perjantai 23. maaliskuuta 2012

Keväänpunaista

Ehdin jo unohtaa langan nimen, mutta se löytyi Menitasta ja taisi olla liikkeen omaa merkkiä.

Blogissa on ollut viime aikoina vähän hiljaista: syyllisiä voi etsiä ainakin ankarasta työstressistä ja kolmatta viikkoa jatkuvasta flunssasta. Mutta täällä ollaan taas, vaihteeksi käsityötuomisten kanssa!

Pikkusisko toivoi itselleen keväthuivia, ja koska hän on tykännyt villaisesta baktuksestaan, päätin soveltaa samaa mallia puuvillaan. Tein huikeaa tutkimustyötä ja googletin sanat baktus ja lace ja poimin ensimmäisen vastaantulleen ohjeen. Se löytyy täältä.

Huivi tuli valmiiksi lennolla Tokiosta Helsinkiin (bambupuikot – mikä nerokas, turvatarkastukset läpäisevä keksintö!). Uudelle omistajalleen se pääsi tällä viikolla, parahiksi tämän syntymäpäivänä.

Huiviaan hipelöivä nainen, osa 2.

6 kommenttia:

  1. Huivin omistaja kiittää, se on erinomainen! Ihanan pehmeää on tuo lanka ja vielä kauniin väristäkin.

    VastaaPoista
  2. Onko takki tämän kevään ostoksia? Etsin jotain samantyyppistä, mitä nyt noista kuvista osaan päätellä. -Armi

    VastaaPoista
  3. Tämän kevään ostoksia kyllä, mutta Mujista Japanista. Heillä ei valitettavasti taida olla edes nettikauppaa, joka toimittaisi Suomeen...?

    VastaaPoista
  4. Hieno huivi! Eksyin sattumalta blogiisi, ja pläräilin postauksia läpi. Olen huivifani, mutta yhtään itsetehtyä ei ole kokoelmassa. Tätä voisin kokeillakin! Sopisi kivasti mekkojen kanssa

    VastaaPoista
  5. Kiitos Katja! Kannattaa kyllä kokeilla: on myös helppo- ja nopeatekoinen.

    VastaaPoista