Tavaroista ja tarpeellisuudesta

Jatta Lavin keraaminen maitopurkki ei ehkä ole maailman käytännöllisin esine. Mutta se on kaunis, ja tulen joka kerta iloiseksi sen katselemisesta.

Uudessa Divaanissa oli juttu otsikolla Lisää? Ei kiitos, jossa kirjoitettiin tavaroiden hamstraamisesta. Jo jutun ingressissä todettiin, että "ylimääräinen tavara on tämän päivän läskiä. Sitä häpeillään, sillä siihen kiteytyy niin paljon kielteistä". Samasta teemasta on parin viime vuoden aikana kirjoitettu paljon, muun muassa sadan tavaran haasteesta, jossa ihminen pyrkii karsimaan omaisuutensa määrän minimiin.

Suhtaudun tällaisiin juttuihin hieman ristiriitaisesti - yksinkertaisesti siksi, että rakastan tavaroita. Sen myöntäminen tuntuu nykypäivänä nololta, melkeinpä syntiseltä: siispä selitän hieman. En pidä tavarasta sen arvon tai statuksen takia. Pidän siitä yksinkertaisesti siksi, että se on käytännöllistä tai miellyttää silmääni. Nautin siitä, että joku on keksinyt ja valmistanut tarkoituksenmukaisen ja toimivan esineen, joka parhaimmillaan on vielä esteettinen elämys.

Turhaa tavaraa en hamstraa, mutta minulle tavarasta voi tehdä tarpeellisen jo se, että saan sen katselemisesta iloa. Syön mieluummin kauniista astioista kuin rumista, nautin cd-levyjeni säntillistä riveistä ja asetan vaatteissa joskus tyylikkyyden mukavuuden edelle. Sen sijaan en pidä krääsästä, jota tyrkytetään pyytämättä (hiljattain etsin turhaan lehtitilauksesta kohtaa "En halua tilaajalahjaa". Tänks, juuri kolmatta korkkiruuvia kaipasinkin.)

Olen luonteeltani pesänrakentaja, ja luon esineillä ympärilleni järjestystä. En ole koskaan haaveillut maailmanympärimatkasta koko omaisuus pakattuna selkäreppuun - pikemminkin kodista, johon voin reissusta palata. Toiset saavat nautintoa minimalismista, minun silmääni miellyttää runsaus. En usko, että tiivis suhteeni tavaraan tekee minusta pinnallista. Yksikään tavara ei (tietenkään) ole niin tärkeä kuin ihminen, ja yhtä lailla saan iloa lukemattomista aineettomista asioista. Koska tiedostan ristiriidan tavararakkauteni ja ympäristön hyvinvoinnin välillä, teen hankintani mieluiten käytettyinä. Mutta kirppisshoppailusta en jaksa tuntea huonoa omaatuntoa.

Minusta on lopulta myös vaikea määritellä, milloin tavara on turha. Jos tarvitsen kylmälaukkua kerran kesässä, sitä mielestäni kannattaa säilyttää kaapissa ne vuoden muut 364 päivää. Minun mielenrauhaani kylmälaukku kaapissa ei hetkauta; pikemminkin saan jonkinlaista tyydytystä tiedosta, että tarpeen tullen se on olemassa. Se, että tyhjentää kaappejaan, ei vielä ole ympäristöteko. Se on, että välttää turhaa uuden tavaran kulutusta - ja käyttää hyvin ja arvostaen sitä tavaraa, jonka jo omistaa.