lauantai 30. heinäkuuta 2011

Comeback

Sukat tulevat itselle ensi talveksi. Lankana Novitan Nalle, ohje vyötteestä
ja jujuna ensin levenevät ja sitten taas kapenevat raidat.

Viime päivinä on ollut sellainen olo, että tekee mieli lauleskella: "I once was lost, but now am found/ Was blind but now I see." Kyllä, arvasitte oikein, sormi on taas neulomiskunnossa! Ensi alkuun tein loppuun kesken jääneet villasukat ja tänään kävin hakemassa Menitasta langat sitä tummansinistä villatakkia varten (sattuipa vielä niin hyvin, että Sandnesin Mandarin Classic oli tarjouksessa, 2,95 euroa kerä. Nice.)

Lankakaupan lisäksi piipahdin myös Hakaniemen torilla hakemassa...


...kantarelleja, joista tehdään huomenna pastakastike.


...vadelmia (lempimarjojani), joita napsitaan jälkiruuaksi (ja aamupalaksi, ja välipalaksi).


...sekä kotimaisia ruusuja, joista tullaan ihan vaan iloiseksi.

Kohta Stadikalle vesijuoksemaan ja illalla Alppipuiston kansanjuhlaan. Ihana, ihana viikonloppu!

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Hengähdystauko


Kun on viikon verran lukenut lehdistä lähinnä niitä surullisia uutisia, seurannut nettikeskusteluja, joita ei pitäisi seurata ja taas kerran ahdistunut ihmisten käsittämättömästä vihasta ja suvaitsemattomuudesta, on ihan mukavaa velloa perjantai-illan verran elämän pienissä kivoissa asioissa.

Esimerkiksi siinä, että voi jättää jumppatunnin väliin ja juoda sen sijaan valkoviiniä, jota juuri sopivasti jäi kaappiin lasillinen eilisestä pastakastikkeesta. Tai siinä, että maailmassa on pensasmustikoita ja niin hyviä kirjoja, että niitä ei melkein tekisi mieli lukea, koska nautintoa haluaa säästellä mahdollisimman pitkälle.

Vakavoidun sitten taas sunnuntaina, Hiljaisuuden rikkomisen päivänä. Hyvää viikonloppua ja valoisia ajatuksia!

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Operaatio tätimäisyydenpoisto

Arviolta kolmannes kirppiksiltä ostamistani vaatteista on sellaisia, joita tuunailen eri tavoin ennen kuin niistä tulee käyttökelpoisia. Useimmiten ne ovat 1960–90-lukujen vaatteita, jotka vaativat pienen fiksauksen – nappien vaihtamisen, kainaloista kaventamisen, helman uudelleenmitoituksen – päivittyäkseen 2010-luvulle.

Tässä tuunausesimerkki mekosta (Pelastusarmeijan kirppis, 7 e), jossa oli kaunis, pikkupalloinen kangas ja pohjimmiltaan hyvä leikkaus. Vikaa sen sijaan oli turhan massiivisessa hartialinjassa ja helmojen ja hihojen pituudessa. Kas näin se käy...


1. Lyhennetään helmasta kymmenisen senttiä ja pätkäistään kyynärpäihin ulottuneet hihat niin lyhyiksi kuin kangas antaa myöten. Helman lyhentämisellä on muuten taianomainen vaikutus niin mekoissa, hameissa kuin takeissakin: 20 sentin katoaminen voi muuttaa koko vaatteen ilmeen.


2. Ratkotaan olkatoppaukset irti. (Olivatpa ne muodissa tai ei, Dallas-olkiin en ole koskaan tottunut. Pidän hartioistani sellaisenaan, kapeina.)


Ja voilà: tätimäisestä tulee tyttömäinen! Myönnettäköön silti, että tuunausprojektit eivät aina ole näin onnistuneita. Välillä tulee niitäkin murheenkryynejä, joita mikään silppuaminen ja uudelleenkokoaminen ei korjaa. Mutta tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin – nykyään osaan aika hyvin arvioida ensisilmäyksellä, kannattaako fiksailu vai ei.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kierrätyksen kierrätystä


On kaksi tuoksua ylitse muiden, jotka merkitsevät kesää: toinen on aurinkorasvan haju paahtuneella iholla, toinen taas mäntysuovalta tuoksuva, vastapesty matto. Jälkimmäistä olen viime päivinä saanut nuuskia kotona, kun vihdoin sain kuljetettua Helsinkiin muutama viikko sitten Seinäjoen Fidasta ostamani maton (muistaakseni huikeat 25 e), jonka pesin alkukodin kylppärissä ja jätin odottamaan kuivumista.

Voin muuten kertoa, että tuon kokoluokan matto painoi märkänä ihan hel-ve-tis-ti – usko ja käsivoimat meinasivat loppua, mutta onneksi äiti auttoi mattotelineelle ripustamisessa. Sinänsä matot ovat yleensä käteviä kirppuhankintoja, sillä ne voi aina pestä tai pesettää ja karistaa siten käytetyn fiiliksen. Kauniita mattoja myös löytää kirppiksiltä aika helposti, sekä perinteisiä räsymattoja että itämaisia (tai ainakin itämaishenkisiä) solmittuja mattoja.


Minun löytöni on kookas, paksu räsymatto ja selvästi kotikutoinen, sillä jostain kohtaa kuteesta pisti silmään jopa pieni metallinen nappi. Kierrätystuotteen kierrätystä siis! Värisävyt ovat kauniit ja mätsäävät täydellisesti meidän olohuoneen tauluihin ja verhoihin. Pidän siitä, miten tummien värien välistä pilkoittaa vähän valkoista – esimerkiksi tämä Nenan mustavalkoinen matto on myös tosi kaunis.

Perinteiset räsymatot ovat olleet suosikkejani jo kauan ennen kuin niistä tuli trendikkäitä. Lapsuudenkodissani käytettiin lähestulkoon pelkästään mummun kutomia mattoja, ja niitä on ollut myös jokaisessa omassa asunnossani, tälläkin hetkellä kolme. Kun mummolaamme jokin aika sitten tyhjennettiin, leikittelin hetken ajatuksella, että roudaisin Helsinkiin mummun kangaspuut ja opettelisin kutomaan. Lopullinen marttautuminen jäi (ehkä siipankin onneksi) silti vielä saavuttamatta, sillä tulin järkiini ja tajusin, että kangaspuut olisivat, no, kohtuullisen massiivinen sisustuselementti.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Entinen epäväri

Kaunis haisulilaukkuni.

Tummansininen on aina minusta ollut jonkinlainen epäväri. Miksi ostaa tummansinistä, kun voi yhtä hyvin ostaa mustaa? Pikku hiljaa kyseinen väri on kuitenkin hiipinyt vaatekaappiini: ensin tuli seilorihenkinen villatakki, sitten jakku. Olen alkanut tajuta, että oikeastaan tummansininen on vain raikkaampi versio mustasta – sellainen, josta tulee mieleen meri, mustikat, syksyinen iltahämy ja iskemättömät farkut.

Viime Seinäjoen-visiitilläni löysin Fidasta tummansinisen nahkalaukun, joka on täydellinen sekä kooltaan, malliltaan että värisävyltään. Sen ainoa ongelma on haju: siis se sellainen pinttynyt vanhan tavaran tuoksu. Vaatteista se yleensä lähtee aika hyvin pesussa, mutta tätä en tohdi heittää koneeseen. Tuuletusta ja pakastamista on toistaiseksi tuloksetta kokeiltu – onko muita vinkkejä? Ilmeisesti jonkinlaisia suihkeitakin on olemassa tähän tarkoitukseen, mutta mahtavatko olla kovin tuhteja myrkkyjä? Ehkä laukkua pitää vain alkaa sinnikkäästi käyttää ja toivoa, että haju hälvenee ajan myötä.

Villatakin ohje Modassa 4/2011.

Tummansininen oli myös villatakki, jonka ohjeen bongasin uudesta Modasta. Heti kun käsityöpaastoni loppuu (sormi vihoittelee edelleen), käyn ostamassa langat ja aloitan neulomisen. Kultanapit vaihdan yksinkertaisempiin, mutta väri saattaa hyvinkin pitää kutinsa....

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Rauken'roll!

Lauttamatkustus on maakravulle suurta eksotiikkaa.

Olen siitä outo tyyppi, että vaikka tykkään matkustamisesta, en jostain syystä koskaan jaksa lukea matka-aiheisia juttuja lehdistä tai blogeista (ellen sitten itse ole juuri lähdössä tismalleen samaan kohteeseen). Selailen Tekniikan maailmaakin mieluummin kuin Mondoa. Siitä huolimatta aion nyt pitkästyttää teitä omalla matkakertomuksellani: ihan vaan siltä varalta, että jotakuta sattuu kiinnostamaan reissu Gotlantiin.

Matkakuvia selatessani huomasin, että yksikään niistä ei oikeastaan esittänyt sitä tyypillisintä gotlantilaista "lampaita-kiviaitoja-valkoisia taloja" -maalaismaisemaa sen paremmin kuin Visbyn idyllistä kaupunkikuvaakaan. Toisaalta se taitaa olla hyvä merkki siitä, että kuvia on otettu itseä eikä blogia varten (so. on oltu lomalla). Tässä kuitenkin parhaimmisto, olkaa hyvät!


GOTLANTI – MINIMATKAOPAS 

MITEN? Seurueeseemme kuului kaksi pariskuntaa ja yksi auto. Ensin seilasimme Tukholmaan vanhalla kunnon Viking Linella (jota merien Anttilaksikin kutsutaan). Ohjelmassa oli sitä tavallista ruotsinlaivasettiä: buffet-illallinen, tax free -ostoksia ja pokeriautomaatin hakkausta. Oikeastaan aika mukavaa. Tukholmasta ajoimme vajaan tunnin matkan Nynäshamniin, josta jatkoimme Destination Gotlandin autolautalla Visbyhyn. Viikkarin kautta pystyi ostamaan myös nuo Nynäshamn-Visby-lauttamatkat, mikä oli varsin kätevää.

Gotlanti on näppäränkokoinen saari, jonka saa helposti koluttua autolla läpi muutamassa päivässä: etelästä pohjoiseen on alle parisataa kilometria, joten ajomatkat pysyvät kohtuullisina. Yhtenä päivänä vuokrasimme pyörät, mikä osoittautui erinomaiseksi ideaksi, sillä maasto oli tasaista, tiet hyviä ja autoilijat kohteliaita. Pelkäksi pyöräretkikohteeksikin siis oiva valinta.

Nämä ovat nyt niitä raukkeja.


MISSÄ? Ajoimme aluksi aivan Gotlannin pohjoisosaan, erilliselle Fårön saarelle, jota käsittääkseni pidetään Gotlannin karuimpana ja aidoimpana kolkkana. Myös Ingmar Bergman vietti Fårössä viimeiset vuotensa, ja ohjaajagurun hauta löytyy Fårön kirkkomaalta. Saareen kulkee lautta, jonka suhteen meillä sattui hyvä tuuri, sillä emme juuri joutuneet jonottamaan: takaisin palatessamme autojono lautalle saareen päin oli varmaan parin tunnin mittainen.

Fårössä majoituimme Fårögården-nimisessä B&B:ssä, joka oli symppis vanha kivitalo lähellä rantaa. Pihapiiristä löytyi myös erinomainen ravintola. Fåröstä ajoimme Visbyhyn, jossa yövyimme hotelli St. Clemensissä: suositeltava sekin, erityisesti palvelu oli superystävällistä (harvassa suomalaishotellissa tarjotaan lainalle viinilaseja omien punkkujen litkimistä varten...). Visbystä teimme vielä päiväretken aivan saaren eteläkärkeen.

Somia vanhoja kalastajakyliä näki siellä täällä.

MITÄ? Nättejä maisemia, paljon lampaita, kukkivia ruusuja ja hyvää ruokaa – siinä tärkeimmät elämykset. Visbyn rantabulevardilla ja Fårön hienohiekkaisella rannalla tuntui välillä pikemminkin siltä kuin olisi Välimerellä eikä Itämerellä. Maiseman erikoisuus ovat raukit eli isot kalkkikivipaasit, joita on pitkin rannikkoa. Ihmiset olivat ystävällisiä ja kaikki juuri niin idyllistä kuin vain Ruotsissa parhaimmillaan. Ainut Visbyssä havaittu juoppokin oli pukeutunut raitapaitaan ja baskeriin – very chic!

Creperie Tati oli jenkkiläisellä rappioromantiikalla
sisustettu lettubaari Fårössä.


RUOKA JA JUOMA: Ravintolatarjonnan suurin yllätys olivat creperiet, joita saarella oli jostain syystä lukuisia. Suolaisia galetteja ja makeita crepejä söimmekin sitten pariin otteeseen. (Miksei kukaan muuten ole perustanut vastaavanlaista letturavintolaa Helsinkiin? Varma hitti!) Paikallisiin spesialiteetteihin kuuluivat myös sahramipannukakut, jotka jakoivat meidän seurueemme mielipiteet (itse tykkäsin).

Visbyn ravintoloista voin suositella ainakin Bakfickania, Bolagetia ja Creperi&Logi:ta. Hieman kaupungin ulkopuolella taas sijaitsi Leva Kungslador, joka oli vanhoihin maatilarakennuksiin (?) remontoitu ekohenkinen putiikki-ravintola-suunnittelijakompleksi, jossa oli tarjolla ihana luomulounasbuffet.

Leva Kungsladorissa kohdallaan oli sekä ruoka että miljöö.

Oluesta pitävät seuralaiseni innostuivat myös paikallisen Gotlands Bryggerin oluista, joita kannettiin Systembolagetista kotiinkin laatikollinen. Yksi kuriositeetti oli myös gotlantilainen viinitila Gute Vingård: välimerellisyys ei lopu pelkkiin maisemiin, sillä saaren ilmasto soveltuu myös viininviljelyyn. Viininmaistelu tosin jäi mieleen enemmän eksoottisena kokemuksena kuin varsinaisena makuelämyksenä.

Olimme erityisen ylpeitä itsestämme siitä, että pystyimme hoitamaan ravintolatilaukset ja muut asioinnit 90-prosenttisesti ruotsiksi. Englanniksi jouduin itse vaihtamaan lähinnä silloin, kun yritin tilata kuohuviiniä enkä tiennyt termiä ruotsiksi. Tarjoilijat tosin eivät ymmärtäneet myöskään käsitettä sparkling wine, ja minä nöyryytin itseäni selittämällä: "It's a bit like champagne, but cheaper." Vinkkinä kerrottakoon, että se on sitten ruotsiksi mousserande vin.

OSTOKSET: Shoppailuun emme käyttäneet kovin paljon aikaa, mutta ainakin G.A.D:ssa kannattaa ehdottomasti käydä: tarjolla oli hyvä valikoima ruotsalaista ja myös paikallista sisustusta ja muotoilua (kuten eräskin betoninen päärynä). Lampaanvillasta kudottuja vaatteita ja lampaantaljoja oli myynnissä joka kulmassa, minä jätin ne kuitenkin tällä kertaa rauhaan. Postauksen otsikko taas on poimittu matkatavaramyymälän t-paidoista, joissa oli bailaava lammas ja teksti: Rauken'roll. Melkein teki mieli ostaa.


Huh, tulipa siitä aikamoinen epistola. Mutta toivottavasti vinkeistä on iloa jollekulle! (Niin, ja kiitos vielä myös mahtavalle matkaseuralle! Tikkipokka-revanssin tosin vaadin vielä.)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Mitä joka nainen tarvitsee

Päärynä on gotlantilaista käsityötä G.A.D-putiikista Visbystä.

Suloinen Gotlanti on nyt takana: yksityiskohtainen matkaopas saarelle halajaville luvassa myöhemmin. Alkuun esittelen vain hankintani kotiin, sekä ne järkevämmät että vähemmän järkevät.

Ensimmäisestä ostoksestani en oikeastaan voi sanoa muuta kuin että se on betoninen päärynä. (Tässä kohtaa joku voisi tietysti kysyä, mihin ihminen tarvitsee betonista päärynää. Mutta uskon, että lukijakuntani ymmärtää moisen kysymyksen tarpeettomuuden).


Järkevämpien ostosten kategoriaan lukeutuu Tiogruppenin (printeistään tunnettu ruotsalaisfirma, vähän kuin naapureiden Marimekko) patakinnas, joka korvaa rikkipalaneen kintaan.

Gotlantilainen sinivatukkahillo taas oli selvästi kohtalon sanelema hankinta: miten muuten juuri tänään olisi ystävältä tullut kutsu lettukesteille? (Jotka BTW ovat myös erinomainen tapa lopettaa loma. Huomenna takaisin toimistoon, onneksi ilman suurta angstia.)

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Jotain sinistä


Ehei, häistä ei ole kyse, mutta juhlista kuitenkin: tämä kirppisbongaus meni syntymäpäivälahjaksi isosiskolle. Riihimäen lasin turkoosinsininen kulho löytyi Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta.

Suunnittelijan nimeä en tiedä – tunnistaako joku, kenen käsialaa kulho voisi olla? Tämä on nyt niitä kuvia, jotka pitäisi lähettää Kodin ja Keittiön tai Avotakan antiikkiarviointipalstalle. (Jostain kieroutuneesta syystä ne on musta äärimmäisen viihdyttävää luettavaa. Mummon ruma vaasi osoittautuikin tuhannen euron aarteeksi! Vaalittu perintötaulu olikin halpa väärennös! Voi sitä draaman määrää.)


P.S. Blogi hiljenee viikoksi, sillä huomenna tie vie Viking Linen buffetin kautta Gotlantiin ruusuja haistelemaan ja viiniä maistelemaan. Keski-ikäiset on huvit, mutta olkoot. Lunkia viikkoa ystävät!

torstai 7. heinäkuuta 2011

Ykin kaveri Ilmari

Vähän vaiheessa tämä nurkkaus on edelleen. Voi olla, että se täydentyy vielä ainakin matolla.

Okei, myönnetään, täällä on designshoppailu ja namedroppailu lähtenyt vähän lapasesta. Ensin kehuskelin kaverillani Ykillä, nyt kotiin on muuttanut myös Ilmari – siis tarkemmin sanottuna Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuoli. Hankintojen lähekkäisyys on kuitenkin lähinnä sattumaa, sillä Maddesta tehtiin kaupat jo kuutisen viikkoa sitten, toimitusaika vain oli pitkä.

Sitä paitsi Madde-haaveeni juontaa juurensa jo parin vuoden taakse, yhteen katkerimmista kirppiskokemuksistani. Bongasin aikanani Fidasta tuolin, jota mainostettiin Mademoiselleksi. Ennen ostopäätöstä halusin kuitenkin varmistaa tuolin tuntomerkit, sillä en täysin luottanut kirppistätien arvioon. Varasin siis tuolin, menin kotiin ja googleteltuani vakuutuin sen aitoudesta. Mutta kun seuraavana päivänä palasin ostamaan tuolin, joku kurja oli vienyt sen nenäni edestä: ilmeisesti nypännyt pois varauslapun ja härskisti ostanut MINUN Maddeni. Kyllä otti päähän.

Vaan ei ota enää! Tosin erään oudon lieveilmiön olen havainnut: mulla alkaa jostain syystä (faniksi en tunnustaudu) tuolia katsellessani soida päässä se Jari Sillanpään biisi, jossa lauletaan: "On lähtenyt mun mademoiselle/ soi yössä nyt vinyyli virttynyt..." Huolestuttavaa

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Valivalivali. Ja pari kivaa kuppilaa.

Toriaamiaisella naurattaa, vaikka käsi onkin paketissa.

Olen viime päivinä alkanut ymmärtää, miltä tuntuu loukkaantuneista urheilijoista. Tapahtumaketju alkoi sunnuntai-iltana säilyketölkin terävästä kannesta, johti kolmeen Haartmanin sairaalan päivystyksessä vietettyyn tuntiin ja päättyi paketoituun oikean käden etusormeen, jossa tällä hetkellä on mätäkuun tulehduttama haava. Ja jolla ei tietenkään voi sen paremmin neuloa kuin virkatakaan. Ja se on kuulkaas vaikeaa.

Jos jotain hyvää täytyy tilanteessa nähdä, niin ainakin se opettaa hidastamista: nyt on turha edes miettiä matonpesua tai lipaston maalaamista. Sen sijaan voi viettää päivän siirtymällä lähiseudun kuppilasta toiseen ja lukemalla rannalla uutta Dekoa. (Vilkaisitteko muuten niitä asuntomessusisustuksia? Näyttivätpä tyl-sil-tä!)

Osallistuin hiljattain keskusteluun siitä, täytyyko lomalla lähteä pois kotoa, jotta se tuntuu lomalta. Itse olen asian suhteen kahden vaiheilla: kesälomaan on toki kiva ujuttaa jonkin sortin matkailua, mutta samalla kaipaan myös sitä, että ehdin tehdä kotikulmilla sellaisia asioita, joihin normiarkena ei tunnu riittävän aikaa. Parin kilometrin säteeltä tästä Hakaniemi-Kallio-akselilta löytyy esimerkiksi älyttömän paljon kivoja kahviloita, joissa on mukava vain istua lukemassa kirjaa ja hörppimässä jääteetä.

Ja niistä puheen ollen, olkaa hyvät: Maijan ravintolaopas itäiseen kantakaupunkiin! Mukana sekalainen otos ruokapaikkoja, baareja ja kahviloita.

Hakaniemen tori. Täällä kannattaa käydä aamiaisella. Me suuntaamme aina suoraan sille kojulle, jossa myydään joka päivä riisipuuroa ja jotain toista puuroa. Varo ahneita lokkeja, anna kolikko soittoryhmälle.

Ihana Kahvila. Kontteihin perustettu kahvila sijaitsee Kalasataman kärjessä, keskellä epämääräistä purkutyömaata. Täällä voi tiirailla Helsinkiä uudesta perspektiivistä. Seuraa vihreällä reunustettua pyörätietä, niin löydät perille.

Lemongrass (Kolmas linja 12). Helsingin sympaattisin, sievin ja minusta myös maukkain thaimaalainen ravintola.

Rytmi (Toinen linja 2). Tämä listaus olisi huijausta ilman Rytmiä, sillä sieltä minut löytää varmimmin – vaikken koskaan ole edes miettinyt, mikä kyseisessä baarissa on niin kivaa. Ehkä se, että siellä käyvät kaikki tututkin. Ja pitäähän ihmisellä kantapaikka olla.

Silvoplee (Toinen linja 3). Kallion perinteinen kasvisruuan ja elävän ravinnon buffet (älä anna julkkismaineen hämätä: kaikki kunnia Satu Silvolle ravintoloitsijana). Täällä käyn tosin mieluummin talvella, sillä kesää ei juuri sisätiloissa aisti.

Hanko Sushi (Hakaniemen halli). Ilo oli meidän taloudessamme ylimmillään, kun Hakaniemen halliin jokin aika sitten avattiin kelpo sushipaikka. (Ja kyllä, tiedostan hyvin, millainen klisee nykypäivänä on retostella sushinsyömisellään. Vaan hyvää se on silti.)

Siltanen (Hämeentie 13 B). Tässä baarissa palvelu on parhaimmillaankin lähinnä välinpitämätöntä, mutta ruoka on kelpoa ja terassi kaupungin mukavimpia.

Bear Park Cafe (Karhupuisto). Vanha lippakioski on rakennuksena hurmaava, Karhupuisto puolestaan rauhallinen suvanto Tokoinrannan ja Helsinginkadun härinän välissä. Listalta löytyy muun muassa Bionade-limuja ja Helsingin jäätelötehtaan jäätelöitä.

Menkää ja nauttikaa!

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Suomen kirppismekka?

Vanha puulaatikko maksoi 10 euroa Hämeentien kirppiksellä.
Veikkaan, että se on tehnyt uransa Raninin oluttehtaalla.

Mainitsin viime postauksessa kirppispiipahduksestamme Hämeenlinnassa, ja tässä siitä vielä tarkemmin. Meidän pienen otoksemme perusteella tuntuu siltä, että Hämeenlinnan täytyy olla mahtava kirppiskaupunki: kävimme tasan kahdella kirpputorilla, joissa molemmissa oli hyvä valikoima ja selvästi Helsinkiä edullisempi hintataso.

Hämeentien kirppis oli iso itsepalvelukirpputori aivan aseman vieressä, Luotsi-kierrätysmyymälä sen sijaan sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella. Jälkimmäisessä oli tarjolla lähinnä huonekaluja, edellisessä sekä vaatteita että muuta tavaraa. Teimme vain pikkuostoksia, mutta esimerkiksi kaunis 1950-lukulainen senkki ja sohvapöytä olisivat lähteneet mukaan salamana, jos ne vain olisi saanut kuljetettua kotiin.

Osoitelistallamme olivat myös ainakin Hämeenlinnan suurkirpputori, Herman's Second Hand, Fida ja Hämeen Sininauhan kirppis, mutta niihin ei aika yksinkertaisesti riittänyt.

Mustan pöytälampun (Luotsi-kierrätysasema, 2 e) vien työpistettäni somistamaan. 
Nahkakotelo (5 e) löytyi SA-kaupasta.

Kirppisten lisäksi kävimme SA-kaupassa, josta Parolan asema -blogissa on usein tehty mahtavia löytöjä. Armeijan poistotavaraa myyvässä kaupassa oli tarjolla kaikkea täysin absurdia ja omalta kannaltani hyödytöntä (kuten voimakoneita, öljypulloja ja kiväärinperiä) mutta myös patinoituneita puulaatikoita, nahkaisia säilytyskoteloita (herra ties mihin tarkoituksiin) ja tukevaa harmaata sarkakangasta.

Viiri lähtee mökkituliaisiksi Savonlinnaan, ja peltirasiaan laitan parsinneuloja 
(1,50 e ja 2 e, Hämeentien kirppis).

Löytyykö lukijakunnasta hämeenlinnalaisia? Onko se ensivaikutelmansa veroinen kirpputorimekka?