sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Se on vintitsii!

Huhtikuinen auringonvalo antoi kuvillekin sopivaa vintage-fiilistä.

Koska tykkään kiertää kirpputoreja, ihmiset yleensä olettavat, että olen kiinnostunut myös vintage-putiikeista. Niin ei kuitenkaan ole. Syynä on yksinkertaisesti se, että kirppiksiin olennaisesti liittyvä löytämisen riemu jää puuttumaan, kun tavarat on jo valmiiksi valittu tarkan seulan läpi. En myöskään yleensä raaski maksaa useita kymppejä vaatteista, jollaisia hyvällä säkällä ja ahkeralla koluamisella löydän kirppikseltä muutamalla eurolla.

Tämän sanottuani: tänään annoin silti vintagelle tilaisuuden Kaapelitehtaalla Helsinki Vintage -tapahtumassa, johon olin töiden puolesta saanut pari lippua. Muussa tapauksessa en olisi sinne mennytkään – musta on yksinkertaisesti omituinen ajatus, että täytyy maksaa päästäkseen ostoksille. Tapahtuma sinänsä oli ihan symppis, ja erityisen hauskaa oli seurailla takavuosikymmenten tyyliin pukeutuneita kävijöitä (esimerkiksi niitä tyttöjä, jotka käherrettyine 1940-luvun kampauksineen olisi voinut photoshopata suoraan mummojenaikaisiin mustavalkokuviin).


Vaatteita en tälläkään kertaa raaskinut ostaa, mutta hyväkuntoisesta nahkalaukusta kaltaiseni laukkufriikki on valmis maksamaan vähän enemmänkin. Nahkaa ja mokkaa yhdistelevä ruskea olkalaukku kustansi 25 euroa.

2 kommenttia:

  1. Minäkään en oo vintitsin perään, mutta tuo laukku näyttää melko näppärälle. Näyttää just sopivankokoiselle.

    VastaaPoista
  2. Joo, se oli sellainen riittävän tilava arkilaukku! Eikä liian vintits ulkomuoto mutta just sopivasti.

    VastaaPoista