Nukkekodin tuunaus kaksivuotiaalle

Meillä siirryttiin tänään joulusta suoraan seuraavaan juhlahumuun, kun Elsa täytti kaksi vuotta. Varsinaiset juhlat vietetään suvun ja kummitädin kesken vasta viikon päästä, joten tänään piipahdimme vain Sunnissa brunssilla, koska jääkaappikin oli joulureissujen jäljiltä sopivasti tyhjä.

Elsa sai meiltä vanhemmilta synttärilahjaksi minun ja siskojeni vanhan nukkekodin, jonka kunnostin häntä varten. Prosessiin liittyi monenlaisia vaiheita, kuten isäni ostama jättimäinen jääkiekkokassi, jossa nukkekoti kuljetettiin junalla Seinäjoelta Helsinkiin, mutta tunnearvon takia säätäminen oli sen arvoista: nukkekoti kun ei ole ihan mitä tahansa kauppatavaraa, vaan sen on joskus 80-luvulla tehnyt pappani.

Tuunaus oli vähän kuin remontti pienoiskoossa. Ensin oli se veemäisin vaihe eli tapettien ja lattioiden repiminen, sitten hiomis-maalaus-rumba, ja lopuksi pantiin vielä uudet lattiat ja tapetit paikalleen.

Talon pääväritystä eli valkoisia seiniä ja ruskeaa kattoa en nostalgiasyistä hennonnut muuttaa. Sisustuksen kasari-kukkakuosit vaihtuivat kuitenkin graafisempiin kuvioihin ja väreihin. Tapetit ovat siskon remonttiylijäämiä, ja lattiat päällystin puupintaa muistuttavalla kontaktimuovilla. Mustat seinätarrat on samoin tehty kontaktimuovilla. Verhoihin hyödynsin kaapista löytyneitä kankaanpaloja – vihdoinkin tuli käyttöä myös mumman tekemille pitsilakanoille.

Maalaus- ja tapetointijälki ei ehkä ole ihan yhtä siistiä kuin puuseppä-papalla, mutta lopputulos on kyllä silti oikein jees.

Synttärisankarikin vaikutti lahjaansa tyytyväiseltä. Kaksivuotias on mahtava tyyppi, vaikkakin hänen jokainen vastauksensa alkaa tällä hetkellä sanalla "ei". Mutta hän myös tykkää lähetellä lentosuukkoja, laulaa hienosti Tuiki tuiki tähtöstä, kutsuu sateenvarjoa sateenkaareksi ja käyttää suvereenisti sellaisia ilmauksia kuin "hyvä idea" ja "kyllä kelpaa". Mun ihana murunen!

Herttoniemi by Mapiful

Hellät tunteeni kotikaupunginosaani kohtaan eivät varmaan ole jääneet kenellekään epäselviksi. Siksi kun taannoin näin jossain sisustusblogissa (olisiko ollut Time of the Aquarius) Mapiful-nettikaupasta tilatun karttajulisteen, innostuin heti ideasta.

Hetken kesti toteutuksessa, mutta siinä se nyt on: ikioma Herttoniemi-julisteemme. Kartan pystyy siis suuntanumeron perusteella kohdentamaan omalle kotiseudulleen, ja tekstin ja koon sai valita itse (meillä koko on 50x70 cm). Helppokäyttöinen sovellus ja toimituskin oli nopeaa. Uskallan suositella!

Juliste on tällä hetkellä väliaikaissijoituksessa makuuhuoneessa, mutta varsinaisesti olen kaavaillut sitä olohuoneen seinälle. Pitkä telkkariseinä on nimittäin vailla mitään somistusta ja aika karun näköinen. Sen sisustaminen on ollut ongelma jo pidempään, sillä taulujen ja hyllyjen sommitteleminen telkkarin ympärille tuntuu tosi vaikealta. Inspiroivia esikuviakin on lähes mahdotonta bongata, sillä sisustuslehdissä telkkariseinät on usein rajattu kuvien ulkopuolelle (tai valittu lehteen vain niitä kulttuurikoteja, joissa telkkarista on luovuttu kokonaan.)

Elikkä jos on ideoita tai hyviä esimerkkejä aiheesta, innolla otan vastaan!

Lisää joulun merkkejä

Lasipallot ostettu Granitista ja linnut Taikin myyjäisistä pari vuotta sitten.

Eilen retkeiltiin lapsen kanssa oman talon takapihalla (näimme kastemadon!!!) ja kas: myrskytuuli oli repinyt puusta juuri sopivan oksan mun lasipalloille ja lintukoristeille. Annoin siis periksi, viritin ne jo paikalleen. Muutenkin olen alkanut entisestään lepsuilla tämän jouluhomman suhteen. Jouluvalotkin ripustettiin jo, hyasintti ostettiin viikko sitten Herttoniemen alakoulun myyjäisistä. Jos kerran saan tästä iloa ja mielenrauhaa, why the hell not. 

(Sitä paitsi tänään taitaa olla ensimmäinen adventtikin. Sen tosin tajusin vasta jälkikäteen.)

Koulun myyjäisissä piti käydä liikuttumassa, kun kuoro lauloi joululauluja. Hyasintin lisäksi ostin tosi hyvän taatelikakun. Myyjäiset, parasta!

Ommeltu joulukalenteri eli fiilistelykauden alku

(Oli pakko vielä kerran tästäkin kuvasta laskea, että "onhan siinä varmasti kaikki numerot". Ripustuskeppiä en vielä ennättänyt lyhentää)

Havahduin jokin aika sitten siihen, että tuo naperohan alkaa olla jo sen verran iso, että se voi tajuta joulusta jotakin. Ja tällaiselle kovan luokan jouluihmiselle se tietysti antaa loppuvuoteen ihan oman lisäfiiliksensä. Yhtäkkiä siihen mun hillityn tunnelmalliseen En etsi valtaa loistoa -jouluun tulee lisää sävyjä tontuista, piparitalkoista ja muista tenavajoulun elementeistä.

Tontuista puheen ollen: yksi olennainen joulujuttu lapsille on tietty joulukalenteri. Tämä on taas niitä asioita, joissa helpommallakin olisi voinut päästä – hienoja joulukalentereja kun on tarjolla yllin kyllin, muun muassa Granitin tyylikäs versio. Mutta sen verran kässämäen muijia tässä ollaan, että luonto ei olisi antanut periksi ostaa valmista. Ehkä kyseessä on myös nostalgiajuttu: kotonakin meillä oli äidin tekemä kalenteri, joka muuten edelleen otetaan esille niiksi pariksi päiväksi, jotka me lapset ja lapsenlapset Pohjanmaalla jouluna vietämme.

Lopputulokseen olen varsin tyytyväinen – onneksi, sillä tätä pitää katsella vielä aika monena jouluna.

Kalenterin mustavalkoinen taustakangas on Marimekon Kullervo, vihreä kangas on samoin Marimekosta ja punainen sekä keltavalkoinen Eurokankaasta. Numerot leikkasin mustasta huovasta ja liimasin paikalleen kangasliimalla, ja se oli muuten tämän homman työläin osuus. Kalenterista tuli vahingossa aika iso, mutta mahtuupa siihen sitten tarvittaessa vähän kookkampiakin lahjuksia. Ideoita muuten otetaan vastaan, mitä kalenteriin voi sujauttaa vähän alle kaksivuotiaalle, jonka natsiäiti a) vastustaa turhaa krääsää ja b) ei anna lapsen vielä syödä karkkia. Rusinoilla, pipareilla ja tarroilla taidetaan lähteä liikkeelle.

Joulufiilistely on muutenkin jo alkanut joululauluilla ja kynttilöillä. Tänä viikonloppuna se on tosin tuntunut aika pakahduttavalta. Samaan aikaan, kun perjantaina itse istuin sohvalla neulomassa ja kuuntelemassa Oi jouluyötä, tapahtui Ranskassa kamaluuksia. Lauantai-iltana olimme ystävien kanssa pizzalla, jonka kyytipojaksi ostimme pullollisen samppanjaa. Siitä juotiin malja pariisilaisille. Voimia ja valoisampia aikoja heille!

Teenaisen paluu

Mustavalkoisten kuppien kanssa retrofiilis ei aivan karkaa käsistä.

Joku ehkä muistaa, että olen vannoutunut teenjuoja ja jopa keskitason teehifistelijä. Tai siis olin ennen lapsen saamista: äitiyslomalla muutuin aikataulu- ja jaksamissyistä irtoteeharrastajasta marketin pussiteen lipittäjäksi. Ei ollut aikaa eikä viitseliäisyyttä haudutella teetä huolella tai käydä teekaupoissa.

Nyt teeharrastus on kuitenkin kokemassa uutta tulemista. Pari viikkoa sitten kävin piiiitkästä aikaa Thehuoneella ostoksilla, ja viime viikonlopun Seinäjoen reissulta tarttui mukaan jopa uusi teekannu. Bongasin kannun SPR:n kirppikseltä huikeaan kolmen euron hintaan, ja se osoittautui norjalaiseksi, Egersund-nimisen keramiikkatehtaan tuotteeksi. 

Käsinmaalattu sarja on nimeltään Unique, ja se on suunniteltu ilmeisesti vuonna 1971. Hetken mietin, onko kirkkaankeltainen kannu pikkuisen liian retro meidän huusholliin, mutta sen design oli niin simppeli, että annoin periksi. Kannu on sitä paitsi haudutusominaisuuksiltaan mainio, sillä siinä on nokassa siivilä: silloin teelehdet voi panna suoraan kannuun, ja ne saavat liikkua vedessä vapaasti hautumisen ajan, mikä takaa parhaan mahdollisen makuelämyksen.

Musta on aina hauskaa miettiä, mistä tämäkin kannu on Seinäjoelle päätynyt. Kenties jonkun pohjalaisperheen 1970-luvun automatkalta Pohjois-Norjaan?

Ohuenohutta raitaa

Pikkusiskolle kiitos kuvausavusta!

Pipokokoelmassani oli ohuen, hillitynvärisen villapipon kokoinen aukko. Päädyin tekemään yhden kerroksen mustavalkoraidoitusta, lankana Fiinaneuleesta hetken mielijohteesta ostettu superpehmoinen Mondial Superwool -merinovilla. Malli oli sama, Kerällä-kirjan myssyohjeesta muokattu kuin viimetalvisessa raitapipossa.

Punainen seinä kuuluu lapsuudenkodille, siellä kului viikonloppu. Elsa sai nauttia isovanhempien hoidosta ja minä pääsin kirppikselle, vesijuoksemaan ja syömään aina yhtä hyvään Juurella-ravintolaan. Ja kaiken päätteeksi vielä kotikaupungin jengi vei Veikkausliigan mestaruuden! Go SJK! (Ainuttakaan peliä en ennen tätä ollut katsonut, mutta parempi myöhäinen faniherätys kuin ei lainkaan.)

On muuten ihmeellistä huomata, mitä pari kuukautta päiväkodissa tekee lapselle. Yhtäkkiä Elsa on oppinut leikkimään, siis sellaista "käydään kaupassa tehdään ruokaa" -tyyppistä mielikuvitusleikkiä, jota isu ja pappa jaksoivat kärsivällisesti hänen kanssaan puuhata koko viikonlopun. Maailman liikuttavinta seurattavaa.

Kukka korissa

Mulle huone ei ole oikein valmis, ennen kuin siellä on viherkasvi. Niinpä edelleen vähän valjulta näyttänyt (ja asunnon ainoa kasviton) huone eli pikkuinen vierashuone sai ikkunalaudalleen ison aralian. Helppohoitoiseksi lupasi Itiksen kukkakaupan myyjä, se on tässä huushollissa tärkein kasvien valintakriteeri.

Viime aikoina olen tuntenut tarvetta karsia kaikenlainen ostelu minimiin, sekä ihan hoitovapaan jälkeisistä finanssisyistä että myös siksi, että liika tavara ahdistaa. Niinpä kasvin suojaruukkukin kehiteltiin "mitä kaapista löytyy" -periaatteella, ja sieltähän löytyi joskus viisi vuotta sitten vanhasta harmaasta lakanasta saksittuja matonkuteita. Tätä hommaa ei olekaan tullut hetkeen harrastettua – kori valmistui yhden päivän puhteena, ja nyt on sormessa rakko.

Virkkasin pohjasta tismalleen kasvin aluslautasen kokoisen, jotta kankainen kori ei pääse kastumaan. Tällä ratkaisulla mennään siihen asti, että kirppikseltä sattuu silmään joku ihan oikea ruukku. Visioissani se on joko punasavinen tai vanhaa Arabiaa.

Toinen viikonlopun pitkästä aikaa -juttu oli brunssilla käyminen. Tämä harrastus on lapsen myötä vähentynyt, ja viime aikoina myös rauhalliset Helsinki-viikonloput ovat olleet kortilla. Sörnäisten Moko on osoittanut kätevyytensä vauvalounaalla, ja hyvin se toimi myös taaperobrunssilla, kun Elsa (nautittuaan croissant-, nakki- ja vesimelonipitoisen lounaan) jaksoi hääräillä leikkinurkkauksessa äidin jälkkärin ajan.