Joulu- ja raskausnostalgiaa

Tänä vuonna joulun odotus on ollut myös palaamista vuoden takaisin loppuraskauden tunnelmiin: kun tuo pikkutyyppi molski vielä mahassa ja itse olin autuaan tietämätön siitä, mitä tuleman piti. Kummallisen haikea olo on iskenyt joululauluja kuunnellessa ja tänään, kun kaivoin esiin viime vuonna ostamani kuusenkoristeet ja virittelin keittiön pöydälle pikkukuusen lasipalloineen ja lintuineen.

Mähän kuulun siihen omituiseen ihmistyyppiin, josta oli ihanaa olla raskaana. Hommassa auttoi toki myös helppo ja melko krempaton raskaus, mutta jotain erityistä siinä kasvavassa mahassa ja vatsanahan läpi tunkevissa muksahduksissa vain oli. Harva se päivä joku onnitteli tulevasta vauvasta – vähän kuin olisi ollut synttärit joka päivä.

Muistan myös, kuinka hormonimyrskyissäni aloin itkeä Akateemisessa kirjakaupassa, jossa kamarikuoro lauloi joululauluja. Tänä vuonna saman reaktion sai aikaan Herttoniemen ala-asteen joulumyyjäisten kuoro. Joudun luultavasti ottamaan rauhoittavia siinä vaiheessa, kun edessä joskus ovat Elsan ensimmäiset päiväkodin joulujuhlat.

Joulukoristeluissa olen ollut tapani mukaan maltillinen, vaikka aika hc-jouluihminen olenkin. Kuusen lisäksi keittiön hyllykköön on viritelty jouluvalot, amaryllis kasvaa ikkunalaudalla ja kynttilöitä on polteltu. Siinäpä ne. Joululauluja on sitten luukutettu senkin edestä ja pipari,-, torttu- ja glögikausi korkattu aikapäivää sitten. Ja Mad Menin ja Downton Abbeyn ääressä väkerretty jotain pientä pukin konttiin, siksi neulehiljaisuus.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 

Mä virittäydyn päivän tunnelmiin aina tämän videoklipin avulla:

Lounasta vauvan kanssa – lempipaikkani Helsingissä

Tämännäköinen tyyppi mulla on lounasseurana. Tällä kertaa Maritorin molemmat syöttötuolit oli varattu, mutta onnistuu se lounashengailu näinkin.

Yksi äitiyslomani olennaisimpia henkireikiä ovat olleet ravintolalounaat. Seuraa saa toisista äitiyslomalaisista, ja lounastreffit ovat myös kätevä tapa tavata keskustan kulmilla työskenteleviä kavereita.

Äitiysloman aikana hyvän lounaspaikan kriteerit ovat hieman muuttuneet: alkuun haussa oli paikka, jossa oli tilaa vauvan nukkua vaunuissaan ja mielellään suht rauhallinen äänimaisema. Nykyään ykköskriteerinä on riittävä määrä syöttötuoleja. Helppo sisäänpääsy vaunuilla on ehdoton ja vaipanvaihtotila plussaa. Ja mukaan riittävä määrä maissinaksuja, joilla vauvan voi lahjoa tyytyväiseksi lounaan ajaksi.

Tässä (satunnaisessa järjestyksessä) meikäläisen suosikit vauvavieraanvaraisista ja hyvää sapuskaa tarjoavista lounaspaikoista. Lista painottuu logistisista syistä tänne kaupungin itäpuolelle.

Kellohalli, Työpajankatu 2. Iso paikka, joten tilaa on aina, ja lounas on erinomainen. Vanhan teurastamoalueen sisäpihalla on sen verran rauhallista, että vauvan uskaltaisi helposti jättää nukkumaan myös terassille ikkunan taakse itkuhälyttimen kera. Kesällä voi jatkaa viereiseen Jädelinon jätskibaariin.

Sörnäisten Moko, Vilhonvuorenkatu 11. Niin muhkeat ja maukkaat salaatit, että muuta ei juuri ole tullut syötyäkään. Täällä on myös mikro purkkiruuan lämmittämistä varten ja leikkipaikka – iso plussa kohta, kun Elsa pääsee leikkipaikkavaiheeseen.

Maritori, Puusepänkatu 4. Meidän kotinurkilla Herttoniemessä, Marimekon tehtaanmyymälän yhteydessä oleva Marimekon henkilökuntaruokala on Juuri-ravintolan porukan pyörittämä ja auki myös vierailijoille. Keskivertoa parempaa linjastoruokaa keskivertoa tyylikkäämmässä miljöössä Marimekon astioista. Ja kannattaahan ne tehtaanmyymälän tarjouksetkin tsekata.

Armas, Kluuvin kauppakeskus, Aleksanterinkatu 9. Pikkuisen piilossa Kluuvi-kauppakeskuksen kellarissa oleva Armas on riittävän tilava vaunuille, mikä keskustassa ei aina ole itsestäänselvyys. Kalat savustetaan itse, tarjolla on lähikebabia ja leipä on i-ha-naa. Täällä on joskus tullut otettua myös lasillinen kuohuvaa lounaan kanssa.

(Kallion Sandro, Kolmas linja 17. Ehkä suosikkiruokapaikkani Helsingissä, mutta tätä en oikein rohkene suositella, koska tungos on yleensä aikamoinen. Toisaalta henkilökunta kyllä yrittää aina järjestää pöydän ja vauvankin kanssa tuntee itsensä hyvin tervetulleeksi. Erityisesti perjantain Marrakech Madness -buffa on huikea.)

+ Kunniamaininta kaikille etnisille ruokapaikoille – niissä palvelu on ollut järjestään ystävällistä ja vauvavieraat otettu hyvin vastaan. Esimerkiksi nepalilaisissa on tullut käytyä päivänä monena, ja missään ei Elsalle ole lirkuteltu yhtä paljon. Äidin sydäntä lämmittää!

Löytyykö muita pääkaupunkiseutulaisia vauvalounastelijoita? Mitkä ovat teidän suosikkinne?

Makkarin nurkkaus ja bye bye pinnasänky

Eräs vauvaelämän vaihe päättyi pari kuukautta sitten, kun Elsa siirtyi omaan huoneeseensa nukkumaan. Sekä vauvan että uniongelmaisen äidin unet paranivat, ja nykyään meillä nukutaan yleensä noin klo 20-06 yhtä soittoa ilman yöllisiä kähinöitä. Hurraa! (Niin, nykyään sitä tosiaan osaa pitää ihan normaalina olotilana, että herätys on kuudelta...)

Samalla makkarin sisustus palautui alkuperäiseen olomuotoonsa ja vaaterekki nostettiin nurkkaan pinnasängyn tilalle. Haikeaa, mutta samalla mukavaa, että voi taas sisustaa vähän pitkäjänteisemmin. Ostin Granitista vielä tummansinisen juuttimaton nurkkausta täydentämään. Hayn pikkupöytä siirtyi kesäksi parvekkeelta sisälle, ja sen pyöreä muoto mätsääkin hyvin maton ja Companibili-yöpöydän kanssa.

Kiitos Sikke sämpylöistä

Kuvassa menossa päivän toinen aamiainen. Kun vauva herää kuuden ja seiskan välillä, niitä ehtii ennen lounasta helposti vetää kaksi.

Pakko hehkuttaa parasta reseptibongaustani aikoihin: Sikke Sumarin aamiaissämpylät, joiden ohjeen löydät täältä. Parasta reseptissä on se, että siitä jää pois mun inhokkiosa leipomisesta eli veden lämmittäminen kädenlämpöiseksi (MITEN SEN VOI TIETÄÄ?? Lisäksi mulla on huono ääreisverenkierto, ja jos tottelen omaa kylmää näppituntumaani, pieleen menee varmasti.)

Mä tein taikinan vauvan aamupäikkäreiden aikaan ja paistoin iltapäikkäreillä. Lopputuloksena ihanan rapsakkakuorisia mutta sisältä pehmoisia leipäsiä. Mums.

Tavissukat parketin syötäviksi

Okrankeltainen on kaikkien aikojen lempivärejäni, ja toimi kivasti harmaan parina.

Mä aina ihailen blogeissa upeita kirjoneule- tai palmikkovillasukkia, esimerkiksi tällaisia tai tällaisia. Mutta kun alan neuloa itselleni sukkia, kohtaan arjen realiteetit: yleensä tarvitsen mahdollisimman ohuita ja napakasti istuvia sukkia, joissa on lyhyehköt, tiiviit varret – toisin sanoen sellaisia, jotka mahtuvat talvella kenkien sisään ja pillifarkkujen lahkeiden alle.

Eli hyvästi vaan, kirjoneuleet ja kohokuviot, meikä neuloo ihan tavallista raitasukkaa Novitan Nallesta vyötteen ohjeella. Teräosiosta tein vielä pari silmukkaa kapeammat kuin ohjeessa, jotta sukat istuvat mahdollisimman tiiviisti.

Sitä paitsi jostain syystä meidän asunnon parketti kuluttaa sukkien pohjat rei'ille ennätystahtia, joten siksikään en jaksa panna villasukkiin kauheasti paukkuja. Onko kellään muulla samaa ongelmaa?

(Kerrankin onnistunut) raitapipo

Pikkusiskolle kiitos kuvausavusta!

Olen ollut aina huono neulomaan pipoja, koska jostain syystä (=sukuperintönä kulkevan ison pääni takia) ne ovat harvoin onnistuneet erityisen hyvin. Siispä oli hauskaa, kun piposta tuli kerrankin käyttökelpoinen: tämä on lämmittänyt päätä jo monena syystalven kalseana päivänä.

Langoiksi käytin vauvaneuleista jääneitä, noin kolmosen puikoilla neulottavia lankoja (Drops Baby Merino ja Dalegarn Baby Ull). Raidat syntyivät yksinkertaisesti niin, että neuloin kullakin värillä niin kauan kuin jämäkerää riitti.

Malliin otin inspiraatiota Kerällä-kirjan Syvänsinisestä piposta (ohje nro 42) mutta muokkasin mittoja ja silmukkamääriä pikkuisen uusiksi: mun pipossani silmukoita oli 120 ja aloitin kavennukset jo, kun kappaleen korkeus oli noin 21 cm. Päälle tein vielä tupsun.

Täällä on vietetty varsin rentouttavaa vauvatonta viikonloppua, sillä mies lähti Elsan kanssa eilen mummilaan. Tähän mennessä olen ehtinyt suorittaa omaa aikaani muun muassa käymällä kirppiksillä, myyjäisissä ja ostoksilla, syömällä kolmen ruokalajin illallisen ja sushilounaan, juomalla cocktaileja ja teetä (ei yhtä aikaa), neulomalla, kuuntelemalla joululauluja, lukemalla sisustus- ja vauvalehtiä sekä pesemällä pyykkiä. Kohta vielä elokuviin.

Oi autuutta! Mutta pikkuisen on jo sitä yhtä pirpanaakin ikävä.

Artekin 401 eli olohuoneen uusin asukas

Kuinka usein sitä oikeastaan tapahtuu, että joku tarjoaa sinulle design-huonekalua? Siipan vanhemmilla oli isovanhempien peruina kaksi Artekin 401-nojatuolia, jotka eivät heidän kotiinsa aivan istuneet. Viime viikonloppuna he ystävällisesti roudasivat toisen tuoleista tänne meille, ja se solahti olohuoneen sisustukseen hienosti. Toinenkin tuoli seurannee perässä.

Hullua ajatella, että tuo tuoli on suunniteltu vuonna 1933, ja vuonna 2014 se näyttää edelleen aivan modernilta. Go Alvar!

Muuten mua jotenkin riivaa tuo olohuoneen sisustus. Siitä on vaikea saada harmonista, kun isokokoinen tv ja pakolliset kaiuttimet dominoivat tilaa. Ilman telkkaria en kuitenkaan osaisi elää, vaikka en sitä edes päivittäin avaa, ja siippa puolestaan tahtoo katsoa Valioliigansa kunnon koossa. Bambula-blogissa oli juuri tuskailtu samaa asiaa: ehkäpä varastan sieltä esimerkiksi tuon viherkasvi-idean. Tv-tason päälle tehtävät asetelmat taas ovat yhden kymmenkuisen vandaalin takia toistaiseksi mahdottomuus.

Huomasin muuten, että meidän sohvapöytäkirjallisuus kuvastaa tällä hetkellä kotimme asukkaita aika osuvasti. On mun sisustuslehteä ja kässäkirjaa, siipan Monoclea ja talousopusta ja sen samaisen vandaalin Hei hikkori tikkori (jonka – kuten muutaman muunkin vauvakirjan – osaisin jo lausua ulkoa vaikka unissani.)