180 senttiä luksusta

Tummanharmaa vohvelikankainen päiväpeitto löytyi Annon valikoimista. Tyynyt ovat itse tehtyjä ja matot mummun kutomia.

Näin jälkikäteen hämmästyttää, kuinka pitkään selvisimme lapsiperhearjesta 140 senttiä leveällä parisängyllä. Vaikka esikoinen oli jo pitkään vaeltanut epäsäännöllisen säännöllisesti aamuyöstä väliimme nukkumaan, niin me vain sinnittelimme – ja heräsimme aamuyöstä lapsen varpaat tyynyllämme, 30-senttiseltä kaistaleelta sängyn reunalta.

Joskus keväällä sitten havahduin, että tähän täytyy tulla muutos – etenkin, kun niitä pieniä sänkyyn kömpijöitä kohta on kaksi. Siispä päivitimme sänkymme kerralla 180 senttiä leveäksi, ja ah, mitä luksusta se on ollut. Viikonloppuaamuina on ihanaa köllötellä porukalla sängyssä, kun esikoisen lisäksi mukaan mahtuu myös virnistelevä vauvanpullukka.

Sängyn runko on Ikean Nordli, jonka simppeli ja ajaton muotokieli miellytti. Samalla saimme sängyn alalaatikoista reilusti säilytystilaa vauvan vaatteille ja varusteille, joille ei muuten olisi ollutkaan mitään paikkaa. Patjan suhteen olin puhdas blogimainonnan uhri: jokunen vuosi sitten useampikin bloggaaja hehkutti porilaisen Villa & Peite -nimisen yrityksen kotimaisia futon-patjoja, ja sellaisen mekin ostimme. Satsaus kannatti, sillä olemme nukkuneet jämäkällä patjalla oikein mainiosti.

Ja mikäs tässä on nukkuessa, kun Leo-vauvakin on ainakin toistaiseksi jatkanut hyviä uniaan. Aika usein selviämme yhdellä yöheräämisellä, vaikka ikää hepulla on vasta kaksi kuukautta. Se on luksusta jos mikä.

Seeprakuosin salafani ja uudelleen verhoillut 401-nojatuolit

Kun lapseni kysyy minulta, mikä on lempivärini, vastaan yleensä, että harmaa – joka nelivuotiaan mielestä tietty on täysin käsittämätön valinta. En kovin hevillä pukisi ylleni minkäänlaista eläinkuosia, ja vaatekaappini valikoima muuttuu vuosi vuodelta hillitymmäksi (eli suomeksi sanottuna tylsemmäksi).

Siihen nähden meidän uusi sisustusratkaisu voikin vaikuttaa suorastaan villiltä. Jostain syystä olen nimittäin aina salaa fanittanut Artekin klassista seeprakuosia ja joskus leikitellyt ajatuksella, että verhoilisimme sillä uudelleen siipan isovanhempien vanhat 401-nojatuolit.

Kesällä kävimme sattumalta Fiskarsissa Kesäkoti-näyttelyssä, jonka yksi huone oli sisustettu retro-Artekilla. Mukana oli myös nojatuoli tällä kankaalla. Heitin ajatuksen verhoilusta siipalle, joka innostui välittömästi.

Ihan meidän kotikulmilta löytyi Artekiin erikoistunut verhoomo, SK-styling, joka hoiti homman ammattitaitoisesti parissa viikossa. Viime viikolla tuolit muuttivat takaisin kotiin. Vähän etukäteen jännitin, ovatko ne sittenkin jotenkin liikaa, mutta ei yhtään! Rakastan! Nyt sitten vain jännittämään, kuinka tuolien käy, kun tuo pienempi napero tulee kriittiseen tahmatassuikään.

Samaan syssyyn myös vanha tv-taso vaihdettiin uuteen ja sirompaan, joka löytyi Lundian mallistosta. Pakko tosin antaa vähän risuja Lundialle – ihan käsittämätöntä, että tämän hintaluokan (=kallis) huonekalu tulee kotiin osissa, joihin muun muassa olisi pitänyt itse porata reiät jalkojen kiinnitystä varten. Onneksi yhdellä puhelulla ja pienellä reklamoinnilla lähettivät kotiin asentajan, joka kokosi tason puolessa tunnissa.

(Pyrin luonnollisesti siivoamaan kuvasta pois kaikki vauva-arjen merkit – mutta niin vain tv:n ruudusta heijastuu sohvalla lojuva imetystyyny...)

Leppoisa paluu vauva-arkeen

Unissaan hymyilevät vauvat – parasta maailmassa!

Vähän pöllämystynyt, jopa hitusen jännittynyt, ja silti jotenkin täysin tuttu. Sellainen olo oli tänään aamulla, kun siippa ja esikoinen painoivat oven takanaan kiinni ja me jäimme vauvan kanssa kaksin kotiin. Pitkä yhteinen kesäloma päättyi tänään, mies palasi töihin ja Elsa päiväkotiin neljäksi päiväksi viikossa. Mulla alkoi toinen kierros vauva-arkea ja äitiyslomaa.

Leo-pikkuveli täyttää huomenna jo kuukauden (tähän ne kliseet kuinka aika menee nopeasti jne. – mutta kun se MENEE!). Hän on toistaiseksi ollut kohtuullisen lunki tyyppi. Toki itkeäkin osaa mutta ei mitään mahdottomia huutoja kuitenkaan. Ja mikä mahtavinta, öisin nukkuu hyvin: ensin yhden pidemmän 5–6 tunnin pätkän ja sen jälkeen herää parin-kolmen tunnin välein. Äiti kiittää.

Oma olo on huomattavasti rennompi ja rauhallisempi siinä missä esikoisen ensimmäisinä viikkoina tunsin olevani jatkuvassa hälytystilassa. On aikaa ja jaksamista ihan vain fiilistellä vauvan vauvuutta. Ja siihen parasta seuraa on isosisko, joka jaksaa ihastella, kuinka "Leo on nii-in söpö!"

Tervetuloa syksy: vaunulenkit ja lattemammalounaat, vauvan hiusten nuuhkiminen ja ensimmäisten hymyjen houkuttelu, kirppisreissut ja neulomishetket parvekepäikkärien aikana. Täällä ollaan valmiina.

Formakami JH5 = valaisin paikallaan

On hassua, miten sitä kotonaan tottuu tietynlaisiin epäkäytännöllisyyksiin. Meillä esimerkiksi olkkarin kattovalaisin oli alusta asti väärällä paikalla – ei suoraan sohvapöydän yläpuolella vaan reilut puoli metriä sivussa niin, että siihen jatkuvasti joku iski päänsä. Silti asialle ei vaan saatu tehtyä mitään, koska sitä yksinkertaisesti alkoi pitää jotenkin tähän asuntoon kuuluvana ominaisuutena.

Ja sitten tietysti kävi niin, että kun mun suurella vaivalla kokoamaani Norm 69 -varjostinta oli tarpeeksi kauan muksittu, se ei enää pysynyt katossa suorassa. Ja samalla kuuma lamppu poltti valaisimen keskiosaan ruman tumman läiskän.

Valaisimen oli siis aika mennä, ja samalla tilattiin vihdoin sähkömies fiksaamaan lampun paikka fiksummaksi, siihen sohvapöydän yläpuolelle. Olin jostain sisustuslehdestä bongannut &Traditionin Formakami JH5 -valaisimen, jota myy Finnish Design Shop. Klassiset riisipaperivarjostimet on musta aina olleet superkauniita, ja tämä oli tyylikäs sovellus niistä (eikä disainiksi toivottoman kalliskaan).

Siinä se on nyt killunut parin kuukauden ajan, ja kovasti olen tykännyt. Eikä toistaiseksi olla jouduttu törmäyskurssillekaan.

Yhdet junasukat eli toisen lapsen kohtalo

Voi pikkuveli-parkaa. Tässä vaiheessa edellistä raskautta olin tehnyt Elsalle jo ainakin vaunupeiton, lapaset, pinnasängyn päiväpeiton, junasukat ja neuletakin. Mitä on kuopus saanut? No yhdet hätäpäissään neulotut junasukat, kun havahduin siihen, että pitää hänelläkin edes jotain äidin tekemää olla.

Syytän – paitsi vähäisempää kässäilyaikaa – myös tietynlaista järkevöitymistä. Toisen naperon kanssa hahmottaa huomattavasti paremmin, mitkä kamppeet oikeasti ovat tarpeellisia (esimerkiksi se pinnasängyn päiväpeitto jäi, krhm, aika vähäiselle käytölle). Tämä pätee kaikkiin vauvahankintoihin: nyt tiedän, mihin satsata ja missä säästää. Itse panostan mieluusti esimerkiksi vaunuihin (autottomassa perheessä ne ovat kovalla käytöllä) ja kivoihin sekä käteviin imetysvaatteisiin (tekee julkisilla paikoilla luuhaamisesta huomattavasti kivempaa). Sen sijaan esimerkiksi vauvan vaatteet on tälläkin kierroksella hankittu 95-prosenttisesti käytettyinä.

Sitä paitsi vaikka pikkuveljeä ei hukutettaisi äidin neulomuksiin, hän saa sen sijaan jotain hyödyllisempää: isosiskon kouluttamat vanhemmat, jotka ovat toivon mukaan ainakin pykälän rennompia ja järkevämpiä kuin ensimmäisellä kierroksella. Ja sen isosiskon, tietty.

Elämän merkkejä (ja pieni sohva parvekkeelle)

Uuden sohvan lisäksi parvekkeen sisustukseen kuuluu Hayn Don't Leave Me -pikkupöytä, kukkahyllyn virkaa toimittava vanha cd-hylly ja Etolasta ostettu muovimatto. Äiti valitsi pelargoniat, nelivuotias henkilökohtaisen amppelimansikkansa. 

Jospa sitä taas kaivaisi tämän blogin naftaliinista? Näitä suunnittelemattomia taukoja näyttää nyt tulevan – hui, miten pitkäksi tämäkin venyi – mutta se ei johdu siitä, etteikö olisi halua kirjoittaa. Aloittaminen ja ennen kaikkea kuvien ottaminen arkihulinan keskellä vain tuppaa olemaan välillä ylitsepääsemätöntä.

Mutta nyt aikaa taas on, ainakin tovin. Mulla alkoi nimittäin viime viikolla vähän pidempi vapaa, sellainen äitiys-alkuinen. Heinäkuussa meidän perhe kasvaa pikkuveljellä, jos kaikki hyvin menee. Siihen asti yritän sopivassa suhteessa lepäillä ja lyhentää tehtävälistaa, jolta toistaiseksi on suoritettu muun muassa pedikyyri ja vauvanvaatteiden pesu, edessä vielä muun muassa vaunujen hankinta ja paperivalokuvien teettäminen noin viiden vuoden arkistoista (huh).

Raskaus on ollut onneksi aika helppo ja vaivaton, jumppakortinkin laitoin tauolle vasta kesäkuun alusta. Toki tuleva kahden lapsen arki vähän jännittää, mutta lasken sen varaan, että tämä neljän ja puolen vuoden ikäero (ja esikoisen jääminen päiväkotiin osaksi viikkoa) auttaa ainakin jonkin verran. Ja luin jostain, että isosisko-pikkuveli-yhdistelmä olisi sisaruksista kaikkein vähiten riitaisa – hah, toivotaan todella niin!

Pesänrakennusvietti on herännyt ainakin sen verran, että kotona on kevään aikana ollut kaikenlaista pientä sisustusprojektia. Esiteltäköön niistä ensimmäisenä parveke.

Meidän kapea ja lasittamaton parveke on ollut aina vähän alihyödynnetty. Tähän asti siellä on ollut pari roskalavalta dyykattua tuolia, joilla on kyllä juotu satunnaiset aamukahvit mutta jotka eivät suoranaisesti ole kutsuneet hengailuun. Arvoin pitkään, olisiko parvekkeelle parempi hankkia pieni ruokaryhmä vai sohva. Lopulta asian ratkaisi se, että törmäsin Jotexin valikoimissa superkivaan Menton-pikkusohvaan, joka mitoiltaan oli meidän parvekkeelle just passeli. Ja tyylikin sopii hyvin 1950-luvun talon henkeen ja muun kodin sisustukseen.

Ompelin sohvalle vielä muutaman tyynyn Eurokankaasta ostetusta, kosteutta kestävästä kankaasta. Ja kyllä, nyt parvekkeella on tullut hengailtua ihan eri tavalla kuin ennen. Erityisen kiva paikka se on iltaisin, kun päivän pahin paahde on mennyt.

Loppukesästä tuohon nurkkaan pitäisi mahduttaa vielä parvekevaunut. Jännää!

Ainaoikein-neuletakki lapselle

Sain taannoin töiden kautta testattavakseni Novitan tämän syksyn uutuutta, Wool Cotton -lankaa, joka nimensä mukaisesti on sekoitus villaa ja puuvillaa. Neuloin langasta pastellisen pehmolelun Unelmien käsitöihin, mutta senkin jälkeen mulle jäi vielä kasa marjapuuronpunaisia keriä. Novitan syksyn lehdestä löytyi sopivasti ohje lapsen neuletakkiin, johon lankojen määrä riitti.

Mulla on ikuinen heikkous vanhaan kunnon ainaoikeinneuleeseen, joten tykästyin malliin heti. Taka- ja etukappaleet sai neuloa yhtä aikaa, ja tähän takkiin tuli neulottua myös elämäni ensimmäiset raglanhihat. En tajua, miksi olen niitä vältellyt: eihän se vaikeaa ollutkaan, ja hihoista tuli oikein nätit ja hyvin istuvat.

Elsakin kelpuutti takin, huh – jossain vaiheessa projektia nimittäin langan väri herätti vastarintaa. Kuulemma sen olisi pitänyt olla turkoosinsininen, inspiraationa se yksi elokuva-joka-jääköön-nimeämättä.

Ohje on näköjään nyt myös netissä, ja se löytyy täältä. Sellainen havainto, että neuletakissa on aika pitkät hihat. Mä päättelin tämä kuvasta ja neuloin ne tarkoituksella niin, että jätin aloitusreunassa oikean puolen nurjalle. Näin hihansuiden nätimpi puoli tulee päälle, kun niitä kääntää.

Tästä Wool Cottonista tykkään itse tosi paljon. Mukavan pehmoinen mutta silti napakka lanka, jossa on kaunis pastellinen sävykartta.

Kaikki menee hyvin

Vähän alkoi naurattaa, kun tänään mallailin seinälle tätä uutta taulua. Ostin printin Kööpenhaminan Stillebenistä taannoisella syysreissulla. Sille ei löytynyt tavan kaupoista sopivankokoisia kehyksiä, joten päädyin tilaamaan ne netistä. Tällä viikolla tuli viesti, että paketti on saapunut – mutta jonkin kämmäyksen seurauksena Postin pisteeseen Viikkiin viiden kilometrin päähän. Aikani asiakaspalvelun kanssa säädettyäni päädyin siihen, että pakettia on turha yrittää siirrättää lähemmäs  ja helpoimmalla pääsen, kun vain haen sen. Mutta kyllä ketutti.

No, tänään aamuna lähdin sitten pyöräilemään Viikkiin metsäreittiä pitkin. Aurinko paistoi, ruoho oli kuurassa, puut välkkyi keltaisina, ilma oli raikas. Paketti löytyi, kehykset olivat just hyvät. Takaisin polkiessani huomasin, että naapuritalon pihassa oli kaadettu marjapensaita. Kävin nappaamassa risukasasta itselleni muutaman marjaoksan.

Ketutuksen sijaan sain täydellisen aamulenkin ja palan syksyä kotiin. Että miten se nyt menikään: things will work out.

Helpot lapaset kolmevuotiaalle

Tätä suosikki-pintaneulettani on blogissa näkynyt paljon – jotenkin vain aina palaan sen pariin.

Vaikka kädet eivät onneksi venykään ihan samaa tahtia kuin muu lapsi, osoittautuivat Elsan viime talven lapaset auttamatta vähän nafteiksi. Neuloin hänelle siis uudet lapaset soveltamalla samaa ohjetta ja pintaneuletta, jolla usein teen aikuistenkin lapaset. Ja päätin kerrankin myös kirjata ohjeen ylös, jos siitä jollekulle olisi iloa – ja toki ihan itsellenikin, ettei aina tarvitse vanhoista lapasista laskeskella silmukkamääriä.

Huomautettakoon, että tämä kokoluokitus on täysin subjektiivinen ja on mitoitettu omalle (sirohkolle) 3,5-vuotiaalleni. Mä myös tykkään siitä, että lapaset on aika kapeat ja hyvin istuvat, ei sellaiset isot ja löysät. Eli muokatkaa mittoja tarvittaessa.

Helpot lapaset kolmevuotiaalle

Lanka:Viking Fröya (80 % villa, 20 % nailon, 50 g = 150 m, silmukoita 10 cm:llä noin 25–26), sävy 203. (Veikkaan, että esim. Novitan Nallella tulisi aavistuksen tätä isommat lapaset.)
Puikot: sukkapuikot nro 3.

Luo 36 s ja jaa ne neljälle puikolle (9, 9, 9 ja 9). Kerroksien vaihtumiskohta on 1. ja 4. puikon välissä.

Neulo 2 o, 2 n -joustinta suljettuna neuleena noin 7 cm. Aloita sitten pintaneule näin:
1. krs: kaikki oikein.
2. krs: kaikki nurin.
3. krs: toista 1 o, 1 n.
4. krs: toista 1 o, 1 n.
Toista kerroksia 1–4.

Kun olet toistanut mallineuleen kerroksia 4 x (= 16 krs, noin 3,5 cm), tee peukalon aukko: Neulo 1. puikon silmukat normaalisti. Neulo 2. puikolla 2 o, sen jälkeen neulo seuraavat 6 s eriväriselle langanpätkälle. Siirrä eriväriselle langalle neulotut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne uudelleen varsinaisella langalla. Neulo loppu krs normaalisti ja jatka pintaneuletta.

Kun olet toistanut pintaneuleen kerroksia peukalon jälkeen 8 x (= 32 krs, noin 7 cm), aloita kärkikavennukset. Neulo 1. ja 3. puikon alussa 2 s takareunasta oikein yhteen ja neulo 2. ja 4. puikon lopussa 2 s oikein yhteen etureunastaan. Jatka kavennuksia, kunnes jäljellä on 4 s. Katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi.

Neulo sitten peukalo: poimi silmukat eriväriseltä langalta puikoille molemmin puolin aukkoa ja lisäksi silmukoita puikkojen välistä niin, että puikoilla on yhteensä 16 s. Jaa ne 3 puikolle (5, 5 ja 6) ja toista pintaneuleen kerroksia 4 x (= 16 krs). Aloita sitten kavennukset: neulo joka puikon alussa 2 s takareunasta oikein yhteen, kunnes jäljellä on 4 s. Katkaise lanka ja pujota se silmukoiden läpi. Päättele langanpäät.

Neulo toinen lapanen peilikuvaksi niin, että teet peukalon 3. puikon kohdalle.

Tämä lanka oli mulle uusi tuttavuus, mutta tuntuma oli kivan pehmeä ja lasten neuleisiin sopiva.

Muutama kässäprojekti Unelmien käsitöihin

Helppo unikaveri tehtiin Novitan uudesta Wool cotton -langasta, jossa on tosi kauniit pastelliset sävyt.

Tällä viikolla ilmestyi toinen numero Unelmien käsityöt -lehdestä, jossa häärin toimituspäällikkönä. Osittain tämän vuoden blogihiljaisuutta onkin selittänyt se, että olen kanavoinut kässäideoitani lehden puolelle. Uudessa numerossa nimittäin on muutama meikäläisenkin suunnittelema työ, jotka sittemmin ovat päätyneet meidän kotiin.

Nappasin niistä nyt kuvat, ohjeet löytyvät luonnollisesti lehdestä. Pieni innokas assistentti (jonka oikeastaan olisi kuulunut olla kuvaushetkellä päikkäreillä, mutta niitähän ei koskaan haluta nukkua silloin, kun niille olisi tarvetta) vaati ehdottomasti päästä kuviin mukaan.

Mustavalkoisessa tyynyssä vuorottelevat oikeat ja nurjat osiot, ja kuviot on tehty silmukoita jäljittelemällä.

Lattiatyyny päällystettiin vanhalla raanulla – kiitos vaan, Seinäjoen Fida!

Tänään tuntui jo ihan kunnolla syksyltä. Me kuitenkin Elsan kanssa leikittiin vielä kesää ja aloitettiin aamu riisipuurolla Hakaniemen torilla. Sieltä napattiin mukaan myös suppilovahveroita, joita testattiin tähän piirakkaan – toimi mainiosti vegeversiona, kun jätin pekonin pois ja laitoin tilalle aurinkokuivattuja tomaatteja.

Ja huomennahan onkin sitten jo lokakuu.

Sukista nyysitty lapasidea

Aloitin nämä lapaset juhannuksen mökkireissulla, välityönä paremman neulomisen puutteessa. Idean niihin nappasin kaverin villasukkien varresta: neuloin kämmenselän puolella aina neljä kerrosta 2 o, 2 n -joustinta, sen jälkeen yhden kerroksen nurjaa. Kämmenpuolen neuloin kokonaan sileää. Ihan hauskat näistä tuli, ja tokihan mustille lapasille on aina käyttöä. Lankana 7 veljestä, kuinkas muutenkaan.

Tänään olisi tarkoitus suunnata Habitareen vähän sisustusinspistä imemään. Siellä käyneet ovat kehuneet, että messut ovat parhaat vuosikausiin. Ainakin ennakkokuvat Annon uudesta mallistosta ovat uponneet meikäläiseen, ja ylipäänsä syksyn sisustustrendit vihreän, puun ja kullan sävyineen tuntuvat virkistäviltä kaiken sen skandinaavisen vaaleuden ja mustavalkoisuuden jälkeen. Huomaan fiilisteleväni jopa kuvia Hakolan samettisohvista. Onneksi ei juuri nyt ole isoille hankinnoille tarvetta – luoja tietää, millaiseen buduaarityyliin tässä trendien huumassa päädyttäisiin...

Montako marttapistettä tästä saa?

Mä olen niitä ihmisiä, joita aina vähän riivaa ajatus metsään mätänevistä marjoista. Ei sillä, että ihan kauheasti asian eteen tekisin – mutta se kyllä johtuu eniten siitä, etten tiedä pääkaupunkiseudulta hyviä marjapaikkoja tai miten niihin autottomana pääsisi.

Yhden ystäväni vanhemmilla on mökki, jossa me toisinaan syksyisin käydään. Siellä on piha täynnä valtavia viinimarjapensaita, jotka heiltä jäävät suurelta osin hyödyntämättä. Aina siellä ollessani muhun iskee jokin alkukantainen suorittajavietti: pakko poimia marjoja, sillä eihän niitä tännekään voi jättää.

Vähän sama fiilis tuli viikonlopun Seinäjoen-visiitillä ja notkuvien karviaispuskien äärellä. Vanhempani eivät karviaisia juurikaan kerää, joten mä yritin keventää mieltäni ja pensaita edes muutaman pakasterasiallisen verran.

Kotona päätin repäistä ja keittää marjoista ihan muina marttoina hilloa, tällä karviais-porkkanahillon ohjeella. Mä en ole koskaan ennen tehnyt hilloa ja totta kai sössin homman jo siinä vaiheessa, kun tajusin, että oikeaoppisesti purkit olisi pitänyt laittaa likoamaan jo edellisenä iltana. No, siinä vähän oikaistiin, mutta jos tuo nyt edes tovin jääkaapissa säilyisi.

Hillosta tuli aika löysää, mutta maku oli just ihanan kirpsakka. Ja porkkanoiden ansiosta sen yllä leijuu myös eräänlainen terveellisyyden illuusio, reilulla kädella annostellusta sokerista huolimatta.

Tiedän, mitä laitan aamulla jugurttini päälle.

Villasukat tuplavahvistuksella

En tiedä, onko kenelläkään muulla samaa ongelmaa kuin mulla: että villasukat kuluu noin viikossa puhki päkiän alta. Olen kirjoittanut tästä joskus aiemminkin, ja silloin epäilin kulumisen syyksi meidän parkettilattiaa. Toinen mahdollinen selitys on se, että mun kävelytekniikkani vain on jotenkin erityisen päkiöistä laahaava (!?).

Joka tapauksessa päätin yrittää ehkäistä ongelmaa ennakolta ja neuloin näihin perussukkiin myös päkiän alle samaa vahvistettua neuletta, jota on kantapäässäkin. Jospa se hidastaisi reikiintymistä edes, noh, viikolla. Lankana on Seitsemän veljeksen uusi Polaris-sävy, jonka villiin värikomboon tykästyin heti, vaikka en monivärilankojen suuri fani yleensä olekaan.

Syksyä on selvästi ilmassa, kun alan kirjoittaa villasukista! Ja kyllä sen jo iltaisinkin tuntee, ihan erilaisessa, ytimiin menevässä kalseudessa ja tummemman sinisessä pimeydessä. Mutta en valita, syksy on just kiva. Meillä tosin syyskuusta tulee vähän tavallisuudesta poikkeava, kun siippa lähtee koko kuuksi työkomennukselle Köpikseen. Me lähdetään jossain vaiheessa Elsan kanssa perässä viikon reissulle – lapsiystävällisiä Kööpenhamina-vinkkejä otetaan siis vastaan!

Kuinka onnellinen saa olla uudesta keittiöstä?

Keskelle huonetta – siihen, missä aiemmin oli seinä – tuli leveä niemeke tuomaan lisää lasku- ja säilytystilaa.

Lomat on lomailtu, arki alkoi jo viime viikolla – mutta pykälän parempi arki kyllä. Meillä nimittäin on uusi, ihana keittiö, jota jaksan yhä pari viikkoa rempan loppumisen jälkeen fiilistellä.

Lähtötilannehan oli se, että keittiössä oli Ikean alakaapit ja alkuperäiset yläkaapit, jotka ulottuivat kattoon asti. Kaapisto oli vain yhdellä seinällä, sillä keittiö yhdistettiin tänne muuttaessamme vanhasta pikkukeittiöstä ja viereisestä huoneesta. Laskutilaa oli niukasti, säilytystilaa samoin. Kaikki vanha sai mennä.

Toiveena oli vaalea, suht ajaton ja simppeli keittiö. Se löytyi kotimaisen Helnon valikoimista, ja mallisto on nimeltään Tapiola. Pidin näissä kaapistoissa siitä, että niissä on meidän talon rakennusaikaan sopivaa 1950-luvun henkeä, mutta silti kyseessä ei ole varsinainen retrokeittiö.

Koska kalusteet olivat aika simppelit, halusin välitilaan jotain pientä jujua. Olin ihaillut netissä ja sisustuslehdissä kuvia kalanruotolaatoituksesta, jollainen löytyi muun muassa Laura Loves -blogia aikanaan pitäneen Laura Frimanin keittiöstä. Tunnen Lauran työni kautta, ja lähetin hänelle viestiä kysyäkseni, millä laatoilla heidän välitilansa oli tehty. Lauralta löytyi sattumoisin rautakaupan kuitti, josta selvisi laatan nimi: OLO EB Blanco Brillo. Me kopioimme idean ja tilasimme tismalleen samat 7,5 x 15 cm:n laatat, ja hyvä tuli.

Saa nähdä, onko kalanruotokuvio niitä juttuja, jotka jossain vaiheessa näyttävät liikaa vuodelta 2017. Uskoisin kuitenkin, ettei klassiseen kuvioon heti kyllästy.

Rempasta selvittiin pienistä aikatauluviivästyksistä huolimatta aika hyvin, ja lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt ovat tavarat järkevillä paikoilla ja laskutilaa tuplasti entiseen. Ja ennen kaikkea: onhan se nätti! Ainut ongelma on, että tämän pränikän ihanuuden rinnalla vanhat tavarat näyttävät auttamatta nuhjuisilta...

Siirsin uhkarohkeasti taannoin ostamani kirppismaton ruokapöydän alle. Yhtä riskaabeli valinta saattoi olla tämä koivupuinen taso. Mutta estetiikka edellä, edes joskus!

Tilan tuntu onneksi säilyi keittössä, ja ruokapöytä sopii hyvin vanhalle paikalleen.

Aah, rakastan noita isoja vetolaatikoita!

Makkarin räsymatto siirtyi keittiöön, ainakin toistaiseksi.

Ties-kuinka-mones tyyny helmineuleella

Lankalaatikkooni oli sattumalta kertynyt monta kerää Dropsin paksua Eskimo-villalankaa (muun muassa Elsan sängynpeiton peruja), ja sille piti tietysti keksiä jotain käyttöä. Tyynyhulluus iski jälleen, ja tikkusin langasta helppona välityönä raitatyynyn 1 o, 1 n -helmineuleella. Koska meidän asuntoon ei tooodellakaan kaivata lisää tyynyjä, tämän yksilön lahjoitin pikkusiskon kotiin.

En tiedä, mikä noissa tyynyissä on – tuntuu, että viime vuosina noin 80 prosenttia mun käsityöideoistani on liittynyt tyynyihin. Ehkä tykkään siitä, että ne tulevat nopeasti valmiiksi mutta eivät silti ole mitään ihan pikkutöitä. Tyynyissä ei myöskään tarvitse laskea ja kytätä levennys- tai kavennuskerroksia vaan saa vain fiilistellä väriyhdistelmiä ja päästellä eteenpäin valitsemaansa kuviota. Mun käsitöiden pitäisi näet aina mahdollistaa myös telkkarin katselu, eli mieluiten teen töitä, joissa koko ajan ei tarvitse olla niin tarkkana.

Lähiviikkoina toivottavasti onkin taas enemmän aikaa sekä kässä- että kirppisprojekteille – huomenna näet alkaa LOMA! Meidän kesän talonvuokrausprojektit kaveriporukalla jatkuvat, tällä kertaa lähdetään Italiaan Como-järvelle. Sitä ennen vietetään Elsan kanssa viikko Seinäjoella keittiöremonttia paossa ja käydään myös vähän fiilistelemässä Ultra Brata Provinssissa. Ah!

Ei valittamista.

Kukat täytyy luonnollisesti myös aina asetella maljakkoon. 

Meillä rakastetaan kukkien keräämistä. Okei, myös kivien, käpyjen ja keppien, mutta kukat ovat silti ylitse muiden. Tällä hetkellä lähes joka ulkoilureissulta tullaan kotiin jonkin nahistuneen voikukan kanssa, ja ulkona pitää tehdä tarkkaa selkoa siitä, mitkä ovat istutettuja kukkia ja mitkä luonnonkukkia. Aika hyvin kolmevuotias onneksi jo hahmottaa, mitä maasta saa poimia.

Hartaasti ollaan odotettu myös kotipihan syreenien kukkimista, jonka Elsa jotenkin hämärästi tuntuu viime keväältä muistavan. Tänään napattiin lähipuistikon kirsikkapuusta pari kukkaa – ihme ja kumma, ne olivat jo auenneet!

Mä en ole kauheasti jaksanut murehtia kevään viivästymistä. Olen sillä tavalla sopeutuvainen tyyppi, että otan olosuhteet aika lailla sellaisina kuin ne ovat. Että tällainen kevät tällä kertaa. En oikeastaan edes hahmota, että tähän aikaan vuodesta voisi tosiaan olla jo vaikka sandaalikelit. Tämä sopeutuvainen luonteenpiirteeni helpottaa usein elämää, mutta joskus olen miettinyt, että ei minunkaltaisistani kyllä mitään dynaamisia maailman muuttajia kasva.

Vaan meneehän se tällä tavalla rauhassa odotellessakin. Huomenna pitäisi jo olla 21 astetta lämmintä.

Väärän vuodenajan kohta liian pieni pipo

Innostuin chunky beanie -pipo-ohjeesta kevättalvella sen verran, että päätin neuloa lapselle samanlaisen edustusmyssyksi kaupunkikäyttöön (arjessa meillä luotetaan Kivatin ei-niin-esteettisiin mutta ah-niin-lämpimiin kypärämyssyihin). Mulla oli jäänyt omasta pipoprojektistani joskus mustaa ja valkoista, mukavan pehmoista merinolankaa, ja niitä riitti just sopivasti kolmivuotiaan pipoksi.

Mutta sitten tuli jotain mutkia matkaan, jouduin välillä purkamaan työtä ja tympäännyin koko hommaan. Kevään korvilla otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja neuloin pipon loppuun. Päälle tein koristeeksi korallinpunaisen tupsun joulukuisen tyynyprojektin ylijäämästä.

Harmi vain, että talvi meni jo, ja pipokin tuntuu Elsan päässä just sen verran sopivalta, että ensi talvena se on luultavasti jo liian pieni. Että ei mennyt nyt ihan kuin Strömsössä tällä kertaa, vaikka itse pipoon olenkin tyytyväinen.

(Enkä sinänsä toki valita tästä keväästä. Olo on kuin Viikin koetilan lehmillä, joiden laitumellelaskua pyöräiltiin eilen katsomaan. Kauhean usein en muista nähneeni lehmien pomppivan.)

Kympin matto (ja radiohiljaisuuden rikkominen)

Kevättalvi meni täysin suunnittelemattomalla blogitauolla. Oli pimeää, tein lähinnä tylsiä käsitöitä, en jaksanut kuvata ja sitten taas kirjoittamisen kynnys kasvoi, kun tuntui, että pitäisi jotenkin selitellä tätä radiohiljaisuutta. Mutta sen kummemmitta selityksittä: täällä ollaan taas, ja toivottavasti pysytäänkin vähän useammin.

Kirppislöytöjä on onneksi tullut tehtyä, jos kässärintamalla onkin ollut hiljaista. Keittiöön löytyi kympillä uusi matto SPR:n kirppikseltä pääsiäisen Pohjanmaan-reissulla. Pesula maksoi muutaman kympin lisää, mutta silti varsin kohtuulliset kokonaiskustannukset. Tällainen inkatyyli (tai mikälie) viehättää silmää nyt kovasti.

Pesula muuten on sellainen palvelu, jonka hinnoittelusta mulla ei ole mitään hajua. Olin varautunut maksamaan mitä tahansa kahdenkympin ja kahdensadan väliltä, joten 43 euroa ison maton pesusta tuntui varsin kohtuulliselta.

Maton loppusijoituspaikka tulee vielä muuttumaan, sillä meillä on suunnitelmissa keittiöremontti. Helnolta on jo piirrokset 1950-luvun henkeen sopivasta Tapiola-keittiöstä, ja nyt pitäisi alkaa sumplia aikatauluja remppafirman kanssa.

Me ei tehty keittiölle juuri mitään aikanaan muuttaessamme, vaihdettiin vain alakaappien etuovet ja kaikki vetimet. Nykyisellään keittiö on vähän sellainen epämääräinen ja epäkäytännöllinen sillisalaatti: alkuperäiset yläkaapit, Ikean alakaapit, liian vähän laskutilaa, liian pieni tiskikone. Vaikka se tuntuukin kamalalta synniltä, alkuperäiset yläkaapit saavat nyt lähteä. Kattoon asti nousevat kaapit tuntuvat tässä tilassa kaatuvan päälle, eivätkä ne myöskään ole erityisen käytännölliset. Haaveena on tyyliltään yhtenäinen, klassinen ja käytännöllinen keittiö. Kaadetun seinän kohdalle (meidän keittiö on yhdistetty kahdesta pienemmästä huoneesta) tulee niemeke, joka toivon mukaan ratkaisee laskutilaongelmia.

Ja niemekkeen tieltä uusi matto saakin sitten siirtyä keittiön pöydän alle. Uhkarohkea ratkaisu lapsiperheessä, tiedän! Mutta kympin maton kohdalla ajatus mustikkapuurotahroista ei tunnu ihan niin riskaabelilta.

Töitä ja käsitöitä (ja yksi tee itse -chunky beanie)

Käsityörintamalla on täällä blogissa ollut vähän hiljaista koko syksyn ja talven. Siihen on selitys: mun kässäenergiani on kulunut töissä, jossa olen pakertanut tällaisen uuden läpyskän parissa. Unelmien käsitöiden ensimmäinen numero ilmestyy keskiviikkona 1.2., ja mukana on myös meikäläiseltä pari tyynyohjetta ja mustekalamaskotti vauvalle. Ohjeiden lisäksi lehdessä on kiinnostavien kässäihmisten tarinoita, uutuustuotteita ja pieniä ideoita. Käykääpä tutustumassa ja antakaa palautetta! Seuraava numero ilmestyy syksyllä, ja siihen otamme mielellään vastaan toiveita ja ideoita.

Itse tartuin lehden ohjeista ensimmäisenä tuohon kannessa näkyvään pipoon. Näiltä jättipipoilta ei tänä talvena ole voinut välttyä, ja luonnollisesti villitys tarttui muhunkin – mutta en raaski laittaa kymmeniä euroja johonkin sellaiseen, jonka tiedän osaavani tehdä itsekin. Samujin Chunky Beaniet jäivät siis kauppaan, ja sen sijaan sovelsin meidän lehden muhkupipo-ohjetta kotoa löytyneille jämälangoille.

Projekti kustansi siis huikeat nolla euroa. Parasta oli, että sain upotettua siihen kaksi todellista murheenkryynilankaa: lähemmäs kymmenen vuotta sitten jostain alesta ostamani Novitan villa-silkkisekoitteen, jonka mitäänsanomaton mummoalkkarinbeige ei suoranaisesti olen inspiroinut, sekä jossain mielenhäiriössä joskus hankkimani ohuen GGH Kide Melange -mohairlangan. Ja nehän näyttivätkin yhdessä tosi kivoilta!

Muutin ohjetta hieman niin, että tein pipon laelle kavennukset, koska silmukoita oli huomattavasti enemmän kuin ohjeen paksummalla langalla tehdyssä pipossa, jossa silmukat vain lopuksi kurotaan umpeen. Toimi näinkin. Reunus on puolipatenttia ja muu sileää neuletta.

Seuraavaksi oman muhkupiponsa saa Elsa, joka on aina hyvin pettynyt, kun neulon jotain itselleni enkä koskaan hänelle. Saamansa pitää!

Sentään jotain itse tehtyä

Tänä vuonna itse tehtyjen lahjojen suhteen oli aika hiljaista. Jotain sentään ehdin tehdä, nimittäin tyynyn Raija-tädille (luotan siihen, että hän ei käy täällä blogissa, ja uskallan paljastaa sen jo ennakkoon.)

Neulomisen prosessi oli niinkin yksinkertainen, että googlasin sanat "kaunis pintaneule" ja päädyin noudattamaan muistaakseni toista ohjetta, jota haku tarjosi. Se löytyi täältä Suvikumpu-blogista ja oli varsin helppo ja kiva – hyvin voisin jatkossakin soveltaa samaa neuletta vaikkapa lapasten selkämykseen. Lankana oli Snurresta ostettu Cascade Yarnsin Cascade 220 Heathers.

Ja sitten ei muuta kuin oikein leppoisaa, rentouttavaa, nostalgista ja kaunista joulua kaikille! Minä hyppään huomenna Tampereen-junaan ja lähden anoppilaan täysihoitoon. Sieltä palataan tapaninpäivänä järjestämään kolmevuotissynttäreitä yhdelle pikku neitokaiselle. Jos on ideoita, miten noin seiskamiikan leipomistaidoilla tehdään Frozen-kakku (!!!), kertokaa ihmeessä.