maanantai 23. kesäkuuta 2014

Pientä uutta kotona

Sateisessa kaupunkijuhannuksessa on esimerkiksi se hyvä puoli, että ehtii edistää kaikenlaisia pieniä sisustusprojekteja kotona. Vajaan vuoden asumisen jälkeen kämppä on nimittäin edelleen kaikkea muuta kuin valmis – toisiin kohtiin olen tyytyväinen, toisiin taas en. Mutta yritän olla maltillinen ja fiilistellä asuntoa pikku hiljaa, jotta tulisi tehtyä mahdollisimman vähän turhia hankintoja tai epämääräisiä hätävararatkaisuja (ja siipan mieliksi porattua mahdollisimman vähän turhia reikiä seinään). Tässä kuitenkin jotain pieniä uutuuksia viime ajoilta.

Makuuhuoneeseen sain vihdoin hankittua pitkään mielessä olleen Ikean Botkyrka-hyllyn. Ja nyt sitten kulutan aikaani sommittelemalla sille erilaisia asetelmia kirjoista ja koriste-esineistä. Kirjojen järkkäileminen värisävyittäin on ollut lempijuttujani viime aikoina.

Siippa toi työmatkalta Pariisista tällaiset sievät pahvisäilyttimet, joiden merkki on Papier Tigre. Ne kiinnitettiin keittiön kaapin oveen postia säilömään.

Elsan huoneen seinälle ripustin Ateneumin Tove Jansson -näyttelystä ostetun Pikku Myyn kuvan, keltaiset kehykset löytyivät omista varastoista. Kalusteiden osalta huone on vielä aika vaiheessa: nyt on hyvää aikaa metsästää kirppiksiltä esimerkiksi pientä pöytää ja kivaa lasten sänkyä, kun neiti ei niitä vielä akuutisti tarvitse.

Mokosta ostettu karttajuliste pääsi sekin vanhoihin, omasta takaa löytyneisiin kehyksiin. Se ripustettiin olkkarin radiokaapin päälle, josta punainen kirjoituskonetaulu siirtyi makkariin.

Kylppärin hämärässä otettu kuva on tuhruinen, mutta (tanskalaisesta sisustusputiikista bongattu) idea on se tärkein:  nappasin vanhasta, kauniisti kuvitetusta eläinkirjasta sivun kylppärin kaapin oveen. Ja tietty mäyrän meidän Mäyrätien asukkaiden iloksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti