keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Aina ei voi voittaa

Koska viime aikoina on tullut esiteltyä pelkkiä hyvin onnistuneita käsityöprojekteja, täytyy vaihteeksi valottaa myös kolikon kääntöpuolta. Esittelyssä: käsityölaatikon murheenkryynit.


Tämä projekti on ollut keskeneräinen about viime talvesta, ellei kauemminkin. Halusin kokeilla videonauhasta neulomista, joten purin esiin nauhakelat parista vanhasta videokasetista ja neuloin niitä yhdessä mustan puuvillalangan kanssa. Lopputuloksessa ei ole mitään vikaa – päin vastoin, se näyttää hauskan glitteriseltä ja voisi toimia vaikka iltalaukkuna. En vain saa sitä valmiiksi, koska aina tulee mieleen, että missä mä glitterlaukkua muka käyttäisin.


Tämän (kalliin) mohairlangan puolestaan hankin villatakkia varten, mutta kun olin neulonut takakappaleesta noin 30 senttiä, tajusin, että söpö mohair ei olekaan minun juttuni. Aloin purkaa neulomusta, jolloin höttöinen lanka sotkeentui käyttökelvottomaan solmuun. Lopulta heitin sen roskiin. Ja koska pelkkä lankojen katsominenkin vituttaa (pardon my french!), ei jäljellejääneistä keristä ole syntynyt mitään muutakaan.

Yksi tooodella epäonnistunut raidallinen baktuksenalkukin mulla piti olla varastossa, mutta sen olin näköjään jo armeliaasti purkanut. Mitkä ovat teidän murheenkryyninne, käsityöläiskollegat?

3 kommenttia:

  1. Voi näitä riittää... Kaapeista löytyy ainakin 5 keskeneräistä kaulahuivia, vauvan pipo, laukku ja muutama pipo. Noin muutamia mainitakseni. Osan olen purkanut ja käyttänyt lankoja johonkin muuhun, mutta kyllä niitä siellä vielä on. Eikä se nyt niin haittaakaan, joskus vaan on kiva tehdä ja rentouttaa itseään tikkuamalla, vaikka tietää jo alusta, että ei tästä mitään tule kuitenkaan. :)

    Kiitos muuten vinkistä ja kehotuksesta kaivella lankoja kaapista uusien ostamisen sijaan. Sain siitä inspiraation ryhtyä neulomaan vanhoista langoista tuubikauluria ja lopputuloksesta näyttää tulevan vallan onnistunut!

    VastaaPoista
  2. Henna, tuo on niin totta: joskus itse prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos. Neulominen on terapeuttista ihan sellaisenaan. Ja hyvä, jos lankahaaste on inspiroinut! Tuubikaulurit onkin kätevä tapa langanloppujen kuluttamiseen.

    VastaaPoista
  3. Piti virkata vauvalle kypärämyssy bambusta, mutta kaikki ohjeet oli aivan liian vaikeita. Tuolla ne ihanat langat ovat. Pitänee virkata niistä takavuosien hitti eli bambu-tiskirättejä.

    VastaaPoista