: olen ihan samaa mieltä! Me ollaan tehty lapsen kanssa oikeastaan kaikkea, mitä tähänkin asti - sillä poikkeuksella, että illalliskäynnit ravintolassa ovat jääneet vähiin nukkumaanmenoteknisistä syistä. Ja oikeastaan ollaan tehty osin jopa enemmänkin - ilman vauvaa ja yhteistä vanhempainvapaakuukautta oltaisiin tuskin lennelty Brasiliaan asti. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin vauvan kanssa oli musta tosi kivaa matkustaa :) Tuli itsekin otettua ihanan rennosti, kun ei pienen kanssa voi ryntäillä paikasta toiseen.

    Me ollaan naureskeltu, että oltiin ehkä jo niin keski-ikäistyneitä ennenkin vauvaa, ettei elämä ole muuttunut mitenkään radikaalisti siinä mielessä, että jostain olisi pitänyt luopua. Välillä tosin tuntuu hankalalta tajuta, ettei kotona voikaan töiden jälkeen viettää kivaa iltaa vaikka ommellen, kun seuralainen haluaa joko leikkiä paininjalalla tai saada ehdottomasti seuraa touhuihinsa. Tämän äidin pitää ehkä oppia vielä vähän vähentämään itsekkyyttään vapaa-ajan aktiviteettien ja sen kuuluisan oman ajan vaatimisen suhteen - sitä nyt vaan on vähemmän kuin ennen lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kyllä vauva-arkeen sopeutumista helpotti myös se, että ollaan siipan kanssa aina tehty paljon asioita myös erikseen. Eli oma elämä ei muuttunut IHAN niin dramaattisesti, kun yhä pääsi leffaan, jumppaan, keikalle ja ulos syömään kavereiden kanssa. (Ja kun vielä sattui vauva, jolle kelpasi maito myös pullosta.)

      Mutta siis todellakin liputan vauvan kanssa reissaamisen puolesta. Vaikka se osaltaan on ihan samaa lapsiarkea kuin kotonakin, on siinä vaunulenkkeilyssä ja leikkipuistoilissa ulkomailla ihan oma hohtonsa. Teidän Brasilia-kuvat näytti ihanilta. :)

      Poista