lauantai 5. toukokuuta 2012

Kesäverhoilua


Eräs ystäväni valitti hiljattain, että hänen puolisonsa ei ymmärrä kesä- ja talviverhojen käsitettä. Siis sitä, että kesän tullen vaihdetaan ikkunaverhot toisiin: kevyempiin, raikkaampiin ja värikkäämpiin. Nauratti vähän. Sisustamisen koodit voivat olla käsittämättömiä asiaan vihkiytymättömälle.

Itse en ole koskaan harrastanut kesä- ja talviverhoja, mutta olisivatko nämä uudet nyt sellaiset? Ainakin ne vaihdettiin olohuoneen ikkunaan kesän kynnyksellä, ja kirkkaanvihreä värimaailmakin sopii tulevaan vuodenaikaan. Verhot ovat pitkään netissä makustelemaani Marimekon Valkea kuulas -kangasta. Se oli luonnossa vähän räikeämmän väristä kuin olin kuvitellut – kuvakin jää todellisuutta haaleammaksi. Parissa päivässä silmä on kuitenkin tottunut, ja verhot tuntuvat ainoastaan piristäviltä. Myös vesivärimäinen printti on kivaa vaihtelua.

7 kommenttia:

  1. Tykkään! (ja mietin samalla, että kuinkakohan ne sopisivat meille..) Meillähän on ennenkin ollut samanlainen verhomaku. Ovat oikein toukokuiset!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heta! Tästähän on sellainen toinenkin, violetinsävyinen versio samalla kuosilla. Jotenkin tuollaiset vesivärimäiset (digi?)printit on alkaneet viehättää viime vuosina kovasti.

    VastaaPoista
  3. Oijoijoi! Ra-kas-tan. Todella raikkaat! -Aino

    VastaaPoista
  4. Hienot ovat, ihastuttavan kevyet ja kesäiset - ja passaavat täydellisesti tuohon olkkarin värimaailmaan!

    Meilläkin kuuluu välillä murinaa siitä, että eihän kodin kuulu olla jatkuvassa muutoksen tilassa. Todellakin - sisustamisen koodit, kuin myös itse sisustaminen saattavat jäädä toisille ikuisiksi arvoituksiksi :)

    VastaaPoista
  5. Kauniit ovat verhosi. Vähän tuli mieleeni, että pitäisikö minun sittenkin... vaikka juuri olin päättänyt, että en kyllä... kun sitten syksyllä pitää taas silittää ja vaivootella ne talviverhot takaisin. Meillähän kesäkuosi on ja pysyy: ne on ne mumman virkkaamat kesäkapat. Niitä ei voita mikään. Mutta miten olisi, jos alkaisin syksyllä ylittää kaikki beessit rajani ja miettiä...Marimekkoa. T: arvannet kuka Pohjanmaalta.

    VastaaPoista
  6. Aino, kiitos! Hyvä kyllä on, että toimivat - eiväthän nuo nimittäin halpoja ole tällä huonekorkeudella, edes pressialennuksella...

    Hanna, mä luulen, että nämä on niitä asioita, joita toisille on vaan turha selittää. Meillä siippa ei aina edes huomaa mun sisustusprojekteja - tai saattaa huomauttaa puoli vuotta myöhemmin, että ai, olet laittanut tuon taulun tuohon. :)

    Anonyymi Pohjanmaalta, pitäydy sä vaan niissä pitsikapoissa: ne on just hyvät! Mullakin on yksi sellainen varastossa, jossain tulevassa kodissa se vielä pääsee ikkunaan (nyt vain ei ole sopivaa paikkaa).

    VastaaPoista
  7. Blogistani löytyy sinulle tunnustus: http://sydamenisilmukoita.blogspot.com/2012/05/tunnustuksia.html (:

    VastaaPoista