sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Kaurakauluri

Ei ehkä talven tyylikkäin mutta luultavasti mukavin asuste.
Kuvassa on viime viikkojen suosikkiseuralaiseni: lämmitettävä kauratyyny. Ompelin sen alun perin joululahjaksi kipeistä niskoista kärsineelle siipalle, mutta itse olen tainnut käyttää tyynyä enemmän. Pakkasilla kroppa tuntuu olevan jatkuvasti pienessä jännityksessä, ja kauratyyny on ihana kietaista jumittavia hartioita lämmittämään.

Ohjeen nappasin netistä sivustolta, joka oli tässä välissä näköjään lakannut toimimasta. Kirjoitetaan se siis tähän:
1. Leikkaa napakasta kankaasta noin 140x25 cm kokoinen pala (mä käytin kirppikseltä löytynyttä tukevaa puuvillakangasta). Taita kaistale pituussuunnassa kahtia oikeat puolet vastakkain ja ompele pitkät sivut kiinni.
2. Käännä pussi oikeinpäin ja ompele siihen "lokeroita", jotta kaura jakaantuu tasaisemmin: ompele ensin kankaat yhteen keskeltä pituussuunnassa niin, että päihin jaa nelisen senttiä tilaa, sen jälkeen poikittaissuunnassa kolmesta kohtaa tasaisin välein.
3. Valuta pussiin noin 1,3 kg kauranjyviä (löytyy esimerkiksi markettien linnunruokaosastolta). Ompele täyttöaukko kiinni käsin pienillä pistoilla.
4. Lämmitä tyynyä mikrossa täydellä teholla pari minuuttia. Laita harteille, käperry viltin alle ja lue hyvää sisustuslehteä.

7 kommenttia:

  1. Tsekkaapa LOKO, annoin sulle nappulan :)

    VastaaPoista
  2. Paitsi että se tulee vasta pian, eh.

    VastaaPoista
  3. Sulla on tosi kiva blogi! Hirveesti ihania kuvia ja tekeleitä. :) Ryhdyin heti lukijaks.

    VastaaPoista
  4. Ihmettelin ensiksi, että onpa erikoisen näköinen asuste, kunnes tajusin, mistä on kyse. Kiva lahja idea vaivasille ystäville. Kankaaks vaan jotakin nostalgista tai saajansa tyylistä ja pakettiin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaunis Milla! Sun pipo pääsi muuten esille myös Trendin puolella:
    http://www.trendi.fi/Blogi/Alla-bloggar/Luokka/Toimitusaika1/Postaus/?BlogEntry=14336

    Ja Tinuhelle kiitos myös! On aina erityisen hauska huomata, että täällä käy muitakin kuin kaverit ja äiti. :)

    Ja Karmiini, voin kyllä suositella kauratyynyä lahjaksi. Tässä kypsässä iässähän kaikki alkaa olla enemmän tai vähemmän vaivaisia...

    VastaaPoista
  6. Saisko tuon Trendin kuvan ja jutun laittaa blokiin?
    Jee:)

    VastaaPoista