Ohuenohutta raitaa

Pikkusiskolle kiitos kuvausavusta!

Pipokokoelmassani oli ohuen, hillitynvärisen villapipon kokoinen aukko. Päädyin tekemään yhden kerroksen mustavalkoraidoitusta, lankana Fiinaneuleesta hetken mielijohteesta ostettu superpehmoinen Mondial Superwool -merinovilla. Malli oli sama, Kerällä-kirjan myssyohjeesta muokattu kuin viimetalvisessa raitapipossa.

Punainen seinä kuuluu lapsuudenkodille, siellä kului viikonloppu. Elsa sai nauttia isovanhempien hoidosta ja minä pääsin kirppikselle, vesijuoksemaan ja syömään aina yhtä hyvään Juurella-ravintolaan. Ja kaiken päätteeksi vielä kotikaupungin jengi vei Veikkausliigan mestaruuden! Go SJK! (Ainuttakaan peliä en ennen tätä ollut katsonut, mutta parempi myöhäinen faniherätys kuin ei lainkaan.)

On muuten ihmeellistä huomata, mitä pari kuukautta päiväkodissa tekee lapselle. Yhtäkkiä Elsa on oppinut leikkimään, siis sellaista "käydään kaupassa tehdään ruokaa" -tyyppistä mielikuvitusleikkiä, jota isu ja pappa jaksoivat kärsivällisesti hänen kanssaan puuhata koko viikonlopun. Maailman liikuttavinta seurattavaa.

Kukka korissa

Mulle huone ei ole oikein valmis, ennen kuin siellä on viherkasvi. Niinpä edelleen vähän valjulta näyttänyt (ja asunnon ainoa kasviton) huone eli pikkuinen vierashuone sai ikkunalaudalleen ison aralian. Helppohoitoiseksi lupasi Itiksen kukkakaupan myyjä, se on tässä huushollissa tärkein kasvien valintakriteeri.

Viime aikoina olen tuntenut tarvetta karsia kaikenlainen ostelu minimiin, sekä ihan hoitovapaan jälkeisistä finanssisyistä että myös siksi, että liika tavara ahdistaa. Niinpä kasvin suojaruukkukin kehiteltiin "mitä kaapista löytyy" -periaatteella, ja sieltähän löytyi joskus viisi vuotta sitten vanhasta harmaasta lakanasta saksittuja matonkuteita. Tätä hommaa ei olekaan tullut hetkeen harrastettua – kori valmistui yhden päivän puhteena, ja nyt on sormessa rakko.

Virkkasin pohjasta tismalleen kasvin aluslautasen kokoisen, jotta kankainen kori ei pääse kastumaan. Tällä ratkaisulla mennään siihen asti, että kirppikseltä sattuu silmään joku ihan oikea ruukku. Visioissani se on joko punasavinen tai vanhaa Arabiaa.

Toinen viikonlopun pitkästä aikaa -juttu oli brunssilla käyminen. Tämä harrastus on lapsen myötä vähentynyt, ja viime aikoina myös rauhalliset Helsinki-viikonloput ovat olleet kortilla. Sörnäisten Moko on osoittanut kätevyytensä vauvalounaalla, ja hyvin se toimi myös taaperobrunssilla, kun Elsa (nautittuaan croissant-, nakki- ja vesimelonipitoisen lounaan) jaksoi hääräillä leikkinurkkauksessa äidin jälkkärin ajan.

Syyskiireet(tömyys)

Maanantaina käytiin retkellä. Pyöräiltiin Viikkiin lehmiä katsomaan ja syötiin pinaattilettuja lintutornilla. Lähtiessä hän sanoi: "Hei hei, retki!"

Tulin vain huikkaamaan, että hengissä ollaan. Pitäisi varmaan syyttää kiirettä, mutta kun tekee 80-prosenttista työpäivää, ei sellaista juuri ole. Kummasti aika silti vain kuluu kauppareissuilla, leikkipuistossa, ruokaa laittaessa, HBO:ta katsoessa. Suurin syy bloggamattomuuteen lienee silti se, että en jaksa ottaa valokuvia hyvin satunnaisia kännykkäräpsyjä lukuun ottamatta.

Suruakin on ollut meidän perheessä, yksi tärkeä ihminen nukkui pois pitkän sairauden jälkeen, ja se on toki vienyt kaikkien voimia.

Olen neulonut Elsalle lapaset ja kummipojalle villasukat, mutta en mitään raportoimisen arvoista. Jonossa odottaa pari muutakin perustyötä, eli luovat kässähommat ovat nyt vähän jäissä.

Mutta kaiken kaikkiaan elämä on tällä hetkellä tosi hyvää. Olen nauttinut töihinpaluusta enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut – vaikka ajattelin viihtyväni kotona, huomaan silti kaivanneeni aikuisten ajatuksia ja jotain ihan omaa. Ja joka päivä on yhtä kivaa kävellä päiväkodille hakemaan tuota yhtä hassua minityyppiä, joka yhtäkkiä osaa laulaa Hämä-hämä-häkin toisen säkeistön alusta loppuun ja aamuisin heiluttaa, että "Heippa äiti, päiväkodille!"