Turvakimalle

Kamera ilmeisesti halusi tarkentaa Mademoiselle-tuoliin mieluummin kuin minuun. En ota tätä henkilökohtaisesti.

Seinäjoen Fidan tädit olivat joulun alla ystävällisesti järjestäneet lähetystorin etuosaan rekin, jonka vaatteiden yhteisiä nimittäjiä olivat kimalle ja metallinhohde. He olivat luultavasti ajatelleet joulun juhlapukeutumista, minä taas löysin rekistä täydellisen arjen turvavaatteen. Ja kaiken kukkuraksi metallit kuulemma ovat yksi tämän kevään trendeistä. Go Fidan tädit!

Musta, hopeakimalteinen neule toimii minulla minimekkona paksujen leggingsien kanssa. Sen merkki on Martinelli ja alkuperä luultavasti jossain 1980–90-luvulla. Oikeista kohdista istuva ja oikeista kohdista löysä, siis kaikin puolin mukava. Muuta tuunausta neule ei vaatinut kuin sen, että ompelin helman sivuhalkiot kiinni – yksinkertainen kikka, joka muuttaa vaatteen ilmettä yllättävän paljon

Back in 1992

Tyyliasiat ovat niitä, joiden kohdalla ei koskaan pitäisi sanoa "ei koskaan". Ei ole kauankaan siitä, kun vielä vannoin, etten ikinä osta pyöreitä silmälaseja (ne tuovat mieleen turhan tuskallisia muistoja ala-asteen lopusta ja vuosien 1992-1993 professorilookistani).

Mutta kas, niin vain viime viikolla kotiutin Helsingin Katseesta Sanomatalosta (lempioptikkoni Helsingissä, hyvä valikoima ja ystävällistä sekä pätevää palvelua) perinteiset pöllökakkulat. Jotenkin ne onnistuivat taas näyttämään freeseiltä ja hauskoilta (vaikka joskus peiliin katsoessani näenkin Harry Potterin tai sen edesmenneen tangokuninkaan, Sauli Lehtosen).

Koska silmälasit ovat asuste, jota käytän joka päivä ja valtaosan valveillaoloajastani, olen valmis myös uhraamaan niihin rahaa. Teinivuosien kriiseilyn jälkeen olen päässyt sinuiksi rillipääimagoni kanssa: lasit ovat osa minua siinä missä pisamat tai kiharat jotakuta muuta. Laserleikkauksista en haaveile, piilareilla juhlistan baari-iltaa ja muun ajan kannan sankojani kohtuullisen tyytyväisenä.

Satunnaisotos

Taisin kuin taisinkin saada jonkinlaisen luovuuden kipinän hiljattain mainitsemistani valmiiksi raidoitetuista villalangoista: niiden innoittamana päätin nimittäin tehdä itselleni valmiiksi raidoitettua matonkudetta.

Surautin siksakilla yhteen edellisistä projekteista ylijääneitä pikkukeriä ja muodostin niistä yhden ison kerän, jolla virkkasin tällaisen sattumanvaraisen maton. (Okei, myönnettäköön, että ihan täydelliseen satunnaisotokseen ei tällainen ärsyttävän pedantti luonne kykene, eli kyllä mä niitä keriä vähän sommittelin ennen ompelemista. Mutta joka tapauksessa lopputulosta ei kauheasti pystynyt ennakoimaan, ja värit vaihtuivat kesken kerrosta missä sattui).

Kivahan siitä tuli! Virkkaaminen oli myös paljon kätevämpää ja lopputulos tukevampi, kun ei tarvinnut päätellä kuteenloppuja.

Matonkudetta on muuten käytetty oivaltavasti myös suunnittelija Camilla Mikaman syysmallistossa, esimerkiksi kuvan hameessa. Materiaalina on vaateteollisuuden ylijäämäkangas. Bongauksesta kiitos Pupulandian Jennille.

Kuva: camillamikama.fi.