Viime aikoina kirppuiltua

Uuteen kotiin on tullut tehtyä myös joitain kivoja kirppislöytöjä, lähinnä syksyn Pohjanmaa-visiiteiltä. Tässä muutama suosikkini.

Kupariastioita on viime aikoina näkynyt sisustusrintamalla paljon – ja uppoavat kyllä muhunkin. Tämän kuparikipon ostin Seinäjoen kierrätyskeskuksesta (3 e), ja se pääsi kukkaruukuksi keittiön ikkunalaudalle.

Pari mainiota mattolöytöäkin olen tehnyt. Kirjava matto etualalla oli täysin korkkaamaton, Seinäjoen kierrätyskeskuksesta sekin (15 e.). Valko-harmaa raitamatto taas löytyi Fidalta (9 e). Sitä tuunasin hieman lyhyemmäksi, mikä on muuten räsymattojen kohdalla oikeasti tosi helppoa ja kätevää. Kas näin se käy:

Tässä matossa oli päissä kaitale valkoista, ja mä halusin matosta kokonaan raitaisen. Leikkasin kummastakin päästä valkoiset osiot pois noin kymmenen sentin päästä siitä, mihin halusin maton päättyvän. Sitten purin pois matonkudetta haluamaani kohtaan asti, kiinnitin lopuksi kutimen pään ompelemalla mattoon ja solmin ylijääneet loimilangat hapsuiksi. Aikaa meni ehkä puoli tuntia.

Sattuneista syistä lempivaatteeni ovat viime aikoina olleet mallia "löysä ja mukava". Tämä neule (3,50 e) löytyi SPR:n kirppiksen rekistä "Isojen tyttöjen neuleet" (joka on muuten karmivin termi ikinä – miksi, oi miksi, ei voi sanoa vain "isot koot"? Mikä sitten on ison tytön vastakohta? Pikkutyttö? Aargh!)

Äitiysloman alkuun on muuten enää vajaat neljä viikkoa. Päässäni kuvittelen, että sitten on aikaa myös a) tehdä hurjana käsitöitä ja b) bloggailla niistä ahkerasti. Aika näyttää, mikä on todellisuus...

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 23: Kesytä talvi oikeilla vaatteilla

Olen vakuuttunut siitä, että monet ihmiset, jotka sanovat inhoavansa talvea, eivät vain ole oppineet pukeutumaan oikein. Talvivaatetuksessa olennaista on nimittäin löytää tasapaino mukavuuden, lämpimyyden ja tyylikkyyden välillä.

Itse en ole enää pariin talveen käyttänyt kammottavaa "pitkät kalsarit ja farkut" -yhdistelmää. Kunnon pakkasella suosin mekkoja ja hameita ja kerrostan alle paksuja sukkiksia ja leggingsejä. Kenkiin pitää mahtua villasukka ja jäädä vielä vähän ilmaakin. Takeissa laatuun ja klassikoihin sijoittaminen kannattaa: tämä kirppikseltä ostettu vanha kotimainen villakangastakkini on tiivistä, paksua ja tuulta pitävää villaa (ja aivan eri maailmasta kuin vaikkapa edellinen, Zarasta ostettu villakangastakki). Päälle kaksi kerrosta lapasia, muhkea huivi ja pipo, joka peittää korvat.

Jos nyt olisin ostamassa talvitakkia, kokeilisin esimerkiksi St. Jamesin duffelitakkia tai Canada Goosen parkaa.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 18: Silittäminen on eleganssin avain

Edustan sellaista pikkuisen homssuista ihmistyyppiä, jonka tukka tapaa hapsottaa ja paitaan kertyä epämääräisiä tahroja. Siksi olen aina vähän salaa kadehtinut niitä naisia, jotka näyttävät luonnostaan hallituilta ja huolitelluilta. Miten ne sen tekevät? Pikku hiljaa olen tullut siihen tulokseen, että yksi heidän salaisuuksistaan on hyvin yksinkertainen: silitetyt vaatteet.

Itselleni silittäminen on yksi inhokkikotitöistä. Minulle oli suuri oivallus tajuta pari vuotta sitten, että t-paitojakin voi silittää. Hyvä aikeeni ensi vuodelle tuleekin tässä: järjestän muutaman viikon välein silitysurakan, jossa käyn läpi vaatekaappini kriittisimmät vaatekappaleet.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 14: Kierrätä kaikki paitsi klassikot

Tältä ne suurin piirtein näyttivät – ja sittemmin kirppissäkkiin katosivat.

Olen Siivouspäivän, vaatevaihtobileiden ja Uffin laatikoiden vankka kannattaja. Teen vaatekaapissani säännöllistä karsintaa, jossa yritän tunteilematta heittää kierrätykseen kaiken sellaisen, jota en ole parin vuoden sisään käyttänyt.

Tähän on kuitenkin yksi poikkeus: mikäli vaatekappale on luokiteltavissa klassikoksi, se kannattaa säästää. Kaipailen edelleen niitä vuonna 1995 ostettuja Dr. Martensin maihareita ja Hollannin vaihtovuonna löytynyttä täydellistä farkkutakkia, joista luovuin muuttaessani Tampereelta Helsinkiin. Kummallekin olisi sittemmin löytynyt käyttöä – tietyt vaatteet nimittäin tulevat aina takaisin. Tämän pidän mielessäni sitten, kun beige trenssi, musta pooloneule tai ryhdikäs harmaa villakangastakki joskus alkaa kyllästyttää.

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 4: Älä tuijota kokolappuja kirppiksellä

Tämän syksyn paras kirppislöytöni on ollut tämä vaaleanharmaa neule, joka roikkui Seinäjoen SPR:n kirppiksen XL-hyllyssä kokolapulla 44 varustettuna (itse olen kokoa 36–38). Kirppiksen tädit olivat tainneet ajatella sen paidaksi, mutta minulla se toimii mekkona. Pörröinen, pehmoinen, lämmin, ihana, ilmeisesti käsin tehty ja hintaa muutama euro. Ja useampi ihminen on luullut sitä joksikin oikeaksi disainiksi. 

Ylipäätään kirppisten tätien lajittelukykyyn ei kannata liikaa luottaa. Löytöjä voi tehdä vaikka miesten ja lasten osastoilta, yöpaitarekistä tai ilmaishyllystä.

Katse kohti kesää

Sunnuntaita, ja terveiset Turusta! Siellä oli ihania ravintoloita, söpöjä kuppiloita, kivoja putiikkeja, karsea sää ja kauhean kompaktia (on IHANAA, kun yöllä baarista kävelee kotiin – eli hotelliin – viidessä minuutissa.) Dynamossa kävimme läpi kolmekymppisten pakollisen "kauheetakunkaikkitäälläonniinnuoria" -kriisin, mutta viihdyimme kuitenkin kahteen asti.

Kukaan meistä ei tuntenut keskustan kirppiksiä, mutta ihan sattumalta osuimme eilisellä ostoskierroksella Vaatedivari Olga-Neitiin, jossa kartutin kokoelmaani kuvan roosanvärisellä silkipaidalla (3 e). Arvoin pitkään paidan ostamista, koska lyhythihaisesta kauluspaidasta tulee sellainen miesten kesäpaita -fiilis. Sitten pikkusisko ehdotti, että "mitä jos käärisit sen hihat" – ja paidasta tulikin tosi kiva. Visioin jo itseni ensi kesänä farkkusortesissa ja roosanvärisessä silkkipaidassani (noita sanoja on kiva toistella: roosanvärinen silkkipaita.).

Mielikuvaharjoitukset kesästä tekevät muutenkin hyvää tähän aikaan vuodesta.

Turvakimalle

Kamera ilmeisesti halusi tarkentaa Mademoiselle-tuoliin mieluummin kuin minuun. En ota tätä henkilökohtaisesti.

Seinäjoen Fidan tädit olivat joulun alla ystävällisesti järjestäneet lähetystorin etuosaan rekin, jonka vaatteiden yhteisiä nimittäjiä olivat kimalle ja metallinhohde. He olivat luultavasti ajatelleet joulun juhlapukeutumista, minä taas löysin rekistä täydellisen arjen turvavaatteen. Ja kaiken kukkuraksi metallit kuulemma ovat yksi tämän kevään trendeistä. Go Fidan tädit!

Musta, hopeakimalteinen neule toimii minulla minimekkona paksujen leggingsien kanssa. Sen merkki on Martinelli ja alkuperä luultavasti jossain 1980–90-luvulla. Oikeista kohdista istuva ja oikeista kohdista löysä, siis kaikin puolin mukava. Muuta tuunausta neule ei vaatinut kuin sen, että ompelin helman sivuhalkiot kiinni – yksinkertainen kikka, joka muuttaa vaatteen ilmettä yllättävän paljon

Off-season

Takki Emmaus, silkkipaita Uff, kaulahuivi itse tehty, farkut Levi's Curve ID, tennarit Vagabond.

Yksi asia, joka erottaa kirppisshoppailun vaatekaupoissa kiertelystä, on sesongittomuus: harvalla kirpputorilla eletään vuodenaikojen mukaan. Ympäri vuoden on tarjolla niin kesämekkoa kuin villakangastakkiakin, ja kun täydellisen löydön tekee, se on paras ostaa heti, vaikka tietäisi, ettei vaatteelle ole puoleen vuoteen käyttöä.

Olen vuoden verran metsästänyt kirppiksiltä (heikoin tuloksin) kivaa nahkatakkia: hyvin istuvaa ja jakkumaista, jonka voisi kesällä pukea mekon tai t-paidan pariksi. Valikoimissa on kuitenkin ollut lähinnä massiivisia taksikuskin nahkapusakoita tai pitkiä 1960-luvun takkeja leveillä kauluksilla.

Perjantaina Mäkelänkadun Emmauksessa silmäni sattuivat vaaleaan nahkavaatteeseen, joka tarkemmin katsottuna osoittautui Friitalan pitkähihaiseksi nahkamekoksi. Otin tuunausriskin, maksoin mekosta 9 euroa ja kotona pätkäisin siitä helman pois. Koska nappilista ulottui sopivasti vyötärön korkeudelle, mekosta tuli erinomainen nahkatakki.

Nahka oli sen verran ohutta, että helman pystyi huolittelemaan tavallisella ompelukoneella, mikä oli iloinen yllätys – en ole nahkaompelua kokeillut Husqvarnallani aiemmin. Vielä pitäisi keksiä ylijääneelle helmapalalle hyötykäyttöä!

Tässä mekko alkuperäisessä asussaan. Kohtuukasaria.

Ja nyt pakataan takki kesävaatelaatikkoon ensi kevättä odottamaan. Minun puolestani talvi ja pakkaset saisivat jo tulla.

Vaihteeksi valmista

Tummansininen niin on uusi musta. Ainakin minulle, ainakin tänä vuonna.

Bloggailutahti on ollut syksyisen verkkainen. Osittain siksi, ettei oikein ole ollut mitään kirjoitettavaa (muuta kuin työstressiä ja hyvällä tavalla täyteenohjelmoituja viikonloppuja), osittain siksi, että illat pimenevät uhkaavaa vauhtia, ja kaltaiselleni keskivertokamerankäyttäjälle se merkitsee haasteita valokuvauksen suhteen.

Tänä aamuna sen sijaan laitoin itselaukaisijan laulamaan ennen töihinlähtöä, sillä vaihteeksi oli jotain valmista ikuistettavaa: eilen ompelin Sinkkuelämää-uusintojen tahtiin viimeiset napit kesällä aloittamani tummansiniseen villatakkiin. Ohje löytyi Modasta (4/2011), ja lopputulos oli mukavalla tavalla jakkumainen ja hyvin istuva. Olen muutenkin tykännyt uudistuneesta Modasta kovasti, vaikka ennen olin aina vannoutunutta Suuri Käsityölehti -koulukuntaa.

Pintaneule oli simppeli: kaksi kerrosta ainaoikein, kaksi kerrosta
1 o 1 n -joustinneuletta.

Pikkusenko fiksuu!

Kaikille muille tämä keksintö on ehkä jo old news, mutta minä tutustuin siihen vasta tänä keväänä: nimittäin zipholderiin, joka pitää housujen karkailevan vetoketjun kiinni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan zipholder on pieni kaksiosainen kumilenksu, joka pujotetaan vetoketjun reikään, sitten toinen pää syntyneestä lenkistä läpi ja napin ympärille. Nerokasta!

Omani on peräisin JC:stä, mutta kaipa tällaisen virkaa voisi toimittaa tavallinen kumilenksukin, kunhan on riittävän pieni ja tukeva (luultavasti idea on mainittu Niksi-Pirkassa jo joskus 1980-luvulla, ja kukaan ei vain ole viitsinyt kertoa siitä minulle).

Nyt zipholder saa pitää kurissa uusien kesähousujeni vetoketjua. Mummomallin löysät kangaspöksyt löytyivät Fidasta kuudella eurolla. Ne ovat supermukavat ja käärityillä lahkeilla sopivat hyvin sandaalien pariksi.

Kangashousujen käärityt lahkeet ovat muuten toinen juttu – miksi olen havahtunut siihen vasta nyt? Tekevät asiallisista housuista automaattisesti casualimmat. (Kauheaa finglishiä tämä postaus, mutta casual yksinkertaisesti on sellainen sana, jolle ei ole kelpoa suomennosta. Kokeilkaa vaikka.)

Vaihtamalla paranee

Vaatevaihtajaisten saalista: mekkoja kolmessa tyylissä ja värissä.

Järjestimme tällä viikolla kavereiden kanssa vaatevaihtajaiset. Konsepti on yksinkertainen: Kukin kaivaa kaapeistaan vaatteet, joita ei enää käytä, ja tuo ne mukanaan. Emäntä tarjoaa tilat ja syötävät (tässä tapauksessa meidän kodin ja pestopuusteja). Sitten isketään vaatteet läjään lattialle, ja armoton penkominen saa alkaa. Rahaa ei tarvita, eikä ainakaan meillä sen kummempia rajoitteitakaan. Jokainen otti sen verran vaatteita kuin löysi, riippumatta siitä, miten paljon oli tuonut. Ylijäämän kuskasimme yhdessä Uffin keräyslaatikkoon.

Homma toimii erityisen hyvin, jos kaikki ovat suurinpiirtein samankokoisia muttei ihan: silloin uuden omistajan voi löytää harhaostos, joka itselle on vähän liian pieni tai iso. Hauskaa on aina myös se, jos joku muu ihastuu vaatteeseen, joka omastakin mielestä on periaatteessa kiva mutta jota ei vaan tule käytettyä.

Minä nettosin vaihtajaisista muutaman uuden mekon, mutta mikä tärkeintä, kaapit tyhjenivät enemmän kuin täyttyivät.

Ja jaettakoon tässä yhteydessä myös noiden mainitsemieni pestopuustien resepti (vaikka kuvaa en niistä ehtinyt ottaakaan, sen paremmin kuin muustakaan riehunnasta). Puustien ohjeen sain aikanani yhdeltä kivalta Anulta, ja niitä on vuosien saatossa tarjottu erinäisissä bileissä.

Pestopuustit

Taikina:
2,5 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl siirappia
3/4 tl suolaa
2 rkl chilikastiketta
2 rkl öljyä, johon on sekoitettu hieman punaista pestoa
6-7 dl vehnäjauhoja (itse käytän puolet täysjyvää)
Täyte:
185 g punaista pestoa
1 paprika
1,5 dl juustoraastetta
Voiteluun: 1 kananmuna
Pinnalle: 1,5 dl juustoraastetta
Paperisia muffinivuokia

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää osa jauhoista, suola, siirappi, chilikastike ja öljy. Lisää loput jauhoista, alusta tasaiseksi ja kohota kaksinkertaiseksi.

Pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Kaaviloi kohonnut taikina 25 cm x 30 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä sille pesto, kuutioitu paprika ja juustoraaste. Rullaa levy kääröksi ja leikkaa siitä 1-2 cm:n paksuisia viipaleita. Nosta ne vuokiin ja anna kohota vielä sen aikaa, kun uuni lämpenee. Voitele puustit ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Yhden illan mekko

Viikonloppuna syntyi ensimmäinen tuotokseni Surrur-kirjan ohjeella. Erja Hirven Minuuttimekon tekeminen tosin kesti vähän kauemmin kuin minuutin, tarkemmin sanottuna yhden illan. Materiaalina oli kirppikseltä löytynyt pienipalloinen Finlaysonin kangas, entinen verho tai lakana.

Ohjeessa pääntie ja kädentiet huoliteltiin kanttinauhalla, mutta minä aloin hienostella ja tein niihin erilliset kaitaleet. Hyvä tuli. Helman huolittelin myös, ohjeessa siihen oli jätetty kankaan hulpioreuna. Näitä pieniä viilauksia lukuun ottamatta malli oli oikein onnistunut: tällä tehtailisi helposti kesämekon jos toisenkin.

Tänään lempipuuhaani on ollut ikkunoista ulos tuijottaminen. Sieltä näkyvät edelleen samat talonseinät kuin eilenkin, ainoastaan kirkkaampina ja kauniimpina. Yksi sana: ikkunanpesijä. Totally worth it.

Nyt skarpataan

Pääsiäisvisiitti Pohjanmaalle ei tietenkään olisi ollut mitään ilman kirppiskierrosta. Seinäjoen Fida oli muuttanut uusiin isoihin tiloihin, Nurmon SPR oli takuuvarma kuten aina ja matkan varrelle osui jopa uusi kirppistuttavuus (nimeä en muista, mutta se oli Pohjassa "siinä Kangaspörssin entisessä talossa", paikalliset tunnistanevat).

Ja mitä sitten löytyi? Kaikenlaisia aikuisen naisen vaatteita, mutta tällä kertaa enemmän skarppiin bisnes- kuin leppoisaan mummohenkeen. Tummansininen jakku (2 e) on merkiltään Salonne, vanhaa kotimaista tuotantoa siis. Olen etsinyt sopivaa jakkua jo tovin. Haluaisin päästä eroon 1990-lukulaisesta mielikuvastani, jossa jakkuja tai bleisereitä käytetään ainoastaan siksi, että näytettäisiin aikuiselta ja päästäisiin baariin - ne olisivat nimittäin hyvää vaihtelua neuletakeille ja oikein yhdisteltyinä kaikkea muita kuin tätimäisiä. Tästä tulkoon koekappaleeni.

Mustat Eccon kengät (6,50 e) puolestaan ovat pehmeää nahkaa ja siistissä kunnossa. Laadukkaiden luonnonmateriaalien bongaaminen on kirppisshoppailun isoimpia iloja: laukkuja ja kenkiä ostan mieluiten vain nahkaisina, ja vaatteissa skippaan akryylineuleet ja nyppytrikoot suosiolla.

Pääsiäisen muut kohokohdat olivat kotoisaa ja yksinkertaista laatua: paistattelua aurinkoisella kuistilla, vesijuoksua puolityhjässä uimahallissa, vanhoja ystäviä vanhassa vakibaarissa ja illallinen Uppalan kartanossa. Jälkimmäistä suosittelen lämpimästi. Listalla oli luomulihaa ja lähimaatilojen antimia, ja jopa kohtuullista vegaaniruokaa valmistettiin tilauksesta (mikä niillä laukeuksilla ei liene itsestäänselvyys).

Seiloripappa, ohoi!

Hyväksi havaittu taktiikka isoilla hallikirppiksillä (etenkin kiireessä) on skannata läpi myyjät ja käydä penkomassa läpi vain ne pöydät, joiden takana seisoo suurinpiirtein samankokoisia ja -tyylisiä ihmisiä kuin itse. Viime aikoina olen kuitenkin havainnut hämmentävän muutoksen kirppiskäyttäytymisessäni: ennen bongasin ensimmäisenä ne parikymppiset trendipimut, joiden myymissä vaatteissa parhaassa tapauksessa roikkui vielä Gina Tricotin hintalappu. Nyt olen sen sijaan alkanut tuntea vetoa iäkkäämpien rouvashenkilöiden silkki-, villa- ja Pierre Cavallo -valikoimia kohtaan.

Tämä viimeviikonloppuinen hankinta Valtterista tosin on pikemminkin pappa- kuin mummoluokkaa. Tarkemmin sanottuna seiloripappa. Tummansininen kotimainen villatakki hopeanvärisine nappeineen saa toimia minulla kevättakkina.

Because you're worth it

Arjen luksus on tavallaan aika ärsyttävä ja imelä sanapari. Mutta silti on monia (ihania) asioita, joita ei voi yhtä kätevästi kuvata millään muulla termillä. Tänään sellaisia ovat olleet esimerkiksi...

...kauniisti laskeutuva kauluspaita. Kun työpaikkani noin kuukausi sitten muutti Kampista Vallilaan, ehdin jo surra parhaan työmatka-apajani eli Vapaaseurakunnan kirppiksen menetystä. Hyväksi korvikkeeksi on osoittautunut Mäkelänkadun Emmaus: laaja valikoima ja hinnoittelu kohdallaan. Perjantaina ostin sieltä mustan paidan (2 e), josta tuli välittömästi uusi suosikkini. Silkkiä se ei ole (vaan polyesteria), mutta tuntuu silti supermukavalta päällä, laskeutuu kauniisti ja on laadukasta työtä. Ompeluharrastajana musta on ihana hypistellä huolella tehtyjä saumoja, päärmeitä ja laskoksia.

...samppanjatee. Olen parin viime vuoden aikana hurahtanut hyvään irtoteehen ja etenkin helsinkiläisen Théhuoneen tunnelmaan (ja tuoksuihin). Joku ehkä muistaa, että uudenvuodenlupaukseni oli juoda paljon kuohuviiniä. Alkoholiton sovellus samasta aiheesta on The Champagne, joka sisältää vihreää teetä, kylmäkuivattuja mansikoita, rooman kamomillan valkoisia kukkasia ja mystisen kuuloista shampanjan aromia. Kyllä se kuplivalta maistui. Ja hyvältä.

...ja vielä kirsikkana kakun päällä:
Kasvohoito. Tämä ei tarvinne perusteluja? Minä hullu tykkään jopa siitä tuskallisesta puristeluosuudesta (se tuntuu niin tehokkaalta).

Koko on vain numero

Yksi kirppislöytöjen kirjoittamattomista säännöistä: älä katso kokolappua. Kevään luottotakkini löytyi SPR:n kirpputorilta ns. isojen tyttöjen rekistä. Niskassa lukee 44/46, vaikka oikeasti olen mallia 36/38. Kavensin hihoja ja yläosaa hieman sivusaumoista, ja voilà - takista tuli oikein käypä jättianorakkimikälie.

Huivi ja lapaset omaa tekoa, laukku Valtterin kirppis, farkkuleggingsit Vila, tennarit Ash, pää hukassa.

Kevättä helmoissa

Eikö näitä jo pääsisi käyttämään?

Mitenkäs se talouden helmaindeksi menikään? Nousukaudella käytetään miniä, laman aikaan maksia. Vissiin talous on kohenemaan päin, sillä tämän kevään trendikkäimmän helmanpituuden pitäisi olla polven alle ulottuvat midi - eli viime kesän maksihameista on noustu ainakin parikymmentä senttiä parempaan päin.

Itse päivitin tyylini Vapaaseurakunnan kirppiksellä, josta löytyi kauniinvärinen vekkihame neljällä eurolla. Jalassa uudet kevättossut, joilla toistaiseksi uskaltaa tepastella vain sisätiloissa.

Hameen miinus on se, että materiaali on niin sähköistä, että helmat liimautuvat jalkoihin. Onko vinkkejä, millä sähköisyydestä pääsisi eroon? (Huuhteluainetta en ole tottunut käyttämään).

Homma lähti lapasesta x 2

Kesä, kesä, tule jo!

Vietin viikonlopun kotikonnuillani Seinäjoella, ja ohjelmaan kuului tietysti pakollinen kirpparikierros. Homma meni... no, ehkä vähän höpöksi. Ostin takin, kengät, mekon, laukun ja kangasta. Kierrätyskeskuksessa olisi ollut myös kaksi kivaa sohvaa ja SPR:n kirppiksellä keittiön tuoleja, mutta onneksi säilytin sentään jonkin tolkun. (Viime kesänä Seinäjoen kierrätyskeskuksesta ostettu nojatuolikin odottaa yhä kyytiä Helsinkiin vanhempien varastossa....)

Aloitetaan löytöjen esittely siitä kaikkein parhaasta. Jos taannoisista housuista sain syyn odottaa kevättä, tämä on ehkä se syy odottaa kesää. Kierrätyskeskuksesta löytyi ihana Vuokon mekko käsittämättömän halpaan 3,50 euron hintaan (ja tämä oli vielä sitä puljun kalliimpaa mallistoa). Lyhensin ja kavensin mekkoa hieman, ja nyt haaveilen, kuinka tepastelen se päälläni helteisessä Helsingissä. Ah.

Pidän erityisesti mekon kuosista, joka näyttää mustetahroilta ja sekalaisilta raapustuksilta.

Samalla reissulla neuloin myös nämä fuksianpunaiset lapaset ystävälleni. Lankana Seitsemän veljestä (sitä nyt vaan saa niin kätevästi tuosta naapurin Sokokselta) ja neule helppoa helmineuletta tähän tyyliin:

oo nn oo nn oo

oo nn oo nn oo

nn oo nn oo nn

nn oo nn oo nn

Väriä, väriä, väriä! Ja heppa.

Vaatekaappini sisällöstä huolestuttavan suuri osa koostuu mustan, harmaan ja hailean erilaisista sävyistä. Ne ovat helppoja ja vaarattomia, eikä niissä tarvitse pelätä erottuvansa suomalaisesta katukuvasta.

Tänä keväänä värit ovat Se Juttu, ja minäkin aion yrittää päästä trendiin mukaan. Viikonloppuna vietimme kaveriporukalla nostalgialomaa opiskelukaupungissamme Tampereella, ja löysin Bonuskirppikseltä kasarityylisen fuksianpunaisen mekon. Paitsi että fuksia on aika päräyttävä tuttavuus, se on myös niitä värejä, joita olen aina tietoisesti kartellut rationaalisella perusteella "ei ole mun väri". No, nyt saa luvan olla.

Tykästyin erityisesti mekon hihoihin.

Tampereen-viikonloppuun kuului myös illallinen Vinoteca del Piemontessa, lounas Gopalissa, pullakaffet Runokahvilassa ja kosteahko baari-ilta Doriksessa (jonka asiakaskunta näytti jostain kumman syystä kovasti nuortuneen).

Piemontessa maistoin ensimmäistä kertaa elämässäni hevosenlihaa. Olen "arkikasvissyöjä" ja syön lihaa harvoin - lähinnä sukulaisten ruokapöydissä ja joskus hienoissa ravintoloissa - ja yritän valita mahdollisimman eettisesti tuotettuja vaihtoehtoja eli luomua tai riistaa. Kun kuulin, että Piemonten tarjoama polle oli kotimaista, uskalsin sitä tilata. Jokin aika sitten Hesarissa kirjoitettiin, kuinka suuri osa Suomessa teurastetuista hevosista ei päädy elintarvikekäyttöön, koska hevosenlihan kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa (samasta aiheesta voi lukea täältä).

Tuntuu aikamoiselta haaskaukselta, kun hevosia joka tapauksessa kasvatetaan ratsastus- ja ravikäyttöön. Ja toisin kuin tuotantoeläimet, heppa on todennäköisesti elänyt pitkän ja kohtuullisen hyvän elämän, jossa siitä on huolehdittu ja sitä on rakastettu. Vaikka entinen heppatyttö olenkin, mulle ei ole ongelma syödä hevosta - pahinta hurskastelua mielestäni on se, jossa ollaan huolissaan vain söpöistä ja itselle tutuista eläimistä. Itse syön sata kertaa mieluummin onnellista pollea kuin tehotuotettua nautaa, sikaa ja broileria.

Ja kyllä, se oli myös hyvää.

Syy odottaa kevättä?

Hyvällä tahdolla maton voi kuvitella nurmikoksi ja loisteputkivalon auringoksi.

Tämä postaus ei varsinaisesti edusta valokuvataiteen terävintä kärkeä (ja muotibloggaajaposeerauksessakin olisi toivomisen varaa), mutta koska itse tuunausprojekti oli onnistunut, kirjoitan siitä kuitenkin.

Löysin jokin aika sitten Lönnrotinkadun kierrätyskeskuksen ilmaislaarista vaaleanharmaat Voglia-merkkiset kangashousut mallia "Maire 50 vee", joista pienellä tuunauksella syntyi oikein käyttökelpoiset porkkanamalliset housut. Jätin siis reidet aika lailla alkuperäiseen leveyteensä ja kavensin lahkeita reilusti alaspäin.

Tähän säähän housut ovat vielä liian ohuet - ne oikein huutavat parikseen kevyitä kangastossuja tai ballerinoja - mutta onpahan sitten jotain kivaa tiedossa keväälläkin (koska muutenhan se on niin perin juurin kurja vuodenaika.)