Kesäverhoilua

Eräs ystäväni valitti hiljattain, että hänen puolisonsa ei ymmärrä kesä- ja talviverhojen käsitettä. Siis sitä, että kesän tullen vaihdetaan ikkunaverhot toisiin: kevyempiin, raikkaampiin ja värikkäämpiin. Nauratti vähän. Sisustamisen koodit voivat olla käsittämättömiä asiaan vihkiytymättömälle.

Itse en ole koskaan harrastanut kesä- ja talviverhoja, mutta olisivatko nämä uudet nyt sellaiset? Ainakin ne vaihdettiin olohuoneen ikkunaan kesän kynnyksellä, ja kirkkaanvihreä värimaailmakin sopii tulevaan vuodenaikaan. Verhot ovat pitkään netissä makustelemaani Marimekon Valkea kuulas -kangasta. Se oli luonnossa vähän räikeämmän väristä kuin olin kuvitellut – kuvakin jää todellisuutta haaleammaksi. Parissa päivässä silmä on kuitenkin tottunut, ja verhot tuntuvat ainoastaan piristäviltä. Myös vesivärimäinen printti on kivaa vaihtelua.

Kirpeä suosikki

Rakastan kirpeitä makuja. Lapsena suosikkikarkkejani olivat omenaremmit ja vaaleanpunaiset ufot, ja edelleen pidän jälkkäreissäkin kirpsakoista sitrussorbeteista tai marjakastikkeista. Siksi on pakko hehkuttaa hieman myös uusinta luonnonkosmetiikkasuosikkiani: Weledan tyrnivartaloöljyä. Siinä on kirpein tuoksu, jonka olen koskaan haistanut. Siis aivan ihana!

Eikä tehossakaan ole valittamista. Kallishan se on – pullo maksoi Sokoksella muistaakseni hieman alle kolmekymppiä – mutta minulle vartaloöljyt ovat tuoneet helpotuksen kuivaan kropan ihoon, joten olen valmis niihin vähän sijoittamaankin.

Sitä paitsi onhan tuo tyrnin englanninkielinen nimi aivan upea: sea-buckthorn.

Aurinko aurinko plaa plaa plaa

Kun huhtikuisena sunnuntaiaamuna aurinko paistaa ikkunoista sisään, ei voi olla kuin hyvällä tuulella – vaikka sitten olisi tahtomattaan herännyt klo 7.30, ja ne ikkunatkin olisivat aivan järkyttävän likaiset. Silloin ei voi muuta tehdä kuin laittaa Faith No Moren Easyn soimaan ja mennä lattialle lojumaan aurinkoläikkään. Ja sen jälkeen kaivaa kaapista kesävaatteita ja alkaa sovitella niistä erilaisia asuyhdistelmiä.

Ellei sitten lähde katsomaan, olisiko Karhupuiston lippakioski auki. Tai ota alle eilen varastosta kaivettua Jopoa ja korkkaa pyöräilykautta.

Still alive

Neuletakista valmiina on jo takakappale ja alku toisesta etukappaleesta.

Koska joku teistä on saattanut jo miettiä, että "missä se oikein luuraa ja tekeekö se käsitöitäkään enää lainkaan", kerrottakoon, että hengissä ollaan – kohtuullisen kiireisenä ja stressaantuneena vain. Töissä on käynnissä isoja muutoksia höystettyinä pienillä vastoinkäymisillä, jotka yhdessä tuntuvat vievän kaiken energian. Siksi blogi ei nyt ole ollut prioriteettilistan kärjessä: tärkeämpää on ollut päässä käyvän myllerryksen vastapainoksi ehtiä esimerkiksi urheilla ja nähdä ystäviä.

Ja neuloakin, kyllä! Kuvan pellavaneuletakki etenee hyvää vauhtia, ja mielessä itää myös monta muuta projektia. Niistä lisää, kunhan pääsevät aivoista toteutuksen tasolle. Siihen asti stressittömämpää kevättä kaikille – itseni mukaan lukien!

Mikä nyt sitten on hyvä idea?

Kuvataideakatemian joulumyyjäisistä ostamani grafiikanvedos oli jäänyt nolosti pölyttymään epämääräiseen paperikasaan olohuoneen pöydälle, koska en saanut aikaiseksi kehystyttää sitä. Vaan tällä viikollapa luin uutta Dekoa, jossa oli paljon erilaisia ripustusideoita. Muun muassa tämä: ripusta kuva seinälle housuhenkarilla!

("Näyttää vähän oudolta", sanoi siippa. Kyllä se siihen tottuu.)

Hyvää pääsiäistä, te kivat tyypit! Minä pakkaan kutimeni ja kirjani ja lähden lomailemaan Seinäjoelle, jossa ohjelmassa on kirppiskierrosta, suklaamunien syömistä, yleistä lorvimista ja uusi Juurella-ravintola.

Se on vintitsii!

Huhtikuinen auringonvalo antoi kuvillekin sopivaa vintage-fiilistä.

Koska tykkään kiertää kirpputoreja, ihmiset yleensä olettavat, että olen kiinnostunut myös vintage-putiikeista. Niin ei kuitenkaan ole. Syynä on yksinkertaisesti se, että kirppiksiin olennaisesti liittyvä löytämisen riemu jää puuttumaan, kun tavarat on jo valmiiksi valittu tarkan seulan läpi. En myöskään yleensä raaski maksaa useita kymppejä vaatteista, jollaisia hyvällä säkällä ja ahkeralla koluamisella löydän kirppikseltä muutamalla eurolla.

Tämän sanottuani: tänään annoin silti vintagelle tilaisuuden Kaapelitehtaalla Helsinki Vintage -tapahtumassa, johon olin töiden puolesta saanut pari lippua. Muussa tapauksessa en olisi sinne mennytkään – musta on yksinkertaisesti omituinen ajatus, että täytyy maksaa päästäkseen ostoksille. Tapahtuma sinänsä oli ihan symppis, ja erityisen hauskaa oli seurailla takavuosikymmenten tyyliin pukeutuneita kävijöitä (esimerkiksi niitä tyttöjä, jotka käherrettyine 1940-luvun kampauksineen olisi voinut photoshopata suoraan mummojenaikaisiin mustavalkokuviin).

Vaatteita en tälläkään kertaa raaskinut ostaa, mutta hyväkuntoisesta nahkalaukusta kaltaiseni laukkufriikki on valmis maksamaan vähän enemmänkin. Nahkaa ja mokkaa yhdistelevä ruskea olkalaukku kustansi 25 euroa.

Keväänpunaista

Ehdin jo unohtaa langan nimen, mutta se löytyi Menitasta ja taisi olla liikkeen omaa merkkiä.

Blogissa on ollut viime aikoina vähän hiljaista: syyllisiä voi etsiä ainakin ankarasta työstressistä ja kolmatta viikkoa jatkuvasta flunssasta. Mutta täällä ollaan taas, vaihteeksi käsityötuomisten kanssa!

Pikkusisko toivoi itselleen keväthuivia, ja koska hän on tykännyt villaisesta baktuksestaan, päätin soveltaa samaa mallia puuvillaan. Tein huikeaa tutkimustyötä ja googletin sanat baktus ja lace ja poimin ensimmäisen vastaantulleen ohjeen. Se löytyy täältä.

Huivi tuli valmiiksi lennolla Tokiosta Helsinkiin (bambupuikot – mikä nerokas, turvatarkastukset läpäisevä keksintö!). Uudelle omistajalleen se pääsi tällä viikolla, parahiksi tämän syntymäpäivänä.

Huiviaan hipelöivä nainen, osa 2.