sunnuntai 28. elokuuta 2011

Terveisiä Pentinkulmalta


Ystäväni mökki sijaitsee Urjalassa, Väinö Linnan kotikulmilla. Mökin ohi kulkee turistinähtävyys nimeltä Väinö Linnan reitti, jonka varrelta löytyvät muun muassa Täällä Pohjantähden alla -kirjan pappilan, kartanon ja työväentalon esikuvat. Eilen matkasimme kaveriporukalla Urjalaan viettämään perinteistä (eiköhän kolmas kerta sinetöi jo perinteen?) Pentinkulman-viikonloppua. 

Ohjelmassa oli muun muassa Väinö Linna -aiheinen tietovisa, josta oma voittoisa joukkueeni sai palkinnoksi klassista Linna-suihkusaippuaa. Lisäksi poimimme ylikypsiä viinimarjoja, saunoimme, söimme, söimme ja söimme – ja ylipäätään vain nautimme kesän todennäköisesti viimeisestä helleviikonlopusta. Samalla pohdimme sitä, kuinka mukavaa on, että mökkireissut ovat muuttuneet siitä nuoruusvuosien "sipsejä, siideriä ja irttareita" -linjasta kohti mukavan keski-ikäistä "viiniä ja hyvää ruokaa".

Yöllä kaupunkilaisjoukko lojui mökin pihalla aurinkotuoleilla ja tuijotteli tähtitaivasta, jota Helsingissä asuessa ei juuri koskaan pääse näkemään. Kuten parhailla reissuilla aina, tälläkään en liiemmälti jaksanut ottaa valokuvia. Jaettakoon siksi kanssanne vain yksi maailman kauneimmista biiseistä, jota soitimme yöllä tähtiä tuijotellessamme. Wilcon Jesus Etc:ssa lauletaan näin: "You were right about the stars/ each one is a setting sun."

2 kommenttia: