sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liinavaatekaappi olkkarin nurkkaan

Kaapin päälle on rakenneltu jos jonkinmoisia asetelmia, ja projekti elää edelleen.

Kesällä tuli piiitkästä aikaa tehtyä suuremman kokoluokan kirppislöytö. Kun siippa ja Elsa olivat kaksistaan mökillä, mulla oli aikaa tehdä pari täsmäiskua Itä-Helsingin kirppiksille. Puotinharjun Fidassa odotti nätti ja hyväkuntoinen liinavaatekaappi, ei ihan ilmainen muttei törkyisen kalliskaan, ja se oli siinä.

Kaappi pääsi olohuoneen nurkkaan, tumman BoConceptin senkin tilalle. Senkki oli meillä jo Kallion kodissa, jonka mittasuhteisiin se sopikin hyvin, mutta tänne se oli aina tuntunut turhan massiiviselta. Kaipasin jotain vähän sirompaa ja viiskytlukulaisempaa, ja kiitos Tori.fi:n, vanhastakin päästiin eroon.

Uusi kaappi palvelee juuri siinä tarkoituksessa, johon se on suunniteltukin, eli liinavaatekaappina. Tosin luulen, että 1950-luvulla sen sisus on näyttänyt aika erilaiselta: nyt ei ole siistejä mankeloituja  (tai vähintään silitettyjä) liinavaaterivejä vaan epämääräisille rullille suoraan pyykkitelineeltä käärittyjä lakanoita. Tämä on niitä huushollausjuttuja, joihin mulla ei vain riitä paukkuja. Ryttyyn ne menee sängyssä kuitenkin, joten miksi nähdä vaivaa? (Okei, se siistinnäköinen kaappi. MUTTA JOHONKIN ON RAJA VEDETTÄVÄ.)

Silitetäänkö teillä lakanoita?

10 kommenttia:

  1. Kaunis kaappi! Mäkin oon haaveillut tuommoisesta. Mä en käsitä lakanoiden silittämistä, ihan kamalan vaivanloista. Meillä on sellainen retro vihreä Upo, niin mankeloin sillä aina lakanat. Näin ne saa siistimpiin pinoihin ja kaappiin mahtuu enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta siis sähän olet ihan todella tehokas, jos kuitenkin mankeloit! Musta se on ajatuksena viehättävä, mutta käytännössä tiedän, että en saisi aikaiseksi. Mä olen vähän sellainen poissa silmistä, poissa mielestä -tyyppi, eli se epäjärjestys ei kaapissa niin haittaa.

      Mutta kaappi itsessään on kyllä ihana! :)

      Poista
  2. Ei kai kukaan lakanoita oikeasti silitä?

    Siis edes mun äiti, joka silittää kaiken muun, on lakanoiden suhteen tyytynyt vaan vetämään ne ja käärimään rullalle.

    Silleen me miehenkin kanssa tehdään - se on perinyt saman tavan, pikkaisen erilaisena vain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis meidän äiti todellakin silittää! Ja on olevinaan kovin radikaali, kun ei sentään MANKELOI! :D

      Mehän ei siis edes vedetä lakanoita, koska mä en jaksa odottaa sopivaa lakanoidenvetämishetkeä, että oltais molemmat kotona. Joten harrastan sullomista.

      Poista
  3. Oi, meillä on melkein samanlainen kaappi. Löytö Seinäjoelta tori.fi:stä. (E-Pohjanmaan tori.fi on kyllä huonekalujen osalta joskus todellinen aarreaitta! Jos sattuu vaikka kuljetusintoiset vanhemmat asumaan seudulla...)

    Meidän kaapissa on molemmissa ovissa lukko ja kummassakin oma erilainen avain. Mies kerran reippaalla otteella käytti väärää avainta väärään lukkoon ja sinnehän se jäi jumiin. Onneksi takalevyn sai auki ja lukon sitä kautta ruuvattua irti, ja avaimen sitten irrotettua lukosta, joten säästyttiin peruuttamattomalta vahingolta.

    Ja en todellakaan silitä lakanoita, mutta haaveilen kodinhoitohuoneen tapaisesta tilasta seuraavassa kodissa. Aion tuoda sinne mumman vanhan mankelin ja sitten mankeloida menemään kuin mikäkin. Unelmoin sileistä lakanapinkoista!

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mä aina Pohjanmaalla käydessäni harmittelen, että taitetaan tätä matkaa pelkästään junalla - sieltä voisi tehdä niiin hyviä sisustuslöytöjä ja paljon halvemmalla kuin täältä pääkaupunkiseudulta. Tori.fi:tä ei parane alkaa edes kurkkia. :)

      Meiltä puuttuu kaapista avain kokonaan, mutta onneksi sulkeutuu ihan nätisti ilmankin. Onneksi tekin saitte omanne auki! :D

      Ja kodinhoitohuone olis kyllä ihana. Ihan jo siksikin, että saisi jonnekin piilotettua sisustuselementin nimeltä pyykkiteline...

      Poista
  4. Lakanat kannattaisi mankeloida tai silittää siksi että kankaan kuidut painuisivat tiiviimmiksi tällöin pöly ja lika ei pääsisi niin syvälle kuitujen sekaan.

    Mut ei en minäkään silitä lakanoita, mankeloisin kyllä jos olisi mankeli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tietysti, tokihan tähän joku järkisyykin liittyi! Kyllä se vanha kansa vaan tietää....

      Poista
  5. Thinkpad x1 Titanium | TITanium Art
    Thinkpad x1 titanium welder titanium | TITanium Art. All remmington titanium our titanium rods work has been done since we became a small work community. Discover all of the important artworks ford fusion titanium for sale you need.$49.00 · urban titanium metallic ‎In stock

    VastaaPoista