torstai 9. helmikuuta 2012

Kansien väliin

Reseptivihkoni on ostettu Pinosta. Kartonkisivuinen kirja on luultavasti tarkoitettu valokuville, mutta se toimii tässäkin tarkoituksessa.

Lempivertaukseni, jolla olen joskus kuullut internetiä kuvailtavan, menee näin: internet on kuin äiti. Siinä missä ennen soitettiin äidille, kun tarvittiin makaronilaatikon reseptiä, nyt se katsotaan googlesta. Miten totta!

Mietinkin hiljattain, kuinka moni mahtaa vielä tehdä samaa kuin minä: leikellä reseptejä aikakauslehdistä ja liimailla niitä reseptivihkoon. Vai ovatko ruokablogit ja kokkailusivustot korvaamassa tällaisen näpertelyn kokonaan?

Kyllä minäkin tietysti käytän nettiä apuna, kun tarvitsen pikaista ruuanlaitto-opastusta: että miten niitä parsoja kannattikaan keittää tai kuinka kastanjat kuoritaan. Mutta muuten käytän mieluiten keittokirjoja ja lehdistä leikattuja tai netistä printattuja reseptejä: jotenkin se tuntuu aidommalta, eikä tietokoneen näpyttely öljyisin/taikinaisin/märin sorminkaan ole kauhean kannatettavaa.


Reseptivihoista voi sitä paitsi hauskasti seurata omaa ruuanlaittohistoriaansa. Minun vanhimpaan vihkooni, siihen kotoa pois muutettaessa aloitettuun, on koottu kotitalousoppikirjasta kopioituja lihapulla-, pasteija- ja sokerikakkuohjeita. Mitä pidemmälle mennään, sitä kasvispainotteisemmiksi ja haastavammiksi reseptit muuttuvat.

(Vihoista huomaan myös, että minulla on erityisen vahva mieltymys  piirakoihin ja pannukakkuihin.)

4 kommenttia:

  1. Hurmaavan vanhanaikaista :) Keräsin aikanaan reseptejä, mutta huomaan että katson vihosta aina vain ne samat äidiltä perityt ohjeet: mokkapalat, pizzapohja, kanapata, piparkakut. Keväällä itse asiassa kirjoittelin smoothiereseptejä, mutta enpä ole niihinkään palannut.

    Pitää muuten kiittää ohjaamisesta Herkun ja koukun äärelle, sieltä on löytynyt hyviä reseptejä!

    VastaaPoista
  2. Mokkapalat ja kanavuoka löytyy munkin kirjan alkupäästä. :)

    Herkun ja koukun tytöt on ihan ässiä! Mäkin olen sieltä monta reseptiä poiminut - sekä sähköisesti että printattuna. ;)

    VastaaPoista
  3. Itsellänikin on tapana leikellä lehdistä reseptejä ja sommitella niitä lehdistä leikattujen kuvien kanssa kansioon. Kuvat eivät välttämättä liity mitenkään ruuanlaittoon, riittää kun on kaunis kuva ja hyvät värit. Rentouttavaa puuhaa tuo sivujen suunnittelu ja monesti tulee vain selailtua reseptikansioita ilman että on aikomustakaan kokata sieltä mitään. Tulee halvemmaksi kuin virallinen "skräppääminen", koska vanhoja lehtiä on aina yli oman tarpeen kotona eikä tarvitse ostaa kalliita askartelujuttuja kaupasta...

    VastaaPoista
  4. Tuollaiset inspiraatiokuvat onkin ihana lisä reseptivihkoon! Mä olen välillä miettinyt, että pitäisikö alkaa leikata sisustuslehdistä ne ihanimmat kotiesittelyt ja liimata johonkin kansioon (sen sijaan, että säästän kaikki lehdet, joista kertyy hillittömiä pinoja). Vaikka aikamoista jaksamista kai se vaatisi.

    VastaaPoista