Arviointiongelmia

Lankalaatikon aarteita -linjalla jatketaan: pipolankana muun muassa viime
kesän villasukkaprojektista ylijäänyttä Nallea.

Vaikka lähipiirissäni on useita lapsia, en lopulta neulo lastenvaatteita kovin usein – lähinnä ehkä siksi, että innokkaita neulojia löytyy myös iso- ja isoisovanhemmista. Lapsille on toisaalta helppo tehdä vaatteita, sillä pieni neulomus valmistuu nopeasti eikä istuvuuden kanssa ole yhtä tarkkaa kuin aikuisilla. Toisaalta se taas on vaikeaa, sillä kokoa on hankalampi arvioida: sentteinä ilmoitetuista mitoista ei lapseton tule hullua hurskaammaksi, ja ikävuosina mitatut kootkin voivat kokemukseni mukaan heittää aika paljon.

Meidän perheessä kokojen arvioimista vaikeuttaa vielä sukuperintönä kulkeva isopäisyys (tämä ei ole vitsi), jonka takia valmiista mitoituksista ei ole senkään vertaa iloa. Niinpä metsään mentiin, kun lähdin neulomaan näppituntumalla pipoa kaksivuotiaalle veljentytölle: pienihän siitä tuli. Onneksi perässä tulee puolivuotias pikkusisko, jolle pipo voi sopia paremmin, jos ei tänä talvena niin ehkä ainakin seuraavana...

Ohjeen sovelsin jostakin Modan myssyohjeesta. Pipon sisälle ompelin trikookankaisen vuorikappaleen, koska muistan elävästi, miten ärsyttävää lapsena oli, jos pipo kutitti otsalta.