Kympin matto (ja radiohiljaisuuden rikkominen)

Kevättalvi meni täysin suunnittelemattomalla blogitauolla. Oli pimeää, tein lähinnä tylsiä käsitöitä, en jaksanut kuvata ja sitten taas kirjoittamisen kynnys kasvoi, kun tuntui, että pitäisi jotenkin selitellä tätä radiohiljaisuutta. Mutta sen kummemmitta selityksittä: täällä ollaan taas, ja toivottavasti pysytäänkin vähän useammin.

Kirppislöytöjä on onneksi tullut tehtyä, jos kässärintamalla onkin ollut hiljaista. Keittiöön löytyi kympillä uusi matto SPR:n kirppikseltä pääsiäisen Pohjanmaan-reissulla. Pesula maksoi muutaman kympin lisää, mutta silti varsin kohtuulliset kokonaiskustannukset. Tällainen inkatyyli (tai mikälie) viehättää silmää nyt kovasti.

Pesula muuten on sellainen palvelu, jonka hinnoittelusta mulla ei ole mitään hajua. Olin varautunut maksamaan mitä tahansa kahdenkympin ja kahdensadan väliltä, joten 43 euroa ison maton pesusta tuntui varsin kohtuulliselta.

Maton loppusijoituspaikka tulee vielä muuttumaan, sillä meillä on suunnitelmissa keittiöremontti. Helnolta on jo piirrokset 1950-luvun henkeen sopivasta Tapiola-keittiöstä, ja nyt pitäisi alkaa sumplia aikatauluja remppafirman kanssa.

Me ei tehty keittiölle juuri mitään aikanaan muuttaessamme, vaihdettiin vain alakaappien etuovet ja kaikki vetimet. Nykyisellään keittiö on vähän sellainen epämääräinen ja epäkäytännöllinen sillisalaatti: alkuperäiset yläkaapit, Ikean alakaapit, liian vähän laskutilaa, liian pieni tiskikone. Vaikka se tuntuukin kamalalta synniltä, alkuperäiset yläkaapit saavat nyt lähteä. Kattoon asti nousevat kaapit tuntuvat tässä tilassa kaatuvan päälle, eivätkä ne myöskään ole erityisen käytännölliset. Haaveena on tyyliltään yhtenäinen, klassinen ja käytännöllinen keittiö. Kaadetun seinän kohdalle (meidän keittiö on yhdistetty kahdesta pienemmästä huoneesta) tulee niemeke, joka toivon mukaan ratkaisee laskutilaongelmia.

Ja niemekkeen tieltä uusi matto saakin sitten siirtyä keittiön pöydän alle. Uhkarohkea ratkaisu lapsiperheessä, tiedän! Mutta kympin maton kohdalla ajatus mustikkapuurotahroista ei tunnu ihan niin riskaabelilta.

Liinavaatekaappi olkkarin nurkkaan

Kaapin päälle on rakenneltu jos jonkinmoisia asetelmia, ja projekti elää edelleen.

Kesällä tuli piiitkästä aikaa tehtyä suuremman kokoluokan kirppislöytö. Kun siippa ja Elsa olivat kaksistaan mökillä, mulla oli aikaa tehdä pari täsmäiskua Itä-Helsingin kirppiksille. Puotinharjun Fidassa odotti nätti ja hyväkuntoinen liinavaatekaappi, ei ihan ilmainen muttei törkyisen kalliskaan, ja se oli siinä.

Kaappi pääsi olohuoneen nurkkaan, tumman BoConceptin senkin tilalle. Senkki oli meillä jo Kallion kodissa, jonka mittasuhteisiin se sopikin hyvin, mutta tänne se oli aina tuntunut turhan massiiviselta. Kaipasin jotain vähän sirompaa ja viiskytlukulaisempaa, ja kiitos Tori.fi:n, vanhastakin päästiin eroon.

Uusi kaappi palvelee juuri siinä tarkoituksessa, johon se on suunniteltukin, eli liinavaatekaappina. Tosin luulen, että 1950-luvulla sen sisus on näyttänyt aika erilaiselta: nyt ei ole siistejä mankeloituja  (tai vähintään silitettyjä) liinavaaterivejä vaan epämääräisille rullille suoraan pyykkitelineeltä käärittyjä lakanoita. Tämä on niitä huushollausjuttuja, joihin mulla ei vain riitä paukkuja. Ryttyyn ne menee sängyssä kuitenkin, joten miksi nähdä vaivaa? (Okei, se siistinnäköinen kaappi. MUTTA JOHONKIN ON RAJA VEDETTÄVÄ.)

Silitetäänkö teillä lakanoita?

Uusi taulu ja kesän tehtävälista

Peili, kello ja taulu – mitä sanoo raati, jokohan tämä asetelma olisi valmis?

Kuinka moni alkaa kyllästyä näkemään kuvia tästä samasta seinästä? Noh, telkkariseinän sisustus joka tapauksessa on taas edennyt – Kuvataideakatemian kevätnäyttelystä ostimme pienen taulun Tiitus Petäjäniemeltä, jolta meidän kotona on jo ennestään pari muutakin teosta. Taulun nimi on Reitti, ja se tuo sopivasti väriä muuten aika hillittyyn olkkariin.

Kirppiksillä olen pitänyt silmäni auki etenkin käsin tehdyltä näyttävän, rosoisen keramiikan varalta. Tämä pieni ruukku löytyi Seinäjoen SPR:ltä – olisiko kustantanut euron.

Olen ollut viime aikoina pitkästä aikaa kunnon sisustusinspiraation vallassa. Pieniä ja isoja hankintoja on tehty, ja seuraaviakin projekteja on jo mielessä. Niistä lisää myöhemmin, kunhan tulevat valmiiksi.

Muutenkin kotona on ollut erityisen ihana olla. Herttoniemi näyttää kesällä kauneimmat puolensa, ja maisema meidän takapihalle on suorastaan terapeuttisen vihreä. Vaillinaisista puutarhurintaidoistani huolimatta olen saanut parvekekukat kukoistamaan, ja tulen jatkuvasti onnelliseksi pelargonioistani, petunioistani ja lobelioistani (meniköhän oikein?).

Meidän parvekkeella ei noudateta tyylikkäitä värikoordinaatiota: sävyt ovat suloisesti sekaisin, mitä nyt lähikaupassa on sattunut olemaan tarjolla.

Välillä tuntuu, että koko alkukesä on ihan varkain huvennut jonnekin. Mutta kun pysähtyy miettimään, huomaa onneksi, että monia kivoja juttujakin on jo ehditty tehdä. Jos joku kaipaa vinkkejä, mitä puuhata kesäisessä Helsingissä, tässä mun to do -listaani.

Toistaiseksi suoritettu jo:

• Rantapäivä Kivinokassa. Jos et koskaan ole nähnyt söpöjä kesämajoja ja maistanut kahvilan munkkeja, on jo aika!
• Päiväretki hiljattain avattuun Vallisaareen. Hurjan kauniit maisemat ja hyvät piknikpaikat.
• Teurastamon perjantai-illan musameiningit. Mainioita ruokapaikkoja, livemusaa ja rentoa hengailua, joka onnistuu lapsenkin kanssa.
• Auringonotto Mustikkamaan kallioilla. Tätä sain harrastaa tänään ylhäisessä yksinäisyydessäni, kun siippa ja Elsa ovat mökillä. Ah!
• Pyöräretket naperon kanssa: Viikin lehmälaitumet, Roihuvuoren Rio-kahvila ja lähiseudun leikkipuistot ovat meidän vakikohteita.
• Uusissa ravintoloissa käyminen. Holiday ja BasBas on koettu ja hyviksi havaittu. Seuraavaksi houkuttelisi Vinkkeli.

Vielä tekemättä ainakin:

• Retki Ihana-kahvilaan uutta Isoisänsiltaa pitkin.
• Elsan vieminen Korkeasaareen ja Lintsille – niin jännää, kun tyyppi oikeasti jo tajuaa innostua niistä!
• Hernesaarenrannan Löyly-saunan testaaminen. Koska onhan se nyt nähtävä.
• Nostalgialounas ravintola Pyysaaressa: joskus lehtipihvi tai nakit ja muusi on parasta, mitä on.
• Pussikaljoittelu. Rannalla, kalliolla, ihan missä vaan.

Perjantaina alkaa vihdoin mullakin kesäloma, ja sitten on edessä tiukka reissuputki Espanja-Savonlinna-Seinäjoki. Raporttia seuraa matkan varrelta, jos suinkin ehdin. Siihen asti hyvää kesää!

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?

Lastenvaatteita kirppikseltä – pinkki, fuksia, roosa ja ne muut

Kirppissaalista Elsalle tulevaa etelänlomaa varten. Missä keltaiset, missä harmaat, missä mustavalkoiset?

Mulle on ollut alusta asti selvää, että pyrin ostamaan mahdollisimman suuren osan Elsan vaatteista kirppikseltä – siis ne, joita ei saada lähipiirin lasten peruina tai lahjana. Tähän asti olen siihen todella hyvin pystynyt: ainoastaan joitain yksittäisiä täsmähankintoja tyyliin sukkahousut ja jarrusukat olen joutunut hakemaan uutena kaupasta. Rakas kirppisharrastukseni on myös saanut aivan uutta tvistiä, kun kirpputorien entinen harmaa alue eli lastenosasto onkin täynnä mahdollisuuksia.

Yksi mutka vain on matkassa. Nimittäin vaaleanpunainen.

Tuntuu siltä, että mitä isommaksi vauva on kasvanut, sitä vähemmän kirppiksillä on tarjolla muuta kuin a) pinkkiä/fuksiaa/roosaa tai b) sinistä supersankarikuvioilla. Ja yleensä näiden kohdalle on vielä lappu TYTÖN VAATTEITA tai POJAN VAATTEITA. Kaikki mun lempivärit eli keltaiset, oranssit, harmaat ja vihreän eri sävyt ovat paitsiossa, hyvällä säkällä löytää sentään violettia, valkoista tai kirkkaanpunaista. Ehkä vastasyntyneitä vielä puetaankin kirjavammin, mutta isomman lapsen kohdalla pinkki-sininen -jako on hämmentävän vahva.

En pyri kasvattamaan lastani sukupuolineutraalisti mutta kylläkin sukupuolisensitiivisesti: hän saa vapaasti ilmaista – tai olla ilmaisematta – tyttöyttään juuri niin kuin parhaaksi näkee. Ja jos se jonain päivänä tarkoittaa sitä maanisen vaaleanpunaista kautta, jonka vallassa puolet päiväkotien pihamaista näyttää olevan, olkoon niin. Ongelma vain on se, että mä en tykkää vaaleanpunaisesta (enkä sen paremmin niistä Spiderman-printeistäkään). Haalea roosa tai reipas fuksia vielä menee, mutta se perinteinen possunpunainen – ei, ei ja ei. Paljon mieluummin pukisin Elsan oman makuni mukaan niin kauan kuin hänellä itsellään ei asiaan ole mielipidettä.

Paha vain, että aika moni äiti ennen mua on ajatellut homman toisin. Siksi tämä kirppishaukka joutui viime viikon Pohjanmaan-reissulla nielemään jupinansa, kun hakusessa oli Elsalle kesävaatteita tulevaa etelänlomaa varten. Pikkumimmi saa edustaa Teneriffalla muun muassa vaaleanpunaisessa kukkamekossa, fuksianpinkeissä caprihousuissa ja marjapuuronpunaisessa sortsihaalarissa.

Ehkä ne sointuu ihan kivasti yhteen mun musta-valko-harmaan garderoobini kanssa.

Joku roti kirppishamsterillekin

Viime aikoina olen miettinyt omaa kirppiskuluttamistani. Roosa Murto kirjoitti Hesariin hyvän kolumnin siitä, miten nykyään tavaraa ei arvosteta vaan siitä puhutaan kuin liasta. Tässä valossa Siivouspäivät, katukirppikset ja muut sinänsä positiiviset kierrätystapahtumat ovat myös tekosyitä hamstrata lisää roinaa, joka kohta päätyy Ikea-kassiin komeron nurkkaan odottamaan kirppikselle pääsyä ja seuraava puhdistautumiskierrosta. Tunnistin itseni. Ei hyvä.

Keskeneräinen-blogissa Ilona puolestaan tekee kotonaan karsimis- ja järjestelyprojektia ja ottaa riisutusta vaatekaapistaan kuvia, jotka saavat mut kateudesta vihreäksi. Tuohon kun pystyisi.

Itse olen jo vuosia pystynyt kaupassa vastustamaan satunnaisia heräteostoksia ja ostamaan lähinnä tarpeeseen. Kirppiksillä olen kuitenkin antanut itselleni vapaat kädet, ja siksi sieltä kulkeutuu kotiin myös paljon turhaa. Ostan sellaisia vaatteita, joista jo ostamishetkellä tiedän, että todennäköisesti en niitä käytä (mutta jos kuitenkin...) tai sellaisia sisustusesineitä, joille en keksi kotoa sopivaa paikkaa (ehkä vielä joskus...). Ja kun näen ne kaapissa lojumassa, tunnen vain pientä kalvavaa ärsytystä.

Vauvaelämä tietysti lisää hamstrauksen määrää entisestään. Vauvanvaatteita on helppo haalia kirppikseltä, koska ne ovat halpoja ja vähän tilaa vieviä – mutta ei niitä oikeasti määräänsä enempää tarvitse, ja kohta nekin muuttuvat vain Ikea-kassin täytteeksi.

Tässä siis mun lupaukseni: Kirppisten kiertämistä en lopeta, koska saan löytöjen tekemisestä myös paljon iloa. Sen sijaan yritän tehdä itselleni pitkän aikavälin ostoslistoja. Eli mietin, mitä ei-niin-akuuttia kotiin tai vaatekaappiini oikeasti kaipaan, ja yritän pikku hiljaa löytää niitä käytettyinä.

Näitä hyödyllisiä löytöjä olen sitä paitsi aikaisemminkin tehnyt menestyksellisesti, vaikkakaan en näin suunnitellusti. Meiltä on esimerkiksi puuttunut tukeva "perusmaljakko" leikkokukille. Siihen tarpeeseen löytyi Kierrätyskeskuksesta keväällä tämä Sarpanevan Rubus-vaasi, joka nyt on jatkuvassa käytössä. (Pakko myös samalla hehkuttaa Pirkan Reilun kaupan -neilikoita: kestävät ikuisuuden!)

Olen myös kaivannut keittiöön kakkulautasia sekä kauniita tarjoiluvälineitä vanhojen muovisten tilalle. Kesällä löytyi Tampereen Pelastusarmeijalta jämäkkä mutta nätti teräskauha ja viime Seinäjoen-reissulta SPR:ltä Rörstrandin sirot kakkulautaset.

Jatkossa aion pitää silmäni auki esimerkiksi Sarviksen mustien Majuri-henkarien varalta. Niitä on eteisen naulakossa kuusi Kätkö vintagesta ostettua, mutta pari lisää ei olisi pahitteeksi.

Ja niille "jos sittenkin" -ostoksille sanon parhaani mukaan ei kiitos.

Itis-retken tuliainen

Eräs äitiysloman projekteistani on nimeltään "Ota Itis haltuun". Koko syksy on jo täällä idässä asuttu, mutta kertaakaan en ole tullut käyneeksi Itäkeskuksessa – jotenkin keskusta on vanhalle kalliolaiselle tuntunut tutummalta vaihtoehdolta ostosten hoitamiseen.

Eilen sitten otin metrolla suunnan itään, tarkoituksena käydä tsekkaamassa itse kauppakeskuksen lisäksi Tikata-käsityökauppa, Puotinharjun ostarin Fida ja Itäkeskukseen hiljattain avattu uusi kierrätyskeskus. Reissu jäi kuitenkin lyhyeksi, kun tein heti ensimmäisestä kohteestani eli kierrätyskeskuksesta mainion löydön, jota piti lähteä roudaamaan kotiin. Olen jo pitkään ihaillut blogeissa ja sisustuslehdissä marokkolaishenkisiä (?) nahkaraheja, ja nyt löytyi juuri sellainen, hyvässä kunnossa ja ihan kohtuuhintaan (15 e). Lisäsin rahiin vähän täytettä, ja kivasti toimii olkkarin mustavalkoisella matolla.

Muutenkin uusi kierrätyskeskus oli positiivinen kokemus: rahin lisäksi ostin kaksi paitaa ja kaksi mekkoa, vaikka en tehnyt vaateosastolla kuin pikaisen haarukoinnin. Pitäkää peukkuja, että ne koon puolesta silmämääräisesti arvioidut mekot mahtuvat päälle, jahka tästä vatsasta päästään eroon...

Sneak peek, osa 3: Makkari (eli aika ennen maanjäristystä)

Makkarin verhot ovat Artekin Siena-kangasta, matto taannoinen kierrätyskeskusostos, tuoli tuunattu roskalavalöytö, lamppu parkanolaiselta kirppikseltä, sängynpeitto Ikeasta ja tilkkupeitto itse virkattu isoöäidin neliöistä.

Makuuhuoneen sisustus on tosiasiassa kaikkea muuta kuin valmis, mutta räpsin sieltä silti huvin vuoksi pari kuvaa viikonloppuna. Makkarin lopullinen laittaminen saa nimittäin vielä odottaa maanjäristystä nimeltä vauva: pinnasänkyä ja hoitopöytää, jotka raivaavat tieltään sellaiset epäkäytännöllis-esteettiset dinkkuihmisten sisustusratkaisut kuin rekille ripustettavat edustusvaatteet.

Tällaista tämä elämä nyt kaikin puolin on. Odotusta, jännittävää ja ihanaa ja pelottavaa yhtä aikaa. On outo tunne tietää, että parin kuukauden päästä oma elämä muuttuu ihan erilaiseksi, mutta silti ei vielä osaa yhtään kuvitella, että millaista se sitten ihan oikeasti on. Kaltaiselleni ikuiselle ennakoijalle ja varautujalle se on kaikkein vaikeinta: hyväksyä, että hetken tulen väistämättä olemaan aika avuton ja pihalla siitä, miten sitä pikkutyyppiä oikein käsitellään.

Vaaterekkiin olen toistaiseksi ripustanut lempivaatteitani ja -laukkujani. Neuletyynyt ovat itse tehdyt, pikkutyyny Marimekon Bottna-kangasta. Vanerimatkalaukku Vallilan Emmaukselta ja ompelulaatikko papan muinoin nikkaroima.

Ainut uusi hankinta makuuhuoneeseen oli toinen Kartellin Companibili-laatikosto ja Block-valaisin, jotta saimme molemmille samanlaiset yöpöydät ja -lamput. Block löytyi sopuhintaan syksyn design-myyjäisistä Kaapelitehtaalta.

Viime aikoina kirppuiltua

Uuteen kotiin on tullut tehtyä myös joitain kivoja kirppislöytöjä, lähinnä syksyn Pohjanmaa-visiiteiltä. Tässä muutama suosikkini.

Kupariastioita on viime aikoina näkynyt sisustusrintamalla paljon – ja uppoavat kyllä muhunkin. Tämän kuparikipon ostin Seinäjoen kierrätyskeskuksesta (3 e), ja se pääsi kukkaruukuksi keittiön ikkunalaudalle.

Pari mainiota mattolöytöäkin olen tehnyt. Kirjava matto etualalla oli täysin korkkaamaton, Seinäjoen kierrätyskeskuksesta sekin (15 e.). Valko-harmaa raitamatto taas löytyi Fidalta (9 e). Sitä tuunasin hieman lyhyemmäksi, mikä on muuten räsymattojen kohdalla oikeasti tosi helppoa ja kätevää. Kas näin se käy:

Tässä matossa oli päissä kaitale valkoista, ja mä halusin matosta kokonaan raitaisen. Leikkasin kummastakin päästä valkoiset osiot pois noin kymmenen sentin päästä siitä, mihin halusin maton päättyvän. Sitten purin pois matonkudetta haluamaani kohtaan asti, kiinnitin lopuksi kutimen pään ompelemalla mattoon ja solmin ylijääneet loimilangat hapsuiksi. Aikaa meni ehkä puoli tuntia.

Sattuneista syistä lempivaatteeni ovat viime aikoina olleet mallia "löysä ja mukava". Tämä neule (3,50 e) löytyi SPR:n kirppiksen rekistä "Isojen tyttöjen neuleet" (joka on muuten karmivin termi ikinä – miksi, oi miksi, ei voi sanoa vain "isot koot"? Mikä sitten on ison tytön vastakohta? Pikkutyttö? Aargh!)

Äitiysloman alkuun on muuten enää vajaat neljä viikkoa. Päässäni kuvittelen, että sitten on aikaa myös a) tehdä hurjana käsitöitä ja b) bloggailla niistä ahkerasti. Aika näyttää, mikä on todellisuus...

Rottinkirakkautta ja (hyvää) muuttoangstia

Kärsin koko ajan pahenevasta "joko pääsee muuttamaan" -angstista. Nykyisessä kämpässä ei huvita tehdä oikein mitään (esimerkiksi siivota), kun päässään järjestää ja sisustaa jo tulevaa kotia. Mihin huoneeseen valkoinen pikkupöytä sopii? Pannaanko lipasto kierrätykseen vai otetaanko mukaan? Tarvitaanko olohuoneeseen verhotankoa?

Ja ennen kaikkea: minne sijoitetaan uusi rottinkituoli?! 

Perinteiset rottinkikalusteet ovat syystä tai toisesta aina miellyttäneet silmääni, ja viime vuosina ne ovat tehneet uutta tulemista myös sisustuslehdissä (varma merkki tuotteen trendikkyydestä lienee se, että Ikeallakin on siitä oma versionsa). Tämän tuolin löysin tänään Mäkelänkadun Emmauksesta hintaan 20 e.  Seuraavaksi askartelen siihen istuintyynyn: ehkä jostain graafisen mustavalkoisesta kankaasta, jotta kotoisasti kulunut tuoli saa vähän modernimpaa sävyä.

Siinä mielessä tiedän olevani onnekas, että muuttoangstini on lähinnä malttamattomuutta: musta itse muuttaminen on mukavaa puuhaa (kyllä, luit oikein). Kamojen karsiminen ja pakkaaminen on puhdistava kokemus, ja tavaroita paikoilleen laittaessa taas kodin logistiikan ja sisustukseen saa rakentaa uudelleen A:sta alkaen. Insinöörinaivoni tykkäävät.

Sitä paitsi pienikokoisena naisihmisenä olemisen etuja on se, että pesukoneen kantaa yleensä yläkertaan joku muu kuin minä.

Lamppuprojekti, osa 1 (kyllä, näitä on tulossa lisää)

Asunnon ostamisessa on sellainen hyvä ja huono puoli, että on lähestulkoon pakko tehdä uusia sisustushankintoja. Nykyisessä kämpässämme esimerkiksi on paikka vain yhdelle kattolampulle (muuten asunto on täynnä sekalaisia seinälamppu- ja loisteputkiviritelmiä), joten kattovalaisimia emme omista kuin yhden. Uudessa asunnossa taas lampunpaikkoja tulee olemaan ainakin kuusi – siispä kesän projektini on löytää kirppiksiltä mahdollisimman monta kivaa lamppua.

Two down, three more to go.

Valkoinen pallovalaisin (55 e) löytyi Provinssi- ja juhannusreissulta Pohjanmaalle, maailman psykedeelisimmältä kirppikseltä Parkanosta, jossa järjestettiin myös karaokea. Valtavia kaiuttimia oli sijoitettu ympäri kirppistä, pari hämmentynyttä asiakasta vaelsi pöytien välissä, äänipöydän takana hääräsi harmaapäinen mies ja romaninainen lauloi värisevällä äänellä Suomi-iskelmää – täyttä Kaurismäkeä siis.

Ihastuin tällaisiin vanhanaikaisiin pallovalaisimiin jo joskus opiskeluvuosina, kun kämppikselläni Eevalla oli moinen perintökalleus. Lamppu on simppelillä tavalla kaunis ja siinä on mukavan lempeä valo. Makuuhuoneeseen, kenties?

Kitinvärinen Ornon metallivalaisin (70 e) taas löytyi Aleksis Kiven kadulla sijaitsevasta Kirpputori Jadesta, jossa aikanaan Vaasankadulla asuessani tapasin piipahtaa. Kyseessä on vähän valikoidumpien myyjien itsepalvelukirppis, jossa on lähinnä tarjolla astioita ja muuta sisustustavaraa: lamppuja, räsymattoja, maljakoita, satunnaisia huonekalujakin. Vaatteita täältä ei kannata etsiä, mutta sisustajille ja keräilijöille ihan käymisen arvoinen paikka, joka helposti jää huomaamatta (sijaitsee siis Flemarin ja Aleksis Kiven kadun kulmassa sitä isoa S-Marketia vastapäätä).

(Ja onhan sitä ihmisellä tämän kirppisprojektin lisäksi myös haaveita kaikenlaisista Aallon kultakelloista, Tord Boontjen Garlandeista ja Normann Copenhageninin Norm 69:eistä. Mutta katsotaan ensin, miltä tilillä näyttää remontin jälkeen...)

Menkää ja ostakaa marmoria

Minun marmorilöydöstäni tuli teline vaihtuvalle korttinäyttelylle. Tämä kuva on peräisin Nelli Palomäen taannoisesta hienosta näyttelystä Valokuvataiteen museossa.

Kirppisten tädit ovat joskus harmillisen tarkkasilmäisiä trendihaukkoja. Ne bongaavat ihan liian aikaisin, että ahaa, nyt noita Finelin emalikulhoja ja pärekoreja metsästävät kaikki – ja osaavat hinnoitellakin ne sen mukaan. Yksi viime aikojen trendi, jota kirppiksillä ei ehkä kuitenkaan vielä olla tajuttu, on marmori.

(Kyllä, jos et ole huomannut, niin marmori on nyt in. Sen näkee esimerkiksi täältä ja täältä, ja myös allaolevasta Divaanin sivusta).

Viime viikonlopun kirppiskierroksella Seinäjoella marmorituotteissa olisi ollut, mistä valita. Oli muutamalla eurolla marmorista kulhoa, talouspaperitelinettä ja kynttilänjalkaa. Minä hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain kuvan paperitelineen puolellatoista eurolla (vai onko se lautasliinateline?). Kummasti vain marmorikin – jota viisi vuotta sitten ei olisi luultavasti tullut mieleenkään hankkia kotiin – alkaa näyttää kauniilta, kun se sattuu silmään siellä sun täällä.

Nyt siis bongaamaan marmoria kirppiksiltä, kun vielä halvalla saa (elleivät sitten Seinäjoen Fidan kunnianarvoisat tädit satu lukemaan tätä blogia).

Raikas Rörstrand

Vuonna 1726 perustettu ruotsalainen Rörstrand on vähän niin kuin naapureiden Arabia. Moni tunnistaa heidän tuotteistaan ainakin sinivalkoiset Mon Amie -astiat, ja hiljattain merkki pääsi uutisiin tehtyään yhteistyömalliston vaatemerkki Filippa K:n kanssa.

Silloin tällöin Rörstrandin astioihin törmää myös suomalaisilla kirpputoreilla. Pääsiäislomalla bongasin Seinäjoen SPR:n kirppikseltä kaksi merkin tarjoiluvatia (15 ja 18 e), joissa oli kaunis sinikeltainen kuviointi. Malli oli nimeltään Svea, mutta en googlaamalla löytänyt siitä enempää tietoa. Ihan hauskaa vaihtelua patrioottiseen astiakaappiini – sieltä nimittäin löytyy lähinnä Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa. Fanitan kotimaista astiasuunnittelua, eikä mulle siksi tule koskaan oikeastaan mieleenkään hankkia mitään muuta.

Myönnettävä silti on, että kyllä ne naapuritkin osaavat. Rörstrandin lisäksi olen joskus ihastellut myös näitä Gustavsbergin vihreävalkoisia Berså-astioita (kuva täältä).

Löytyykö teistä ruotsalaismerkkien ystäviä?

Joulukalenterin luukku eli oivallus nro 4: Älä tuijota kokolappuja kirppiksellä

Tämän syksyn paras kirppislöytöni on ollut tämä vaaleanharmaa neule, joka roikkui Seinäjoen SPR:n kirppiksen XL-hyllyssä kokolapulla 44 varustettuna (itse olen kokoa 36–38). Kirppiksen tädit olivat tainneet ajatella sen paidaksi, mutta minulla se toimii mekkona. Pörröinen, pehmoinen, lämmin, ihana, ilmeisesti käsin tehty ja hintaa muutama euro. Ja useampi ihminen on luullut sitä joksikin oikeaksi disainiksi. 

Ylipäätään kirppisten tätien lajittelukykyyn ei kannata liikaa luottaa. Löytöjä voi tehdä vaikka miesten ja lasten osastoilta, yöpaitarekistä tai ilmaishyllystä.

Pieniä asioita kotoa

Otsikko kertookin jo kaiken: esittelyssä pari sisustusyksityiskohtaa viime viikoilta. Punaisen, länsisaksalaista keramiikkaa olevan ruukun ostin viime Seinäjoen-reissulta SPR:n kirppikseltä parilla eurolla. Tulin katumapäälle saman tien ja olin jo panna ruukun kiertoon, kunnes nostin sen olohuoneen valkoisen PS-kaapin päälle, jossa se näyttikin aika somalta. Sinne jääköön toistaiseksi.

Onnistuin saamaan hengiltä mumman perintökaktuksen (huono lapsenlapsi, huono!), joten sen kaunis valkoinen ruukku tarvitsi uuden asukin. Tämä pikku perheenjäsen oli muistaakseni lajiltaan kumipuu. Mä aina ostan viherkasveja, kyselen nimet ja hoito-ohjeet. Sitten unohdan ne saman tien ja hoidan kaikkia kasvejani ihan samalla tavalla.

Lokoisaa lokakuun ensimmäistä viikkoa, ystävät! (Tähän aikaan vuodesta kiitän aina onneani siitä, etten ole syysmasentuvaa tyyppiä vaan otan vuodenajat aika tyynesti vastaan. Talvi tulee, ja tulkoon vaan.)

Vähän kirppuilua

Siippa lähti työreissulle Roomaan, joten minä juon yksin kotona teetä, pesen pyykkiä, kuuntelen The xx:n uutta levyä (hyvä!) ja kohta syvennyn lokakuun Living Etc:hen. Sitä ennen esittelen teille kuitenkin pari kirppislöytöä viime viikonlopun Seinäjoen-reissulta.

Raitainen matto (noin 4 e) pääsi keittiötä raikastamaan, kunhan ensin näytin sille vähän juuriharjaa ja mäntysuopaa. Kesän viimeiset matonpesut, sweet!

Tamara Aladinilla tuskin oli mielessä sävy acid yellow, kun hän suunnitteli Riihimäen Lasille Mesimarja-vaasia – mutta se sana mulle joka tapauksessa tulee mieleen. Tämä kääntömaljakko (19 e) toimii käsittääkseni myös kynttilänjalkana.

Hyvää viikkoa, jokainen! Ehkä nähdään viikonloppuna Habitaressa.

Hihat on kääritty, hommiin siis

Ulkona sataa vettä, ja huomenna täytyy palata töihin. Katastrofin ainekset siis kasassa, mutta oikeastaan ei haittaa (juuri) yhtään. Se on kai merkki siitä, että ammatinvalinta on osunut kohdilleen. Sitä paitsi jos ajattelee positiivisesti, toimistossa on kesällä oikeastaan aika lunkia ja mukavaa: käytävillä vaeltelee vain pari kesätyöläistä, kalenterissa ei ole ainuttakaan palaveria eikä puhelimen pirinäkään häiritse keskittymistä.

Sitä paitsi mulla on TÖIHINPALUUPAITA! Ostin sen Seinäjoen kierrätyskeskuksesta, sieltä kalliimmalta puolelta, ja se kustansi peräti yhdeksän euroa. Kiva malli ja väri sekä hyvä kunto puolsivat sijoitusta – tämä on sellaista kestävämmän aikakauden Marimekkoa.

Oliko muuten kenelläkään muulla hamassa 90-luvun nuoruudessaan pakkomiellettä Marimekon vanhoihin trikoopaitoihin? Etenkin niitä 60–70-lukujen värikkäitä, paksuraitaisia trikoopaitoja ja vanhoja pallopaitoja metsästettiin silloin kirppiksiltä kissojen ja koirien kanssa. Pari olen aikanaan kantanut kotiin tuosta samaisesta kierrätyskeskuksestakin.

Hyvää uutta viikkoa ihmiset, olitte sitten töissä tai lomalla!

Se on vintitsii!

Huhtikuinen auringonvalo antoi kuvillekin sopivaa vintage-fiilistä.

Koska tykkään kiertää kirpputoreja, ihmiset yleensä olettavat, että olen kiinnostunut myös vintage-putiikeista. Niin ei kuitenkaan ole. Syynä on yksinkertaisesti se, että kirppiksiin olennaisesti liittyvä löytämisen riemu jää puuttumaan, kun tavarat on jo valmiiksi valittu tarkan seulan läpi. En myöskään yleensä raaski maksaa useita kymppejä vaatteista, jollaisia hyvällä säkällä ja ahkeralla koluamisella löydän kirppikseltä muutamalla eurolla.

Tämän sanottuani: tänään annoin silti vintagelle tilaisuuden Kaapelitehtaalla Helsinki Vintage -tapahtumassa, johon olin töiden puolesta saanut pari lippua. Muussa tapauksessa en olisi sinne mennytkään – musta on yksinkertaisesti omituinen ajatus, että täytyy maksaa päästäkseen ostoksille. Tapahtuma sinänsä oli ihan symppis, ja erityisen hauskaa oli seurailla takavuosikymmenten tyyliin pukeutuneita kävijöitä (esimerkiksi niitä tyttöjä, jotka käherrettyine 1940-luvun kampauksineen olisi voinut photoshopata suoraan mummojenaikaisiin mustavalkokuviin).

Vaatteita en tälläkään kertaa raaskinut ostaa, mutta hyväkuntoisesta nahkalaukusta kaltaiseni laukkufriikki on valmis maksamaan vähän enemmänkin. Nahkaa ja mokkaa yhdistelevä ruskea olkalaukku kustansi 25 euroa.

Katse kohti kesää

Sunnuntaita, ja terveiset Turusta! Siellä oli ihania ravintoloita, söpöjä kuppiloita, kivoja putiikkeja, karsea sää ja kauhean kompaktia (on IHANAA, kun yöllä baarista kävelee kotiin – eli hotelliin – viidessä minuutissa.) Dynamossa kävimme läpi kolmekymppisten pakollisen "kauheetakunkaikkitäälläonniinnuoria" -kriisin, mutta viihdyimme kuitenkin kahteen asti.

Kukaan meistä ei tuntenut keskustan kirppiksiä, mutta ihan sattumalta osuimme eilisellä ostoskierroksella Vaatedivari Olga-Neitiin, jossa kartutin kokoelmaani kuvan roosanvärisellä silkipaidalla (3 e). Arvoin pitkään paidan ostamista, koska lyhythihaisesta kauluspaidasta tulee sellainen miesten kesäpaita -fiilis. Sitten pikkusisko ehdotti, että "mitä jos käärisit sen hihat" – ja paidasta tulikin tosi kiva. Visioin jo itseni ensi kesänä farkkusortesissa ja roosanvärisessä silkkipaidassani (noita sanoja on kiva toistella: roosanvärinen silkkipaita.).

Mielikuvaharjoitukset kesästä tekevät muutenkin hyvää tähän aikaan vuodesta.

Turvakimalle

Kamera ilmeisesti halusi tarkentaa Mademoiselle-tuoliin mieluummin kuin minuun. En ota tätä henkilökohtaisesti.

Seinäjoen Fidan tädit olivat joulun alla ystävällisesti järjestäneet lähetystorin etuosaan rekin, jonka vaatteiden yhteisiä nimittäjiä olivat kimalle ja metallinhohde. He olivat luultavasti ajatelleet joulun juhlapukeutumista, minä taas löysin rekistä täydellisen arjen turvavaatteen. Ja kaiken kukkuraksi metallit kuulemma ovat yksi tämän kevään trendeistä. Go Fidan tädit!

Musta, hopeakimalteinen neule toimii minulla minimekkona paksujen leggingsien kanssa. Sen merkki on Martinelli ja alkuperä luultavasti jossain 1980–90-luvulla. Oikeista kohdista istuva ja oikeista kohdista löysä, siis kaikin puolin mukava. Muuta tuunausta neule ei vaatinut kuin sen, että ompelin helman sivuhalkiot kiinni – yksinkertainen kikka, joka muuttaa vaatteen ilmettä yllättävän paljon