tiistai 20. marraskuuta 2012

Lanka huusi: huivi!

Lapsena ärsyttävintä oli, kun talviasusteet kutittivat. Tämä pehmolanka kelpaisi herkkähipiäisimmällekin.

Joistain langoista näkee heti, mihin ne on tarkoitettu. Esimerkiksi lankakauppa Kerän bloggaajaillasta saamani Debbie Blissin Paloma yksinkertaisesti huusi päästä huiviksi (ja samaan ratkaisuun oli näköjään päädytty myös Hupsistarallaa- ja Eilen tein -blogeissa). Paksua, pehmoista, lämmintä eikä tippaakaan kutittavaa.

Silmukoita oli 24 ja neuleen jujuna ainaoikea sekä venytetyt silmukat. Idean poimin Modasta 8/12. Venytetyt kerrokset tehtiin näin:
1. krs: Nosta 1 s neulomatta *neulo 1 o, ota langankierto puikolle*, toista *-* kerroksen loppuun ja neulo 1 o.
2. krs: Nosta 1 s neulomatta, neulo oikein ja pudota samalla langankierrot puikolta.
Neuleessa tehtiin vuorotellen 2 kerrosta ainaoikeaa, sitten 4 krs venytettyjä silmukoita, 2 krs ainaoikeaa, 6 krs venytettyjä silmukoita, 2 krs ainaoikeaa, 4 krs venytettyjä silmukoita, jne.

Neuloin huivia noin 140 cm eli tasan kolmen vyyhden verran, päättelin ja ompelin kiinni rinkulaksi. (Kuvittelen muuten olevani täysinoppinut neuloja, mutta tätä tehdessäni tajusin ekaa kertaa, että pyöröpuikoilla voi neuloa myös tasona. Hups.)

Ja hei, jos et vielä ole osallistunut arvontaan, tee se nyt!

5 kommenttia:

  1. Olen vasta löytänyt blogisi, kivoja juttuja täällä! :)

    Ihanan väristä lankaa, kaunis huivi tuli.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi. Mä katselin tuota Palomaa Kerässä, mutta se oli makuuni liian paksua lankaa. Mulla on sellainen paksun langan kammo. Tosin viimeisin tekeleeni on kyllä tehty 6mm puikoilla eli pikkuhiljaa tästä päästäneen eroon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Ansku! :)

    Heta, munkin ideaalilanka on ehkä sellainen vitosen puikoilla neulottava, tää on jo tosi muhkeaa (kympin puikot). Mutta vaihteluksi kelpaa kyllä. Ja sitten taas sellainen kakkosen puikoilla neulottava lirulankakin on mulle liian haastavaa.. Kultainen keskitie tälläkin elämänalueella. :)

    VastaaPoista
  4. Hei mä nyt vasta löysin itseni tänne blogiin! Onpas ihan tosi kiva, sekä blogi että huivi :) Mä oon ihan just vasta ite löytänyt pidennettyjen silmukoiden maailman (tai miks niitä nyt sanotaan) ja mä oon täysin myyty, jälkee syntyy nopeesti ja pinta näyttää kauniille. Erityisesti tommosissa muhkeissa langoissa. Ai että!

    VastaaPoista
  5. Pidennetty, venytetty, mitä näitä nyt on! Mullekin tää oli eka kokeilu niillä - hassua, miten sitä aina jumittaa samoihin neulomisrutiineihin.

    Ja kiva, että päädyit blogiin! :)

    VastaaPoista