maanantai 5. tammikuuta 2015

E-lehtiä kirjaston kautta (eikä maksa mitään!)

Padi, teekuppi ja järjetön valikoima aikakauslehtiä – en valita!

Harmittavan vähän tulee nykyään käytyä kirjastossa. Ylipäätään kirjojen lukemiselle ei riitä kauheasti aikaa (tai ehkä pikemminkin keskittymistä – lehtiä ja blogeja kyllä luen siinä missä ennenkin). Kirjastolaitos on kuitenkin ihana asia ja viime aikoina olen hyödyntänyt sitä uudella tavalla.

Harva varmaan tietää, että Helsingin kaupunginkirjaston asiakkaat voivat lukea omilta laitteiltaan ilmaiseksi suurta määrää englanninkielisiä aikakauslehtiä sähköisessä muodossa. Näköislehtien joukossa on kaikkea mahdollista Economistista Elleen, ja löytyypä valikoimasta myös itseäni kiinnostavia sisustus-, perhe- ja kässälehtiä.

Bongasin palvelun aikoinaan jonkin blogin kautta mutta silloin rekisteröityminen jäi. Jokin aika sitten pikkusiskoni (joka on näissä teknisissä asioissa aina edellä ja on saanut patistettua minut muun muassa Kutsuplus-käyttäjäksi) kuitenkin kehui palvelua, ja vihdoin mäkin aktivoiduin. Rekisteröityminen vaatii hieman vaivannäköä, koska tunnukset pitää luoda kahteen paikkaan, mutta sen jälkeen systeemi on ihan simppeli. Ohjeet löydät täältä.

Eikä maksa mitään! Mä tulen hyödyntämään tätä jatkossa varmasti etenkin matkoilla.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Maija! Nerokas palvelu ansaitsee huomiota! Terkuin, se pikkusisko. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Indeed! Ja kyllä mä sen Mobilepaynkin vielä joskus aktivoin. ;)

      Poista