Seuraava potilas ikkunalaudalla

Syksyllä hankkimani, helppohoitoiseksi mainostettu aralia olikin kaikkea muuta (tai sitten mulle sattui jokin maanantaikappale): yksi toisensa jälkeen se pudotti lehtensä, kunnes oli pakko myöntää, että ei tämä ole mitään väliaikaista sulkasatoa. Biojätteeseen päätyi hän, ja viime viikonloppuna ostin Plantagenista tilalle ison tyräkin. Kaktukset ja mehikasvit ovatkin viime aikoina viehättäneet silmää kovasti.

VOISIHAN sitä oikeasti opetella hoitamaan viherkasvejaan vähän paremmin. Pyhästi lupaan ja vannon, että tänä keväänä vaihdan mullat ainakin noihin muutamaan ressukkaan, jotka ovat sinnitelleet samassa ruukussa seitsemisen vuotta.

Saas nähdä, kuinka nopeasti Elsa sohaisee sormensa tyräkin piikkeihin. Toisaalta se voisi olla ihan hyödyllinen oppimiskokemus. Toivoo nimim. "Pitääkö huolestua, kun lapsi juo tulppaanien vettä". (Myrkytystietokeskuksesta onneksi kertoivat, että ei pitänyt.)

Ton-tuolit eli wieniläiskahvila keittiössäni

(Blogikuvaaminen: mikä erinomainen pakote siivota pöydältä ja pinnatuolista pinttyneet ruoantähteet. Stokken syöttöalusta stailattiin kuvasta pois.)

Keittiön vanhat pinnatuolit alkoivat tulla tiensä päähän. Mustat pinnat olisivat vaatineet maalia, ja yhdestä tuolista oli istuimen tiikkiosa lohjennut varsin sukkahousuvaarallisesti. Meiltä ei löytynyt kunnostustarmoa, joten päätimme ostaa ruokapöydän ympärille mun mielessä pitkään kummitelleet klassiset Ton-tuolit. Niitä myy Helsingissä Forme, josta ne toimitettiin kotiovelle muutamassa viikossa.

Vuonna 1859 suunniteltua "tuolien tuolia" on valmistettu Formen nettisivujen mukaan yli 80 miljoonaa kappaletta. Ton-tuolia kutsutaan wieniläistuoliksi, "koska kevyen ja kestävän rakenteen ansiosta tuoli löysi nopeasti tiensä Wienin kahviloihin". Ehkä se tuo meidän keittiöön vähän keskieurooppalaista charmia kaiken skandinaavisuuden keskelle.

Apua, miten onnelliseksi sitä joskus tulee materiasta – tykkään näistä ihan hirveästi! Vanha pöytäkin näyttää heti freesimmältä. Nyt mietinnässä on, pitäisikö tuoleja hankkia vielä kaksi lisää. Ne ovat sen verran siroja, että pöydän ympärille mahtuisi kuusikin tuolia. Tarvetta niille kyllä olisi, sen verran usein meillä kaveriporukoita kestitään.

Sampsa Sarparannan maalauksen ihmishahmo jakaa aina ihmisiä: toiset näkevät siinä naisen, toiset nuoren pojan. Nuorin kriitikkomme Elsa kutsuu sitä tädiksi.

Villasukat ja yhden blogin tarina

Viime aikoina neulottuja (ja enimmäkseen kuvaamatta jääneitä) perusjuttuja: harmaa baktus ja parit lapaset lapselle, mustat tumput äidilleni joululahjaksi ja itselle nämä villasukat valmiiksi kuvioidusta langasta.

Sain Ajatuksia Saksasta -blogin Oililta #blogisitarina-haasteen, jossa avataan oman blogin historiaa. Parantumattomana nostalgikkona tähän täytyi toki tarttua.

Perustin blogini keväällä 2010 lähinnä omaksi ilokseni, kässä- ja sisustusprojekteja tallentamaan – toki alusta asti kainona toiveena oli myös se, että joku muukin saisi niistä inspiraatiota. Things to make and do -nimen lainasin Molokon levystä, ja siihen olen onneksi edelleen tyytyväinen. Se kuvaa sopivan löyhästi blogini sisältöä, sekä käsillä tekemistä että muuta puuhaamista.

Blogitaipaleen aikana on muuttunut paljon ja ei mitään. Oma elämäntilanne ja sen myötä arki, ajankäyttö ja bloggaamisen tahti ovat menneet uusiksi. Blogia aloittaessani olin alle kolmekymppinen kalliolainen dinkku (double income, no kids, tiedättehän), jolla oli loputtomasti aikaa omille projekteilleen. Nyt olen kolmevitonen lähiöäiti, jonka vapaa-ajasta valtaosan varastaa Hänen Kaksivuotias Kuninkaallinen Korkeutensa.

Toisaalta mielenkiinnon kohteet ja sitä myötä blogin aiheet ovat pysyneet samoina. Käsitöitä rakastan yhtä paljon kuin ennenkin, kirppiksiä koluan aina tilaisuuden tullen, rentoudun parhaiten sisustuslehtiä lukemalla ja nautin ruoanlaitosta, kun siihen on aikaa, ja syömisestä vielä enemmän. Välillä blogiin on pujahtanut myös äitiyttä, reissuja, Helsinki-tärppejä ja kaikenlaista tajunnanvirtaa. Jossain taustalla vaikuttaa toivottavasti myös pyrkimys ekologisiin valintoihin.

En kerro blogissani kovin henkilökohtaisia asioita ja kirjoitan lähinnä kivoista ja inspiroivista jutuista, vaikkei elämäni tietenkään ole pelkkää auvoa. Tämä feel good -tyylilaji nyt vain on se, joka minulle parhaiten sopii.

Olen ammatiltani toimittaja, joten kirjoittaminen on minulle myös työ ja se oma juttuni. En ole erityisen innokas enkä taitava valokuvaaja. Siksi usein kirjoitettavaa olisikin, mutta homma kaatuu sopivien kuvien puutteeseen.

Olen myös maailman huonoin markkinoimaan blogiani: en esimerkiksi koskaan jaa blogilinkkejäni omalla Facebook-sivullani. Osa kavereistani tietää ja muistaa tämän paikan olemassaolon, osa luultavasti ei. Toisaalta tykkään myös juuri siitä, että tänne päätyy, kuka sattuu. Ihaninta on huomata, että osa teistä on pysynyt pitkään matkassa verkkaisestakin päivitystahdista huolimatta. Hauskaa on myös kuulla, että yllättävät ihmiset käyvät lukemassa blogiani (esimerkiksi erään lapsuudenkaverini äiti, terkkuja vaan Seinäjoelle!).

Kertaakaan en ole miettinyt bloggaamisen lopettamista. Tällaisena pienimuotoisena puuhasteluna tämä on juuri sopivan kivaa ja paineetonta.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Hupsistarallaa
Pilviraitti
Marittan
Immaterialisti

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

• Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
• Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.        
• Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen. 
• Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.  
• Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko-blogi

Makaronilaatikko härkäpapurouheesta

Tänään tuli tehtyä varsin onnistunut arki- ja kasvisruokakokeilu. En ole koskaan aiemmin testannut härkäpapurouhetta mutta nyt (kiitos Kaisa-sisko inspiraatiosta!) päätin kokeilla rouhetta makaronilaatikkoon jauhelihan sijaan. Soijarouhetta meillä käytetään säännöllisesti esimerkiksi lasagnessa, mutta on kiva löytää sillekin kotimaisia vaihtoehtoja. Mainiosti toimi makaroniloota, sekä kaksivuotias että aikuiset popsivat annoksensa hyvällä halulla.

Resepti on sovellettu Marianne Kiskolan kirjasta Koti – ruokaa koko perheelle, ja sen juju on currylla maustaminen. Vaihdoin jauhelihan härkäpapuhin ja lisäsin joukkoon parmesaania, jota sattui olemaan kaapissa.

Makaronilaatikko härkäpapurouheesta

• 2 dl härkäpapurouhetta
• 4 dl kasvislientä
• 2 sipulia
• 3 valkosipulinkynttä
• öljyä
• 5 dl (täysjyvä)makaronia
• suolaa
• 2 dl parmesaania raastettuna
• voita vuoan voiteluun

Munamaito:

• 2 munaa
• 7 dl maitoa
• 2 tl currya
• 1,5 tl yrttisuolaa
• 1 tl paprikajauhetta

Valmista kasvisliemi fondista tai liemikuutiosta. Pane härkäpapurouhe likoamaan kasvisliemeen noin 15 minuutiksi. Silppua sipulit ja valkosipulit ja kuullota öljyssä. Keitä makaronit runsaasti suolatussa vedessä (vesi saa maistua merivedeltä) pakkauksen ohjeen mukaan.

Voitele uunivuoka. Tee munamaito: sekoita munat, maito ja mausteet kulhossa. Valuta härkäpavuista ylimääräinen neste pois.

Kaada uunivuokaan makaronit, sipulisilppu, parmesaaniraaste ja härkäpapurouhe. Sekoita tasaiseksi ja kaada päälle munamaito. Paista 200 asteessa tunnin verran.

Alkavan vuoden aikeita

Kalenteri löytyi Kiasmasta, siinä on kuvia 1950-luvun Helsingistä.

Elsan päiväkoti oli loppiaiseen saakka kiinni, joten pidin pari palkatonta vapaapäivää, jotta välttyisimme varahoito-stressiltä. Kummallinen äitiysloma-flashback tuli, kun mies lähti aamulla töihin ja itse keittelin teetä Pikku Kakkosen tahdissa.

Kerrankin olin myös kotona valoisaan aikaan ja räpsin pokkarilla pari tunnelmakuvaa. Sisustuksessa ei ole tapahtunut aikoihin mitään ihmeitä, kaikenlaisia suunnitelmia toki aina on, mutta niiden toteutus tuntuu olevan aika hidasta.

Tämä kultaköynnös on talouden kukoistavin viherkasvi.

Tein muistaakseni viime vuodelle jonkinlaisen To do -listan. En uskalla käydä kurkistamassa, mitä siitä on toteutunut ja mitä jäänyt toteutumatta, mutta tässä joka tapauksessa toiveita, aikeita ja ajatuksia tälle vuodelle.

Vuonna 2016:

• Laajennan koko perheelle kelpaavien arkiruokien repertuaariani edelleen. Pari helppoa uutta suosikkia listalle on tullut (esimerkiksi tämä lohi-riisivuoka), mutta lisävaihtelu olisi yhä tarpeen.
• Matkustan ehkä elämäni ensimmäistä kertaa New Yorkiin. Kaksivuotiaan kanssa. (Jaiks!)
• Käyn syömässä uusissa olennaisissa helsinkiläisravintoloissa, kuten Baskeri&Bassossa. 
• Jätän Elsan ensimmäistä kertaa isovanhemmille yökylään ja lähden viettämään siipan ja kavereiden kanssa aikuisten mökkireissua. (Jaiks jälleen!)
• Sisustan telkkariseinän vähän kutsuvammaksi.
• Liikun lapsen kanssa enemmän luonnossa.
• Neulon muutakin kuin lapasia, sukkia ja tyynyjä.
• Käyn useammin elokuvissa ja luen enemmän kirjoja.

Aurinkoisella säällä olkkari on ihanan valoisa.

Toivoisin myös ehtiväni päivittää tätä blogia useammin – ja ylipäätään tehdä asioita, joista voisin blogata. Nyt tilanne kuitenkin on mikä on. Siitä ajasta, joka ennen oli pyhitetty käsitöille, kirppiksille ja sisustukselle, kilpailevat nyt muun muassa pulkkailu, nukkekotileikit ja barbapapat. Ja niin sen tietty kuuluu ollakin. Kiitos kaunis kuitenkin kaikille, jotka täällä jaksavat piipahtaa vähän verkkaisesta päivitystahdista huolimatta!

Auringon lisäksi Helsingissäkin on nyt lunta!

Nukkekodin tuunaus kaksivuotiaalle

Meillä siirryttiin tänään joulusta suoraan seuraavaan juhlahumuun, kun Elsa täytti kaksi vuotta. Varsinaiset juhlat vietetään suvun ja kummitädin kesken vasta viikon päästä, joten tänään piipahdimme vain Sunnissa brunssilla, koska jääkaappikin oli joulureissujen jäljiltä sopivasti tyhjä.

Elsa sai meiltä vanhemmilta synttärilahjaksi minun ja siskojeni vanhan nukkekodin, jonka kunnostin häntä varten. Prosessiin liittyi monenlaisia vaiheita, kuten isäni ostama jättimäinen jääkiekkokassi, jossa nukkekoti kuljetettiin junalla Seinäjoelta Helsinkiin, mutta tunnearvon takia säätäminen oli sen arvoista: nukkekoti kun ei ole ihan mitä tahansa kauppatavaraa, vaan sen on joskus 80-luvulla tehnyt pappani.

Tuunaus oli vähän kuin remontti pienoiskoossa. Ensin oli se veemäisin vaihe eli tapettien ja lattioiden repiminen, sitten hiomis-maalaus-rumba, ja lopuksi pantiin vielä uudet lattiat ja tapetit paikalleen.

Talon pääväritystä eli valkoisia seiniä ja ruskeaa kattoa en nostalgiasyistä hennonnut muuttaa. Sisustuksen kasari-kukkakuosit vaihtuivat kuitenkin graafisempiin kuvioihin ja väreihin. Tapetit ovat siskon remonttiylijäämiä, ja lattiat päällystin puupintaa muistuttavalla kontaktimuovilla. Mustat seinätarrat on samoin tehty kontaktimuovilla. Verhoihin hyödynsin kaapista löytyneitä kankaanpaloja – vihdoinkin tuli käyttöä myös mumman tekemille pitsilakanoille.

Maalaus- ja tapetointijälki ei ehkä ole ihan yhtä siistiä kuin puuseppä-papalla, mutta lopputulos on kyllä silti oikein jees.

Synttärisankarikin vaikutti lahjaansa tyytyväiseltä. Kaksivuotias on mahtava tyyppi, vaikkakin hänen jokainen vastauksensa alkaa tällä hetkellä sanalla "ei". Mutta hän myös tykkää lähetellä lentosuukkoja, laulaa hienosti Tuiki tuiki tähtöstä, kutsuu sateenvarjoa sateenkaareksi ja käyttää suvereenisti sellaisia ilmauksia kuin "hyvä idea" ja "kyllä kelpaa". Mun ihana murunen!

Herttoniemi by Mapiful

Hellät tunteeni kotikaupunginosaani kohtaan eivät varmaan ole jääneet kenellekään epäselviksi. Siksi kun taannoin näin jossain sisustusblogissa (olisiko ollut Time of the Aquarius) Mapiful-nettikaupasta tilatun karttajulisteen, innostuin heti ideasta.

Hetken kesti toteutuksessa, mutta siinä se nyt on: ikioma Herttoniemi-julisteemme. Kartan pystyy siis suuntanumeron perusteella kohdentamaan omalle kotiseudulleen, ja tekstin ja koon sai valita itse (meillä koko on 50x70 cm). Helppokäyttöinen sovellus ja toimituskin oli nopeaa. Uskallan suositella!

Juliste on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa makuuhuoneessa, mutta varsinaisesti olen kaavaillut sitä olohuoneen seinälle. Pitkä telkkariseinä on nimittäin vailla mitään somistusta ja aika karun näköinen. Sen sisustaminen on ollut ongelma jo pidempään, sillä taulujen ja hyllyjen sommitteleminen telkkarin ympärille tuntuu tosi vaikealta. Inspiroivia esikuviakin on lähes mahdotonta bongata, sillä sisustuslehdissä telkkariseinät on usein rajattu kuvien ulkopuolelle (tai valittu lehteen vain niitä kulttuurikoteja, joissa telkkarista on luovuttu kokonaan.)

Elikkä jos on ideoita tai hyviä esimerkkejä aiheesta, innolla otan vastaan!