torstai 28. marraskuuta 2013

Istuvan kynttilänpolttajan murheet

Uskoisitko, että viattomannäköiset Kivi-tuikut ikkunalaudalla ovat oikeasti VAARALLISIA TAPPAJIA?!

Tänä syksynä olen tuntenut syyllisyyttä kahdesta lempiasiastani. Kaikki kunnia terveysuutisoinnille, mutta joskus sitä toivoisi, ettei olisi tullut lukeneeksi esimerkiksi tätä Hesarin juttua siitä, kuinka haitallista kynttilöiden polttaaminen on terveydelle. Että pienhiukkasissa tässä on sitten kylvetty koko viime talvi ja aika monta edellistäkin – pimeään vuodenaikaan kun yleensä poltan kotona useita kynttilöitä koko illan.

Mediassa vuoden terveysvaara numero yksi on kuitenkin ehdottomasti ollut istuminen: esimerkiksi Yle kertoo, että maailman terveysjärjestön mukaan liiallinen istuminen on neljänneksi suurin yksittäinen kuolemanriski. Ja mitä mä mieluiten teen työpäivän (jonka vietän pääosin istuen) jälkeen? No istun sohvalla neulomassa. Okei, aika usein käyn siinä välissä myös urheilemassa, mutta tutkimusten mukaan sekään ei kumoa istumisen huonoja vaikutuksia.

Huokaus. Toistaiseksi näillä uutisilla ei juuri ole ollut muita vaikutuksia mun arkeeni kuin lievästi kalvava syyllisyydentunto. Tänä talvena yritän kuitenkin ainakin vähän kohtuullistaa kynttilöiden polttamista. Lohduttaudun myös sillä, että istuminen oletettavasti vähenee viimeistään siinä vaiheessa, kun ravaan ympäri asuntoa tuhoamisvimmaisen taaperon perässä...

Miten muuten muut käsityöihmiset: pystyttekö neulomaan esimerkiksi seisten tai maaten? Harrastaako kukaan moista?

6 kommenttia:

  1. No voihan... :/ Kynttilöitä tykkään myös poltella ja joka puolella olohuonetta. Ehkä siihen pitää joku tolkku tehdä.

    Puoli-istuvassa asennossa löhöten tulee usein neulottua, kokonaan makuulla en kuitenkaan pysty. Joskus "hätätilassa" myös lankakerä kainalossa seisten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli-istuva voisi onnistua multakin! Noissa istumistutkimuksissa kiinnostavaa oli just se, että makoilukin on terveellisempää kuin jatkuva istuminen. Ja kohtuus kynttilöissä, se on mun uusi motto. :)

      Poista
  2. Mä en kyllä osaisi lainkaan kuvitella neulovani seisten. Puolimakaava asento saattaisi hyvinkin onnistua sohvalla röhnöttäen, tai eiköhän se melkein kuulukin vakiorepertuaariin ;) Tota kynttiläuutista mäkin oon harmitellut. Poltan niitä kyllä ihan entiseen malliin eli muutamaa kerrallaan silloin tällöin kun huvittaa, mutta jotenkin hommaan tuli vähän ikävä sivumaku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis tavallaanhan on tosi hyvä olla tietoinen terveysriskeistä - mutta kun se samalla vie sitä vilpitöntä iloa, jota kynttilöistä olen saanut.... Yritän ajatella, että meilläkin on suht iso kämppä, eli jos siellä yhtä-kahta tuikkua välillä polttaa, ei se terveys voi siihen romahtaa...

      Poista
  3. Olen kolmannen lapsen myötä opetellut nrulomaan myös kyljelläni maaten, imettäessä. Jos yritän neuloa sohvalla istuen (taas imettäen), tulee kaksivuotias kiskomaan puikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kyljellään neulominen kuulostaa aika pro-touhulta! :) Mä olenkin miettinyt, voiko imettäessä neuloa - kiva tietää, että on ainakin teoriassa mahdollista.

      Poista