lauantai 6. elokuuta 2011

Naamat ja piirakkaa



Kun yhdistetään kaksi suosikkiasiaani – Flow-festivaali ja Maija Louekarin printit – kiusausta on aika vaikea vastustaa. Siispä piipahdin tänään Marikulma-myymälässä ja ostin Marimekon ja Flow'n yhteystyönä syntyneen Naamat-tuoteperheen kassin. Kyseessä on Louekarin suunnittelema hauska naamaprintti, jolla myydään kasseja, t-paitoja ja tyynynliinoja. Tuotteet ovat kaupan Marikulmassa ja itse festareilla.

Huomasin muuten, että Marikulmassa saa myös vaihtaa Flow-rannekkeita ensi viikolla – kylläpäs he ovat nyt ajan hermolla! Muutenkin tuntuu, että Marimekossa on viime aikoina ollut hyvää pöhinää: esimerkiksi syysmalliston mekot Jenni Ropen printeistä ovat kerta kaikkiaan ihania, ja kauan kaivattu verkkokauppakin on vihdoin tulossa. Go Marimekko.


Marimekkoilun lisäksi päivän ohjelmaan kuului myös slut walkia ja mustikkapiirakan leipomista (jonkin sortin tasapainoa sekin). Illalla pakkaan kuoharipullon uuteen kassiin, otan piirakan kainaloon ja lähden ystävän luo Vallilaan syömään tapaksia. Sovittiin, että laitetaan oikein piilarit päähän, mikä tarkoittaa sitä, että baariin lähtemistäkään ei ole suljettu pois. Ja se on nykyään harvinaista se. Lauantaita ystävät!

6 kommenttia:

  1. Ai nytkö niitä jo sai? Torstaina sanottiin, et maanantaina tulevatmyyntiin. Pitääpä ehkä huomenna polkaista kaupunkiin.

    Mutta miten osasit päättää, minkä naaman kotiutat? Kamalan vaikee valinta!

    Jenni Ropen printit ovatkyllä ihania. Syksyä ootellessa siis!

    Ja hauskaa iltaa, oikein ilman piilareita,hih.

    VastaaPoista
  2. Heta, valintaa helpotti vähän se, että vaikka naamoja oli kuusi, kasseja varten niistä oli tehty kolme eri komboa (joista yksi oli sopivasti loppu). Mutta oikeastaan sain just sen, mistä tykkäsinkin eniten.

    Ilta oli hauska, vaikka kyllä taas sain tarpeeksi tuota laatua ainakin puoleksi vuodeksi. Huvittavinta oli jättää etkoilla mukana olleet kutimet narikkaan...:) Vähän on tämä bailaaminenkin muuttunut.

    VastaaPoista
  3. Toi sun oli ehkä kaikista kivoin, mutta tykkään siitä omastakin kyllä. Nyt oli kaupassa kahta mallia, joista kotiutin toisen.

    Ei aivot, vaan kutimet narikkaan. Nähdään perjantaina!

    VastaaPoista
  4. Jee, Naamat rules! Ja perjantaina nähdään!

    VastaaPoista
  5. paljonko kassi maksoi marimekolla?

    VastaaPoista