perjantai 23. joulukuuta 2016

Sentään jotain itse tehtyä


Tänä vuonna itse tehtyjen lahjojen suhteen oli aika hiljaista. Jotain sentään ehdin tehdä, nimittäin tyynyn Raija-tädille (luotan siihen, että hän ei käy täällä blogissa, ja uskallan paljastaa sen jo ennakkoon.)

Neulomisen prosessi oli niinkin yksinkertainen, että googlasin sanat "kaunis pintaneule" ja päädyin noudattamaan muistaakseni toista ohjetta, jota haku tarjosi. Se löytyi täältä Suvikumpu-blogista ja oli varsin helppo ja kiva – hyvin voisin jatkossakin soveltaa samaa neuletta vaikkapa lapasten selkämykseen. Lankana oli Snurresta ostettu Cascade Yarnsin Cascade 220 Heathers.

Ja sitten ei muuta kuin oikein leppoisaa, rentouttavaa, nostalgista ja kaunista joulua kaikille! Minä hyppään huomenna Tampereen-junaan ja lähden anoppilaan täysihoitoon. Sieltä palataan tapaninpäivänä järjestämään kolmevuotissynttäreitä yhdelle pikku neitokaiselle. Jos on ideoita, miten noin seiskamiikan leipomistaidoilla tehdään Frozen-kakku (!!!), kertokaa ihmeessä.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa joulun aikaa sinullekin!
    Frozen kakku ei-niin-kondiittoreille - esim. Prismasta sellainen valmis syötävä kakkukuva ja sinisellä elintarvikevärillä värjäät kermavaahdon. Onnistuu!

    VastaaPoista
  2. Hmm.. vaahtokarkkimassasta lumihiutalepiparimuotilla kuvia ja syötävää hilettä päälle?

    VastaaPoista
  3. Noita kakkukuvia mä olenkin miettinyt! Meidän lähikaupoissa sellaisia ei myydä mutta ehkä pitää lähteä toivioretkelle automarkettiin :D

    VastaaPoista
  4. Ja Nellyn ehdotus kuulostaa upealta, mä en edes tiennyt että on olemassa vaahtokarkkimassaa! :) Syötävä hile olisi varma hitti.

    VastaaPoista
  5. Kaunis tyyny! Kakkukuvaa olisin minäkin ehdottanut. Meillä niitä löytyy Ciymarketista ainakin.

    VastaaPoista
  6. Beautiful pillow cover! Kaunis blog!! Have a wonderful year in 2017!!

    VastaaPoista