Kierrätyksen kierrätystä

On kaksi tuoksua ylitse muiden, jotka merkitsevät kesää: toinen on aurinkorasvan haju paahtuneella iholla, toinen taas mäntysuovalta tuoksuva, vastapesty matto. Jälkimmäistä olen viime päivinä saanut nuuskia kotona, kun vihdoin sain kuljetettua Helsinkiin muutama viikko sitten Seinäjoen Fidasta ostamani maton (muistaakseni huikeat 25 e), jonka pesin alkukodin kylppärissä ja jätin odottamaan kuivumista.

Voin muuten kertoa, että tuon kokoluokan matto painoi märkänä ihan hel-ve-tis-ti – usko ja käsivoimat meinasivat loppua, mutta onneksi äiti auttoi mattotelineelle ripustamisessa. Sinänsä matot ovat yleensä käteviä kirppuhankintoja, sillä ne voi aina pestä tai pesettää ja karistaa siten käytetyn fiiliksen. Kauniita mattoja myös löytää kirppiksiltä aika helposti, sekä perinteisiä räsymattoja että itämaisia (tai ainakin itämaishenkisiä) solmittuja mattoja.

Minun löytöni on kookas, paksu räsymatto ja selvästi kotikutoinen, sillä jostain kohtaa kuteesta pisti silmään jopa pieni metallinen nappi. Kierrätystuotteen kierrätystä siis! Värisävyt ovat kauniit ja mätsäävät täydellisesti meidän olohuoneen tauluihin ja verhoihin. Pidän siitä, miten tummien värien välistä pilkoittaa vähän valkoista – esimerkiksi tämä Nenan mustavalkoinen matto on myös tosi kaunis.

Perinteiset räsymatot ovat olleet suosikkejani jo kauan ennen kuin niistä tuli trendikkäitä. Lapsuudenkodissani käytettiin lähestulkoon pelkästään mummun kutomia mattoja, ja niitä on ollut myös jokaisessa omassa asunnossani, tälläkin hetkellä kolme. Kun mummolaamme jokin aika sitten tyhjennettiin, leikittelin hetken ajatuksella, että roudaisin Helsinkiin mummun kangaspuut ja opettelisin kutomaan. Lopullinen marttautuminen jäi (ehkä siipankin onneksi) silti vielä saavuttamatta, sillä tulin järkiini ja tajusin, että kangaspuut olisivat, no, kohtuullisen massiivinen sisustuselementti.