Vision ja todellisuuden suhteesta (ja yksi tuubihuivi)

Tällainen siitä tuli. Ei ihan alkuperäisen ajatuksen mukainen, mutta kelpo keväthuivi kumminkin.

Aina välillä mulla on päässä VISIO. Visio täydellisestä lapasparista tai just tietynlaisesta villatakista. Aina joskus se visio myös välittyy puikoille ja lopputulos on sitä, mitä pitikin. Ja joskus sitten ei.

Aloin jo viime kesänä neuloa harmaasta puuvillalangasta laatikkomallista, leveähköä paitaa. Ajatuksena oli tehdä kapeita raitoja ja käyttää niissä kahta melkein samansävyistä harmaata, jolloin ne ikään kuin sulautuisivat yhteen. No, eivät ne ihan sulautuneet, eikä koko tekele muutenkaan näyttänyt siltä miltä piti. Takakappaleen neulottuani, etukappaleen puolivälissä, oli pakko myöntää, etten koskaan tule käyttämään tätä paitaa.

Niin pitkälle päästyäni en kuitenkaan raaskinut purkaakaan, joten päätin keksiä etu- ja takakappaleille uuden käyttötarkoituksen. Kahdesta suorasta pötkylästä olisi voinut tehdä esimerkiksi tyynyn, mutta mä päädyin (luonnollisesti) iänikuiseen tuubihuiviini. Lopulta homma meni ympäri vielä sikälikin, että valitsin nurjaksi puoleksi aikomani pinnan päällimmäiseksi – siinä ne harmaat lopulta sulautuivat nätimmin yhteen.

Ja tulipahan opeteltua myös kokonaan uusi käsityötekniikka eli silmukoiminen: yhdistin siis kappaleet  yhdeksi pitkäksi pötkyläksi silmukoimalla, ompelin putkiloksi ja kiinnitin putkilon päät yhteen.

(Ja silmukoiminen! Wo-hou! Sauma ilman saumaa! En moista hienostuneisuutta tiennyt olevan olemassakaan. Pari nettitutoriaalia ja muutaman kirosanan homman hiffaaminen kyllä vaati.)

Tunnustatko väriä?

Toisilla ihmisillä on omat tunnusvärinsä: sellaiset, joista muut sanovat automaattisesti, että "ihan sun värinen". Joten kun ystäväni Mervi toivoi itselleen mehiläispesämyssyä, tiesin heti, millaisia sävyjä lähden hakemaan: liilaa, violettia, fuksiaa, tummanpunaista. Sopiva violetti löytyi Abuelita Merino Worsted -langasta, ja valitettavasti näyttää siltä, että pipoa ehtii vielä käyttääkin tänä keväänä (anteeksi, tiedän, että kaikki valittavat säästä nyt rasittavuuteen asti, mutta kun...).

Pipo mätsää toivon mukaan hyvin myös näihin lapasiin, jotka niinikään päätyivät samalle violetin ystävälle.

(Aloin muuten miettiä, mitkä ovat omia tunnusvärejäni, ja päädyin siihen, että tämän blogin perusteella ainakin HARMAA. Että ihan syyttä tässä valitetaan sään ankeudesta.)

Yhtä juhlaa vaan

Ostin lauantaiaamuna neilikkakimpun torilta. Sitten kävi niin, että päivän aikana meillä kävi parikin kyläilijäporukkaa, jotka molemmat toivat kukkia mukanaan. Nyt keittiössä näyttää siltä kuin eilen olisi ollut isommatkin juhlat. Arvostan!

Kevätpäivän soundtrack

Tähän aikaan vuodesta mulla alkaa aina soida päässä tämä biisi – kiitos nuoruus ja Sairaan kaunis maailma -elokuva. Näihin sointuihin, näihin tunnelmiin: oikein mahtavaa viikonloppua!

Menkää ja ostakaa marmoria

Minun marmorilöydöstäni tuli teline vaihtuvalle korttinäyttelylle. Tämä kuva on peräisin Nelli Palomäen taannoisesta hienosta näyttelystä Valokuvataiteen museossa.

Kirppisten tädit ovat joskus harmillisen tarkkasilmäisiä trendihaukkoja. Ne bongaavat ihan liian aikaisin, että ahaa, nyt noita Finelin emalikulhoja ja pärekoreja metsästävät kaikki – ja osaavat hinnoitellakin ne sen mukaan. Yksi viime aikojen trendi, jota kirppiksillä ei ehkä kuitenkaan vielä olla tajuttu, on marmori.

(Kyllä, jos et ole huomannut, niin marmori on nyt in. Sen näkee esimerkiksi täältä ja täältä, ja myös allaolevasta Divaanin sivusta).

Viime viikonlopun kirppiskierroksella Seinäjoella marmorituotteissa olisi ollut, mistä valita. Oli muutamalla eurolla marmorista kulhoa, talouspaperitelinettä ja kynttilänjalkaa. Minä hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain kuvan paperitelineen puolellatoista eurolla (vai onko se lautasliinateline?). Kummasti vain marmorikin – jota viisi vuotta sitten ei olisi luultavasti tullut mieleenkään hankkia kotiin – alkaa näyttää kauniilta, kun se sattuu silmään siellä sun täällä.

Nyt siis bongaamaan marmoria kirppiksiltä, kun vielä halvalla saa (elleivät sitten Seinäjoen Fidan kunnianarvoisat tädit satu lukemaan tätä blogia).

Raikas Rörstrand

Vuonna 1726 perustettu ruotsalainen Rörstrand on vähän niin kuin naapureiden Arabia. Moni tunnistaa heidän tuotteistaan ainakin sinivalkoiset Mon Amie -astiat, ja hiljattain merkki pääsi uutisiin tehtyään yhteistyömalliston vaatemerkki Filippa K:n kanssa.

Silloin tällöin Rörstrandin astioihin törmää myös suomalaisilla kirpputoreilla. Pääsiäislomalla bongasin Seinäjoen SPR:n kirppikseltä kaksi merkin tarjoiluvatia (15 ja 18 e), joissa oli kaunis sinikeltainen kuviointi. Malli oli nimeltään Svea, mutta en googlaamalla löytänyt siitä enempää tietoa. Ihan hauskaa vaihtelua patrioottiseen astiakaappiini – sieltä nimittäin löytyy lähinnä Iittalaa, Arabiaa ja Marimekkoa. Fanitan kotimaista astiasuunnittelua, eikä mulle siksi tule koskaan oikeastaan mieleenkään hankkia mitään muuta.

Myönnettävä silti on, että kyllä ne naapuritkin osaavat. Rörstrandin lisäksi olen joskus ihastellut myös näitä Gustavsbergin vihreävalkoisia Berså-astioita (kuva täältä).

Löytyykö teistä ruotsalaismerkkien ystäviä?

Satunnaisia asioita ja otoksia

Edellisen postauksen kommenttiboksissa Oili mainitsi, että olisi kiva nähdä enemmänkin kuvia meiltä kotoa. Hahaa, saamasi pitää – luvassa kunnon kuvatykitystä! Yhdistän nämä satunnaiset räpsyt hiljattain Kerän naisilta saamaani haasteeseen, jossa kuului kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. En kestä epäjärjestystä – tietyissä paikoissa kotia. Minun on mahdotonta mennä nukkumaan, jos keittiön pöydällä lojuu likaisia astioita, mutta kestän ihan hyvin sen, että olohuoneen matolla on aikakauslehtiä.

2. Luen juuri Patti Smithin omaelämäkertaista teosta Ihan kakaroita. Kirja on ihana mutta ahdistun ihan vähän siitä, miten tylsältä, keskiluokkaiselta ja keski-ikäiseltä se saa oman elämäni näyttämään.

3. Haluaisin oppia tekemään linssiruokia, sillä (ihme kyllä) linssit ovat raaka-aine, josta en ole koskaan kokannut mitään. (Tämän kohdan pointtina oli oikeastaan vihjata, että jos tiedätte pettämättömiä linssireseptejä, saa kertoa.)

4. Olen sisustustekstiilimäen naisia. En voisi kuvitella kotia ilman verhoja, vaikka se nykyisin muodikasta onkin.

5. Olen pikku hiljaa alkanut hyväksyä sen, etten enää erityisemmin viihdy baareissa (ellei niissä saa myös ruokaa ja ole riittävän rauhallista juttelemiseen). Harvoin enää itsekään uskon itseäni, kun vaahtoan kavereille, miten "pitäisi mennä kunnolla tanssimaan".

6. En omista ruokakauppojen bonus- ja plussakortteja. Se on surkea ja minimaalinen kapinani kohdassa 2 mainittua keskiluokkaistumista ja -ikäistymistä vastaan.

7. Jos ihan rehellisiä ollaan, menen yleensä mieluummin elokuviin kuin teatteriin. Hyvä teatteriesitys voi olla mahtava elämys, mutta keskinkertainen teatteri on vain piinallista. Keskinkertaisia elokuvia taas pystyn hyvin katsomaan.

8. Rakastan tyttöjen iltoja ja tyttöjen matkoja. Kuulostaa kammottavan sukupuoliroolittuneelta ja stereotyyppiseltä, mutta välillä on äärimmäisen mukavaa jättää miehet kotiin ja tehdä jotain ihan vaan likkojen kesken. (Mistä päästään taas aasinsillalla seuraavaan asiaan, johon kaipaan vinkkejä: Suunnittelemme tyttöjen viikonloppua Hangossa toukokuussa. Mikäli tiedätte ihania majapaikkoja siltä suunnalta, kertokaahan!)

Koska minusta on aina yhtä kivaa lukea täällä blogissa teidän kommenttejanne, haastan mukaan ne viisi viimeisintä tyyppiä, jotka ovat jättäneet puumerkkinsä tontilleni:

Oili

Pitko

Milla

Tuuli

Iikku

Kertokaa siis tekin kahdeksan asiaa itsestänne ja pankaa haaste kiertämään!