Helsingin martoista päivää

Siellä ne kuivuu, meidän matot (paitsi pinkki on naapurin – täällä asuu muitakin, joilla on samat agraariset harrastukset).

Muistan, kuinka Tampereella opiskellessani aina vähän dissasin Helsinkiä. Niitä perinteisiä maalaisen ennakkoluuloja, tiedättehän: koppavia ihmisiä ja iso, hahmoton kaupunki. Helsinki oli se pakollinen paha, jonne joskus joutuisi muuttamaan, koska siellä olivat oman alan työt.

Voi, kuinka väärässä olinkaan! Sillä nykyään tykkään tästä kaupungista ihan kympillä. Ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla, yhtä ihania ja kamalia ja hauskoja ja mahdottomia. Eikä koko kaupunkia tarvitsekaan yrittää tuntea kodikseen, kunhan löytää ne omat kulmansa: minun tapauksessani Hakaniemi-Kallio-akselin. Kivaakin se oikeastaan on, että aina on vielä paljon kaupunkia tutkittavana.

Sitä paitsi parhaimmillaan Helsingissä elää ihan maalaiselämää. Sellaista, jossa sunnuntai-iltapäivänä pakataan pyöränkoriin ja -tarakalle pari mattoa, sanko ja pullo mäntysuopaa. Ajetaan Tervasaareen ja annetaan juuriharjan laulaa mattolaiturilla, jossa hengaa sulassa sovussa myös paikallinen kaljoitteleva nuoriso. Ajetaan takaisin kotiin, ripustetaan matot mattotelineelle kuivumaan ja ihaillaan makuuhuoneen ikkunasta kätten jälkeä. (Ja pelätään korkeintaan nanosekunnin ajan, että mitä jos joku kalliolainen narkkari pöllii mun matot. Sen verran on säikystä maalaisesta vielä jäljellä.)

Pitsalauantai

Olen tainnut julkaista pitsaohjeita joskus ennenkin. Haittaako jotakuta? Sitähän minäkin.

Suurin osa tuttavapiiristäni hipsteröi parhaillaan Kuudes aisti -festareilla, mutta minä valitsin koti-illan, Elle Interiörin – ja pitsan. Talo&Koti -lehdestä poimittu ohje on niin mainio, että se ansaitsee tulla jaetuksi. Tässä herkussa tomaattikastike on korvattu uunissa paahdetuilla kirsikkatomaateilla.

Kirsikkatomaatti-mozzarellapitsa

Pohja:
2 dl vettä
25 g hiivaa
3 dl durumvehnäjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl oliivöljyä
Sekoita kädenlämpöiseen veteen hiiva, jauhot, suola ja öljy. Vaivaa viitisen minuuttia ja jätä kohoamaan puoleksi tunniksi.

Täyte:
500 g kirsikkatomaatteja
oliiviöljyä
sormisuolaa
2 palloa luomumozzarellaa

0,5 dl parmesaanilastuja

tuoretta basilikaa

Puolita kirsikkatomaatit. Laita uunivuokaan leikkuupinta ylöspäin, pirskottele päälle öljyä ja suolaa. Paahda uunissa 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Kaulitse pitsapohja. Levitä päälle paahdetut tomaatit, survo niitä hieman haarukalla. Levitä päälle viipaloiu mozzarella. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Ripottele pinnalle parmesaania, basilikaa ja hieman sormisuolaa.

Tarjoile salaatin kanssa.

Kesän ensimmäiseen kunnon hellepäivään kuului myös piknik ja auringonottoa Pihlajasaaressa, joka on yksi lempipaikoistani Helsingissä. Silti sinne tulee yleensä mentyä vain kerran kesässä – ja ehkä juuri siksi se on niin spesiaalia ja ihanaa. Voi kun näitä tulisi vielä lisää! Intiaanikesä = suomen kielen parhaita sanoja.

Auringon sävyissä

Keltainen on yksi lempiväreistäni – mieleluiten juuri tällaisena lämpimänä ja aavistuksen okransävyisenä.

Ystäväni Aino toivoi keltaista puuvillabaktusta, ja saamansa piti. Ohje oli sama kuin keväällä neulomassani punaisessa huivissa, lankana tällä kertaa Schachenmayr Catania (sävy 0249), jota kului vajaat neljä kerää. Huivin tikkusin enimmäkseen junamatkoilla Ruisrockiin, Seinäjoelle ja mökkeilemään.

Nyt onkin sitten ison neuleprojektin vaje: onneksi pari keskenjäänyttä lapas- ja sukkaparia odottaa sentään viimeistelyään. Ehkä muhkea syysvillapaita seuraavaksi?

Kuvan taustalla näkyy muuten kolmekymppislahjaksi saamani Utensilo, jota edelleen ra-kas-tan! Joku kysyi joskus, onko se oikeasti käytännöllinen. Onhan se, kovastikin – tosin silloin esteettisyys saattaa kyllä vähän kärsiä. Utensilo kun on näpsä säilytyspaikka esimerkiksi lounasseteleille ja ulkoiselle kovalevylle, jotka eivät ole suoranaisia sisustuselementtejä. Mutta so what, joku raja on oltava kodin laittamisellakin.

Papan peruja

Edesmennyt pappani oli ammatiltaan puuseppä, ja olen aina ajatellut, että osa käsillä tekemisen innostani on peräisin häneltä. Lapsuuteni rakkaimpia leikkipaikkoja oli papan verstas, jossa rakensimme puupalikoista kaupunkeja. Maailman paras leikkiruoka puolestaan syntyi sahajauhoista ja vedestä. Edelleen käyn unissani joskus verstaalla, vaikka mummola on jo myyty pois.

Siksi olin ikionnellinen, kun mummuni lupasi minulle siron, 50-lukulaisen ompelulaatikon, jonka pappa on aikanaan hänelle tehnyt. Se tuntui tärkeältä etenkin siksi, että kodissani ei tähän asti ole ollut mitään papan tekemää.

Ideaaleinta olisi tietysti säilyttää ompelulaatikossa omia käsityöprojektejani, mutta niille ei laatikon tila valitettavasti riittänyt. Niinpä se päätyi säilyttimeksi eteisen peilin eteen.

Hihat on kääritty, hommiin siis

Ulkona sataa vettä, ja huomenna täytyy palata töihin. Katastrofin ainekset siis kasassa, mutta oikeastaan ei haittaa (juuri) yhtään. Se on kai merkki siitä, että ammatinvalinta on osunut kohdilleen. Sitä paitsi jos ajattelee positiivisesti, toimistossa on kesällä oikeastaan aika lunkia ja mukavaa: käytävillä vaeltelee vain pari kesätyöläistä, kalenterissa ei ole ainuttakaan palaveria eikä puhelimen pirinäkään häiritse keskittymistä.

Sitä paitsi mulla on TÖIHINPALUUPAITA! Ostin sen Seinäjoen kierrätyskeskuksesta, sieltä kalliimmalta puolelta, ja se kustansi peräti yhdeksän euroa. Kiva malli ja väri sekä hyvä kunto puolsivat sijoitusta – tämä on sellaista kestävämmän aikakauden Marimekkoa.

Oliko muuten kenelläkään muulla hamassa 90-luvun nuoruudessaan pakkomiellettä Marimekon vanhoihin trikoopaitoihin? Etenkin niitä 60–70-lukujen värikkäitä, paksuraitaisia trikoopaitoja ja vanhoja pallopaitoja metsästettiin silloin kirppiksiltä kissojen ja koirien kanssa. Pari olen aikanaan kantanut kotiin tuosta samaisesta kierrätyskeskuksestakin.

Hyvää uutta viikkoa ihmiset, olitte sitten töissä tai lomalla!

Kesän pakollinen kahvilavinkki

Jos oikein olen ymmärtänyt, kääntöpöytä on sellainen, jonka avulla vetureita käännellään eri suuntiin.

Melkein parasta Helsingissä on, että täältä voi löytää ihania kahviloita mitä oudoimmista paikoista – sellaisista, joista ajattelisi, että kuka tuonne ikinä eksyy. Mutta niin vain eksyy. Niin kuin vaikka Kalasataman Ihana-kahvilaan sorakasojen ja rakennustyömaan taakse, tai Dodo ry:n ylläpitämään kahvila Kääntöpöytään Pasilan vanhoille veturitalleille.

Jälkimmäiseen suuntasimme tänään Nyt-liitteen jutun inspiroimina. Vegaaninen lounas maksoi kahdeksan euroa ja maistui oikein hyvälle.

Linssi-vihanneskeitto, mallasleipä yrttipestolla, tee/kahvi ja jälkkäri = 8 euroa. Ei paha!

Reittivalinta tosin ei mennyt ihan kohdalleen: hyppelimme Länsi-Pasilasta raiteiden yli ja pujottelimme museovaunojen ja raiteenvaihtokoneiden välistä. Helpommallakin olisi päässyt perille, mutta rautatieläisen lapselle tässäkin kyllä oli oma hohtonsa.

Tsekatkaa te kartta Dodon sivuilta vähän tarkemmin, jos – ja toivon mukaan kun! – Kääntöpöytään menette.

Sesonkiruokaa ja silleen

On oikeastaan vähän kliseistä intoilla kesällä kauden tuoreista raaka-aineista – kuinkahan monta kertaa olen vauhkonnut tässäkin blogissa erinäisistä marjoista ja kasviksista? Mutta kun ne nyt vaan ovat niin ihania, ja hetken vain tarjolla!

Kuvassa eräs lemppari, jonka olen löytänyt vasta aikuisiällä: varhaiskaali. Tänään siitä olisi tarkoitus kokata kaalisalaattia Chicling-blogin mainiolla reseptillä. Kannattaa kokeilla.

(Kaalisalaatti saattaa olla myös jonkinlaista katumusharjoitusta viikonlopun jäjiltä, jolloin tuli ryvettyä kolme päivää Ruisrockissa ja elettyä öisillä Hesen juustohampurilaisilla sekä päivittäisillä sipseillä. Paras markkinointikikka aikoihin: kaljateltassa tuopin palauttaessaan sai valita joko kaksi euroa tai kaksi pientä sipsipussia. Kun sipsinystävältä kysytään "rahaa vai sipsejä", oikeita vastauksia on vain yksi.)

(Testasimme sentään sunnuntaina myös Blankon brunssin, joka oli täysin kuulemieni kehujen arvoinen. Plussaa etenkin daim-kakusta.)