keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Älypuhelinvieroitusta: kello, joka herättää!

Herätysääni on kellossa puhelinta tylympi, mutta eipähän toisaalta tule torkutettua turhaan.

En varmasti ole ainoa ihminen, jota on alkanut ahdistaa oma tapa pakkomielle käyttää kännykkää ajanvietteenä: siis se, että luuri kaivetaan automaattisesti esiin jokaisessa tyhjässä hetkessä. Muistan vielä (surullisen) elävästi ajan, jolloin pilkkasin siippaani siitä, että hän ei pystynyt odottamaan metroa ilman puhelintaan. Se oli vuosina ennen omaa älylaitettani – nyt ei tulisi kuuloonkaan, että seisoisin pysäkillä ihan vain tyynesti omissa ajatuksissani. Viime syksynä koimme senkin hetken, että hartaasti odotettu bussi (sunnuntai ja harvat vuorovälit) huristeli pysäkin ohi, kun molemmat miehen kanssa tuijotimme luurejamme. Niin typerää!

Teen välillä pyhiä periaatepäätöksiä esimerkiksi siitä, että alan kännykän räpläämisen sijaan lukea metrossa kirjaa. Mutta ei tarvita kuin yksi unohdus, pokkari jää väärään laukkuun ja taas puhelin kaivetaan esille.

Yhden päätöksen olen kuitenkin saanut toteutuksen tasolle: puhelimella ei enää ole asiaa makuuhuoneeseeni. En halua antaa itselleni sitä mahdollisuutta, että unta odotellessani tai ensimmäisenä aamulla klikkaisin auki Facebookin. Pyrin rauhoittamaan myös viimeisen tunnin ennen nukkumaanmenoa kaikilta älylaitteilta, sillä huomaan selvästi, että kirkkaiden ruutujen tuijottaminen vaikeuttaa nukahtamistani.

Koska puhelin oli toimittanut myös herätyskellon virkaa, esitin siipalle joululahjatoiveen: vanha kunnon vekkari, mutta sellainen joka on a) nätti ja b) äänetön (en pysty nukkumaan minkään tikittävän asian läsnäollessa). Tällainen Braunin digitaalikello on joulusta asti nököttänyt yöpöydälläni. Vieroituksen ensimmäinen askel otettu.

7 kommenttia:

  1. Mullakaan ei ole puhelinta makkarissa, muuten osallistun koko yön kaikenlaisiin FB-keskusteluihin tai muuhun pölöön.

    MUTTA! Ei se puhelin vain kauhea romu ole. Sillä voi myös lukea kirjaa. Useita vuosia kokeiltuani voin vakuuttaa, että lukukokemus ei mitenkään erityisesti glorifioidu siitä, että kirjaimet on painettu kuolleeseen puuhun. Samalla tavalla voi e-kirjaan upota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi ehkä kokeilla tätä! Toisaalta musta usein tuntuu, että siihen puhelimeen uppoutuminen on jotenkin eri tavoilla rasittavaa mun aivoille ja silmille. Eli olo on enemmän zen kirjan kuin puhelimen selailun jälkeen. Voi olla vain psykologistakin. :)

      Poista
    2. Joo kyse lienee siitä, että puhelimen ja tietokoneen näytön valo on tosi sinistä (insinööri tässä terve). Se pitää ihmisen hereillä ja on just se unettomuutta aiheuttava tekijä. Varsinaisissa e-kirjojen lukulaitteissa (en siis millään nyt muista niiden nimeä suomeksi, hävettää!) näyttö taas on erilainen, joten ne ovat ilmeisesti ihan ookoita lukemiseen ja silmille varsin miellyttäviäkin. En ole testannut vehjettä käytännössä, joten en osaa sanoa pitääkö tämä paikkansa. Mutta aika monilla kavereilla on joku tommonen, useimmiten kai kindle, ja he ovat kyllä tykänneet.

      Meillä myös puhelimet jäävät yöksi ulos makkarista, usein ihan jopa pois päältä. Mutta jestas että onkin vaikeaa sammuttaa puhelin vähän aikaisemmin illalla! Mä en myöskään lainkaan ymmärtänyt tätä ennen älypuhelimen hankkimista. Nytkin on muka pakko tsekata instagram joka kolmas minuutti, vaikken itsekään osaa oikein sanoa, miksi ihmeessä.

      Poista
    3. Kiitos insinööri, joku tällainen hämärä mielikuva mullakin on ollut, mutta tämä selvensi asiaa! Mäkin olen kuullut kehuja Kindlestä, ehkä se pitäisi hankkia - keventäisi kantamuksia reissatessakin.

      Ja juu, huomaat varmaan, mitä on kello tätäkin kommenttia postatessa, eli näin hyvin toimii munkin ilta-ipad-paasto.... ;)

      Poista
    4. Tuli mieleen vielä toinen syy siihen, miksi puhelimen kanssa kikkailu tuntuu rasittavalta. Tilanne on varmaan sama kuin näyttöpäätetyöskentelyssä: ensinnäkin silloin ei räpyttele silmiä yhtään niin usein kuin muuten, jolloin ne kuivuvat. Tän huomaavat erityisesti piilolinssien käyttäjät. Toiseksi silmät rasittuvat, kun ne tarkentavat jatkuvasti aika lähelle. Siksi on hyvä pitää välillä taukoja ja vaikka katsella ikkunasta ulos - silmän lihakset saavat rentoutua.

      Meillä on muuten herätyskellona Philipsin sarastevalo. Se on paras ikinä! Herätysääneksi voi valita jonkun ihanan luontoäänen, ja talvisin on sata kertaa helpompaa herätä kun ei ole säkkipimeää. Sata peukkua!

      Poista
  2. Hei, mäkin tarvitsen tuollaisen äänettömän kellon, voisitko laittaa tarkemmat tuotetiedot, jos sulla on? :)
    Meillä puhelimet ovat offlinessa öisin, mutta käytetään niitä kyllä herätyskelloina, kun en ole äänetöntä kelloa löytänyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen kello on kyseessä:
      http://www.laatukoru.fi/braun-bnc009wh-heratyskello.html

      Mäkin yritin tätä ennen käyttää jotain Clas Ohlsonin tavallista tikityskelloa, mutta en vain voinut elää sen äänen kanssa. :)

      Poista