torstai 4. huhtikuuta 2013

Menkää ja ostakaa marmoria

Minun marmorilöydöstäni tuli teline vaihtuvalle korttinäyttelylle. Tämä kuva on peräisin Nelli Palomäen taannoisesta hienosta näyttelystä Valokuvataiteen museossa.

Kirppisten tädit ovat joskus harmillisen tarkkasilmäisiä trendihaukkoja. Ne bongaavat ihan liian aikaisin, että ahaa, nyt noita Finelin emalikulhoja ja pärekoreja metsästävät kaikki – ja osaavat hinnoitellakin ne sen mukaan. Yksi viime aikojen trendi, jota kirppiksillä ei ehkä kuitenkaan vielä olla tajuttu, on marmori.

(Kyllä, jos et ole huomannut, niin marmori on nyt in. Sen näkee esimerkiksi täältä ja täältä, ja myös allaolevasta Divaanin sivusta).


Viime viikonlopun kirppiskierroksella Seinäjoella marmorituotteissa olisi ollut, mistä valita. Oli muutamalla eurolla marmorista kulhoa, talouspaperitelinettä ja kynttilänjalkaa. Minä hillitsin kuitenkin itseni ja ostin vain kuvan paperitelineen puolellatoista eurolla (vai onko se lautasliinateline?). Kummasti vain marmorikin – jota viisi vuotta sitten ei olisi luultavasti tullut mieleenkään hankkia kotiin – alkaa näyttää kauniilta, kun se sattuu silmään siellä sun täällä.

Nyt siis bongaamaan marmoria kirppiksiltä, kun vielä halvalla saa (elleivät sitten Seinäjoen Fidan kunnianarvoisat tädit satu lukemaan tätä blogia).

4 kommenttia:

  1. Ei vissiin tarvitsekaan poistaa/maalata noita marmorikaakeloituja ikkunalautoja :)

    VastaaPoista
  2. No siis ei todellakaan! Tai ei ainakaan vielä tänä keväänä. ;)

    VastaaPoista
  3. Näin tänään kirpparilla muutamalla kymmenellä sentillä marmori-suola/pippurisirottimen mutta en todellakaan ostanut, kauheita :D :D Mun sisko ei uskonut kun sanoin että nää ois nyt niinku in :D

    VastaaPoista
  4. Norsis, mä luulen, että tää on just niitä trendejä, joista parin vuoden päästä ollaan silleen, että "Miksi?" :)

    Joten vaikka tällä hetkellä vähän haaveilen jopa marmorisesta keittiön välitilasta (tähän malliin: http://emmas.blogg.se/2013/april/therese-sennerholt-lives-here.html), en aio kuitenkaan sijoittaa sellaiseen...

    VastaaPoista