sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Auringon sävyissä

Keltainen on yksi lempiväreistäni – mieleluiten juuri tällaisena lämpimänä ja aavistuksen okransävyisenä.

Ystäväni Aino toivoi keltaista puuvillabaktusta, ja saamansa piti. Ohje oli sama kuin keväällä neulomassani punaisessa huivissa, lankana tällä kertaa Schachenmayr Catania (sävy 0249), jota kului vajaat neljä kerää. Huivin tikkusin enimmäkseen junamatkoilla Ruisrockiin, Seinäjoelle ja mökkeilemään.

Nyt onkin sitten ison neuleprojektin vaje: onneksi pari keskenjäänyttä lapas- ja sukkaparia odottaa sentään viimeistelyään. Ehkä muhkea syysvillapaita seuraavaksi?

Kuvan taustalla näkyy muuten kolmekymppislahjaksi saamani Utensilo, jota edelleen ra-kas-tan! Joku kysyi joskus, onko se oikeasti käytännöllinen. Onhan se, kovastikin – tosin silloin esteettisyys saattaa kyllä vähän kärsiä. Utensilo kun on näpsä säilytyspaikka esimerkiksi lounasseteleille ja ulkoiselle kovalevylle, jotka eivät ole suoranaisia sisustuselementtejä. Mutta so what, joku raja on oltava kodin laittamisellakin.

8 kommenttia:

  1. Ihana väri. Viime vuosina tuollaisesta keltaisesta on tullut suosikkini. Baktus on ehdottomasti käytännöllisen mallinen huivi =)

    VastaaPoista
  2. Keltaisesta ei voi tulla kuin hyvälle tuulelle! Ja baktus on paras. :)

    VastaaPoista
  3. Hah meillä mies on haaveillut tuosta Utensilosta ja siinä voiskin olla hyvä huomenlahja :D Hieman on ollut hankala keksiä jotain herralle..

    VastaaPoista
  4. Anu, voin kyllä suositella! Meillä Utensilo on olkkarissa, mutta toimis varmaan erinomaisesti myös eteisessä, tai miksei vaikka lastenhuoneessakin.

    VastaaPoista
  5. Baktus lähti tänään puikoille. Kiitos tästäkin vinkistä! Armi

    VastaaPoista
  6. Saako kysyä mistä löysit Schachenmayerin lankaa? olen itsekin virkkaamassa itselleni huivia juuri samasta langasta( jopa samasta väristä!) ja se uhkaa loppua kesken..
    T. Linda

    VastaaPoista
  7. Linda, mä ostin nämä Helsingin Menitasta.

    VastaaPoista