Puoli vuotta äitinä

Vauva täytti puoli vuotta. Aika on kummallinen juttu: nämä kuukaudet ovat kuluneet nopeasti kuin välähdys, vaikka toisaalta jotkut päivät, illat ja yöt ovat tuntuneet pitkiltä kuin ikuisuus.

Puoli vuotta äitinä on opettanut ainakin yhden asian: älä takerru siihen, mitä missäkin ikävaiheessa kuuluisi tapahtua. Älä odota kuin kuuta nousevaa kolmen kuukauden rajapyykkiä, koska silloin itkut vähenevät (eivät ne välttämättä vähene) äläkä kauhistu, jos oma vauvasi ei osaa vielä kääntyä yhteenkään suuntaan vaikka kaverin vauva kääntyy jo kahteen (kaiken ehtii oppia myöhemminkin). Mutta luota sen sijaan siihen, että kaikki ne ovat vain vaiheita ja että this too shall pass.

Ja että ennen kuin huomaatkaan, siitä pienestä, omassa maailmassaan elävästä ameebasta on kasvanut hurmaava pikku ihminen, jolla on huumorintaju, mielihaluja ja kaikenlaisia omia projekteja. Olen usein tavannut kirjoittaa vauvoja saaneiden ystävien onnittelukortteihin tällaista runonpätkää, joka jollain tapaa kuvaa sitä, mikä minusta vanhemmuudessa on parasta:

Elämän pieniä iloja,

olla lapsensa kaveri.

Elämän sen isompia iloja

ei taida ollakaan.

–Pentti Saaritsa–

Pientä uutta kotona

Sateisessa kaupunkijuhannuksessa on esimerkiksi se hyvä puoli, että ehtii edistää kaikenlaisia pieniä sisustusprojekteja kotona. Vajaan vuoden asumisen jälkeen kämppä on nimittäin edelleen kaikkea muuta kuin valmis – toisiin kohtiin olen tyytyväinen, toisiin taas en. Mutta yritän olla maltillinen ja fiilistellä asuntoa pikku hiljaa, jotta tulisi tehtyä mahdollisimman vähän turhia hankintoja tai epämääräisiä hätävararatkaisuja (ja siipan mieliksi porattua mahdollisimman vähän turhia reikiä seinään). Tässä kuitenkin jotain pieniä uutuuksia viime ajoilta.

Makuuhuoneeseen sain vihdoin hankittua pitkään mielessä olleen Ikean Botkyrka-hyllyn. Ja nyt sitten kulutan aikaani sommittelemalla sille erilaisia asetelmia kirjoista ja koriste-esineistä. Kirjojen järkkäileminen värisävyittäin on ollut lempijuttujani viime aikoina.

Siippa toi työmatkalta Pariisista tällaiset sievät pahvisäilyttimet, joiden merkki on Papier Tigre. Ne kiinnitettiin keittiön kaapin oveen postia säilömään.

Elsan huoneen seinälle ripustin Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä ostetun Pikku Myyn kuvan, keltaiset kehykset löytyivät omista varastoista. Kalusteiden osalta huone on vielä aika vaiheessa: nyt on hyvää aikaa metsästää kirppiksiltä esimerkiksi pientä pöytää ja kivaa lasten sänkyä, kun neiti ei niitä vielä akuutisti tarvitse.

Mokosta ostettu karttajuliste pääsi sekin vanhoihin, omasta takaa löytyneisiin kehyksiin. Se ripustettiin olkkarin radiokaapin päälle, josta punainen kirjoituskonetaulu siirtyi makkariin.

Kylppärin hämärässä otettu kuva on tuhruinen, mutta (tanskalaisesta sisustusputiikista bongattu) idea on se tärkein:  nappasin vanhasta, kauniisti kuvitetusta eläinkirjasta sivun kylppärin kaapin oveen. Ja tietty mäyrän meidän Mäyrätien asukkaiden iloksi.

Neulojan kriisi eli mitä mukaan matkalle

Aloitin pakkaamisen tärkeimmistä: kutimista ja vauvanvaatteista. Taulu on Elsan huoneesta ja sen on maalannut Hanna Mélart.

Tämä on nyt taas näitä ensimmäisen maailman ongelmia, mutta mulle tuottaa aina reissuun lähtiessä päänvaivaa se, mitkä kutimet otan mukaan. Huomenna suuntaamme vauvan kanssa lomailemaan Pohjanmaalle mun vanhempien luo, ja tällä hetkellä kesken oleva, melko suureellinen villapaitaprojektini veisi repussa kohtuuttoman paljon tilaa – etenkin nyt, kun omien vaatteiden lisäksi mukaan täytyy pakata järjetön määrä vauvan tarpeistoa.

Onneksi kaapista löytyi pari kerää Jonnalta saatua tumman sinivihreää Isager Alpaca 2:ta ja siihen mätsääviä jämäkeriä, joista alan tikuta Elsalle neuletakkia syksyksi. Aika monet lapaset ja villasukat olen elämässäni tehnyt tällaisina pieninä "matkavälitöinä".

Sitä paitsi kohta ympärillä häärii kaksi ihmistä, jotka suorastaan vaativat päästä vaunulenkille ja vaipanvaihtoon. Siinä vaiheessa tämä mutsi nostaa jalat pöydälle ja panee puikot laulamaan.

Väriyhdistelmien sommitteleminen jämäkeristä on lempipuuhiani.

Kesähuoneen alku

Hayn Don't Leave Me -pöytä toimii sekä sisä- että ulkokäytössä. Talven tullen se päässee olkkarin sivupöydäksi.

Ensimmäistä kertaa elämässäni asun asunnossa, jossa on parveke. Ja vieläpä varsin mukava sellainen, jota aurinko lämmittää pitkälle iltaan ja josta saa katsella punakylkisiä mäntyjä ja vehreitä lehtipuita.

Parvekkeen sisustus on toistaiseksi syntynyt aika pienellä panostuksella ja make the most of what you've got -mentaliteetillä, eli omilla jämillä ja kirppislöydöillä. Uutena on hankittu ainoastaan matto ja Hayn DLM-pikkupöytä Finnish Design Shopista. Tuolit dyykkasin viime syksynä kotipihan roskiksen vierestä: kuluneet kangaspäällysteet revittiin pois ja vaneri käsiteltiin ulkokalusteille sopivalla lakalla.

Kirppikseltä löytyi muutama saviruukku, ja myös vanha punainen kattila pääsi istutuskäyttöön.

Ja tietty mun oli pakko pikkuisen viherpeukaloida. En tajua puutarhanhoidosta mitään – alkaen siitä, että mihin tarvitaan soraa ja pitääkö ruukun pohjalla aina olla reikiä – joten toistaiseksi viljely on aika pienimuotoista: kukka-amppeli, muutama mansikantaimi ja ruokakaupan yrttejä. Kukkahyllyn virkaa pääsi toimittamaan vanhan asunnon olkkarissa ollut cd-hylly, joka uudessa kodissa kävi tarpeettomaksi, kun päätimme jättää cd:t vintille.

Kukkalaatikko oli edellisten asukkaiden peruja. Jos hyvin käy, kohta napsin tästä mansikat aamupalajugurttiini. Tai ainakin mansikan.

Parveketta voi sisustaa vähän kuin kesämökkiä: niillä kamoilla, jotka eivät kotoa ole löytäneet paikkaansa. Esimerkiksi vaaleanpunaisella Mariskoolilla ja näteillä limupulloilla.

Matto on metritavaraa Etolasta, tykästyin sekä kuosiin että ruohonvihreään väriin.

...mutta lopuksi on pakko tunnustaa, että ihan oikeastihan meidän parveke näyttää vielä tämän kesän tältä: hallitsevin sisustuselementti ovat Emmaljungan upeat ysärivaunut, joissa eräs pikkuneiti vetelee aamupäikkärinsä.