maanantai 16. helmikuuta 2015

Sohvatyynyt kevätkuosiin


Jokin aika sitten olimme lounaalla Maritorissa, jossa juuri vaihdettiin ruokalan tekstiilejä uusiin, Kustaa Saksen suunnittelemiin kuoseihin. Tyynyt alkoivat näyttää niin kivoilta, että oli pakko saada itsellekin – ja olihan siitä jo vuosia aikaa, kun sohvatyynyjen päälliset viimeksi vaihdettiin. Siltä kyllä näyttivätkin ja suoraan energiajätteeseen menivät. (Osaako joku muuten sanoa, saako kangasta panna energiajätteen joukkoon? Mulla on tästä ristiriitaista tietoa, mutta yleensä olen rohjennut ne sinne heittää.)

Merivuokko-kankaan kaveriksi halusin neuloa pari tyynynpäällistä. Menitasta löytyi paloautonpunaista Schachenmayr Sun City -lankaa, joka mätsäsi kankaan kanssa. Tein neuleeseen omasta päästäni siksak-kuvion oikeilla ja nurjilla silmukoilla. Tyynyt ovat kokoa 40x40cm ja silmukoita mulla oli 75.


(Tällaista väriä on mun kameralla ja kuvaustaidoilla mahdoton saada toistettua oikein: väri ei ole livenä ihan noin räiskyvä kuin kuvassa. Mutta aika reteän keväinen silti.)

P.S. Päivitin pitkästä aikaa oikean laidan blogisuosikkini, lista oli jäänyt vähän ajastaan jälkeen. Tässä ne, joita innokkaimmin tällä hetkellä seuraan.

6 kommenttia:

  1. Ihastuttavat tyynyt ! Ja tuo kangas on kerrassaan valloittavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mustakin tuo kangas oli tosi piristävä, vähän erilaista Marimekkoa tällä kertaa.

      Poista
  2. Näyttää kyllä kivalta! Mun pitää varmaan päästä tutkimaan näitä uusia kuoseja livenä. Promokuvat ovat olleet aivan valloittavia, mutta en oo vielä ihan varma, miltä kuosit näyttää omaan silmään luonnossa ja sopisivatko ne meidän kämpän fiilikseen. Tässä ois ehkä syytä matkalle Frankfurtin Marimekkoon!

    VastaaPoista
  3. Kivat tyynyt-piristää varmasti talvea :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kivoja tyynyjä! Ihanat värit. Tuollainen neulottu tyyny ois kiva!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kehuista! Kovasti on oranssi väri kyllä sopinut tähän appelsiinisesonkiin. Ja Oili, aika kirkkaat nää värit tosiaan on, mutta jos sellainen uppoaa, suosittelen kyllä!

    VastaaPoista