Lisää joulun merkkejä

Lasipallot ostettu Granitista ja linnut Taikin myyjäisistä pari vuotta sitten.

Eilen retkeiltiin lapsen kanssa oman talon takapihalla (näimme kastemadon!!!) ja kas: myrskytuuli oli repinyt puusta juuri sopivan oksan mun lasipalloille ja lintukoristeille. Annoin siis periksi, viritin ne jo paikalleen. Muutenkin olen alkanut entisestään lepsuilla tämän jouluhomman suhteen. Jouluvalotkin ripustettiin jo, hyasintti ostettiin viikko sitten Herttoniemen alakoulun myyjäisistä. Jos kerran saan tästä iloa ja mielenrauhaa, why the hell not. 

(Sitä paitsi tänään taitaa olla ensimmäinen adventtikin. Sen tosin tajusin vasta jälkikäteen.)

Koulun myyjäisissä piti käydä liikuttumassa, kun kuoro lauloi joululauluja. Hyasintin lisäksi ostin tosi hyvän taatelikakun. Myyjäiset, parasta!

Ommeltu joulukalenteri eli fiilistelykauden alku

(Oli pakko vielä kerran tästäkin kuvasta laskea, että "onhan siinä varmasti kaikki numerot". Ripustuskeppiä en vielä ennättänyt lyhentää)

Havahduin jokin aika sitten siihen, että tuo naperohan alkaa olla jo sen verran iso, että se voi tajuta joulusta jotakin. Ja tällaiselle kovan luokan jouluihmiselle se tietysti antaa loppuvuoteen ihan oman lisäfiiliksensä. Yhtäkkiä siihen mun hillityn tunnelmalliseen En etsi valtaa loistoa -jouluun tulee lisää sävyjä tontuista, piparitalkoista ja muista tenavajoulun elementeistä.

Tontuista puheen ollen: yksi olennainen joulujuttu lapsille on tietty joulukalenteri. Tämä on taas niitä asioita, joissa helpommallakin olisi voinut päästä – hienoja joulukalentereja kun on tarjolla yllin kyllin, muun muassa Granitin tyylikäs versio. Mutta sen verran kässämäen muijia tässä ollaan, että luonto ei olisi antanut periksi ostaa valmista. Ehkä kyseessä on myös nostalgiajuttu: kotonakin meillä oli äidin tekemä kalenteri, joka muuten edelleen otetaan esille niiksi pariksi päiväksi, jotka me lapset ja lapsenlapset Pohjanmaalla jouluna vietämme.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen – onneksi, sillä tätä pitää katsella vielä aika monena jouluna.

Kalenterin mustavalkoinen taustakangas on Marimekon Kullervo, vihreä kangas on samoin Marimekosta ja punainen sekä keltavalkoinen Eurokankaasta. Numerot leikkasin mustasta huovasta ja liimasin paikalleen kangasliimalla, ja se oli muuten tämän homman työläin osuus. Kalenterista tuli vahingossa aika iso, mutta mahtuupa siihen sitten tarvittaessa vähän kookkampiakin lahjuksia. Ideoita muuten otetaan vastaan, mitä kalenteriin voi sujauttaa vähän alle kaksivuotiaalle, jonka natsiäiti a) vastustaa turhaa krääsää ja b) ei anna lapsen vielä syödä karkkia. Rusinoilla, pipareilla ja tarroilla taidetaan lähteä liikkeelle.

Joulufiilistely on muutenkin jo alkanut joululauluilla ja kynttilöillä. Tänä viikonloppuna se on tosin tuntunut aika pakahduttavalta. Samaan aikaan, kun perjantaina itse istuin sohvalla neulomassa ja kuuntelemassa Oi jouluyötä, tapahtui Ranskassa kamaluuksia. Lauantai-iltana olimme ystävien kanssa pizzalla, jonka kyytipojaksi ostimme pullollisen samppanjaa. Siitä juotiin malja pariisilaisille. Voimia ja valoisampia aikoja heille!

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?

Ohuenohutta raitaa

Pikkusiskolle kiitos kuvausavusta!

Pipokokoelmassani oli ohuen, hillitynvärisen villapipon kokoinen aukko. Päädyin tekemään yhden kerroksen mustavalkoraidoitusta, lankana Fiinaneuleesta hetken mielijohteesta ostettu superpehmoinen Mondial Superwool -merinovilla. Malli oli sama, Kerällä-kirjan myssyohjeesta muokattu kuin viimetalvisessa raitapipossa.

Punainen seinä kuuluu lapsuudenkodille, siellä kului viikonloppu. Elsa sai nauttia isovanhempien hoidosta ja minä pääsin kirppikselle, vesijuoksemaan ja syömään aina yhtä hyvään Juurella-ravintolaan. Ja kaiken päätteeksi vielä kotikaupungin jengi vei Veikkausliigan mestaruuden! Go SJK! (Ainuttakaan peliä en ennen tätä ollut katsonut, mutta parempi myöhäinen faniherätys kuin ei lainkaan.)

On muuten ihmeellistä huomata, mitä pari kuukautta päiväkodissa tekee lapselle. Yhtäkkiä Elsa on oppinut leikkimään, siis sellaista "käydään kaupassa tehdään ruokaa" -tyyppistä mielikuvitusleikkiä, jota isu ja pappa jaksoivat kärsivällisesti hänen kanssaan puuhata koko viikonlopun. Maailman liikuttavinta seurattavaa.

Kukka korissa

Mulle huone ei ole oikein valmis, ennen kuin siellä on viherkasvi. Niinpä edelleen vähän valjulta näyttänyt (ja asunnon ainoa kasviton) huone eli pikkuinen vierashuone sai ikkunalaudalleen ison aralian. Helppohoitoiseksi lupasi Itiksen kukkakaupan myyjä, se on tässä huushollissa tärkein kasvien valintakriteeri.

Viime aikoina olen tuntenut tarvetta karsia kaikenlainen ostelu minimiin, sekä ihan hoitovapaan jälkeisistä finanssisyistä että myös siksi, että liika tavara ahdistaa. Niinpä kasvin suojaruukkukin kehiteltiin "mitä kaapista löytyy" -periaatteella, ja sieltähän löytyi joskus viisi vuotta sitten vanhasta harmaasta lakanasta saksittuja matonkuteita. Tätä hommaa ei olekaan tullut hetkeen harrastettua – kori valmistui yhden päivän puhteena, ja nyt on sormessa rakko.

Virkkasin pohjasta tismalleen kasvin aluslautasen kokoisen, jotta kankainen kori ei pääse kastumaan. Tällä ratkaisulla mennään siihen asti, että kirppikseltä sattuu silmään joku ihan oikea ruukku. Visioissani se on joko punasavinen tai vanhaa Arabiaa.

Toinen viikonlopun pitkästä aikaa -juttu oli brunssilla käyminen. Tämä harrastus on lapsen myötä vähentynyt, ja viime aikoina myös rauhalliset Helsinki-viikonloput ovat olleet kortilla. Sörnäisten Moko on osoittanut kätevyytensä vauvalounaalla, ja hyvin se toimi myös taaperobrunssilla, kun Elsa (nautittuaan croissant-, nakki- ja vesimelonipitoisen lounaan) jaksoi hääräillä leikkinurkkauksessa äidin jälkkärin ajan.

Syyskiireet(tömyys)

Maanantaina käytiin retkellä. Pyöräiltiin Viikkiin lehmiä katsomaan ja syötiin pinaattilettuja lintutornilla. Lähtiessä hän sanoi: "Hei hei, retki!"

Tulin vain huikkaamaan, että hengissä ollaan. Pitäisi varmaan syyttää kiirettä, mutta kun tekee 80-prosenttista työpäivää, ei sellaista juuri ole. Kummasti aika silti vain kuluu kauppareissuilla, leikkipuistossa, ruokaa laittaessa, HBO:ta katsoessa. Suurin syy bloggamattomuuteen lienee silti se, että en jaksa ottaa valokuvia hyvin satunnaisia kännykkäräpsyjä lukuun ottamatta.

Suruakin on ollut meidän perheessä, yksi tärkeä ihminen nukkui pois pitkän sairauden jälkeen, ja se on toki vienyt kaikkien voimia.

Olen neulonut Elsalle lapaset ja kummipojalle villasukat, mutta en mitään raportoimisen arvoista. Jonossa odottaa pari muutakin perustyötä, eli luovat kässähommat ovat nyt vähän jäissä.

Mutta kaiken kaikkiaan elämä on tällä hetkellä tosi hyvää. Olen nauttinut töihinpaluusta enemmän kuin olisin ikinä kuvitellut – vaikka ajattelin viihtyväni kotona, huomaan silti kaivanneeni aikuisten ajatuksia ja jotain ihan omaa. Ja joka päivä on yhtä kivaa kävellä päiväkodille hakemaan tuota yhtä hassua minityyppiä, joka yhtäkkiä osaa laulaa Hämä-hämä-häkin toisen säkeistön alusta loppuun ja aamuisin heiluttaa, että "Heippa äiti, päiväkodille!"

Kulmasta kulmaan -neuletyynyt

Vieraiden majoittaminen on meillä ollut vähän retuperällä, eli suomeksi sanottuna parin kämäisen vaahtomuovipatjan varassa. Kesällä saimme vihdoin aikaiseksi sijoittaa vuodesohvaan, johon lapsenvahdeiksi värvätyt isovanhemmat ja muut yökyläilijät kehtaa majoittaa. Unfurl-vuodesohva oli Vepsäläisellä tarjoituksessa ja mahtui meidän ylimääräisen makkarin ikkunaseinälle just eikä melkein.

Sohvasta sain myös hyvän syyn neuloa pari sohvatyynyä. Ostin joskus keväällä Menitan alesta muutaman kerän Novitan Hanko-lankaa harmaana ja keltaisena. Neuloin tyynyt kulmasta kulmaan -taktiikalla, eli lisäsin ensin joka kerroksen alussa yhden silmukan ja puolivälissä puolestaan aloin vastaavasti vähentää. Samalla vaihtui väri.

Vähän jännäksi tosin meni, koska tajusin jossain vaiheessa, että sileällä neuleella tämä kulmasta kulmaan neulominen ei toimi samoin kuin ainaoikealla: kappaleesta ei tullutkaan napakka neliö vaan enemmänkin salmiakkikuvion mallinen. Kesken en silti voinut jättää, kun kerran olin aloittanut, ja neuloin kaksi tyynynpäällistä sisulla loppuun, vaikka koko ajan pikkuisen vitutti ja epäilytti, että tuleeko tästä mitään. No, onneksi paksua ja löysähköä neulosta sai hyvin venytettyä ja silitettyä muotoonsa, eli lopputulos on aivan ok. Kumpaankin tyynyyn (50x50 cm) meni yksi kerä kumpaakin väriä, taustakappaleeksi ompelin harmaata sisustuskangasta.

Mulla on muuten mielikuva, että Hanko-lanka on poistunut Novitan valikoimista – pitääköhän paikkansa, vai tietääkö joku, vieläkö sitä saa? Olen tykännyt Hangon värisävyistä, ja se onkin ollut mun luottotyynylanka: Hangosta on syntynyt muun muassa tällaisia ja tällaisia tyynyjä.

Ihanaa (viimeistä) kesäviikonloppua ihmiset! Mulla on tänään sopivasti synttärit, joita juhlistamme ystävien kanssa illallisella Tocassa.